Kotka on laskeutunut

 Kolmas kerta toden sanoo. Tällä kertaa se tosi oli napakymppi, aiemmin ei oikein irronnut. Ja mistä olikaan kyse. 

Ystäväni Juha oli kutsunut minut 1.-2. maaliskuuta Satakuntaan naapurinsa kettukojulle kuvaamaan sikahaaskalla vierailevia merikotkia. Koju oli uusittu ja kotkia oli näkynyt enemmän kuin aiempina talvina.

Ensimmäisen kuvauspäivän aamuna kello soi 5.15. ja ennen kuutta olin jo kojulla. Juha vei niin minut kuin kamppeenikin. Oli vielä pimeää, linnuista ei ollut havaintoa. Tiettävästi on kuitenkin viisasta, että kuvaajalla on saattaja, jonka poistuessa linnut kuvittelevat paikan olevan vain heitä varten.

Heti kohta oli kojun lämmitin päällä, eväät sivupöydällä ja kameravarustus ( Sony RX10 IV, ja Canon 7D Mark IV varustettuna Sigma 150-600 putkella. Ei ole köyhällä varaa ammattimiesten vehkeisiin) paikallaan ampuma-aukossa. Kuppi kahvia ja lämmitin pois päältä. Nyt voisi show alkaa.

Klo 6.21 saapui ensimmäiset ruokavieraat, korppiparvi ja muutama harakka. Haaskasta päätellen ne olivat käyneet aiemminkin. Vielä siellä riitti nokittavaa. Kauemmas pellolle laskeutui yksi kerrallaan peräti seitsemän kotkaa.Ne olivat huomattavasti korppeja varovaisempia.

Auringon jo noustua uskalsi ensimmäinen kotka aamupalalle. Päivästä tulikin pilvetön ja kirkas.

Merikotka on Suomen suurin petolintu. Ympäristömyrkkyjen takia lintu oli vaarassa kuolla sukupuuttoon, mutta haaskoilla eli puhtaalla ravinnolla kanta saatiin pelastetuksi. Nykyisin kotkat saavat pärjätä omillaan, mitä nyt tällaisia muuhun tarkoitukseen asetettuja haaskoja käyvät verottamassa.

Vähitellen muitakin kotkia lähestyi tarjoilua.

Arkoja olivat ja pitivät välimatkaa.

Korpit tai ketut olivat levitelleet lihanpaloja ympäriinsä, kauemmaskin. Näin sai tämäkin kotka jotain syödäkseen.

Taitaa olla nuori kaveri, mutta nokka on kyllä silläkin kunnioitusta herättävä.

Rengaslöydöistä ja havainnoista voi ilmoittaa Luonnontieteelliseen keskusmuseoon oheisen linkin kautta.

Välillä taivaalla käytiin ilmataisteluita vai oliko jo jotain kevätleikkejä. 

Niin vain kävi, että ainoastaan tämä yksi niistä seitsemästä uskalsi tulla haaskalle korppien joukkoon.

Tätä eivät korpit vainonneet. Onko vanha konkari? Muut yrittäjät saivat korpeilta äkkilähdön ilmasaattueen kera.

Seuraavana harmaana aamuna ensimmäisenä saapui tämä kotkayksilö. Se ei rohjennut  mennä yksin haaskalle ja kohta se sitten häipyikin. Korppejakin tuli aamun aikana vain muutama. Että kuis sillain? En osaa selittää.

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Tuleekohan tänä talvena enää uutta lihalähetystä?

Linnut helmikuu 2022

 Helmikuun lintukuvasaalis on suht vaatimaton. Osa näistä linnuista on kuvattu myös jo tammikuussa, mutta tässä niin uusimmat kuin mieleisimmät.

Konneveden Siikakosken kala-altailla on talvehtinut jo joitakin vuosia merikotka. Se on oletettavasti joka vuosi sama yksilö, joka on oppinut nauttimaan laitoksen siivousjätteistä ja pärjäilee niillä talven yli. Allasalueelle ei ole lupa mennä ja siksi kaukana metsän reunassa istuskeleva kotka jää ns. kaakanaksi. Erikoinen tapaus kuitenkin.

Lohikoskella talvehtinut järripeippo on kovin kärsineen näköinen, olisiko paennut haukan kynsistä?

Samalla ruokinnalla peipon kanssa viihtyy joukko vihervarpusia. Tässä koiras

ja tässä naaras.

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Kaunis on vanhanajan varpunen.

Lintumaailmassa koko ei aina ole ratkaiseva tekijä. Pikkuvarpuset ovat nykyisin yleisempiä kuin edelleiset. Kovia ovat kinaamaan keskenäänkin nämä linnut, varsinkin pesäpaikoista.

Äänekosken Häränvirrassa on talvehtinut yksinäinen naarasuivelo. Miksi näin?

Palokärjen tapaa mielestäni nykyisin useammin kuin ennen. Olenkohan oikeassa.

Nyt, kun pihlajanmarjat alkaa olla vähissä, ovat rastaat ja tilhet enimmäkseen matkanneet edelleen etelään päin. Jostain on jälkijoukon kuitenkin ruokansa kaivettava.

Muuramenjoelta löytää aina jotain. Ei ole tämä koskikara, on mustarastas.

Mutta tämä on.

Muuramenjoen rantametsikössä asustaa pikkutikka, jonka keväinen pärryytys on jo alkanut.

Rauman reissulta löytyi järripeippoja, tässä niistä yksi.

Vanhan Rauman erään talon pihapuussa istuskeli turkinkyyhky ja odotteli lintulaudalle täydennystä.

Syvärauman sulassa uiskenteli isokoskelokoiras ja joukko sinisorsia.

Omassa Vanhan Rauman tarinassa hiukan muitakin.

Vanhaa Raumaa ja sen lintuja

 Vuosi oli 1973, kun ensimmäisen kerran saavuin Raumalle. Syynä oli Opettajankoulutuslaitos ja edessä neljä vuotta opintoja tuossa opinahjossa. Ne vuodet menivät vaihtelevissa merkeissä ja liukkaasti. Raumaan jäi myös voimakkaat tunnesiteet, ei vähiten tuolloin kehittyneiden ihmissuhteiden vuoksi. Viimeisin vierailuni Raumalle tapahtui helmikuun viimeisinä päivinä. Suurimpana syynä visiittiin oli nokkavarpunen.

BirdLifen Tiirasivuilla oli ilmoituksia nokkavarpusista Vanhan Rauman alueella. Raumalainen ystäväni Ripa lähti oppaaksi etsimään näitä isonokkia. Harvinaista kyllä, Raumallakin oli lunta. Kadut vain olivat hengenvaarallisen liukkaita ja täysin hoitamattomia. 

Kun tällaisessa miljöössä tapaa harakan, palaa väistämättä mieleen Aapelin lasten-ja nuortenkirja Vinski ja Vinsentti. Aapeli tosin oli kotoisin Kuopiosta ja varmaan siten myös Vinski.

Opiskeluaikani ensimmäinen kortteeri oli tuolla yläkerrassa kussikaverini Markun kanssa. Tuolloin ei vielä tunnettu opiskelija-asuntoloita, jokainen etsi huoneensa mistä sattui löytämään.

Meidän osoite oli Isopoikkikadulla, numero vain oli toinen.

Raumalainen pitsi ja sen nyplääjät ovat maailmankuuluja. Naulamäeltä löytyy pitsinnyplääjän patsas varustettuna Rauman "kansallisrunoilijan" H.J.Nortamon arviolla nyplääjän työstä.

Ensimmäinen pikkulintu, jonka löysimme, oli järripeippo. Hämärässä pihassa arvelin sen olevan etsimäni nokkavarpunen, ei ollut.

Raumalla on aivan oma kieli, raumankieli. Sen "professorina"  voitiin pitää edesmennyttä opettajankoulutuslaitoksen äidinkielenopettajaa ja kirjailijaa Tauno Koskellaa. Hieno mies oli Tane.

Lämmin etelätuuli oli tuonut Raumalle jo muutaman kottaraisen.

Näitä kuvia ei liene tarpeen selitellä. Turhaan ei Vanha Rauma ole päässyt UNESCOn maailmanperintölistalle.

Onkohan turkinkyyhky tullut myös lämpöaallon mukana vai onko pysynyt paikalla koko talven?

Tämä näkymä on minulle tuttu sen ensimmäisen kämpän ikkunasta, tosin toisen kerroksen korkeudelta katseltuna. 

Paljon on viidessäkymmenessä vuodessa talokantaa kunnostettu, uusi on tämä piippukin. Naakat sen päällä ovat varmaan nuorempia.

Rauman maisemista löytyi myös muita lintuja: tali-ja sinitiaisia, variksia, korppeja, vieherpeippoja, kyhmyjoutsenia, telkkiä, sinisorsia, isokoskeloita (kuvassa) ja pikku- sekä vanhanajan varpusia, mutta ei tällä kertaa nokkavarpusia. Aina ei voi onnistua, kuten tiedetään.

Vanha Rauma on kuvaajalle loputon aarreaitta. Lämpimästi suosittelen kaikille, kuvasit sitten tai vain katselet!