Pihabongaus 2017

Pihabongaus-tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28.1. tai sunnuntaina 29.1. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Pihabongaus ei ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrällä ei ole ratkaisevaa.

Pihabongauksen päätarkoituksena on saada yleisö mukaan tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Samalla kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta.

Pihabongaus järjestetään tänä talvena jo 12. kerran. Malli Pihabongaukseen tulee Isosta-Britanniasta, missä sikäläinen BirdLife (RSPB) on vuodesta 1979 järjestänyt Big Garden Birdwatch -tapahtumaa.

Viime talvena 18 000 ihmistä tarkkaili lintuja yli 12 000 pihalla ympäri maan 30.–31.1. Kaikkiaan havaittiin 94 lintulajia ja noin 440 000 lintuyksilöä. Säännöllisyyden ja suuren osallistujamäärän ansiosta tapahtuman avulla on saatu myös hyödyllistä tietoa monien lintulajien kannanvaihteluista.
(http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/pihabongaus.shtml)



Suoritinpa minäkin tänään osani tästä luontotapahtumasta. Istuin tunnin klo 12-13 Nastolan Jakosuontien jatkeena olevan metsäautotien päässä. Lämpötila oli nollan vaiheilla ja taivas harmaana. Tuolla paikalla, hieman metsän kätkössä, minulla on ollut koko talven lintujensyöttöpaikka.

Tuskin olin saanut uudet eväät tarjolle, kun tämä suosikkini pyrähti paikalle. Joka vierailullani olen tämän nähnyt. Tiaiset eivät oikein siedä puukipijän läsnäoloa, ja siksipä se saa yrittää napata jotain naposteltavaa tinttien ollessa muualla.

Harmaapäätikka sen sijaan näyttäytyi nyt ensimmäisen kerran- Naaras on hän, koska päälaen puna puuttuu.

Töyhtötiainen on kestosuosikkini ja jokakertainen vieras.

Talitiaisia ei ole määrällisesti täällä metsässä niin lukuisasti kuin pihasyötöillä.

Töyhtötiainen on saanut sinitiaisen kaverikseen.

Hömötiaisia näkee muutaman joka kerta.

Kuin myös tämän varmaan paikallisen käpytikan, jolla on tapana naputella käpyjä viereisissä keloissa olevissa pajoissaan. Nyt käy rasva.

Ruokatarjoilu valkkaa vieraat. Punatulkulle käy auringonkukan siemenet. Tiaisille maistuu etupäässä rasva ja pähkinät.

Keltasirkut pitävät kauranjyvistä.

Närhi ja korppi näyttäytyivät myös, mutteivät uskaltautuneet ruokailemaan. Piiloni ei ollut kuusen alaoksaa kummempi.

Tunnin tulos, 11 lajia:

harmaapäätikka 1

käpytikka           1

puukiipijä           1 

talitiainen           4

hömötiainen       2

sinitiainen          3

töyhtötiainen      2

punatulkku        22

keltasirkku        12

närhi                   1

korppi                 1 

 

Saukkojahdissa Vuolenkoskella, Jaalassa ja Verlassa

Voi sitä perjantain toisinkin viettää. Jormalta ja minulta se sujui kuitenkin eilen näin. Päivä valkeni parin asteen pakkasessa epätavallisen upeana. Näin ainakin tänä talvena. Retken suht epämääräinen kohde oli Jaalan ja Verlan suunnassa. Ja Nastolastahan me lähdettiin.

Ennen Vuolenkoskea löytyi koivun latvasta ruokailemasta noin kymmenen teeren tokka .

 Kymijoen rannassa, Vuolenkosken alapuolella kiikaroitiin sulaa jokea ja sen jään reunustoja. Kyhmyjoutsenpari, telkkiä ja koskeloita uiskenteli keskemmällä sulassa. Kauempaa kaislikkotupsun reunalta tavoitti Jorman katse saukon. Kovin oli tämä kaukana kuvattavaksi.

 Siispä siirryimme autoillen lähemmäksi. Pellon laitaa rantaan hiippaillessamme karkuutimme puskan alta jänön.

Nyt olimme jo lähempänä saukkoa, mutta kuitenkin niin etäällä. Pikkukaloja näytti saukko pyydystävän syödäkseen. Seuraava lähestymisyritys oli saukolle jo liikaa ja se päätti uida kauemmas vastarannalle.

Matkan edetessä alkoi ilmaantua alueellisia sumupilviä. Pahnapötkyjä.

Seraava pysähdyspaikka oli Jaalan koilispuolella Sonnanjoen Myllykoskella. Noiden kivirakennelmien yli on joen yli on mennyt  joskus silta, ja tuolla vastarannalla on ollut mylly. Vasemmalla ylittää joen kaksi siltaa; vanhempi ja nykyinen. Vanhempi on kauniimpi. Joen koskireitit ovat antoisia taimenen kalastusalueita. Täällä kuvaajan puoleisella rannalla on siisti kota, jossa käryytimme makkarat.

 Tälläkin koskella asustaa oma koskikara.

Lounasta tulossa.

Verlan idyllinen tehdasalue oli myös saanut  sumuvaipan. Kesäaikaan tähän tutustumisen arvoiseen UNESCOn suojelukohteeseen pääsee tutustumaan opastetusti. Verlan maisemista löytyy virran yläpuolisesta kalliosta hyvälaatuiset kalliomaalaukset, kuten voit linkistä katsoa. Läheltä löytyy myös luontopolku ja hiidenkirnu. Nämä jäivät nyt tutkimatta.

Kauimmaisin kohde oli linnuntietä noin viisi kilometriä Verlan yläpuolella oleva Jukakoski, perhokalastuspaikka sekin. Paikalla oli pari kalastaja-valokuvaajaa.

Kuvasivatko vain itselleen vai jossain julkaistavaksi? Seudun vesireitit houkuttelevat melontaretkelle.

Päivän aikana sumupilvi oli tihentynyt revetäkseen taas etelämpänä paikoitellen paljaaksi auringonloisteeksi. Vuolenkosken voimalaitoksen yläpuolelta löytyi vielä toinen saukko. Pyyntihommissa oli sekin ja tietysti kaukana kameran tavoittaa.

Päivän valot olivat sammumassa. Tässä auringon viimeiset säteet ennen lopullista sukellusta.

Ja näinhän siinä sitten kävi.

Jormalle kiitokset asiantuntevasta opastuksesta ja mukavasta retkiseurasta.

Konnus ja Sorsavesi

Retkeilyä ja opiskelua Anssin, Satunnainen retkuilija, johdolla.

Viime viikonloppu meni Leppävirralla seikkaillen Konnuksen ja Sorsaveden maisemissa sekä opiskellen kuvankäsittelyohjelma Lightroomia. Leppävirta on vanha jo 1639 perustettu mahtipitäjä.
Tänä päivänä se tunnetaan varmaan parhaiten Vesileppiksestään.

Konnuskoski sijaitsee Vuoksen vesistön Leppävirran reitin Kuopion ja Varkauden välisellä vesiosuudella yhdistäen Kallaveden ja Unnukan. Paikalla on ollut kaikkiaan neljä eri kanavaa. Konnuksessa on nykyisin vierekkäin kolme eri sulkua. Kahden vanhimman sulun yli johtaa myös silta, mutta uusimman, 1971 valmistuneen, sulun yli pääsee vain sulkuporttien kautta. Kuvassa se vanhin. Neljäntenä virtaa vapaa koskiuoma.

 Kosken ja kanavien rannat ovat upeita eri vuodenaikojen asuissaan. Rannoilla on mahdollista törmätä minkkiin, saukkoon tai majavaan. Vesialue tarjoaa asuin- tai levähdyspaikan monille vesilinnuille. Lehtomaiset ikimetsät pökkelöineen ovat tikkojen ja pienempien kolopesijöiden valtakuntaa. Talven vieraina viihtyvät lukuisat koskikarat.

Lauantai potkukelkkailtiin Sorsavedellä. Jään päällä oli 5-10 cm jääkuorrutettua lunta, ja se teki kelkkailusta ainakin näin tottumattomalle vähän raskasta. Jalaksien alla olevat muovilevikkeet hieman helpottivat kulkua.

Mustalahden Vehkalahdesta päästiin jäälle ja suunnattiin Kuvajanniemen Kohokannaksen yli avaramman Kohoselän puolelle. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Koholahden kota.

 Uudelta ja hyvin varustellulta  leiripaikalta löytyy tulipaikka niin sisältä kuin ulkoa. Paikalla on hyvä laituri, WC ja kalanperkauspöytä. Liiteri oli tännä puita. Paikan on rakentanut ja sitä ylläpitää Kotalahden kyläyhdistys. Kiitos siitä heille! Matka oli vasta alullaan, joten hetimiten eteenpäin. Evästelyn aika olisi tuonnempana.

Kiviin ja niiden tarinoihin hurahtanut Anssi johdatti meidät aluksi Talas-saareen, josta löytyi tällainen kartiokivi. Vaikka kirjoitin hurahtanut, en sano sitä pahalla. Suuremmat ja muuten erikoiset kivet kiinnostavat myös minua. Ja asiantuntijaoppaan mukana olen itsekin oppinut  niistä paljon.

Oma järvimaisemani on Etelä-Konnevesi. Hyvin paljon samanlaiset ovat näkymät täälläkin.

Kyläyhdistys kunnostaa kodalle koneladun.

Erikoista lumen pintaa kuvaten.

Jo kesti jää verkkomiesten saapua apajalle autollaan.

Ukkokivi nimisessä saaressa, sen itärannalla, on suuri siirtolohkare. Kivi on kohollaan toisen pienemmän päällä , kuten hyvin usein muulloinkin. Alle jää suojainen tila.

Lohkareen rannanpuoleisessa kyljessä on tällainen muinainen kuvio. Mitä lie esittää? Anssi sen on aiemmin löytänyt ja ilmoittanut alan tutkijoille. Kalliomaalaus on se, kuulemma.

Värikiven takana on maastossa kaksi aivan haudanmallista kaivantoa. Kokeilin, miltä lepo haudassa tuntuu. Kuva sattuneesta syystä Anssin.

Kaunis ilma toi jäälle nämä kaverukset.

Kovin on majavilla tiukkaa, kun pitää saarista  hakea tarpeisiinsa koivuja.

Jänis-saaressa on tällainen lohkare ja

saman saaren rannassa, aivan vesirajassa tällainen hieno miestä korkeampi kuutio.

Päin aurinkoa kuvatussa muuten tummassa kuvassa on mies matkalla takaisin kodalle, tulille makkaranpaistoon ja teenjuontiin.

Tankkauksen jälkeen kelkoilla autolle ja autolla pätkä Mustalahden rantaa etelään, takaisin jäälle ja kävelten vastarannan Havukkasaareen. Siellä on yksi seutukunnan komeimmista ja korkeimmista jyrkänteistä.  Kartasta en löydä, mutta olisiko Havukka nimeltään.

Tuolla yhdellä lipalla pesinee taas keväällä korppi.

Havukan kainalossa on lähde, joka juoksullaan pitää rantaa sulana.

Ja sittenpä olikin päivä jo tällä mallilla. Aika oli myös retkeläisten päästä saunaan ja syömään. Uunissa koko retkipäivän muhinut patamuikkukukko oli herkkua, jonka vertaista harvasta hovistakaan löytyy. Kyllä Anssi osaa.

No, miten kävi Lr-opintojen? Paljon jäi opittavaa vielä tulevaisuuteen, mutta ensimmäisen kerran olen työstänyt blogi-kuvani ko. ohjelmalla. Ei siis kovin huonosti. Harjoitus tekee mestarin, jatkan siksi vielä näiden nappuloiden parissa..