Särkijärven lenkki, lintukosteikko

 Näin elämäni ensimmäisen mustatiiran tänä keväänä Hankasalmella. Lintu on erittäin harvinainen. Suomesta löytyy pesiviä pareja ainoastan 15-20 paria. Näistä ehkä viisi paria asuu Etelä-Pohjanmaan maakunnassa, Evijärven Särkikylässä, Särkijärven lintujensuojeluun rakennetulla kosteikkoalueella.

Särkikylä on noin viisi kilometriä Evijärveltä itään kohti Räyrinkiä. Reitin lähtöpaikan P osoite on Pitkänsalontie 90, 62570 Särkilä, Evijärvi. Lenkin voi tehdä ympäri koko kosteikon tai oikaista keskeltä laavun ja lintutornin kautta ja kiertää vain ylä- tai alapuoli.

Itse lähdin oikaisemaan keskeltä ja heti ensimmäisen sillan tolpilla istui kaksi mustatiiraa siis retki alkoi paremmin kuin hyvin. Mutta siinä se sitten olikin, enempää en niitä nähnyt. Poistuessani alueelta kolme tuntia myöhemmin tapasin ensimmäisen ihmisen, lintumiehen, joka arveli tiirojen viihtyvän pohjoisen lenkin varrella, ja minä olin valinnut eteläisen. Hyvä näinkin.

Keskellä kosteikkoa on kelpo laavu tulisijoineeen.

Lähellä sitä on lintutorni, joka oli kutakuinkin päällystetty lintujen paskalla.

Olisiko tässä yksi syyllisistä?

Eteenpäin, hyvä täällä on kulkea.

Oli lämmin päivä ja hormonit hyrräsivät.

Korentoja oli paljon ja päivien lämmetessä niitä tulisi olemaan vielä enemmän. Kosteikko on varmasti sudenkorentojen paratiisi.

Tämän pajusirkun käyttäytyminen oli minulle uutta. Kuten metsäkanalinnut se esitti vaivaista ja johdatti minut kauemmas ruohikossa lymyävistä poikasistaan.

Eniten alueella oli naurulokkeja, joitakin kalalokkeja, telkkiä ja sorsia. Ruovikot olivat tiheitä ja niitä oli paljon, kyllä sinne sekaan piiloutuu monenmoista.

Pikkulokki on taitava lentäjä.

Takarannalla on taukotupa tulisijoineen.

Tässä sen halkosuoja.

Pikkulampikorento

Joutsenen poikaset olivat tämän kokoisia.

Toinen mustatiiroista.

Kts. Järvisuomen Sanomat 13.4.2020

Kirkkovuoren näkötorni, Karstula

 Matkalla Aunen luokse Kuortaneelle poikkesimme 20.6. ihailemassa  Karstulan Kirkkovuoren nökötornia ja sieltä avautuvia maisemia . 

Löydät Kirkkovuoren parkkipaikalle klikkaamalla sanaa KARTTA.

Parkkipaikalta tornin juurelle johtaa 350 metrin hyväpintainen luontopolku.

Torni on tiettävästi maailman korkein hirsirunkoinen rakennus.

"Vuonna 1815 vuorelle suunniteltiin rakennettavaksi Karstulan kirkko. Perimätiedon mukaanpaikalle rahdattiin jo melkoinen määrä rakennuspuita. Lopulta kirkko rakennettiin kuitenkin helpompaan maastoon parin kilometrin päähän nykyiselle paikalleen."

Karstulan kunta hankki Kirkkovuoren alueen 1970-luvulla tarkoituksena rakentaa laskettelurinne. Se ei kuitenkaan toteutunut ja alue ”unohtui”, kunnes LC Karstulan veljet syttyivät uuteen ideaan!"

Kyseessä on ns. LUOKO-hanke. LUOKO on Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Leader Viisarin rahoittama ajalle 1.4.2018 – 30.3.2022 ajoittuva LC Karstulan hanke."

Tornin edessä on erikoinen kalliohalkeamaan rakennettu laavu ja kivistä aseteltu ulkoilmakirkkosali.

Näillä sijoin on kallioon nakuteltu vuosiluku 1815 merkiksi alkuperäisen kirkkohankkeen aloittamisesta. Tämän saimme tietää vasta poistuttuamme alueelta ja merkki jäi huomaamatta.

Tukevia portaita ja porrasaukkoja rajaa komeat kaiteet. 

Sisäseinältä löytyy  lasten taideteoksia, joiden arvelen saaneen inspiraationsa kirkkovuorta kiertävästä mörköpolusta.

Tornin ylimmässä kerroksessa on avoin näköalatasanne. Näkymät ovat mahtavat: suomalaisia metsiä ja vesistöjä

sekä viljelysmaita.

Koirat eivät ymmärtäneet, mistä heille huutelin. Halu löytää isäntä oli suuri ja sen myötä myös hämminki.

Linkistä Kirkkovuori löydät lisätietoa. Lainatut osat tekstistäni ovat tästä osoitteesta.

Hornöya on lintujen valtakuntaa

 Matka jatkuu, tavoitteena Hornöya, lintujen ja majakan saari Vardön eli Vuoreijan edustalla. Tämä on niitä kerranelämässäjuttuja. Kauan on tätä odotettu, ja viimein siitä tuli totta. Kaverina, matkanjärjestäjänä, oppaana ja tulkkina huseerasi ystäväni Pentti Kokko.

"Tervetuloa saarelle, minä olen lunni, yksi paikan tuhansista. Ymmärrän, että niistä lukuisista kuvista, joita tulet ottamaan täällä, voi olla vaikea valita vain muutamia julkaistavia."

Saarelle on kuljetus Vardön satamasta tarvittaessa kolmesti päivässä. Matka kestää vain varttitunnin.

Kuljetuksen ja mahdollisen majoituksen majakalla voit tilata ja lunastaa satamakonttorista. Pelkällä päiväretkelläkin ehtii jo  kokemaan ja näkemään paljon.

Heti laiturille astuessasi kuulet lintujen metelin ja haistat kalansyöjälintujen jätösten hajut. Edessäsi on pystysuora vuorenseinämä täynnä ruokkeja ja etelänkiisloja. 

"Niin pikä on matka ja kivinen tie." siis sinne majakalle Vardö fyr. No alle kilometrin, mutta ei niin helppoa. Lähde laiturilta ensin oikealle sitten ylös ja alas ja viimeksi taas ylös

jo vähän helpompaa alustaa.

Loppunousun oikealla puolen on heinäinen laakso, jossa merihanhet viihtyvät.

Seuraavana päivänä palasimme saaren mantereenpuoleiselle rannalle, laiturin maastoihin, jossa enemmistö linnuista viihtyy. Karimetsot eivät paljon kulkijoista piittaa, niiden pesiä on jokaisessa mahdollisessa kolossa

jopa ihmisten tekemissä rakennelmissa.

"Se on kevät," totesi ruokkipari "siis nauttikaamme."

Pesintä on meneillään myös merilokeilla.

Merisirri rantakivellä.

Muovijätteestä puhutaan nykyään paljon ja sitä riittää myös näillä pohjoisilla rannoilla.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset linnoittivat Norjan rannikoita. Tämä katettu onkalo lienee it-pesäkkeen ammusvarasto?

"Mitähän tuolla alhaalla tapahtuu?" Lunnit illalla ylhäällä majakan pihan ja jyrkänteen  reunalla. Päivällä niitä ei siellä näkynyt. Olisivatkohan olleet ulkomerellä kalassa?

No siellä alhaalla oli karimetsot ja muutama muukin ilmeisesti myös kalassa, iltakalassa.

Petomainen merikihu etsimässä ryöstösaalista.

Ylhäältä majakan pihalta oli mielenkiintoista vahtia samalla tasolla tai jopa alempana lentäviä lintuja. Harmaalokki ei pitänyt merikotkan vierailusta.

Pentti tarkailee Vardön elämää.

Eipä tuosta paljon irtoa,

 paitsi kunnon vehkeillä. Pikkukajavat pesillään (Kuvattu kaupungin keskustassa)

Vardön Globus II tutka-asema. Virallisesti tällä vahditaan avaruusromuja, mutta, mutta kuinkahan on varsinkin näinä päivinä. Hyvä, että joku vahtii täälläkin. Eihän tuosta naapurista koskaan tiedä.

Retkemme toinen aihe oli pohjoiset majakat. Aijoimme kuvata Makkaurin, Kjölnesin ja Slettnesin majakat Hurttigruten-reitin laivasta, mutta säänhaltija päätti toisin. Tuli sumu ja se oli sitten siinä. Niinpä lähdimme pitkin Varangerin vuonon rantaa Tenolle saunomaan ja katsomaan jääkiekkoa.

Vardö fyr on kumminkin nähty ja koettu. Valaistu Vardøn majakka on rakennettu vuonna 1896 ja automatisoitu vuonna 1991. Suojelukohteen arvon se sai vuonna 1998. Majakka ottaa vastaan myös yöpyjiä.

"Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!"  Eihän sitä koskaan tiedä. Upea kohde, KIITOS!

Paluumatkan varrella tavattiin pikkukajavia pesulla makeanvedenaltaalla,

hirviemo ja vasa ja

riekko puvun vaihdossa.

Karigasniemellä Pentin kotipihassa odotteli orava, jonka punaista sävyä kovasti ihailtiin.

Sitten lopuksi taas bussiin ja kotimatkalle. Rovaniemellä yölepo ystävieni Leenan ja Velin luona kuten tulomatkallakin.

Runsaat kiitokset kaikille matkani osallisille!  Oli se vaan mahtava retki.

Ja tässä Pentti jo tähyillee, minne seuraavaksi. Aina me jotain keksitään.