Ukko-Pekan aikaan

Minä, joka olen höyryveturiaikakauden lapsi, olen aina ollut innoissani junista, varsinkin näistä vanhemmista. Tiedän, että tämä suorastaan intohimoinen kiinnostus näihin vanhoihin kulkupeleihin ja muuhun junaliikenteeseen kuuluvaan kalustoon vaivaa monia muitakin miespuolisia. Tässä tarinassa esittelen muutaman museoharvinaisuuden ja alaan hurahtaneen.

Suolahden höyrypäivät 2011

Tämä Tk3 veturi, lempinimeltään Pikku-Jumbo oli näytteillä Suolahden Höyrypäivillä 2011. Nykyään Suolahdessa kotiaan pitävällä Keitele-museo Oy:llä on jo omakin ajokuntoinen Tk3. Siitä myöhemmin.

Kuvan Tk3 veturi 1150 on Akaan Veturimuseon omaisuutta. Kyydin takaa uusiutuva suomalainen koivuhalko.

Saman vuoden höyrypäivillä esiintyi myös Tapani Laaksomiehen toimesta kunnostettu Hv3 höyryveturi 995, Heikki. Heikin vaiherikkaaseen  tarinaan voit tutustua linkistä Romusta raiteille. Kyseessä on Kari Kortelaisen Tekniikkatalous-lehden artikkeli vuodelta 2016.

Veturimies heiluttaa. Syystäkin ylpeä Laaksomies saapuu junallaan Suolahden vanhalle asemalle.

Suurta kunnioitusta tuntien kiertelin ja kuvailin tätä uudestisyntynyttä veturivanhusta. Tuskinpa Heikki oli edes Lokomon pajalta lähtiessään näin uljaassa kunnossa.

Heikki on valmistunut vuonna 1941. Kyljestä löytyy tunnistetiedot. Kansainvälisen tavan mukaan veturin  numero löytyy myös sen keulasta.

Peräpeili

Vielä on löytynyt kuparisepän valmistama öljykannu.

Junan osien puhdistukseen ja kiillotukseen on kulunut eräskin tunti.

Yhtä kiiltävä on myös ulkokuori. Nykyisin Heikki asustaa Nurmeksessa Steamrail Oy:n tallissa ja liikennöi sieltä.

 Pönttövuoren tunneli 

Kesäkuussa 2017 kävimme Anssin kanssa tutkimassa jo käytöstä poistettua Pönttövuoren vuonna 1917 valmistunutta tunnelia. Kuten oikeasta alakulmasta voit havaita, on joku käynyt avaamassa aukon tunnelin sulkuverkkoon.

Pitihän tilaisuus hyödyntää ja seikkailu sai alkaa. Tunneli on 1223 metriä pikä. Se sijaitsee Jyväskylä-Pieksämäki radan varrella Metsolahdessa. Seikkailusta ja tunnelin syntyvaiheista kertova oma blogitarina löytyy täältä: Pönttovuoren tunneli.

Käytiin siellä viime kesänä myös Veikon kanssa.

Jokohan on poika päässyt tyrmästään? No, on se.

Suolahden höyrypäivät 2018

Viime kesän höyrypäivillä esiintyi ajokuntoon saatettu Tk3 höyryveturi 1132. Se on Keitele-museon omaisuutta.

Veturin perässä on keltainen postivaunu. Suolahden vanhan aseman raide on sähköistämätön ja sopii hyvin höyryveturikuvauksiin.

Pieksämäen Höyryveturiyhdistyksen kunnostama ja ylläpitämä VR1 veturi tuntee lempinimen Kana. Nimi johtuu veturin nyökkivästä kulusta. Linkissä Ylen juttu Kanasta.

Asemapihan vaihde ja vaihteensiirtäjä. Kiskoja liikuteltiin käsipelillä.

Asemamiehet  pumppasivat resiinalla asemapihan molemmissa päissä sijainneille vaihteille. (Kuva ei Suolahdesta)

 

Museon omaisuutta, vanha radan aukaisuun käytetty lumiaura

sekä matkustajavaunuja. Puisia olivat.

Suolahdesta löytyy vieläkin upea punatiilinen veturitalli. Edessä oleva pyöreä laite on kääntöpöytä, jolla veturi satiin käännettyä paluumatkaa varten. Tallin oikealla puolella seisoo kunnostusta odottamassa Tk3 veturi 1138.

Ukko-Pekka Hri1, 1009

Ukko-Pekka matkalla Kouvolasta Lahden kautta Helsinkiin 23.11.2018. Siellä se kyyditsi viikonlopun ajan halukkaita Espoon suuntaan.
Ukko-Pekka on höyryveturien kuningas. Se oli VR:n voimakkain henkilöliikenteen veturi.

Ukko-Pekka 1009 saapuu Leppävaran asemalle, ja sauhu on melkoinen. Veturiin ja sen ylläpitäjään voit tutustua tarkemmin linkistä Höyryveturimatkat 1009.

Ja näin se jatkaa matkaa.

Näillä pojilla riittää asennetta. Junaharrastus säilyy varmasti

"Suomen viimeinen aikataulun mukainen höyryveturin vetämän matkustajajunan matka alkoi 22.5.1975 kello 8.15 Pieksämäeltä. Postijunaa numero 772 veti vuonna 1957 valmistunut nuorin Ukko-Pekka-veturi (Hr1) numero 1021. Nykyään Ukko-Pekka-veturi numero 1021 on edelleen VR:n omistuksessa oleva ajokuntoinen museoveturi." (Wikipedia)

Alppirautatieharrastajat

Pojat ovat poikia yli kuusikymppisenäkin. Leppävaran aseman vieressä on Sello-niminen ostoskeskus, jonka tiloihin Alppirautatieharrastajat ovat rakentaneet uskomattoman suuren ja hienon pienoismaailman lukuisine ratoineen ja junineen. Tätä et usko, jollet itse näe.

Kaupunkia, maaseutua, tasaista ja vuoristoa.

"On tässä muutama kymmenen vuotta mennyt ja aina vaan on mielenkiintoista ja hauskaa."

Sen uskoo myös Oula The Falcon Eye. Tältä mieheltä ei jäänyt mitään näkemättä, mutta se ei ollut kuitenkaan tarpeeksi. Vielä veturimies heiluttaa tulevaisuudessakin.

Etelä-Konnevesi 2018 Medley

Kesä 2018 oli poikkeuksellisen lämmin ja suosi kaikenlaista ulkoilmaelämää. Uskollinen vesijuhtani Jatta saikin kyyditä minua ja seuralaisiani useamman kerran Etelä-Konneveden aina upeissa maisemissa. Yönyliretkiä ei tullut kuin yksi, mutta useita päiväristeilyita kyllä. Tässä niistä kuvasikermä.

Ennen kuin puuvene on vesillelaskukunnossa kuluu helposti useampi työntäyteinen päivä. Minun käyttämäni pintakäsittelyaineet (Owatrol) vaativat vähintään 15 asteen lämpötilan ja usein käy niin, että kevään lämmöt eivät riitä. Niin huolto menee kesäkuun puolelle. Ensimmäinen päiväretki tehtiin Voiton kanssa, ja se suuntautui Konneveden eteläisimpään pohjukkaan, Vahvalahteen. Nuori kapteeni on tässä ajoharjoittelussa ja siksi ilme on niin keskittynyt.

Retkellä harjoiteltiin valokuvausta. Tässä Konnevedellä kovin yleinen kuikka.

 

Yksin tein muutamankin reissun Häkkilän myllylle sudenkorentoja kuvaamaan. Myllyä ei enää ole, mutta myllärin torppa kyllä. Se sijaitesee Vahvanen-järvestä laskevan puron suulla. Sieltä löytyi muutama soidinlennolla ollut neidonkorento.

 Paikka on matala ja ruovikkoinen, se on myös tuulilta suojassa ja siksi ison järven rantoja lämpimämpi. Varma kohde korentokuvaajalle. Nämä tytönkorennot, joidenka lajimääritys jääpi tekemättä, ovat lemmenaktissaan ns. parittelurenkaassa.

 

Konnevedestä on ensin ajettava Uuranlampeen, jonne isompi vene on jätettävä. Matka jatkuu hinauksessa olleella soutuveneellä.

Heinäkuun puolessa välissä käytiin Kallen kanssa katsastamassa kalasääsken pesiä. Kälasääski on Etelä-Konneveden kansallispuiston tunnus. Noin kymmenen kilometrin rengasajelulla todettiin tuntemistani  lähialueen seitsemästä pesästä viidessä olevan asukkaat.

Koiraslintu toi ruokatäydennystä.

Toisen pesän ilmatilassa taisteltiin. Viereiseen saareen pesinyt nuolihaukka ei pitänyt luodolla asuvan kalasääsken läheisyydestä. Tuskin tuosta kuitenkaan oli sille mitään uhkaa.

Rengasmatkalla poikettiin mm. Majaniemessä, Pyysalossa ja Lapinsalossa. Hienoa oli tällaisella ilmalla ajella.

Vuosien varrella on venekalusto  komistunut ja kasvanut kokoa. Vire, Wickström, Seagull (sav. siankulli)  ja Terhi ovat jo historiaa.

Heinäkuun helteet vaan jatkuivat. Maijan perhe Pyysalossa uimaretkellä.

Pyysalon kaarre on yksi harvoista hiekkarannoista niin kivisen ja kallioisen järven rannoilla. Täällä riittää tilaa polskia. Saaren toisella puolella, kapean kannaksen takana on yksi kansallispuiston laavupaikoista.

Elokuussa ennen koulujen alkua käytiin Anssin kanssa kiertelemässä järven kaakkoisosaa. Tämäpä on mahtava kalamaja, eikä paikassakaan ole valittamista. Paljonkohan on hirsillä ikää?

Käpynän ukkoa on aina tervehdittävä, kun näillä kulmin mennään. Ukon löydät Käpynänvuoren itärinteeltä.

Monilla rantakallioilla lepää komeita kivipaasia. Tämä järkäle sijaitsee Kodanovisen länsiranan kalliolla.

Kansallispuisto on tuonut mukanaan paljon uusia retkeilijöitä, jotka taittavat matkaa joko jalan tai meloen, talvella hiihtäen, jopa luistellen. Retkeilijöille on rakennettu uusia polkureittejä ja rantautumispaikkoja laitureineen ja  kotalaavuineen. Näin on  myös Loukkuvuoren rannassa.

Naapurin pojalla on luoviminen hanskassa.

Heinäkuun lopussa kävivät Helena ja Hillevi Lapinsalossa eväsretkellä. Kuivuudesta kärsivät mustikat olivat sentään kasvattaneet muutaman maistiaisen.

Kansallispuiston myötä on järvelle tullut muutama tilausalus. Lapinsalon uuteen laituriin pääsee rantautumaan näinkin suurella paatilla.

 Laivakoirat Cara ja Cheri.

Mökin oma ranta on ruskoukonkorentojen lisääntymisaluetta. Muninta menossa.

Kesän viimeinen retki tehtiin Arin kanssa Majaniemen varausmökille syyskuun ensimmäisenä päivänä. Tehtiin metsäretki, kalastettiin, saunottiin ja oltiin yötäkin. Tällä kulttuurihistoriallisella kalamajalla tai sen edeltäjällä kalastelivat aikoinaan Rautalammin rovasti Palmroth ja poikansa Reino Palmroth alias Palle, myöh. Reino Hirviseppä. Isä Palmrothin vieraana paikalla lienee poikennut Toivo Kuula, Aarni Krohn, Eino Leino ja Yrjö Kilpinen. Kukapa tietää?

Kelpaa tätä maisemaa ihailla. Näkymä mökin ikkunasta.

Tuosta  ovesta saunaan, joka on alunperin toiminut savusaunaperiaatteella. Nyttemmin menetelmä on kestolämmitteinen. Tunnelmaa ja lämpöä riitti silti.

Iltanäkymät

Aamulla palattiin Jaakonsaaren jyrkänteen sivuitse takaisin mökille.

Kalankäsittelyä uudella "tuotantolaitoksella".

Ahvenet ovat viime vuosina kasvaneet. Hyvin on ollut muikkua tarjolla.

Kun pihlajat olivat tämän värisiä, oli aika nostaa Jatta talvisäilöön.