Immilänjoki

Pakkasta (-20°C), valoa, varjoisia paikkoja, koskikaroja, joutsenia, saukon jäljet ja taidemaalari, näihin kaikkiin törmäsin tämänpäiväisellä retkelläni. Immilänjoki yhdistää Ruuhijärven ja Sylvöjärven, on pituudeltaan vain parisen kilometriä ja sijaitsee Immilän kylässä seitsemän kilometriä Nastolasta pohjoiseen. Ei ole joki pitkä, mutta kaunis se on ja sen vähäiseltä varrelta löytyy kesät talvet kuvattavaa.

Immilän koskissa on jauhettu viljaa jo keskiajalla, mutta vanhin kirjallinen tieto myllyistä on vasta vuodelta 1548. Ensimmäinen saha rakennettiin koskeen 1760-luvulla, tähän aikaan mäellä oli jo asutusta sekä kievari. 1800-luvulla asutus alkoi lisääntyä ja Immilään muodostuikin monipuolinen käsityöläis- ja myllärikylä. (Wikipedia)

Kylmä on tehnyt tehtävänsä. Kosken rannat ja kivet ovat saaneet paksun jääkuoren, joka koko ajan vaan vahvistuu. Takana vanhan myllyn kivijalkaa.

Sitkeä sissi, taidemaalari Lauri Tervo, ei pakkasta pelkää. Häneen olen törmännyt aiemmin Kukkasjoella. Käypä galleriassa http://www.lauritervo.com/.

Energiankulutus on valtaisaa; syödään tai huilataan, muuta ei voi nyt puuhailla.

Yläjuoksun aarteita

Näkymä alajuoksulta

Pakkaspäiviä

Nyt on riittänyt pakkaspäiviä ihan mukavasti. Lämpötila on pysytellyt kympin ja kahden välillä. Lunta ei kuitenkaan sanottavasti vielä ole. Valkeaa onneksi on toki, mutta hangen korkeus pysyttelee alle senttimetrissä. Latuja ei ole. Retkiluistelijat ovat päässeet riemuitsemaan jääkiidosta, muutama jopa taivaaseen. Itse olen käyttänyt näitä valoisia päiviä patikointiin erilaisissa maastoissa. Kamera on kiikkunut tieten mukana.

Immilänjoki pysyy sulana pakkasillakin. Siellä majaillee uskoakseni vakioasukkaat joka talvi. Joutsenia on varmaan parisenkymmentä. Uutta polveakin on mukana.

Talventörröttäjä tämäkin. Kukkasjoen ruoko vastavalokokeilussa.

 Pihan syöttöpaikka on välillä ollut suht hiljainen, leuto talvi on tarjonnut syötävää luonnostakin. Nyt pakkasilla on lintukarja palannut. Päivittäinen evästäydennys on ollut tarpeen.

Ilma on paras eriste. Kun oikein pörhistää, saa muhkean untuvatakin. Kuivannon ja Kotteron hiiripöllöt jatkavat talvista taisteluaan.

Lopuksi tämänpäiväisen retken antia.

Vastavalokokeilu Kukkasjoella.

Samaiselle joelle on asettunut talvehtimaan kaksi sorsapariskuntaa. Ovat kovin arkoja, tuskin siis mitään pullasorsia. Kuva on rakeinen, mutta itse pidän sen tunnelmasta, ja siksi se pääsee laajempaan jakeluun.

Neljäs päivä tätä kuuta kävin samalla metsäalueella olevalla Kinnankoskella. Silloin oli lämpötila jatkuvasti plussan puolella eikä lumesta tai jäästä ollut tietoakaan. Tuosta retkestä onmyös  blogikirjoitus kuvineen. Tänään oli pakkasta 16 astetta ja maisemat tämän näköisiä.  Koski on harjujen välisessä notkelmassa jyhkeän kuusimetsän keskellä. Aurinko saikin valaista vain näiden puiden latvoja.

Illusia talvipesässään. Toivottavasti siivet eivät jäädy piloille. Lumitaidetta

ja jäätaidetta. Lopuksi näkymä yläjuoksulta ennen kosken (jäätyneitä)ryöppyjä.

Vuorenpeikon näkötorni

Eilen illalla oli pitkästä aikaa pilvetöntä, oli lähes täyskuu ja 14 astetta pakkasta. Revontulten esiintymistodennäköisyys oli koholla. Niinpä läksin toteuttamaan syksyistä ideaani eli revontulikuvausta Vuorenpeikon näkötornista.
Tämä kyseinen näkötorni sijaitsee Nastolan Järvisten kylällä metsän keskellä ja on metsäkoneyrittäjä Erkki Salosen omin käsin rakentama. Vierailin siellä jo syksyllä ja joku on saattanut tästä retkestä lukeakin fb-seinältäni.

Torni on aivan rakentajan pihapiirissä jyrkkäseinäisen kallion laella. Lähimpään naapuriin on vähintäänkin toista kilometriä. Tässä kuvassa tornia on valaistu otsalampulla. Tornilla on korkeutta kallion pinnasta mitattuna 25,8m ja Salosen pihasta mitattuna 45m.

Tässä Erkin kotitalo huipulta kuvattuna. Ylös kiipesin otsalampun valossa kamerareppu selässä jalustaa toisessa kädessä kantaen. Pakkasen kiristyessä torni paukahteli ja narisi antaen touhuun lisäjännitystä.

No sikäli suunnitelmani ei toteutunut, että revontulia ei näillä lakeuksilla näkynyt. Näkyi kuitenkin kuun aavemaisesti valaisemaa maisemaa ja ympäristön taajamien valoja. Sammutettuani lamput tottui silmä kuunvaloon, joka runsaudellaan varmaan olisi vaimentanut mahdollisten revontulten näkyvyyttä. Kuvissa näkyy Vierumäen ja Lahden valoja.

Tämä maisema on kuvattu pelkällä kuunvalolla. Kuvankäsittelyssä olen varmaan lisännyt aavistuksen valoisuutta, koskapa lähimetsä vihertää. Tätä ei pelkällä silmällä kyllä havainnut.

Kun ajelin Järvelän kylälle, tuli radiosta Metsäradio-ohjelma. Kuinka ollakaan siinä Erkki Salonen oli haastateltavana kertoellen kotivuoren seinämästä kasvavasta ihmeellisestä pihlajasta. Tämän juuret ovat solmussa ylempänä kasvavan koivun kanssa. Koivu ei nyt päässyt kuvaan.

Tornin huipulle Erkki on rustannut jouluvalon. Saatellessaan minua ennen kiipeämistä neuvoi hän sammuttamaan sen  kuvausten ajaksi .  Ei näkynyt revontulia, ei. Toisen kerran sitten.
Lehtijutun mukaan  "savolainen jäätelötehtaan omistaja sanoi tullessaan, että piti lähteä katsomaan toista hullua". Jonkin asteinen hullu pitää olla senkin, joka pimeässä, pakkasessa, tuulen vinkuessa ja rakenteiden paukkuessa kiipeää lumisia portaita kohti korkeuksia, Sen voin kuitenkin sanoa, että olipahan hieno kokemus.

Kinnankoski

Nastolasta löytyy lampi nimeltä Kilpanen ja järvi nimeltä Pikku-Kukkanen. Nämä kaksi yhdistää toisiinsa Kilpasenoja, jota itse mieluummin puroksi kutsuisin. Kun ei ole lunta, jotta hiihtää voisi, pitää metsään mennä jalan. Tänään läksin käymään Kilpasenojan Kinnankoskella. Paikka on ennestään tuttu, mutta tähän aikaan vuodesta en ole siellä aiemmin käynyt. Alueella risteilevät Nastolan kunnan ja Pajulahden urheiluopiston merkkaamat vaellusreitit. Alueen laidalla sijaitsee myös uusi Lapakiston luonnonsuojelualue. Reitit ovat muuten hyvin merkityt, mutta opasviitat puuttuvat. Siksi itsekin harhaannuin kulkemaan Kilpasen lammelle. Eipä se mitään, tulipahan sekin nähdyksi tammikuisena päivänä. Lampi on vielä muutama vuosi sitten ollut majavien valtakuntaa, mutta nykyiset elämänjäljet eivät enää ole aivan tuoreita.

Vankka on ollut majavain pato. Se kestää vieläkin kävellä ylitseen ja pidättää lammen veden varmaan metrin alkuperäistä korkeammalla.

Telkälle on koti valmiina, kunhan kevät koittaa.

Pienen korjausliikkeen jälkeen löytyi myös alkuperäiskohde Kinnankoski. Vettä oli suht runsaasti.

Retken osatarkoituksena oli harjoitella kuvaamaan virtaavaa vettä ja saada sen liike vangituksi kuvaan. Jotenkin siinä onnistuinkin.

Reittiä oli kunnostettu rakentamalla kävelysilta yli koskenniskan.

Alempana puroa kokeilin pohjan kuvausta. Polaarisuodin poistaa vedenpinnan heijastuksia. Onkohan pohjahiekan seassa kultaa?

Vuosi 2014 alkaa Hiidenvuorelta

Kolme koiraa, kaksi naista ja vanha vaari käyttivät vuoden 2014 ensimmäisen päivän valoisen ajan retkeen Iitin Hiidenvuorelle. Olosuhteet olivat poikkeukselliset, ei lunta ei jäätä, lämpötilakin neljä astetta plussalla. Hiidenvuori sijaitsee Lyöttilän kylässä Kymijoen Hiidensaarella. Saarelle on autotie. Parkkipaikalta johtaa hyvä polku kohti vuoren lakea. Jyrkimmille osuuksille on rakennettu puiset portaat. Kävelymatkaa jää alle kilometrin.

Graniittinen Hiidenvuori on kestänyt jäävuorten ja aikain kulutusta ympäristöään paremmin. Vuoren monelta puolen pystysuorat seinämät kohoavat 60 metrin korkeuteen Kymijoen pinnasta mitaten  ja meren pinnan tasoon on sata metriä.

Laelta aukeavat upeat näköalat. Capo sai poseerata useammankin kuvaruudun täytteenä.

Cara ja Cheri eivät malttaneet juurikaan olla kuvattavina. Tälle lavalle iittiläiset kuskaavat pitkin polkua ja portaita kesäkuussa pianon. Tiettynä iltana laella pidetään laadukas konsertti. Aiheesta enemmän Hiidenvuori-blogista: http://hiidenvuori.blogspot.fi/

Päivän pilviverho oli ehkä joulukuisia hieman ohuempi ja valosta sai jo jonkun aavistuksen. Tosin kotimatkalla pimeni ja taivaalta alkoi tulla vettä.

Saniaiset ne jaksaa aina vihertää, talvellakin.

Lumesta tai jäästä ei todella ollut tietoakaan. Onko maisemissa asustellut joskus hiisi? Siitä ei ole tietoa eikä siitäkään, että laella olisi joskus ollut muinainen linnake. Vuoren muoto ja sijainti puoltavat tätä oletusta. Lähitienoolta löytyy kuitenkin runsaasti todistusaineistoa kivikautisesta asutuksesta. Jossain sijaitsee geokätkökin.