Saarenmaan retkellä, osa I

Sisäsuomen lehti Äänekoskelta järjesti 22.-28. kuluvaa kuuta retken Saarenmaalle. Kun nyt sattui olemaan samaan aikaan lintujen muuttoaika, läksin mukaan. Tarjolla oli muun ohjelman lisäksi pari päivää kylpylähoitoja. Itse jätin nuo hoidot väliin ja käytin sen ajan lintujen etsimiseen ja kuvailuun.

Saarenmaa on Viron suurin saari. Sinne saavutaan kartan yläoikeasta reunasta eli koilisesta.

Ensin on lauttamatka mantereelta Muhun saarelle, josta jatketaan pengertietä itse Saarenmaalle.

Päämäärämme oli Kuressaari ja kylpylä Meri. Matkalla kurkkasimme kuuluisaa Kaalin kraateria, joka on syntynyt meteoriitin törmätessä maahan joskus esihistoriallisella ajalla.

Kraaterin lähellä olevan myymälän yhteydessä on pieni opastuskeskus, jossa selvitetään saaren geologista historiaa.

Tulopäivään sisältyi vierailu Kuressaaren Piispanlinnaan.

Kuressaare (viroksi Kuressaare 1918–1952 ja 1988– sekä Kingissepa 1952–1988, ennen saksaksi ja ruotsiksi Arensburg) on kaupunki Virossa, Saarenmaan etelärannikolla. Se on Saarenmaan maakunnan pääkaupunki ja sijaitsee Riianlahden rannalla. Kuressaaressa asuu noin kolmasosa koko Saarenmaan maakunnan asukkaista. Kaupungin virallinen nimi, saksalais-ruotsalainen Arensburg, muutettiin Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 nimeksi Kuressaare, ja vuosina 1952–1988 kaupungin virallinen nimi oli Kingissepa Kuressaaressa syntyneen Viktor Kingisseppin mukaan.

Kuressaarelle palautui vuonna 1990 ensimmäisenä Viron kaupunkina itsehallinnollinen asema. Kaupungista on jälleen tullut kylpyläkaupunki, ja siellä on terveyshoitoloita ja hotelleja sekä huvivenesatama. (Wikipedia)

Kuressaare syntyi piispanlinnan ympärille, joka nykyään on Kuressaaren merkittävin matkailunähtävyys. Ensimmäinen maininta nimellä Arensburg on vuodelta 1381. Linnan valli ja vallihauta rakennettiin 1300-luvulla. Viimeinen piispa myi linnansa ja koko Saarenmaan Tanskalle 1559. Kaupunginoikeudet se sai 1553, ja 1665 se siirtyi Ruotsin hallintaan. Uudenkaupunginrauhassa 1721 Venäjä sai kaupungin hallintaansa, ja 1700-luvulla siitä kehittyi suosittu lomakeskus. Viimeisenkin muodollisen sotilaallisen merkityksensä Piispanlinna menetti 1836, kun se poistettiin Venäjän keisarikunnan sotilaallisten linnoitusten luettelosta. Nykyään piispanlinna on museo- ja tapahtumatila, jossa järjestetään myös konsertteja. (Wikipedia)

Legendan mukaan sopimattomana pidetty rakkaussuhde johti tämän nuorukaisen tylyyn tuomioon. Elävältä muurien sisään haudattu sulho istuu vieläkin saamaansa rangaistusta.

Linnan eri kerroksissa olevista saleista löytyy näyttelyitä eri aiheista ja aikakausilta. Tässä yksi näyte lukuisista kauniista kansallispuvuista.

Tämä alttaritaulu on siirretty linnaan muualta vaan en muista mistä.

Linnan goottilaisia holvirakenteita. Kauniita ovat.

Ylempänä tornissa näyttelyt lähestyvät nykyaikaa. Muutoin niin hillitty oppaamme alkoi lämmetä.

Saarenmaan epäonni kautta aikain on ollut joutua eri puolilta saapuneiden valloittajien jalkoihin ja uhriksi. Viime vuosisadalla tämä herra, Josif Dzugasvili eli Stalin, sai aikaiseksi paljon ikävää muisteltavaa.

Viron ja Saarenmaan  yli jyräsivät niin saksalaiset kuin venäläiset. Venäläisten virolaisia sortanut ns. neukkuaika kesti vuosikymmeniä, lähes sata vuotta. Näihin aikoihin voit tutustua lukemalla vaikkapa Sofi Oksasen aiheeseen liittyviä romaaneja. Annelilla oli tästä elämästä omakohtaisia kokemksia ja painavaa sanottavaa. Viro itsenäistyi 1991.

Muurien ulkopuolella on upeita puutaloja.

Piispanlinna kuvattuna meren puolelta.

Toisena saaripäivänä ajelin vuokraamallani autolla saaren eteläkärkeen Sörven niemimaalle. Sen eteläisessä kärjessä, Sörven kynnäksellä, sijaitsee Sörven majakka, tuletorn. Nykyinen majakka on rakennettu 1960 ja sillä on korkeutta 52 m.

Niemellä on aiemmin sijainnut pelastusasema (päästejaam) ja 1770 rakennettu kivimajakka. Ne ovat tuhoutuneet I maailmansodassa.

Asemasta on jäljellä sen vankka kiviperusta.

Tämä lienee pelastusaseman rakennusvuosi. Mikä on ollut aseman tehtävä?  Onko käännökseni oikea? Olisiko kyseessä kuitenkin luotsiasema?

Tässä jo myöhempi rannikkobunkkeri. Vinksalleen on mennyt. Liekö jäät työntäneet?

Niemi jatkuu kohti etelää ja sen jatkeena on joukko luotoja, joidenka syntyyn on tarujen mukaan syyllinen jättiläinen nimeltä Suur Töll. Tämä oli paiskonut mereen kiviä pirua karkoittaessaan.

Nykyisen majakan juurella olevan olemattoman kumpareen suojassa oli kolme eri kekoa rantakäärmeitä. Oletettavasti nämä hautoivat auringon lämmössä siittiöitään.

Linturetkellä olin ja hyvin myös pääsin niitä näkemään, toisia myöskin kuvaamaan. Tämä merikotka jahtaili merimetsoja, joita niemen maisemissa olikin runsaasti. Muista linnuista tulee myöhemmin omat kuvansa ja tarinansa.

Sodan aikana saksalaiset miehittivät alueen ja vuonna 1944 niemellä käytiin ankaria taisteluja neuvostojoukkojen ja niemelle Kuurinmaalle mottiin jääneiden joukkojen evakoimisen suojaamiseksi jääneiden saksalaisten välillä. Taistelu alkoi kohtaamistaisteluna, kun vetäytyvä saksalaisrykmentti Salmessa törmäsi neuvostoliittolaiseen jalkaväkijoukkoon 8. lokakuuta 1944. (Wikipedia)

 

Taistelujen aikana niemellä sijainneista 30 kylästä 14 tuhoutui kokonaan. (Wikipedia)

Tässä muistokivet kummankin osapuolen kaatuneille. 

Sodan jälkeen monet alueelta pakoon lähteneet eivät voineet palata koteihinsa neuvostoarmeijan pystyttässä paikalle sotilastukikohtia. Tässä rakennuksessa toimii sotamuseo.

Mitähän lie vanhaa kalustoa?

Vieressä olevassa rakennuksessa on luonnontieteellinen museo. Toki pieni sellainen. Tämän linnun haluaisin kohdata. Kyseessä on vihertikka. Kotimainen harmaapäätikkamme on eri lintu vaikka vihreätä on senkin asussa.

Tässä rakennuksessa majailee Viron lintuseura. Sõrven sääre on suosittu lintubongauspaikka. Sen kohdalta kulkee muuttolintujen kulkureitti, jota ne käyttävät välttääkseen lentämistä avomerellä.

Neuvostoliiton joukkojen Saarenmaan tehokkaimmalle ja uudenaikaisimmalle rannikonpuolustuspatterille eli Stebelin patterille vievä tie kääntyy Sääre - Kaugatuma maantien 3. kilometrin kohdalta. Kuvassa tähystystorni. Metsikkö on varmasti ollut tuolloin toisenlainen.

Tänä päivänä tornin kylki on kauniisti sammaloitunut ja juuri nyt siinä kukkii kevään ensimmäiset sinivuokot.

Paluureittini kiersi niemimaan länsirantaa, Ohessaare pank näyttää, mistä rantapenkere on muodostunut.

Kaikkialla liikkuessaan voi nähdä niin rakennusten kuin aitojen rakennusmateriaalina käytetyn liuskeista kalkkikiveä. Maa-aines on merenpohjaan kasaantuessaan kovettunut ja muodostanut kerroksia. Näistä liuskeista löytyy muinaisten maan sisään jääneiden eliöiden kuvia. Itsekin löysin tällaisen kiven.

Maisemat pihapiireineen voivat näyttää hyvinkin viehättäviltä. Tosin pitkin rantaa kulkee juoksuhautoja muistuttamassa ihmisten vihanpidosta.

Siihen vihanpitoon liittynevät nämäkin kirkonrauniot. 

Kaivo on sentään säilynyt. Onko vettä?

Uusi kirkko on kuitenkin saatu  rakennetuksi 1800-luvun loppupuolella. Rauniot ovatkin ehkä vanhemmat? Jämäja kirik.

Toisena autoilupäivänä suuntasin etelärannikkoa itään. Tässä Kastilahden rannikkoa, johon on säästetty pieni luonnonsuojelualue. Monenlaista lintua oli liikkeellä. Olivat vain enempi tuolla kosteikkoalueen takana meren rannassa.

Etsiessäni tietä Laidevahen luonnonsuojelualueelle eksyin tällaiselle viehättävälle kylätielle. Itse kosteikkoalue jäi saavuttamatta. 

Sen sijaan Turjan kylän juhlarannalta tavoitin tukkasotkien joukosta

uivelopojan parin morsiammen kera. Tästäpä tulin hyvin iloiseksi. 

Osassa II matka jatkuu bussilla Hiidenmaalle ja takaisin Tallinnaan.

Lintuja kevään retkiltä

Tämä blogi on kuva-albumini ja päiväkirjani. Aloin pitämään tätä kohta jäätyäni eläkeukoksi ja aloitettuani kuvausharrastuksen  Piti ratkaista, mitä teen kuvillani ja minne tallennan ne. Pääosin kuvaan  luontoa niin eläin-, sieni- kuin kasvikunnasta. Myös monenlaiset upeat tai mielenkiintoiset luontokohteet kiinnostavat. Joukossa on myös tarinoita matkoiltani. Ei ole tullut aika pitkäksi eläkepäivillä. Kuvaajana tiedän olevani vielä noviisi, mutta toivon kehittyväni tekemisen myötä. Kaikki blogin kuvat eivät ole laadullisesti kovin kummoisia, minulle ne kuitenkin ovat muistona jostain erityisemmästä.
En ole halunnut rajata kuvatarinoitteni seuraajajoukkoa mitenkään. Niiden lukeminen ja katselu on vapaaehtoista. Odotan teiltä, nykyisin jo uskomattoman suurelta joukolta, lempeää suhtautumista harrastukseeni. Ei mopolla mahottomia. Varsinaisiin virheisiin toivon saavani oikaisevaa palautetta.
Sähköpostini on juhani.kaalikoski@gmail.com

Ja sitten itse asiaan:

Kevättähän se pukkaa vaikka aika hitaasti. Juuri nytkin täällä Nastolassa sataa lunta ja maa on valkoisena. Pitkään on ollut koleaa ja lintujen muutto on kutakuinkin pysähdyksissä. Joitakin viikkoja sitten oli  pikkuvarpusten hormonit kuitenkin lähteneet hyrräämään.

Käpytikka pesäntekotouhuissa.

Kuivannon pelloilla kottaraisia ruokailemassa. Ilokseni lähes kadonneet kottaraiset ovat omien havaintojeni mukaan hieman lisääntyneet.

Pullasorsissa esiintyy värimuunnoksia. Syytä en tiedä.

Tässä normaalivärinen sinisorsauros ja ylinnä rouvansa. Väliin jää kanadanhanhi,

josta tässä lähikuva.

Artjäevellä ja Kanteleella on jo kauan ollut melkoisia hanhitokkia. Tässä pari tundrahanhea.

Tundra- ja metsähanhia. Tundrahanhilla on valkoista naamassa.

 Tuulihaukkoja on saapunut varaamaan pesäpönttöjä ja reviireitä. Varmaan onsimmäiset jo hautovat.

Kuu kiurusta kesään. En usko. Kuivannon kiurut ovat esittäneet lentonäytöksiään kohta jo kuukauden.

Aluksi pelloille tuli yksittäisiä töyhtöhyyppiä. Myöhemmin saapuvat tulivat suurina parvina.

 Isokuovit ovat tonkineen pelloista evästä  jo jonkin aikaa.

Arrajärven eteläpään sulassa tapasin suht harvinaisen uiveloparin (uros valkea keskellä, naaras korren takana toinen vasemmalta). Paikalla uiskenteli myös isokoskeloita.

Metsäkauriit ovat lisääntyneet kautta Suomen. No, Lapista en tiedä. Tässä komea pukki. Pääsi livahtamaan lintujen joukkoon.

Sittenpä alkoi taistelu naaraasta. Pikkuvarpusukot asialla.

Haapanapari.

Räkättirastas

Sepelkyyhky

Naaras telkkä

Kala- ja naurulokkeja sekä pari naakkaa

Tango d'amore

 Hiirihaukka. Ei ole pesä tämä vaan energiapuukasa. Ruokaa tähyillen.

Pajusirkku

Lensin Putinin siivellä. Kurkea opastettiin pesimäpaikoille.

Käpytikka tankkaa munintaa varten.

Iitissä, Kupparinojan lintutornin maastossa, syötetään lintuja vieläkin. Vipinää riittää. Liekö ajatuksissa myös tuleva tornien taisto.

Mustarastas, vanhempi uros (keltainen nokka).

Peippoja ja järripeippoja. Kaukana joen toisella puolen olivat.

Tämä se on liikuttavan hauska lintu. Punarinta, robin

Seitsemän viimeistä kuvaa ovat eiliseltä Kupparinojan vierailulta. Kaulushaikara ei päässyt kuvaan, eikä ääninäytettäkään ole, mutta mahtava eli sen reviirihuuto, kumea puhallus. 

Toki muitakin lintuja on tullut niin nähdyksi kain kuvatuksikin. Kunhan kevät etenee, jatketaan uusien tulokkaiden parissa.