Taivaan tulia

Revontulet ja auringonpimennys

Viime päivinä on taivaalla tapahtunut lyhyessä ajassa paljon. Moni on näitä ilmiöitä valokuvannut ja tiedotusvälineet ja netti ovat olleet  näitä tuotoksia tulvillaan. Yritin minäkin ja jotain jäi kameran kennolle. Koskapa olen vasta aloitteleva harrastelija, on tuloskin sen mukainen. Ne hienoimmat kuvat löytyvät muualta, mutta positiivisesti yllättynyt olen silti omastakin onnistumisesta.

Revontulet ovat valoilmiöitä, jotka koostuvat värikkäistä, tanssivista ja vaihtelevista kuvioista yötaivaalla. Näitä valoilmiöitä näkyy sitä enemmän, mitä kauemmaksi päiväntasaajassa mennään – Suomessa ne ovat yleisimpiä Lapissa talvella. Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varattujen hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään. Niitä syntyy kun Van Allenin vyöhykkeet ”ylikuormittuvat” energisillä hiukkasilla, jotka pääsevät Maan magneettikentän läpi ja törmäävät ylempään ilmakehään. Voimakkaimmat revontulet näkyvät yleensä voimakkaiden Auringon koronassa tapahtuneiden purkausten jälkeen.

Maassa, Jupiterissa, Saturnuksella, Uranuksella ja Neptunuksella ilmiön aiheuttavien, aurinkotuulen kantamien hiukkasten ja magneettikentän vuorovaikutus on rajuinta magneettisten napojen lähistöllä. Tästä syystä revontulia kutsutaan pohjoisella pallonpuoliskolla nimellä aurora borealis, eteläisellä pallonpuoliskolla aurora australis eli eteläntuli. Latinaksi aurora tarkoittaa aamuruskoa. (Wikipedia)

Nämä 17.3. esiintyneet revontulet olivat erityisvoimakkaat ja niiden näkyminen eteläisintä Suomea myöten oli poikkeuksellista. Näin on käynyt viimeksi kymmenen vuotta sitten.

Kummankin ilmiön kuvaamisessa kamera on ollut jalustalla. Revontulia kuvasin 18-200 mm laajakulmaobjektiivillä suurimmalla aukolla, valotusaikaa vaihdellen (yleisimmin 8 s), iso 1000, nettiohjeen mukaan valkotasapainon ollessa asetuksessa daylight ja mahdollisesti etäisyyttä muutellen. 

Valosaastetta vähentääkseni ajoin muutaman kilometrin maaseudulle, peltoaukealle, jonka läheisyydessä ei ollut ihmisten valonlähteitä. Luoteesta kaakkoon koko pohjoinen taivaanpuolisko oli suht pimeä. Tältä sektorilta ovat myös kuvani.  Tosin täällä Nastolan korkeudella täysin pimeää oli tuskin missään. Etelästä lounaaseen taivaan valtasi Nastolan ja Lahden keinovalojen kajo.

Tämänkertaiselle ilmiölle ominaista oli sen laajuus. Taivas muodosti kupolin, ja näkymä suoraan yläpuolelta näytti tältä

tai tältä.

Millaiset ovat revontulten oikeat värit? Tällaisena, kuin näissä kuvissa, en niitä paljain silmin nähnyt. Paljon oli hailakampaa. Kameran pitkä valotusaika kerää varmaan enemmän näytettävää. Näin oletan.

Valkotasapainoasetuksella on merkitystä. Tässä kokeilu automaattiasetuksella ja väritys vaihtuu. Kuvankäsittelyllä en ole juurikaan väreihin kajonnut. 

Auringonpimennys on luonnonilmiö, joka syntyy Kuun liikkuessa Maan ja Auringon väliin siten, että kaikki kolme ovat samalla suoralla. Tällöin Kuu peittää Auringon taakseen ja Kuun varjo osuu Maahan. (Wikipedia)

Heti 20.3. puolenpäivän aikaan ja vähän jälkeen oli vuorossa lähes täydellinen auringonpimennys. Ja mikä hienointa, nytkin pilvet väistyivät ilmiön ollessa parhaimmillaan. Aamu oli ollut pilvinen, pimennyksen alkuvaiheessa oli vielä ohutta pilviharsoa. Tämä näkyy kuvassa halo-ilmiönä. Kuvaamisessa auttoi naapurin lainaama hitsauskypärän lasi, jolla valoa pääsi tarpeeksi suodattamaan. Siitä on myös peräisin kuvan sinertävä väri. Käytössäni oli 100-400 mm teleobjektiivi. Asetuksena pienin aukko, nopein aika ja iso 100. Kuvia on rajattu.

Näin se eteni. Kovinkaaan pimeää ei tullut, mutta selvästi havaittava hämäryys kyllä. Tässä kuvassa aurinko on pienimmillään. Smile!

Ja näin palataan takaisin normaalitilaan.

Kuten alussa totesin, paljon parempia kuvia on liikkeellä. Nämä ovat minun harjoitteluni tuloksia ja voinpa kertoa, että ainakin oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista. Ensi talvena  jatkunee aurora borealiksen kuvauskokeilut viimeistään. Seuraava osittainen auringonpimennys on 11.8.2018.

Piilokojulla II

Nastolan metsät kutsuivat jälleen.

Lintujen kuvaamisessa niiden ruokinta ja kuvaajan piiloutuminen ovat oleellisia asioita. On hyvä tietää, mitä evästä kukin laji syö. Tällaisen syöttöpaikan sijoittamisessa on otettava huomioon sen rauhallinen sijainti, kuvausala, maisema tai ehkä maisemointi ja valon suunta. Linnuilla on oltava suojapaikkoja vaaran uhatessa. Toki merkittävää on, mitä lajeja haluat kuvata, vesilintuja, metsän lintuja jne.  Eri vuodenaikoina on erilaiset mahdollisuudet. Soidinmenot ovat sitten vielä erikseen.
Tällaista tulee mieleeni näin äkkiseltään, moni tietää enemmän.

Tästä sinne mennään. Jorma runnoo maasturillaan vielä eteenpäin, minä, kaupunkiauton omistaja, olen kävellyt jo jonkin matkaa. Vaikka lumi on aukeammilta paikoilta jo sulanut, on sitä täällä vielä saappaanvarren verran jäljellä. Näinä päivinä siitä ei kuitenkaan ole ollut haittaa, koska yöpakkaset ovat kovettaneet hanget miehenkantaviksi.

Jo kauas kuului mäeltä varislintujen mekastus. Silti paikalle päästyäni oli vastaanottajana ainoastaan päivän ainut muuttolintu, mustarastas. Tämä yksilö on varmaan talvehtinut lähimaastossa.

Tälle päivälle olin varustautunut kahdella kameralla, joista toisessa oli 100-400 ja toisessa 70-200 zoom-objektiivi. Varislinnut varsinkin ovat epäluuloisia ja kovin arkoja. Pienikin heilahdus tai linssin kimmellys saa ne pakenemaan. Siksi olisi hyvä pitää kamerat suht paikallaan jalustoissaan. Siksi kaksi kameraa on jo tuplasti parempi. Minulla vaan ei tahdo hermo pitää odotella lintua yhteen kohteeseen. Kojun edessä muuttuvat tilaisuudet pistävät vaihtamaan suuntausta. Tällöin myös kohde menettää usein hermonsa ja lehahtaa muualle. Molempi parempi.

Tarjoilun on syytä olla monipuolista. Tässä talipallojen ja läskipalojen ystäviä. Nämä syötit ovat noin viiden metrin päässä kojusta. Talitiainen

ja kuusitiainen.

Hömötiainen vaihteeksi leipäpalan kimpussa.

Mustarastas löysi jotain mieluisaa syötävää suoraan talipallojen alta. Tinteiltä on kai tippunut jotain.

Kahden metrin etäisyydellä on syöttöautomaatti, joka sisältää kauraa, auringonkukkaa ja pähkinöitä. Komean kirkas vihervarpusuros tankkaamassa. Haaleampi vaimonsa pysytteli sivummalla.

Punatulkku-uros samalla tarjoilulla.

Myös punatulkkurouva katseli sivusta ja söi, mitä maahan varisi. Ajattelin kyllä naaraan tarvitsevan enemmän ravintoa. Hänhän se munat valmistaa. Ehkä uros kuitenkin lisää voimiaan perheen turvallisuuden vuoksi?

Sinitiaiset hakkasivat sekä talia että napsivat automaatin katolta pähkinöitä .

Yksinäinen keltasirkkunaaras kävi kurkistamassa tarjoilupöytiin. Ei ollut nyt kauraa maassa. Siksi varmaan keltasirkut pysyivät muualla.

Närhi se vasta varovainen lintu onkin. Kolmen yksilön voimin ne tarkkailivat tarjolla olevaa leipäkuutiokasaa. Leipä on närhien erityistä herkkua. Jossain oksien alla tai lomassa oli jatkuvasti valpas silmäpari. 

Tämä tilanne oli harvinainen ja heti, kun kamera rasahti, pomppasi närhi siivilleen.

 

Ympärillä pyöri myös pari oravaa. Olisivatko olleet kilpailevia uroksia, kun toinen sai aina lähdöt ruokinta-automaatilta. 

Kiire tuli tällekin junkkarille, kun kanahaukka istahti yläpuolelle puunoksalle. Kun haukka kerran kiekaisi, näkyi kuusentaimien alta vain kurren häntä.

Kaumpaa metsästä kuului palokärjen takomista ja äänekästä mekastusta. Kuvattavaksi se ei kuitenkaan tullut. Käpytikat, oletettavasti pariskunta, sensijaan vierailivat taajaan. Toinen niistä oli kovin likaisenvalkoinen ja toinen taas aivan kirkas. Onko kyseessä yksilö- vai sukupuoliero, en tiedä?

Variksilla ja harakoilla oli sama lähestymistapa. Kojun yläpuolelta puista kuului lähes koko päivän varisten, harakoiden ja korppien mekastus. Korpit pysyivät kuvausalueen ulkopuolella koko päivän, mutta varikset ja harakat hiipivät rinteen suojassa hiljalleen lähietäisyydelle. Viimein puolenpäivän jälkeen muutama rohkastui ja lennähti rasvan täyttämälle lavalle. Muutama kameran rasahdus, ja linnut häipyivät. Myös ne kymmenen, jotka vielä olivat maassa hiipimässä.

Harakka (ei maksettu vaalimainos)

 Sama tali kelpasi hyvin myös tikoille. Niitä ei kuvaaminen haittaa.

 Ja näinhän se käy. Aika kuluu kuin siivillä, mutta paikat jäykistyy ja perskannikat käy pitkästä istunnosta helliksi . Ikkunasta näkee vain yhteen suuntaan eli ulos.
Harmaapäätikkapariskunta, joka päivittäin on käyttänyt tarjoiluja hyväkseen, pysyi tänään harmikseni poissa. No, toisen kerran sitten.

Pyydän nöyrimmin, että mahdollisista virheistä huomautetaan.