Muuttolintuja

Mamuja vappua edeltävältä viikolta

Keski-Suomi, Suolahti

Järvissä viimeiset jäät. Vapaata vettä virtapaikoilla.

Uivelo matkalla Kaamaseen

Räkättirastas varmaan jää näille sijoille.

Laulujoutsen on valintansa tehnyt, koska haudonta on jo käynnissä.


Päijät-Häme, Kuivanto-Artjärvi

Alkuviikon sateet nostivat paikoin tulvalammikoita pelloille, ja peltoja näillä main riittää.

Naurulokki

Metsäviklo etsii evästä.

Töyhtöhyyppä

Taviparit.

Valkoposki- ja tundrametsähanhia yhteisessä parvessa. Peltoaukeilla on jatkuvasti tuhansia eri lajisia hanhia.

Laulujoutsenperhe

Kiuru soidinlennollaan.

Tuulihaukka on lisääntynyt runsaasti, kiitos pöntönrakentajien.

Isokuovi

Sepelkyyhkyläiset. Vielä on varaa lähestyä.

Tylli

Peippo-uros suuresta parvesta. Liekö nämä parvessa ruokailevat linnut matkaavat kauemmas pohjoiseen?

Harmaahaikaroita löytyi kolmen kopla.

Punajalkaviklo

Tundrametsähanhipari

Kanadanhanhipari

Kapustarintoja tauolla ennen pitkää lentomatkaa pohjoiseen. Parvessa oli kolmisenkymmentä yksilöä.

Meriharakka

Alkuviikolla pääsin lintumiehen matkaan pöllöinpönttöjä tarkastamaan. Tässä kurkkii helmipöllö, jonka paikallisuudesta ei ole varmuutta. Samalla löytyi myös lehto- ja viirupöllön pesinnät.

Toki pajon muitakin muuttajia on tullut nähdyksi. Näistä vain on kuvat. Muutto on vasta aluillaan, joten lisää havaintoja on odotettavissa.

Jos olen jonkun linnun väärin nimennyt, pyydän, että pistät korjaavan kommentin.

Kaukaan Iitin lankarullatehdas ja Hiisiön kylä

"Elämää lankarullan ympärillä"

Otsikko on lainaus Kaukaan perinnepiirin samannimisestä julkaisusta 1998.

Kaukaa - Hiisiö - Hiisiöistenmaa. Tällä kylällä on monta nimeä. Se sijaitsee valtatie 12:n varressa Iitissä, kilometrin Nastolan (nyk. Lahden) ja Iitin rajaa kulkevaa maantietä etelään päin. Kylä on syntynyt 1898, kun Mäntsälän Kaukaankosken lankarullatehdas lopetti toimintansa ja koneet sekä työntekijät siirrettiin Iittiin.

Itse kiinnostuin tästä pienyhteisöstä ajellessani linturetkilläni kyläteitä  aiemmin tänä keväänä. Vaikka itse tehdas ja monet muutkin alkuperäiset rakennukset ovat jo poissa, voi kylän keskellä neljän tien risteyksessä havaita, että tämän kylän syntyyn on ollut munoin joku erityinen syy. Vanhat kunnostetut talot ovat keskellä metsää tiiviissä muodostelmassa ja osan alkuperäinen käyttötarkoituskin on jotenkin arveltavissa.

Mikä lankarulla? Vanhempi väki muistanee puusta sorvatut lankarullat. Niitä on ollut erikokoisia ja erimallisia aina tarpeen mukaan. Tarve rulliin syntyi, kun maailman teollistuminen pääsi alkuun ja Kehruu-Jennyt sun muut tekstiiliteollisuuden koneet tarvitsivat puolia lankatuotteilleen. Suomi oli alan suurtuottaja. Euroopan markkinoista jopa 80% oli suomalaisten valtaamat. Tehtaat perustettiin sinne, missä oli saatavilla sopivaa raaka-ainetta, ja suomalainen koivu oli juuri sitä. Koivumetsien sijainti vaikutti myös tehtaiden sijoittumiseen kotimaassa.

Hiisiön tehdas toiminnan vuosina

Rullatuotanto Suomessa käynnistyi vuonna 1873 Mäntsälään Keravanjoen Kaukaankosken rannalle. Tehtaan nimeksi tuli Kaukas Fabrik Ab. Ollaan siis suuremman suomalaisen puuteollisuusyrityksen syntyhetkessä. Kaukaan tehtaat Lauritsalassa ovat tätä jatkumoa.

Parhaimmillaan eri puolilla Suomea toimi muutaman kymmentä alan tehdasta. Viimeisin näistä, Kaukaan Lauritsalan rullatehdas, pisti pillit pussiin 1972.

Sorvarit työssään.

Mestarin pytinki 1920-luvulla

Kylä syntyi tehtaan ympärille. Tarvittiin asunnot johtajalle, työläisille ja tilat kaikille sen ajan välttämättömille toiminnoille.

Asuntoja nykykunnossaan. 

Oli Alapytinki, Keskipytinki, Yläpytinki, Mustakarhu ja Tällärinpytinki sekä Työväentalo. Valitettavasti en tiedä varmuudella, mitä rakennuksia kuvani esittävät.



Tämä oli kuitenkin Paalasen kaupparakennus silloin

ja tässä on sama talo nyt.

Koulu kylälle perustettiin niinkin varhain kuin 1899. Aluksi koulu oli yksityinen, mutta jo 1908 se siirtyi kunnan ylläpitämäksi. Koulun myöhemmät vaiheet ovat olleet kirjavat. Tässä koulu sellaisena, kuin se oli lakkauttamisvuonnaan 2000. Nykyisin rakennus palvelee kylän toimintakeskus Einolana.
Alueelta löytyi tehtaan vuosina myös sauna, pakari, palokunta ja urheilukenttä.

Elämä kylässä on ollut monipuolista sisältäen niin kirkolliset toimitukset (koululla) kuin näytelmäpiirit, urheiluharrastukset sekä työväenyhdistyksen toiminnat. Sisällissodan aikaan perustettiin Puna-armeijan punakaarti tammikuun 25. päivänä 1918.

Tällaisia rakennuksia alueelta löytyy vielä nykyäänkin.

Osa on ympärivuotisesti asuttuja ja osa näyttää olevan loma-asuntona.

Tehdas lakkasi olemasta vuonna 1952, jolloin suuri osa rakennuksista purettiin. Mutta historian havinaa on kylällä kuultavissa jo vanhemmaltakin ajalta. Tästä kuningas Kustaa III marssi joukkoineen kohti Perheniemeä 1790 kieppeissä leireilemään ja harjoittelemaan ennen tärkeitä koitoksia Ruotsin ja Venäjän välillä käydyssä ns. Kustaa III: n sodassa.

Kaukaan kyläyhdistys  ylläpitää kylähenkeä ja yhteisiä harrasteitä tänäkin päivänä. Kts. linkki.

Mitä olen tähän tarinaan kirjoitellut, sen  olen pääosin lainannut enemmän tai vähemmän alkuperäisessä muodossaan Kaukaan perinnepiirin historian julkaisusta Elämää lankarullan ympärillä. Se sisätää 98 sivua tiivistä kerrontaa ja on julkaistu vuonna 1998. Piirin ohjaajina ovat olleet Maarit Seppälä ja Seppo Tahvanainen.
Julkaisu löytyy ainakin Iitin ja lähikuntien kirjastoista, tosin ainakin Lahdessa jo varaston puolelta.

Minulle tämä retki Hiisiön kylälle ja sen historiaan on ollut tosi mieluisa ja mukaansatempaava. Tekstini virheistä vastaan itse.

Skoganvarre

Skoganvarre Villmark

Skoganvarre Villmark sijaitsee Finnmarkin läänissä Norjassa valtatien E6 varrella 26 kilometriä Lakselvista etelään tuntureiden ympäröimässä laaksossa, kauniin Øvrevatn-järven rannalla. Skoganvarreen on matkaa Lakselvista 26km. Karigasniemestä matkaa tulee Skoganvarreen 66km.

Syksyisellä seikkailulla Turkissa tutustuimme ystäväni Erikin kanssa Pentti Kokkoon, joka nykyiseksi leipätyökseen touhuilee yhtiökumppaninsa Marjon kanssa Soganvarre Villmark majoitus- ja elämysyrityksessä.  Pentillä on kalastusoppaan koulutus ja pitkä kokemus pohjoisen eräelämästä.

Tarjolla on kalastusta, metsästystä ja retkeilyä eri muodoissaan ympäri vuoden. Jäämeren retket ovat myös aivan lähellä. 

Turkin matkalla saimme kutsun pohjoiseen ja sen kutsun käytimme hyväksemme.

Mökkikylä on hiekkaisella Lakselva-joen rantamalla. Tällä kohtaa joki levenee järveksi nimeltä Øvrevann.

Nämä maisemat ovat paritaloasuntomme takaterassilta kuvatut.

Sittenpä vaan pilkille. Ensimmäisenä päivänä Pentti uhrasi kortilla olevaa yrittäjän aikaansa lähtemällä mukaamme pilkille läheiselle Gakkajavrelle. Sää ei ollut kovin suotuisa, tuulta ja lunta oli tarjolla. Viima kävi luihin ja ytimiin vaikkei pakkasta juuri ollutkaan. Kuvassa Erik reiän teossa.

 Ja tämähän se on nykyajan pilkkiretkeilijän kulkupeli. Ainuttakaan suksimiestä ei näkynyt. Näin kuljimme mekin. Kun viimeksi 1980-luvulla harrastin tätä lajia, oli sukset aina ainoa tapa liikkua.
 Kairauskin hoidetaan usein sähköisesti akkuruuvarilla.

Varis se on löytänyt tiensä tännekin.

Toisena päivänä meidät kyydittiin Øvrevannin vastarannalle harjuksen ja ahvenen pyyntiin. Jos oli eilen tuulista, niin tänään oli jo väliin aika myräkkä.

Nuotiosta sai hieman lämpöä ja lämmintä makkaraa muiden eväiden lisäksi.

Tälle viikolle ei sattunut paras syönti, mutta aina sieltä jotain saatiin.

 Kalastus ja valokuvaus olivat ne ykkösaiheet, mutta kyllä vanhemmilla herrasmiehillä myös gourmet on vakio-osa retkiohjelmaa. Tässä fileerataan harjuksia. Omasta saaliista saatiin niin maukas keitto kuin mojovat paistinfileetkin.

Tältä näyttää alue rannan puolelta. Vaikka lunta vielä oli kaikkialla, alkoi aurinkorinteillä esiintyä pälviä.

Isäntä-Pentti (oik.) maistelemassa Erikin tuomaa itse kylmäsavustamaansa kirjolohta. Voin kertoa, ettei siitä enää ruoka parane.

Kolmantena päivänä pääsin tämän lappeenrantalaiskaksikon kaveriksi Gievdneluobbalille. Ystävällisiä ja avuliaita olivat he. Erik lähti Pentin kanssa Karigasniemelle kelkan korjuuseen.

Avaraa on. Kalaa olisi voinut tulla enemmänkin. Muutama päivä aiemmin olivat kaverukset nostaneet täältä yhdeksän kiloa rautuja, joukossa jokunen taimen.

Oma saaliini jäi kahteen kauniiseen rautuun. Kaverit saivat jokusen enemmän.

Viimeinen päivä omistettiin Porsanger-vuonolle ja valokuvaukselle. Niin se vaan on, että samana päivänä ei kunnolla pysty kalastamaan ja kuvaamaan. Siinä helposti molemmat harrastukset kärsivät.

Jos oli myräkkää ja kylmää järvillä, täällä tuuli sitäkin rajummin. 

Varsinaisille lintupaikoille ei tiemme yltänyt, mutta tuurilla sain jotakin. Merikotka

Vähän on erilaiset elinolosuhteet näillä poroilla kuin yleensä Suomen Lapissa.

 Merimetsoja

Haahkoja

Ankara on Ruijan talvi.

Lapin lintu, pulmunen, kruunasi matkani. Muuta en oikeastaan olisi tarvinnutkaan. Pyrähteleviä parvia näkyi joka päivä, mutta lähikuvaan ei aiemmin tullut mahdollisuutta.

 Viimeisenä iltana laskeutui muutaman kymmenen linnun parvi takapihallemme ruokailemaan. Siinä ne viettivät koko illan ja antoivat minun kuvata ikkunan raosta mielin määrin. Mahtavaa!

Takapihan näkymä vielä kerran lähtöaamun matalassa auringossa. Tänne tekee mieli toistekin, ehkäpä jo ensi kesänä? Suuret kiitokset Pentti, olet sinä vaan aikamoinen kaveri!

Tällä paikalla on myös surullista historiaa. Saksalaiset pitivät kylässä tukikohtaansa toisen maailmansodan aikana. Läheltä löytyy aiheesta museo sekä museoitu sotasairaalan kenttä. 

Lue: Sotasairaala ja Souturetki Skoganvarressa