Kun on levätty eilisestä, jatketaan seikkailua uudessa kansallispuistossa. Tämä retki suuntautui puiston pohjoiseen ja luoteiseen kolkkaan. Itärannan jyrkät ja jylhät kalliot muuttuvat tällä suunnalla mataliksi silokallioiksi.
Kuva: kansipoika AT
Reitti kulki Pyysalon hiekkalaguunin kautta. Olipa vesi korkealla, kun varsinaisesta hiekkarannasta oli nyt näin vähän näkyvissä. Saareen lienee tulossa uusi leiripaikka, kun vaha laavukin oli tuhoutunut myrskyn kourissa.
Seuraava ja pääkohde oli Pohjois-Lanstun karsikkosaari. Kyseessä on saari, jossa esi-isämme pysähtyivät matkallaan viedessään vainajia Rautalammin emäpitäjän kirkkomaahan. Vieressä oleva Etelä-Lanstu ja kummankin pyöreät rantakalliot muodostavat yhdessä ikään kuin portin matkalla eteenpäin. Tarun mukaan kyseessä on ollut symbolinen portti myös tuonpuoleiseen.
Saattomiehillä oli tapana jättää merkintöjä petäjien kylkiin. Tapana on ollut merkitä aika ja vainajan nimimerkki. Näistä puista löysimme vain numeroita ja merkin X. Kyseessä on varmaan 1800-luvun lopun merkinnät. Taannoinen Asta-myrsky on kaatanut komeat karsikkomännyt. Joku näyte on viety myös Konneveden kotiseutumuseoon.
Kasvakoon tästä uusi karsikkopuu.
Mies tarvitsee myös ruokaa. Lounaspaikka valittiin Lanstuista etelään sijaitsevasta Lapinsalon saaresta. Paikka on veneilijän ihannekohde. Konneveden järvipelastajien rustaama laavu ja venelaituri ovat uskomattoman komean pikkuvuonon suojissa.
Näistä saarista ja rannoilta löytyy runsaasti rapakiviä, jotka sinnittelevät eroosiota vastaan.
Jos liikkujia on vähän, pääset laiturikiinnitykseen. Poijupaikkojakin on muutama. Toisesta lahukasta löytyy laituri ja lapsillekin sopiva hiekkainen uimaranta.
Lintumiesten ja Siikataimenen (näin uskon) vaikutuksesta kalasääski on yleistynyt näillä vesillä. Kahden päivän retkellämme löysimme viisi pesää, joista kolmea asuttiin.
Vaikka alkukesän päivät ovat olleet koleita ja epävakaita, retkiämme suosi lähes tyven ja aurinkoinen sää. Jäi hyvä maku ja intohimomme näihin seikkailuihin roihuaa edelleen.
