Etelä-Pohjanmaan traktorimuseo

Jos ihmisellä on intohimo johonkin aiheeseen, ja hän seuraa intohimonsa kutsua tinkimättömästi, voi hän päästä alallaan pitkälle. Väitän myös, että tällainen ihminen elää terveempänä ja onnellisempana menestyessään ja saavuttaessaan tuloksia.

Matti Jaskarilla on intohimona vanhat traktorit, joita hän on entisöinyt ja museoinut perustamaansa traktorimuseoon.

Näin isäntä kertoo työurastaan museon kotisivuilla:

"Olen Matti Jaskari, synnynnäinen traktoristi. 13-vuotiaana olin ensimmäisellä Nurmossa järjestetyllä traktorikurssilla, joka oli opetusneuvos U.K. Rantalan pitämä. Ensimmäisen oman traktorin sain keväällä 1955. Se oli Fordson Major Diesel. Armeijan jälkeen vuonna 1960 toimin Hankkijalla asentajana, jolloin Massey-Harris, Zetor ja Porsche-Allqaier tulivat tutuiksi. 1961 Massey-Ferguson tuli Hankkijalle, työni vaihtui vaihtokonehallin vetäjäksi. Tulin myyneeksi yli 3000 traktoria + muut vaihtokoneet. 1972 sain tehtäväksi raskaskonehuollon työnjohtajan tehtävät. 1976 Jätin Hankkijan ja jatkoin Keskon konemyyjänä. 1978 perustin oman yrityksen, Nurmon Konehuollon, joka myöhemmin vaihtui Rengas-Jaskariksi."

Vieraillessani lauantaina 23.7. Matin museossa oli siellä ovet auki yleisön tulla. Muuten talossa voi vierailla vain sopimuksesta tai Matin ollessa pajallaan entisöintihommissa. Museorakennus on alunperin palvellut Nurmon nuorisoseuran talona. Tiloja on myöhemmin laajennettu rakentamalla suurempi näyttelyhalli.

Vahvoiksi on rakennettu nämä työkoneet. Tämäkin yksilö on seissyt täysin palveltuaan jonkun riihen takana niin pitkään, että sen läpi on kerennyt kasvaa noin vankka koivu.

Ensimmäisiä koneellisia voimanlähteitä maataloissa oli tällaiset maamoottorit. Näillä pyöritettiin mm. puimakonetta.  Ne eivät liikkuneet työskennellessään ja vilja oli kerättävä vielä kuten ennenkin.

Ajan myötä koneen alle laitettiin pyörät ja niin hevoset saivat kilpailijan.

Ensimmäisiä Amerikan traktoreita oli Farmall. Aluksi ajeltiin kolmella pyörällä ilman kumeja.

Fordson, Henry Ford & Son, 1937

John Deere, maailman suurin metsä- ja maatalouskoneiden valmistaja. Tämä yksilö vuodelta 1937. Huomaa umpikumirenkaat.

"Museon varastokonehallin rakentamisen aloitin vuonna 2001 jäädessäni eläkkeelle. Ensimmäinen vaihe oli kooltaan 18x40m. 2003 tehtiin loppuosa 18x20m eli yhteensä yli 1000m2 hallitilaa. Piha-alue on asfaltoitu suurimmalta osalta.
Yli tuhannen neliömetrin hallissa on yli 100 erilaista traktoria. Halli on kylmää tilaa, jossa entisöidyt, käyntikuntoiset ja täysin kunnostamattomat traktorit, leikkuupuimurit ja lannanlevitysperävaunut ovat suojassa sateilta ja tuiskuilta."

Holder. Pieni, mutta pippurinen.

Oliver

Näitähän riittää, näytteillä on yli 150 traktoria. Tässä ruotsalainen Bolinder-Munktell, Volvo-traktoreiden edelläkävijä.

Eikä tietenkään sovi unohtaa tsekkiläistä Zetoria.

Kotimaan ylpeydenaihe ja ansiosta on Valmet, nykyisin Valtra.

  

Tässä osa Matin aarteista. Voin tunnustaa siirtyneeni näiden traktoreiden parissa johonkin transsin kaltaiseen olotilaan. Sisäinen pikkupoikani heräsi hetkeksi eloon. Enkä nähtävästi ollut ainoa innostunut nostalgiaretkeläinen, kiiluvasilmäisiä, varttuneempia miehiä tutki laillani koneet hyvin tarkkaan. Monella oli henkilökohtaista kokemustakin useista merkeistä.

 

 

 Suuret kiitokset Matti Jaskarille tästä suurteosta. Kiitokset myös mielenkiintoisesta juttutuokiosta. Kaikki vanhemmista traktoreista kiinnostuneet tervemenoa Matin museolle!

Ja tähän on päädytty. Turvesuon työkalu kuvattuna kotimatkan varrelta.

Lähteet: Wikipedia ja Etelä-Pohjanmaan traktorimuseo kotisivut

Osoite: Keski-Nurmontie 79, 60550 Nurmo

Raippaluoto, Replot, Björkö, Svedjehamn

Raippaluoto (ruots. Replot) on entinen Suomen kunta ja 142 neliökilometrin saari Merenkurkun rannikolla Mustasaaren kunnassa Pohjanmaalla.  Kunta oli itsenäinen vuodesta 1872 vuoteen 1973 asti. Raippaluoto on Suomen merialueiden neljänneksi suurin saari Ahvenanmantereen, Kemiönsaaren ja Hailuodon jälkeen.

Saari on tullut tunnetuksi Suomen pisimmästä sillasta, Raippaluodon sillasta, joka yhdistää saaren mantereeseen. Sillan pituus on 1 045 metriä, ja se valmistui vuonna 1997 korvaten siihenastisen lauttayhteyden.

 Sanon heti aluksi, että tähän kohteeseen ei kannata ihan vain hetkeksi piipahtaa. Näin kuitenkin tein. Päivä oli 28.6. Sillan ylitettyäni ajoin suoraan Svedjehamniin, joka sijaitsee Björkön saarella. Pengertie saarelle on valmistunut 1954.

Svedjehamnissa, voit nähdä selvästi, kuinka maan kohoaminen on vaikuttanut sekä luontoon että kulttuuriin. Bodvattnet runt -luontopolun varrella voit oppia lisää maan kohoamisesta 

ja tietysti myös tähyillä Merenkurkun komeimpia De Geer -moreeneja yli 20 metriä korkeasta Saltkaret -näköalatornista.

 

Arvatenkin vaikeita vesiä veneilijälle.

Björköbyn saaristo on kohonnut merestä suhteellisen myöhään, joten on epätodennäköistä, että täällä olisi ollut varsinaista esihistoriallista asutusta. Björkön saarelle muodostui kuitenkin 1500-luvun puoliväliin mennessä kalastajien ja hylkeenpyytäjien ruotsinkielinen kyläkunta.

 Bodvatnet on myös monien vesilintujen pesimäaluetta.

Vanhassa Salterietissä, jossa aina 1980-luvulle asti säilöttiin kalaa, sijaitsee nykyään kesäkahvila ja venemuseo. 

Svedjehamn toimii myös joka toinen vuosi aloituspisteenä jokavuotiselle Postisoudulle. Postisoudun aikana osallistujat soutavat ja purjehtivat maalaisveneillä Svedjehamnin, Björköbyn ja Ruotsin Holmön väliä kunnioittaakseen saariston asukkaita jotka vuosisatoja kuljettivat postia matkustaen Suomen ja Ruotsin väliä.

Näkötornista voi kuvata ympärillä ja usein alempana lenteleviä lintuja. Kurki vaihtaa ruokapaikkaa.

Kuten sorsakin.

Bodvatnet runt-luontopolku kulkee näkötornin  kautta. Osa polusta on tasoitettu kivimurskeella, osa taas on ainakin toistaiseksi huonojalkaisemmalle vaikeakulkusta. Lenkki on vajaat neljä kilometriä.

Maisema on kaunista ja tyypillistä saaristorantaa.

Vanhan katajan juurakko

Sisämaan puolella laidunnetaan nautoja.

Tässä minun tämänkesän ensimmäinen sudenkorentoni, isolampikorento lepäilemässä pitkospuulla.

 Paikalla asustaa myös pikkulokkeja.

Vanhoja pyytöjä

Silakkatynnyri

Postireitin muistomerkki

Ylämaan karjaa laitumella.

Venäläinen kenraali Barclay de Tolly marssitti Suomen sodan aikana maaliskuussa 1809 joukkonsa Vaasasta Björköbyn kautta Uumajaan. Vaikeakulkuisten ahtojäiden vuoksi venäläiset kärsivät retken aikana suurta mieshukkaa, ja kenraali de Tollyn kerrotaan sanoneen, että hän viitoitti tien Merenkurkun yli omien miestensä ruumiilla.

Näillä rannoilla kasvaa myös aito villi tyrni.

 Merenkurkun saaristo kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Paluumatkalla poikkesin Björkbyn idyllisessä kirkossa.

Ei ole suomalaisissa luterilaisissa kirkoissa sellaista loistoa kuin monesti maailmalla näkee. Vaatimattomuus kaunistaa.

Kirkko on valmistunut vuonna 1859.

Björkbyn kylän raittia.

Ennen kuin poistuin kokonaan saarilta kävin Raippaluodon satamassa syömässä ahvenfileet ravintola Arkenissa. Voin suositella, olivat kruunu retkipäivälleni.

Toiset ovat tulossa, minä jo poistun. Antoisa päivä. Toivottavasti vielä palaan ja pääsen Valassaarille asti.

Lähteet ja lainat:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Raippaluoto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bj%C3%B6rk%C3%B6by
http://www.merenkurkku.fi/koe-maailmanperinto/