Maakallaan kaljaasi Ansiolla

"Kaljaasi Ansio on kaksimastoinen, puinen perinnealus, joka on katsastettu 4 hengen miehistölle ja 36 matkustajalle. Ansion suunnittelun pohjana on käytetty Kalajoella vuonna 1891 rakennetun kaljaasi Ansion alkuperäisiä linjapiirustuksia, puolimallia ja yhtä valokuvaa. Niiden avulla turkulainen laivanrakennuksen ammattilainen Mikko Ilus suunnitteli laivan rakennepiirustukset. Niiden pohjalta Plassin kyläyhdistys käynnisti Tuulta Purjeisiin hankkeen, joka sai rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Rieska-Leader ry. Ansio rakennettiin talkoilla vuosien 2007 – 2012 aikana. Rakentamiseen ja varustamiseen tarvittiin noin 18 000 työtuntia." (http://www.kalajokiresort.fi/kaljaasi-ansio)

Ansion kotisatama on Rahjan kalasatama Kalajoella. Laiva on varattavissa purjehdusmatkoille. Esimerkiksi retki pienelle Maakallan saarelle kestää 4,5 tuntia ja sisältää herkullisen kala-aterian, kahvit ja virvokkeet.

Matkalla on hyvä olla kaveri. Tällä kertaa (12.7.) se oli ystäväni Arttu.

"Perämeren keskiosissa sijaitseva Rahjan saaristo nousee maankohoamisen myötä hiljalleen merestä. Juuri maankohoamiseen liittyvätkin sen useat luonnonpiirteet, minkä takia alue on ainutlaatuinen koko Euroopan mittakaavassa. Rahjassa voi nähdä saariston luontotyypit, sisäsaariston suojaisista metsistä aina avomeren laidalla oleville luodoille saakka." (http://www.luontoon.fi/rahja)

Reitti avomerelle vie läpi karikkoisen saariston.

Reitti, joka itse asiassa on lenkki, on painettu miehistön virkapaidan rinnukseen.

Jonkinlaisena timpermannina itsekin en voinut kuin ihastella laivanrakentajien taitavaa työnjälkeä sekä hämmästellä rakentamiseen käytettyjä tuhansia talkootunteja. Aivan ehdottomasti lakinnoston arvoinen suoritus ja kumarrukset päälle.

Matkaan sisältyy kahvit ja mehut sekä maukas lohikeitto leipineen. Retkilounas nautitaan kaljaasin kajuutassa (vai olisiko messi, mistä näitä maakrapu kaikkia tietää).

Onhan miehistön levättäväkin. Lepotauko elämän turvaverkossa.

On tainnut uni yllättää.

"Perämerellä, noin 16 kilometrin päässä Kalajoen kaupungin rantaviivasta sijaitsee kaksi kalastajien hallitsemaan saarta, Maakalla ja Ulkokalla. Saarista vilkkaampi Maakalla toimii edelleen kalastajien tukikohtana ja monille heistä myös tärkeänä kakkoskotina." (https://www.paivanlehti.fi/maakalla-valitsee-itse-asukkaansa-kuri-on-kova-mutta-ei-kohtuuton/)

"Ulkokallan majakka on majakka parinkymmenen kilometrin päässä Kalajoen kaupungista, Kallankareihin kuuluvalla Ulkokallan saarella. Siellä on ollut majakka jo vuodesta 1856, jolloin rannikkopitäjien kalastajille annettiin lupa pitää saaressa merkkitulta. Saari on noin 400 metriä pitkä, ja noin 200 metriä leveä. Sen korkein kohta on vain noin 4 metriä merenpinnasta. Nykyisen, vuonna 1871 valmistuneen tiilisen majakkatornin on suunnitellut A.H. Dahlström. Majakan yhteydessä on majakanvartijoiden rakennus." (Wkipedia) Nykyisin majakka on miehittämätön ja automatisoitu.

Sitten ollaankin jo kiinnittymässä Maakallan laituriin.

Mikä viehättävä näky?  Useimmat mökit ovat kuitenkin kesäasuntoina, lienee perintönä tulleita.

Tämän rakennuksen arvelen toimineen ja miksei vieläkin toimivan kalastajien merimerkkinä kotiin suunnistettaessa.

Tässä ehkä uudempi ja näkyvämpi laitos?

Risteilyyn kuuluu vain tunnin vierailu Maakallaan. Siispä oli liikuttava ripeästi. Jos saari on toiminut kalastajien tukikohtana, on se ollut sitä myös hylkeenpyytäjille. Varmaan useat ovat harjoittaneet kumpaakin ammattia. Kuvassa hylkeen luovuttamia eviä.

Meren puoleisessa poukamassa sijaitsee kesävieraiden ja kalastajien venelaiturit.

Siellä ovat myös kalastajien pyydys- ym. tarvikkeiden suoja-aitat.

Minua kiinnostaa kuvauskohteena erityisesti linnut. Niitä Maakallassa riittää. Varsinainen pesintäaika on jo ohi, mutta silti lokkien ja tiirojen yhdyskunnat pitävät vielä puolensa. Karikukkoja näkyi useampia pareja.

 Lapintiira on taitava lentäjä.

Sujuu se punajalkavikloltakin. Oletan lintujen harhauttavan kulkijaa suojellessaan kivikoissa lymyäviä poikasiaan. Siksipä ei ole sopivaa jäädä pitkäksi aikaa tähtäilemaan. Useat lokkilajit, pikkukuovi, luotokirvinen, räystäspääsky, merikihu ja isokoskelo ovat myös valinneet saaren asuin- tai levähdyspaikakseen.

 Hylkeenpyyntiveneeksi tätä arvelen. Ei tosin ole enää virassa.

 Maakallan pappila ja takana kirkko.

 

"Luodolla on ollut oma kalastajien kirkko vuodesta 1680 lähtien. Nykyisen puukirkon on suunnitellut ja rakentanut vuonna 1780 kalajokinen kirkonrakentaja Simo Jylkkä (Silvén). Kirkko on kahdeksankulmainen, hirsiseinäinen ja sisältä maalaamaton. Ulkoseinät on maalattu punamullalla. Kivijalka on koottu luodon kivistä. Kirkon vieressä on yksinkertainen kellotapuli, sekä pieni pappila. Kirkossa tehtiin peruskorjaus vuonna 1952." (http://www.kalajoenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot-ja-kappelit/kallan-kirkko)

Pappila sisäpuolelta. 

Seinästä löytyy merkintöjä, nimiä ja vuosilukuja. Vanhin, jonka huomaan on vuodelta 1799. Ovatko nimet muinaisten pappien?

"Maakallan erikoisuus on itsehallinto, jonka ”ylintä päätäntä- ja tuomiovaltaa” käyttää kuusijäseninen karineuvosto eli niin sanottu haminaoikeus. Kalastajista koostuvaa karineuvostoa johtaa vastaavasti haminamestari, jolla on saaren päällikkönä asioita koskeva toimeenpanovalta. Viimeiset viisi vuotta Kallan haminamestarina on toiminut kolmannen polven kalastaja, Juha Vierimaa.
Haminamestari Vierimaan mukaan itsehallinto on peräisin Ruotsin vallan ajalta ja pohjautuu kuningas Aadolf Fredrikin vuonna 1771 säätämään hamina-ordningiin, jossa Kallankarien, Maakallan ja Ulkokallan, hallinto määrättiin kalastajien huostaan. Itsehallinnon ansiosta Maakalla on pystynyt maailman muutoksista huolimatta vaalimaan perinteitä ja säilyttänyt siinä sivussa myös rauhallisuutensa.
Haminamestarin mukaan vierailijat ovat tervetulleita, mutta leiriytyminen, kuten esimerkiksi teltan pystyttäminen saareen on kuitenkin kielletty. Myöskään kalastajien ja heidän perikuntiensa omistuksessa olevia mökkejä ei vuokrata ulkopuolisille." (https://www.paivanlehti.fi/maakalla-valitsee-itse-asukkaansa-kuri-on-kova-mutta-ei-kohtuuton/)

On laiva valmiina lähtöön, ei kuitenkaan surumielin. Tunti vilahti huomaamatta ja laivatorvea jouduttiin soittamaan, jotta joutuisin.

Paluumatkalla tuuli on suotuisa ja purjeet nostetaan. Uudet laivapojat saavat samalla koulutusta.

"Hurraa me nuoret meripojat,

ilo onpi meillä aina, eikä suru meitä paina."

 Ja lähempänä rantaa purjeet taas lasketaan. Nykyaikana kulkua avustetaan konevoimalla, ja näin rantautuminen on helpompaa.

 Matkustajat voivat ottaa rennommin.

Kylläpä oli hieno laiva, purjehdus, merimaisemat, sää ja Maakalla kaiken kaikkiaan. Henkilökuntaa kehun erikseen. Heille on esitetty samat kysymykset Ansiosta ja sen rakentamisen vaiheista jo lukemattomia kertoja, mutta edelleen he jaksavat vastailla tiedonhaluisille matkustajille innostuneen oloisesti. He ovat selvästi terveellä tavalla ylpeitä onnistuneesta rakennusprojektista ja tehtävästään kaljaasin miehistönä. Vilpittömästi suosittelen kaikille ja kaikenikäisille ja kiitän miellyttävästä purjehduksesta!

Kotisatama

Satunnaista retkuilua 12.6.

Kaikki päättyy aikanaan. Niin tämäkin retkuilurykäisy. Viimeisenä päivänä Anssi lähti saattamaan aina Pieksämäen puolelle ja esitteli matkalla aiemmin löytämiään kohteita.

Sorsakoskelta etelään on maasto melkoista kiveliötä. Suraavat kalliot, kivet ja luolat löytyvät Pieksämäentien pohjoispuolelta. Upeita paikkoja oli niin paljon, etten kyytiläisenä pysynyt edes oikein kartalla. On helppoa vain olla opastettavana, kun on osaava ja luotettava opas.

Kookas luola, jossa kuoppa pohjahiekassa. Jokuhan täällä on oleillut.

Toinen vastaava. Karhun pesäksi on Anssi tämän nimennyt. Eikä se tietenkään ole mahdoton ajatus.

Minkälainen on kiviaines, ja miten kalliot ovat muodostuneet, kun näitä Stone Legoja on niin laajalti?

Luolia riittää koko Otsolan suvulle.

Maantien toisella puolen metsäautotien päässä on Kivikuru. Paikka muistuttaa paljon Pyhätunturin Pyhäkurua. Tosin pirunpelto nousee vain kurun toiselle laidalle ja korkeuserot ovat vaatimattomampia. Jylhä näky joka tapauksessa.

Kuru jatkuu Poikkilampena. Lämpimänä kesäpäivänä lammen soistuneet rannat olivat sudenkorentojen suosimaa aluetta. Näytti olevan kosiomenot päällänsä.

Tuulinen sää ja alituiseen liikkuvat kiimaiset korennot tekivät kuvaamisesta haastellista. Hukankorento ottaa huilia.

Lammella näytti asustavan useammanlaisia korentoja. Tässä pikkulampikorento.

Minun seikkaillessa lammella oli gourmetkokki Anssi loihtinut risukeittimellään meille maittavan lounaan. Takana esiintymislava, jota on mahdollisesti käytetty Joroisten musiikkipäivien yhteydessä viime kesänä. Uusista konserteista ei ole tietoa.

Joskus näinkin, minä itse.

Kokki löysi mallin, silti piirakat jäivät kaulimatta.

Tältäkin puolelta löytyy näitä kummajaisia. Ei ole Anssin nostama tämä kivi.

Anssin tarkka silmä löysi tästä maisemasta linnun. Löydätkö sinä? Heittolaukaus ja nopeasti takaisin sinne mistä tultiinkin.

Ja näin on alkukesän retkuilut Savonmualle tehty. Tämä humanoidi kiittää niin Anna Kaisaa kuin Anssiakin.

Satunnaista retkuilua 11.6.

Suuren hankinnan päivä. 

Ennen unelman täyttymistä ehdittiin käydä katsomassa Itkosten suvun uhrikiveä Kotajärventien varrella Leppävirralla.

Kiveä uhraustarkoitukseen on käyttänyt ainakin suvun kantaisä Lauri 1500-luvulla. Sammaloituneen pinnan alta erottuu useita kiveen hierrettyjä kuppeja. Tästä johtuu vaihtoehtoinen nimi kuppikivi.

Kiven vieressä olevassa puussa on ikäloppu linnunpönttö. Liekö lahoaines kuusitiaiselle mieleen, kun oli pesänsä tähän rakentanut.

Kun Petteri oli työnsä tehnyt, pääsimme matkaan kohti Joensuuta. Ristinkylän eteläpuolella tien varressa on Täyssinän rauhan aikainen rajakivi. Tämä rauha Ruotsin ja Venäjän välillä solmittiin vuonna 1595.

Ei liene luvallista, mutta liitu tekisi poikaa. Tällaisesta tasaisenharmaasta kivestä ei tekstit juurikaan erotu.

Komperon Siikakosken silta ylittää Taipaleenjoen tai ylitti. Puolet sillasta on romahtanut jo alas. Kosken partaalla on ollut mylly, sahalaitos, kehruu- ja kutomatehdas. Aikoinaan kylä on ollut merkittävä osa Pohjois-Karjalan teollisuutta. Tämä Liperin kylä ansaitsisi oman blogitarinansa.

Eikä vähiten tämän löydön ansiosta. Neidonkorento on ehdoton suosikkini.

Kontiolahdelta löytyi viimein  se Anssin unelmien täyttymys, Plymouth Valiant vm. 1964.

Tiukan syynin ja koeajon jälkeen auto vaihtoi omistajaa. Matka uuteen kotiin saattoi alkaa. Jos ei Anssilla ennenkään ole ollut vapaa-ajan ongelmia, ei niitä varmasti ole jatkossakaan. Ei tarvitse Anna Kaisan kuulla valitusta: "Ei oo mitään tekemistä".