Kristiinankaupunki ja Karijoen Susiluola

WC-Tour, osa IV. Asuiko neanderthalinihminen Suomessa?

Länsirannikon kiertue lähestyy loppuaan. Vielä sitä jaksaa valvoa, mutta seuraava päivä takkuaa. Jatsista uupuneet retkeilijät lähtevät kotimatkalle. Karijoen Susiluola oli vielä tarkoitus nähdä. Sinne siis.

Sitä ennen muutama kuva Kristiinankaupungista. Kaupunki on perustettu Koppöön saarelle 1649. Alkuperäinen ruutukaava on paljolti vielä käytössä

Onhan tämä idyllistä ei siitä pääse mihinkään. 1800-luku oli kaupungin kulta-aikaa. Silloin merenkulku oli täällä voimissaan. Lähtöpäivänämme kaupungissa oli perinteikkäät kesämarkkinat ja koko keskusta oli liikenteeltä suljettu ja täynnä myyntikojuja. Voimamme ja aikamme eivät riittäneet markkinahumuun.

Pienin katu on nimeltään Kissanpiiskaajankuja.

Katso tarkkaan, kyllä siellä kissakin tallustaa.

Susiluola on kiistelty tutkimuskohde. Tutkijoiden väittämät ja löydökset ovat sen verran hurjia, ettei niitä kaikki ihan pureksimatta niele.

Luola löytyy Kristiinankaupunki-Kauhajoki tien varrelta Karijoelta, Susivuoren laelta. Tieltä on hyvät opasteet paikalle. Kävelymatkaa jää puolisen kilometriä. Vuoren nimestä tulee myös luolan nimi.  Kartta

Luolasta löytyi vuonna 1996 kaivausten yhteydessä ihmisen mahdollisesti muokkaamia kiviä ja muita mahdollisia ihmisen toiminnan jälkiä, jotka ovat ehkä jopa 120 000 vuoden takaa Eem-interglasiaalin ajalta. Luola on vanhin tunnettu ihmisten asuinpaikka Pohjois-Euroopassa. Se on myös ainoa paikka koko maailmassa, jossa on merkkejä jääkautta edeltävästä asutuksesta sellaisessa paikassa, jonka jääkauden aikainen mannerjäätikkö on myöhemmin peittänyt alleen.

Luolan pinta-ala on ainakin 400 neliömetriä. Luola on syntynyt kallion rakoon ja on iältään hyvin vanha. Eri aikakausien meren pinnan korkeusvaihtelut ovat muodostaneet luolaan kuusi eri-ikäistä sorakerrosta. Niistä vanhimmat ovat satoja tuhansia vuosia vanhoja. Luolan sortumavaaran vuoksi se on verkkoaidalla suljettu. Myös sen tutkimukset ovat samasta syystä ja rahanpuutteen vuoksi pysähdyksissä.

Eri värit kertovat eri aikakausien maa-aineksista.

Irtomaan kuljetuksessa on käytetty pientä"kaivosrataa".

Ken taitaa voi seinämän maa-aineksista lukea erilaisia aikakausia. Luolan katselua helpottaa mahdollisuus valaista sitä nappia painaen.

Polun varrella oli täälläkin runsaasti suuria makoisia mustikoita, joita tietenkin piti noukkia kourakaupalla. Sienet saivat toistaiseksi jäädä.

Paljon jäi tällä WC-Tourilla tutkimatta, paljon toki  taas nähtiinkin. Kiitos Anssin, jolla on taito ja into löytää kaikkea mielenkiintoista.

Pori, Reposaari ja Kirjurinluoto

WC-Tour, osa III. Rannikkoa, kalaa ja jatsia.


Herätys Kristiinankaupungissa, josta aamupalan jälkeen maaseutureittiä Merikarvian ja Reposaaren kautta Poriin. Maisemat ovat tuolla idyllistä, vanhaa maaseutua pienviljelmineen. Paljon olisi silläkin reitillä tutkittavaa.

Meren rannalla hanhet ovat tietysti merihanhia.

Reposaaressa oltiin lounasaikaan ja ruokailu tapahtui Kalaravintola Reposaaressa. Se on Suomen toiseksi vanhin toiminnassa oleva ravintola. Ensitarjoilut ovat tapahtuneet jo vuonna 1846. Lounas oli kalaruoan ystävän mieleen.

Paljasjalkaisia reposaarelaisia ovat mm. musiikkimiehet Eino Grön ja Jussi Hakulinen sekä painijasuuruus Kelpo Gröndahl. No, olihan se Eikkakin kova painimaan.

Reposaarella on oma merellinen menneisyytensä niin siviili- kuin sotilaselämänkin puitteissa.

Takarannan kallioilta löytyi kuvatut kaiverrukset ja paljon muitakin. Netissä seikkailtuani epäilen, ettei nähty aivan kaikkia. Paikallisasukas kertoi vanhimpien nakutusten olevan 1800-luvulta ja perinne jatkuu.

Takarannalta löytyy myös linnakepuisto, josta osaa vilkaistiin.

Osan valleista ovat venäläiset  rakentaneet jo I maailmansodan tarpeisiin peläten saksalaisten maihinnousua.

1930-luvulla varustauduttiin jo muihin melskeisiin. Tässä kunnostettua kaivantoa kohden tykkiasemaa,

joka ilman tykkiä näyttää tältä. Olivat onnistuneet  tiputtamaan vihulaisen pommikoneen talvisodassa.

Koko WC-Tourin pääilmansuunnansuunnan oli määrännyt Pori-Jazz. Epävakaa, enimmäkseen sateinen sää muuttui onneksemme upeaksi, helteiseksi kesäillaksi. Mieltä lämmittivät lukuisat laadukkaat esiintyjät, erityisesti Beth Hart ja Brian Setzer. Musikkia tarjoiltiin kolmelta lavalta kaikkiaan neljäntoista esittäjän voimin. Olihan siellä myös Hannu, jonka kaverilla oli liike hallussa.

Näin raikaa rockabilly. Illalliseksi oli Merikarvian savustamolta ostettua tuoretta savusilakkaa ja -ahventa. Voin todistaa niiden olleen erinomaisia. Täällä Keski-Suomessa sinulla ei ole koskaan mahdollista saada vastaavia silakoita. Kyllä Pori-Jazz vaan on hieno tapahtuma. Niin suuri, mutta kuitenkin niin siivo.

(Jazz-kuvat kännyllä.)

Pakko myöntää, että musiikkitarjonnasta seurasi musiikillinen ähky. No, eihän tuota joka ilta sentään.

Kristiinankaupunki, Lapväärtti

WC-Tour, osa II.  Kaskisista kohden etelää

Anssin esityön perusteella päivän urakaksi valittiin seuraavat ihmetystä aiheuttavat luontokohteet:


Solvängenin kivirauniot

Kristiinankaupungin alueelta löytyy viitisenkymmentä muinaishautaa, kivikekoa. Solvängenin kivirauniot eivät tiettävästi liity hautaamiseen. Mihinkäs sitten?

Vanhan Närpiöntien varrelta löytyy kookas runiorakennelma, jolle kansa on joskus antanut nimeksi Jätinkirkko. Aluetta ei ole nähty tarpeelliseksi esitellä yleisölle eikä pitää muutenkaan kunnossa. Liekö jätti kirkkoineen vaipunut tuhatvuotiseen uneen?

Muinaisjäännösrekisteri kertoo paikasta:
“Kyseessä on kivistä ladottu, itä-länsi -suuntainen muuri ja heti sen pohjoispuolella siihen liittyvät kehämäiset kivivallit. Muuri on n. 60 m pitkä ja paikoin 1,5 m korkea, leveys on 1-3 metriä. Muuri madaltuu molempia päitä kohden. Pohjoispuolella on kaksi sisäkkäistä ympyränmuotoista kivivallia, vallien paksuus on noin 1,5 metriä, korkeus vajaa metri. Ulomman vallin halkaisija on noin 20 m, sisemmän n. 12 metriä. Muuri on perimätiedon perusteella rakennettu myöhemmin kuin kivivallit ja valleissa olleita kiviä on käytetty muurin tekoon. Perimätieto mainitsee myös lähellä metsässä sijainneen mestauspaikan.”

Latomatyö on tehty huolellisesti valikoiduin kivin.

Metsäkävely paljasti lisää jo muinoin sammaloituneita muureja.

Viereisessä metsässä oli lukuisia kivipohjisia kaivantoja. Olisiko muurikivet näistä lähtöisin?

Anssin tiedoilla netin kätköistä löytyi  Paikkatietoikkunan vinovarjostekuva. Siitä voi havaita kyseessä olevan suorakaiteen muotoisen alueen. Koiliskulmasta muuria oli vaikeampi havaita.

Kyseiseltä alueelta löytyi jo hylätyn pientilan jäännökset peltokoneineen. Muurin suojissa on siis asuttu lähes nykypäivinä.

Mistä tässä rakennelmassa on kyse? Se jää arvoitukseksi. Parempaa tietoa emme kuitenkaan ole mistään löytäneet.


Pyhävuoren pirunpelto

Lapväärtin Pyhävuorelle on rakennettu pienehkö laskettelukeskus. Parkkialueen reunalta lähtevät maastoon myös hiihtoreitit. Tallustaen ylemmäs pitkin kohti lakea  suuntaavaa väylää,  pääsimme uskomattoman luonnonnähtävyyden tykö. Vuori oli usean hehtaarin alueelta pirunpeltoa eli pyöreähköjen kivien peittämää maastoa.

Pirunpellot ovat syntyneet noin 9000 vuotta sitten. Mannerjäätikön sulaessa ja maan kohotessa vuoren laki nousi merenpinnan yläpuolelle. Aallokko ja jäät kuljettivat, muovasivat ja lajittelivat kiviainesta, ja muodostivat paikalle noin 1 kilometrin mittaisen ja 300 metriä leveän rannan.

Rinteellä erottuu selvästi aaltomaisia "hyllyjä", muinaisten rantojen asemia.

Karuudestaan huolimatta laelta löytyi myös elämää.

Etelävuori

Seuraava tavoite oli Etelävuoren Bastuväggen. Lähestyimme sitä etelän suunnasta autolla metsätietä pitkin. Matkalla tutkimme kaksi muinaishautaa, jotka joku haudanryöstäjä oli aikoinaan avannut.

Tietämättä, että metsästä löytyisivät myös vaellusreitit (nyt jo lähes umpeenkasvaneet), oikaisimme metsän läpi kohti vuoren seinämää. Sieltäpä löytyi se poluntapainen, joka johdatteli kalliohalkeamalle.

Ravinenz-kuru on se nimeltään.

Seinämän halkeama paljasti hienon kvartsijuonteen.

Olihan siellä opastetaulukin.

Noin 600m edempänä ja hiukan ylempänä sijaitsi Bastuväggen. Arvelen, että seinämää vasten on joskus rakennettu puinen suoja ja ehkä kivikiuas lämmön lähteeksi. Siitä sitten tämä bastu nimeen.

Pyhävuoren reitit

Ja näkyyhän sieltä: Lapväärttiin, Kristiinankaupunkiin, Kaskisiin ja aina Selkämerelle asti.

Metsän kukka.

Yöksi Kristiinankaupunkiin. Huomenna uusin voimin erilaisiin seikkailuihin.

Kaskinen, Sälgrund

12.7. käynnistyi WC-Tour eli Länsirannikon kiertue kera Satunnaisen retkuilijan, luotettavan retkikaverin Anssin.

Ensimmäinen pysähdyspaikka (Vesa Keskistä ei nyt lasketa) oli Sälgrundin majakkasari, josta Suomen Majakkaseura kirjoittaa sivuillaan näin:

Sijainti: Kaskinen, Sälgrundin saari. 62° 20,1' N 21° 11,6' E. Sälgrundin majakka kartalla.
Majakka: Rakennusvuosi 1875, korkeus 25 m maanpinnasta. Vain noin kilometrin merimatkan päässä Kaskisten kalasatamasta sijaitsee avomeren äärellä Sälgrundin saari, majakka ja vanha luotsiasema. Majakka on tällä hetkellä suljettuna paloturvallisuussäädöksien takia.

Majakan yhteydessä on myös luotsiasema. Majakka toimii nykyisin automaattisesti ilman miehitystä ja uusi luotsiasema mantereella palvelee nykyisiä luotseja. Tämä vanha asema on matkailukäytössä.

Yhteydenotot javaraukset
Kaskinen Sea-Charter/ www.kaskinenseacharter.fi
kari.haggblom@kaskinenseacharter.fi

Näin kertoo opastustaulu.

                                                                                                               Kuva Kaskisten matkailusivulta

Meidän yöpaikkamme oli oikeanpuoleisessa aittarakennuksessa. Paksujen 1800-luvulla rakennettujen hirsiseinien sisäpuolella nukutti autuaasti. Talon toiselta puolelta löytyy luotsien käyttämä jykevä sauna, jossa löylyttelimme. 

Alueen vedet ovat karikkoisia ja sitä hyödyntävät runsat lintujoukot, erityisesti jo haitaksi lisääntyneet merimetsot.

Linnut olivat kameroittemme ensisijaisina kohteina. Sumuisen kostea sää ei suosinut harrastustamme parhaalla mahdollisella tavalla. No, eipähän tullut niitä tavallisia aurinko-otoksia.

Kaikki, paitsi purjehdus on turhaa. Muistellen hienoa muusikkoa Lasse Mårtensonia.

Stone Head, saaren vartija kenties?

Yömajamme naapuri, harapääsky.

Eteläkärjen vikkelä, tunnistamaton asukas.

Suosirri, joita oli rantaliejussa ruokailemassa.

Lokin poikanen pysyy jo siivillään.

Kihu

Merimetsot palaavat mereltä ruuan hausta pesimäluodoilleen.

Lapintiiroiksi näitä arvelen. PP auta.

Selkämeren kivikkoiset rannat ovat tyrnin ominta aluetta. Ei näy vielä oransseja marjoja.

Tiira on taitava lentäjä.

Kuten kihukin. Se vaan se ei halunnut lentää kunnon kuvausetäisyydellä.

Saaren eteläkärki on pitkä, kivikkoinen ja kallioinen niemi. Kivien pintaa peittää monenmoiset jäkälät.

Tuolla jossain meren takana voi Lill-Jörgen säätietojen mukaan nautiskella komeista aurinkoisista kesäpäivistä. Sekin vielä!

Juhannusruusu kuuluu Selkämeren saarten villiin luontoon.

 Luotsiaseman ikivahti Torsten tähyää laivoja saapuvaksi.

Yöllä oli majakkaaan syttynyt valo (kännykuva).

Toisena päivänä kävimme lounastamassa Kaskisissa hiihtäjäsuuruuden, Arto Koiviston rantaravintolassa ja kaupunkiakin hieman vilkaistiin. Liian vähän. Hieno ja erikoinen on se.

Kaskisten kaupunki perustettiin vuonna 1785. Kaskisten historiassa on nimellä Bladh suuri merkitys. Vaasasta kotoisin oleva kauppias Johan Bladh, joka oli muuttanut Kaskisten pohjoispuolelle Benvikin kartanoon, teki innokkaasti työtä sen eteen, että tänne perustettaisiin kaupunki. Kaskisten hyvä satama syvine suojattuine väylineen ja vapaine reitteineen avomerelle oli jo ennestään tunnettu. Kauppias Bladh rakennutti sataman yhteyteen tullirakennuksen ja lastauslaiturin. Vuonna 1785, kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti kaupungin privilegiokirjan.

Ruotsin kuninkaan ruutukaavaa

ja upeita entisöityjä vanhoja puutaloja.

Nyt kohden Kristiinankaupunkia.