tiistai 23. heinäkuuta 2024

Hytermä, Puruveden helmi

 Monella ja monenlaisella retkellä ystäväkseni ajautunut Kokko-Pena muutti reilu vuosi sitten Lapista Kerimäelle. Heti tänä kesänä (4.7.) suuntautuikin kesäretkemme Puruveden maisemiin, erityisesti ihmeelliselle Hytermän saarelle.



Penalla on venepaikka tuolla takavasemmalla olevien venekoppelien takana ja sieltä suuntasimme kohti tavoitettamme.


Siinäpä kapteenimme, taskussaan vielä painotuore pätevyyslisenssi isompienkin alusten ohjailuun.


Hytermän saaria, Suuri- ja Pieni-Hytermää sekä Laviasaarta on pidetty Puruveden kauneimpina saarina. Pieni-Hytermä on kartan ulkopuolella Hytermän kannaksen jatkeena.


Maisemaa hallitsee komea, karuhko harjuselänne mäntymetsineen,


 hiekkarantoineen


sekä kolme lampea.

Metsät ovat olleet metsätalouskäytössä aina 1920-luvun lopulle asti, jolloin alue siirtyi Häyrysten omistukseen ja suojelukseen. Vähitellen harjun rinteille kohosi vankka männikkö, jota hoidettiin hellästi luonnonkauneutta vaalien. Alueelle on jätetty myös täysin koskemattomia säästömetsiä ja aarnialueita.


Hytermän kolme saarta on julistettu luonnonsuojelualueeksi jo 1932 ensimmäisenä luonnonsuojelualueena silloisessa Mikkelin läänissä. Saarien säilyminen lähes täydellisesti luonnontilassa on nimismies ja sotakamreeri Heikki Häyrysen, ”Romu-Heikin”, ja hänen vaimonsa Lillin ansiota.


Saarilla on erikoislaatuinen kokoelma kivitaidetta, vanhoja rakennuksia sekä helppokulkuinen luontopolku.


"Työn muistomerkki" kohoaa harjun rinteelle edelleen ylväänä saaren itäosassa. Retkeilijä voi tutustua omatoimisesti Romu-Heikin valtakuntaan.



Kiersimme luontopolkua vastapäivään. Matkan varrelta löytyy useita kivistä rakennettuja levähdyspaikkoja.


Harjulla kulkevalta merkitsemättömältä polulta avautuu komeat maisemat harjumetsiin ja järvelle. Polkua pitkin voi kulkea hiljentymään Romu-Heikin ja Pikku-Juulian hautausmaalle Laviasaareen. Saareen pääsee matalan veden aikaan kivistä rakennettua kannasta pitkin. Nyt vesi oli sen verran korkealla, että käytimme venettä.



Pariskunnan hautaa ympäröi muhkea kivimuuri.


Muurin vieressä omassa haudassaan vartioivat pariskunnan uskolliset vahtikoirat Jaska ja Ami. Tarinan mukaan Heikki olisi halunnut tulla haudatuksi koiriensa kanssa samalle alueelle, mutta silloinen kirkonmies ei hyväksynyt eläimiä siunattuun maahan. Koiraihmisenä paheksun tuommoista ahdasmielisyyttä. Tuskinpa taivaan isä olisi pahastunut Heikin toiveesta.


Yksi levähdyspaikoista.


Romu-Heikki siirrätti saarelle joitakin vanhoja rakennuksia ja keräsi niihin museoesineistöä. Nyt aitat olivat lukossa ja meiltä jäi niiden sisältö näkemättä.



Rakennuksista näyttävin on Romu-Heikin metsämuseoksi muuttama päreillä päällystetty rakennus.


Tässä sen ovi


Häyrysten Hytermän huvila museoesineineen tuhoutui tulipalossa 1942. Tässä rakennuksessa pariskunta vietti kesiään. Nyt jäljellä on vain perustukset. Kuva alueen opastaulusta.


Juhlavat ovat huvilalle rannasta nousevat portaat.


Romu-Heikin käyttämä vene on vielä palveluksessa, nyt kulkijoiden taukopaikkana.



Sinne jäi Hytermä.


Paluumatkalla nappasimme muutaman kalan.


Pian olimmekin taas takaisin maailman suurimman puukirkon rannassa.

Sää suosi, seura oli parasta AI-luokkaa ja Hytermä, enpä vielä aamulla tiennyt, minne päivällä joutuisin. Saaren luonto ja Häyrysten aikaansaannokset saivat minut ihastuksesta suorastaan liikuttuneeseen tilaan.
Romu-Heikin persoonasta ja toiminnasta on toki esitetty myös kritiikkiä. Siitä varmaan on tuo pilkallisen kuuloinen nimen etuliite Romu peräisin. Enpä lähde enempää arvailemaan. Suosittelen kaikille vierailua saarille.


Kuvatekstit lainattu osin alla olevista linkeistä:
























































































perjantai 19. heinäkuuta 2024

Tiilikkajärven kansallispuisto

 Jo useampana kesänä on ollut suunnitelmissa retki Tiilikkajärven kansallispuistoon. 25.-27.6. kuluvaa vuotta se viimein toteutui. Matkassa olivat tyttäret Maija ja Laura, heidän poikansa Emil, Vilppu, Jousia, Touvo ja Veikko sekä Hillevi ja vaari.


Tiilikkajärven kansallispuisto sijaitsee Rautavaaran ja Sotkamon kuntien alueella. Se on perustettu 1982. Kokoa sillä on noin 34 km2.


Sammakkotammen opastuspaikalta lähtee Uiton kierto (7 km). Lähdimme vaeltamaan vastapäivään kiertäen.


Tällä kierroksella näet uiton kämpän ja upean Venäjänhiekan. Meidän ryhmästä seitsemälle riitti tämä matka.


Alkumatkasta törmäsimme majavien jyrsimiin kantoihin ja vanhaan patorakennelmaan.


Reitin varrella oli meneillään neidonkorentojen häärituaalit.


Puiston maisemaan kuuluvat isot avosuot, jotka ovat enimmäkseen pohjoisia aapasoita.


Avosoiden laidoilla esiintyy rahkaisia rämeitä, joissa kasvaa saroja, isoja varpuja ja paikoitellen maariankämmeköitä.


Soita halkovat hyväkuntoiset pitkospuut,joita pitkin matka joutuu helposti.


Soiden välissä pääset kulkemaan hiekkapohjaisilla mäntymetsien poluilla.


Ilme on tuima, mutta ei vielä väsytä, aurinko vaan häikäisee. Retkipäivä olikin lämmin ja aurinkoinen.


Tavoiteltu määränpää ja taukopaikka, Venäjänhiekka on laaja ja upea hiekkaranta. 


Vaeltaessa tulee nälkä.


Myös isommille.


Kyllä lähtee! Helteellä oli mukava uiskennella, rantakin oli mitä ihanteellisin.


Väliin auringonkylpyä.


Veikko ja äiti-Laura kiersivät treenimielessä pidemmän lenkin Tiilikkajärven Pohjoisniemen kautta. Tätä kirjoitellessa 19.7. tuo kaksikko on palaamassa Haltin vaellukselta.  Maija ja Jousia kävelivät järveä halkovaa harjua pitkin heitä vastaan. Kalmo- ja Pohjoisniemen välillä ei ole maayhteyttä. Vesimatkalle on varattu veneitä. Pidempi lenkki on kokonaisuudessaan 18 km.


Hillevin himohommaa on kävely hiekkarannalla.


Lintuja näkyi niukasti. Västäräkki sentään.


Sieltä saapuu Veikko


ja Laura saattajanaan Jousia.


Rannalta löytyy ruokailu-ja nuotiopaikkoja. Tulenteko kiellettiin juuri meidän retkipäivämme aamuna.


Sukellan Kiinaan!


Rantaleijona


Ruokalevolla Toivo


Paluumatkan varrella oli kelo, johon oli ripustettu useammatkin viikset.


Länsipuolen harju oli melko kivinen ja siten hankalampi askeltaa.


Jokin rajamerkintä se on tämäkin?


Ja varsinkin tämä. Lainakuvassa Täyssinän rauhan 1595 rajakivi. Kiveen on nakutettu sekä Ruotsin että Venäjän tunnukset. Kivi sijaitsee keskellä Tiilikkajärven itäistä osaa. Jalkapelissä kivi jäi näkemättä.


Nyt se on tehty. Toivo ja Veikko Sammakkotammen taukopaikalla tankkaamassa. Kuvan ulkopuolella luikerteli kyy.


Tukikohtana meillä oli Metsäkartanon Metsäkämppä, jonne mahtuu suurempikin sakki. Erityisesti pitää kehua sen mahtavaa valtavaa saunaa. Parempia löylyjä saa hakea.


Kämpän rannalla oli käynnissä haapaperhosten parveilu .

Ja retkeiltiinhän me jo ensimmäisenäkin päivänä.


Kohteena oli Pumpulikirkko, joka on saanut muotonsa jääkauden helpottaessa ja sulamisvesien pyörittäessä kiviä ja hiekkaa. Kyseessä on siis hiidenkirnujen tapaisia muotoja.


Tässä koko retkue: Laura, Toivo, Veikko, Hillevi, Maija, Emil, Vilppu ja Jousia. Vaaria ei näy, otti kai kuvan. Oli tosi mukava retki reippaalla porukalla ja upeissa maisemissa. Minnekköhän ensi kesänä?

https://www.luontoon.fi/tiilikkajarvi
https://www.rautavaara.fi/matkailijoille/kohteet/pumpulikirkko/
https://www.metsakartano.com/majoitus