Siian ongintaa Ön saarella

Kun tarjotaan jotain uutta ja minulle ennenkokematonta, olen valmis seikkailuun. Vanha vuosikymmententakainen ystäväni Juha kutsui minut Paraisille kokeilemaan keväistä siian ongintaa. Retki toteutui 22.-25.4. poikkeuksellisen lämpimässä kevätsäässä.

Kalapaikka sijaitsi kahden lauttamatkan takana Ön saarella. Juhan tuttava salli meidän majoittua mökkinsä pihan reunaan ja luovutti jopa sähköä asuntoomme. Mikäpäs tässä oli ollessa, kun kelikin oli niin leppeä.

Juha, intohimoinen kalamies, viritteli onkivavat pyyntiin välittömästi.

Minulle, joka nykyisin olen enemmänkin kameramies, tarjoutui kiertoajelu mökkinaapurin kanssa lähialueilla. Ilta oli jo joutunut, ja metsäkauriit saapuneet peltotilkuille ruokailemaan.

Kauriit ovat yleistyneet Suomessa huomattavasti, mutta näin tiheässä niitä harvemmin tapaa. Tunnin lenkillä näimme varmaan parikymmentä eläintä.

Seuraavana aamuna läksin jalan kiertämään lähirantaa ja metsiä. Rannikon joutsenet ovat kyhmyjoutsenia.

Haahkat ovat kuulema vähentymään päin. Vahvistuneella merikotkakannalla arvellaan olevan osuutta asiaan. Joitakin pareja lähivesillä kuitenkin uiskenteli. Kauempana kamerani ulotumattomissa mekasti alliparvi. Kiikarilla ne tunnistin pyrstön pitkästä piiskasta.

Koukkaus sisämaahan ja pellon laidalla istuskeli oksallaan vihervarpunen.

Pellon yläpäässä oli vanha haavikko, joka tuntui olevan tikkojen valtakuntaa. Harmaapäätikalla on taipumus välillä kuin halvaantua puun kylkeen. Olisiko kyseessä yritys piiloutua kulkijalta.

Samalla nurkalla nakutteli myös käpytikka ja palokärki. Mitähän tuo etsi kyllästetystä pylväästä? Olisiko ollut rummuttamassa reviiriääniä? Kolo tuon edessä kuitenkin on.

Tikkojen vanhat pesäkolot ovat kottaraisten suosiossa. Täälläkin kirmaili useita kottaraispareja häälennoillaan.

Haapametsän takana on neljäkymmentämetrinen Öbergen, jonka laelta aukeaa kolimaisen komeat näköalat.

Mukana ollut 150-600 millinen optiikka rajoitti kuva-alaa, mutta komeaa näinkin.

Minun tutkiessani lähimaastoa, oli Kala-Eemeli omissa touhuissaan. Kalastusta vaikeutti matala meriveden pinnankorkeus, lähes  -50 cm. Siitäkö johtui myös toinen harmi, runsaat irtonaiset levälautat, jotka tarttuivat jatkuvasti siimoihin. Limamaista ahdinpartaa tuo lienee, rehevöitymisen merkkejä. Perrrrrrr!  Saalis jäi niukaksi, ruuassa sentään pysyttiin.

Onkipaikan viereisellä kalliolla on kivistä ladottu niin näkö- kuin tuulensuojakin, josta on ikiajat ammuttu kuvien houkuttelemia vesilintuja.

Läheltä, yli saarten välisen salmen, kulkee kapea puusilta, jonka kannelta voi litkalla onkia silakkaa. Tässä vielä varhainen aamu. Sitten uuden päivän uudelle lenkille.

Kaurispari kiipeämässä vuorelle. Olisiko ollut päivälevon aika.

On hän siro ja kaunis.

 Niin vaan jo talviot kukkivat.

Aivan auton yläpuolelle pyrähti käpylintunaaras ruokaa etsimään. Onko hän iso- vai pikkukäpylintu? En osaa sanoa.

Silakan ongintaa puusillalta. Vesiolosuhteet pitivät myös silakat loitolla. Sain sentään viisi, joten sitäkin lajia on nyt harrastettu.

Viimeinen aamu klo 5.30 leiripaikan rannalla. Tämäpä oli oiva retki. Kelit suosi, maisemat olivat upeat ja kuvattavaa riitti. Seura ja seuralaisen evääksi valmistamat riistalihapullat kruunasivat kaiken. Kiitos Juha!

Kevätretki Vanhankaupunginlahden luontopoluille

Vanhankaupunginlahti on ainutlaatuinen luonto-, kulttuuri- ja ulkoilualue lähes Helsingin sydämessä. Ruovikkoinen merenlahti on kansainvälisesti merkittävä lintuvesi, jota ympäröivät monimuotoiset, osin luonnontilaisen kaltaiset metsät. Alueella elää useita uhanalaisia tai harvinaisia lintu-, hyöneis-, lepakko- ja kääpälajeja. Luonnossa virkistäytymistä varten alueella on taukopaikkoja, lintutorneja ja piilokojuja. Laaja reittiverkosto muodostuu poluista ja kevyen liikenteen väylistä. Osa reiteistä on esteettömiä. (https://www.vanhankaupunginlahti.fi/)

Minun viime viikkoinen (4.4.) retkeni noudatti reittiä Pornaistenniemi-Lammassaari-Kuusiluoto. Lammassaaressa poikkesin sen koiliskulmalla sijaitsevalla lintutornilla. Vierailuni alueelle oli ensimmäiseni. Niinpä päivä kului paljolti kohteeseen tutustumiseen ja kaiken alueelta löytyneen ihmettelemiseen. Ensisijalla olivat kuitenkin linnut.

Heti autosta noustuani törmäsin niityllä ruokaansa hakevaan kottaraiseen. Vai että musta lintu.

Kohta polku vei yli valtaojan, jonka suulta löytyi muutama nokikana.

Läpi ruovikon kulkee leveä puusilta aina Lammassaaren lintutornille asti. Pajusirkku oli istahtanut sen reunuspuulle  huilailemaan.

Matkan päässä aukeaa ylitti metsäkaurispari. Tässä jäljessä seurannut naaras.

Samoilla seutuvin evästä etsi myös sepelkyyhkypariskunta.

Lammassaaren ryteiköissä vilisti useita mustarastaita.

Olipa siellä oravakin.

Lintutornista voi tarkkailla sekä pohjoisen suuntaan aukeavaa ruovikkoa että idän puoleista merenlahtea ja kalliosaarta, jonka harmaahaikarat ovat vallanneet pesimäpaikakseen.

Kiikarilla tähystäen löysin lähes kolmekymmentä pesää. Tämä luonnonsuojelualue on erikoinen siksikin, että katsotpa yli veden tai metsien, näet kaupungin joka puolella.

Haikarat kävivat ahkerasti lintutornin puoleisella rannalla, jonne laskeutuivat ruovikon taakse. Hakivatko ruokaa vai pesänrakennusaineita?

 Matka jatkui Kuusiluodon puolelle, joka nykyisin on se lampaiden laidunsaari. Mietin ensin, mistä luoto on saanut nimensä? Kovin oli kuuset vähissä, mutta nimeen varmaan riittää yksikin puu.

Eväät maistuivat istuskellessani luodon kalliolla keväisen auringon lämmittäessä kulkijaa. Lammassaareen oli vilkas ulkoilijoiden liikenne. Tänne hiukan kauemmas ei ollut kovin moni enää jatkanut.

 

Kuusiluodon kalliolta näkymä Helsingin keskustaan.

"Luuletko kuvaaja, etten ole sinua jo nähnyt?"

Kanadanhanhet syömäpuuhissa

Lammassaari Kuusiluodosta palatessa.

"Lammassaari on mökkialuetta ja siellä tulee liikkua vain yleisillä poluilla. Saaressa on kaikkiaan 106 yksityistä mökkiä ja on tärkeää retkeilijät antavat mökkiläisille riittävän rauhan.

Lammassaari perustettiin 1900-luvun alussa, jolloin lähes kaikkiin Helsingin saariin oli "maihin nousu kielletty 40 markan sakon uhalla". Raittiusseura Koitto vuokrasi saaren 1904 kaupungilta kesäsiirtolaksi, jossa jäsenet voisivat viettää lepohetkensä.

Lammassaaressa on juhlatila Pohjolan Pirtti sekä Lepola -niminen rakennus, jota vuokrataan kokous- ja juhlakäyttöön." (https://www.stadissa.fi/paikat/821/lammassaari)

Itse jätin saaren mökkialueen omaan rauhaansa.

Paluumatkalla mantereelle törmäsin niittykirviseen. Monia muitakin lintuja näkyi, kaikki vain eivät tulleet kuvatuiksi.

Viikinpuoleinen merenlahti oli 4.4. vielä osittain jäässä. Kahlaajia ei  ollut montaakaan saapunut. Sudenkorentojen ja perhosten kuvaajana voin arvella alueelta näitäkin eläviä löytyvän kesällä runsaasti.

Minun tarinani kuvaa vain Vanhankaupunginlahden suojelualuetta. Tämä on kuitenkin vain osa Viikin seudusta, johon voit tutustua enemmän täältä: Viikin luonto ja ympäristö