Kappadokia, Turkki

Matkalla Kappadokian satumaisissa maisemissa 15.-19.11.

Kappadokia on alue ja muinainen maakunta Vähän-Aasian eli Anatolian itäosassa. Se tunnetaan parhaiten erikoisista kivimuodostelmistaan ja maanalaisista kaupungeistaan. Itse päädyin tuonne satumaisemaan osallistuen seuramatkaan, jonka paras anti oli bussimatka Antalyasta tuolle alueelle.

Tai siis itse bussimatka on kyllä aika puuduttava, mutta Kappadokia on taatusti sen arvoinen.

Parhaimman kokonaiskuvan saa ilmasta, ja se on mahdollista kokea lentäen kuumailmapallolla. Lennolle valmistaudutaan jo ennen aamun sarastusta. Meidän lentosäämme oli hieman utuinen, mutta ehkä juuri siksi myös erikoisuudessaan vaikuttava.

En tiedä onko missään muualla maailmassa tällaista palloarmaadaa yhtä aikaa taivaalla. Laskin ilmassa olleen ainakin kuusikymmentä palloa. Kesäsesongin aikaan niitä voi olla reilusti yli sata.

Kappadokia on yli tuhat metriä merenpinnan yläpuolella. Ilmasta katsellen alue näyttää suht tasaiselta. Lähistöllä on kuitenkin jo yli kolmentuhannen metrin ylittävä vuori.

Ja sinä aamuna oli kedolla paimen lampaita kaitsemassa.

Kolme miljoonaa vuotta sitten rajut tulivuorenpurkaukset peittivät itäisen Turkin tasangot laavan ja tuhkan alle. Kappadokian  voi laskea yhdeksi maailman ihmeistä. Aikojen kuluessa eroosio on muokannut tästä hauraasta kivestä mielikuvituksellisia maisemia. Näissä maisemissa on tehty useita elokuvia, muun muassa Tähtien sota ja Kadonneen aarteen metsästäjät.

Valkoiset laaksot, huomiotaherättävät maapilarit ja pehmeähkö, tulivuoren tuhkasta syntynyt kiviaines houkuttelivat aikoinaan Kappadokian alueelle kekseliäitä asukkaita, jotka louhivat itselleen lukemattomat määrät suojaisia asumuksia ja muita tiloja.

Nykyisin käytössä olevia tiloja. Kuinka syvälle kiven sisään?

Kappadokian alueella on kymmeniä maanalaisia kaupunkeja. Suurimmissa maanalaisissa kaupungeissa on kaikki elämiseen tarvittavat tilat, kuten kaivot, varastot, kirkot, keittiöt, verstaat, eläinsuojat ja viinikellarit, – jopa ilmastointikanavat. Näihin maanalaisiin kaupunkeihin kristityt pakenivat vainoajiaan 600-luvulla.

Kartan puute, laaksosta toiseen taajaan vaihtuvat maisemat sekä turkkilaisen oppaan turkinkielellä mainitsemat paikannimet tekivät matkan seuraamisesta sekavaa. Nämä kohteet ainakin käytiin kulkemassa:
Pigeon Valley ja Uchisar-kylä taustalla kukkulalla (yläkuva)
Monks Valley

Love Valley (Mistähän lie nimi?)
Mustafa Kemal Pasa, ancient greek town of Sinesos
Cavusin AkropolisUnesco World heritage site Göreme open air museum

Uchisar-kukkulan pohjoisreuna (Kiviset ja Soraset teehuone). Tämän kiven sisässä asutaan tänäkin päivänä.

Takapiha.

Makuukamari

.
Asunnossa  on myös keittiö ja myymälätiloja sekä olohuone, jossa matkalaiset saattavat nauttia vaikka turkkilaista teetä. Lämmitystä ei ole, mutta talvella kivi kuulemma pitää lämmön, ja kesän helteillä maanpinnan alapuolella on mukavan viileää.

Kappadokia mainitaan Uudessa testamentissa kahdesti. Ensimmäisenä helluntaina, kun kirkko syntyi Jerusalemissa, Pietarin saarnaa oli kuuntelemassa myös kappadokialaisia. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä apostoli lähettää terveisiä ”Jumalan valituille Kappadokiassa”.

Heikki Tervonen kirjoittaa kirjassaan 12 avainta tarujen ja tarinoiden Turkkiin, että sanoma Kristuksesta levisi Kappadokiaan jo apostolisena aikana. Siellä oli juutalaisia siirtokuntia, joiden keskuuteen syntyi kristillisiä seurakuntia. Kirkkoja rakennettiin paljon 300-luvulla, kun kristinusko pääsi Rooman keisarin suosioon.

600-luvulla syntyi islam, ja 700-luvulla Kappadokiassakin käytiin kovia taisteluja muslimien ja bysanttilaisten joukkojen kesken. Silloin syntyi kuvariita pyhistä kuvista. Kun kuvat vapautettiin vuonna 843, Kappadokiaan alkoi nousta yhä enemmän kirkkoja. Bysanttilaisajan kauneimmat freskot syntyivät tänä aikana. (Kuvaaminen kielletty)

Niitä voi ihailla etenkin Göremen ulkoilmamuseossa, jossa on vuorenrinteessä pieniä kappeleita ja kirkkoja vieri vieressä. Niillä on kiehtovia nimiä, kuten Omenakirkko, Käärmekirkko, Solkikirkko ja Sandaalikirkko. Göreme oli 500–800-luvuilla kristinuskon tärkeimpiä keskuksia.

Kappadokian kristillinen historia päättyi vasta Turkin ja Kreikan suureen väestönvaihtoon vuonna 1924. Se olisi valtava operaatio nykyisilläkin kulkuneuvoilla ja palveluilla. Tuolloin 1,1 miljoonaa ortodoksia siirrettiin Turkista Kreikkaan, ja Kreikka puolestaan lähetti Turkkiin 400 000 muslimia. Molemmille väestöryhmille alkoi pitkä evakkotaival, jolta ei ollut paluuta. Evakot veivät mukanaan palan Kappadokiaa Kreikkaan.

Erään haudan asukas. Hän ei päässyt palaamaan Kreikkaan.

Sinä, joka haluat nähdä jotain todella erikoista, jätä uimarannat ja rantabaari, poikkea Kappadokiassa!

(Olen lainaillut tekstejä eri matkailusivuilta vähän sieltä sun täältä.)

Kanttarellikivi, raukki

Malmgårdin kartanon mailla sijaitsee komea raukki-toori, kanttarellikivi

Retkipaikan Antti pyysi minua tutustumaan Liljendalissa sijaitsevaan Kanttarellikiveen. Laittoipa karttaan nuolenkin, jotta löydän perille. Sumuisena marraskuun päivänä matka vei läpi itäisen Uudenmaan viljelyalueiden. Kivi sijaitsee Vekabyn tiestä noin 250 metriä luoteeseen . Ystävällinen paikallisasukas opasti minut paikalle suorinta reittiä läpi yksityisen pihan ja hakkuualueen ryteikön. Suositeltavampi reitti alkaa kivestä koiliseen sijaitsevalta metsäautotien kääntöpaikalta. Polun kunto tosin jäi tutkimatta.

Kun Myrskylän tieltä näet Malmbergin upean linnamaisen kartanon, olet lähellä.  Vekabyn tie erkanee mutama sata metriä Myrskylän suuntaan samalle puolelle kuin kartano sijaitsee. 

Kiven sijaintipaikka, tukkoinen taimikko, on jotenkin pettymys. Kivi itsessään on jo jotain muuta.

Kivi on ns. raukki-toori, josta Aimo Kejonen kirjoittaa Geologi-lehden numeron 1-2010 artikkelissa Missä raukit luuraavat näin:

" Raukki on vesistön rannalla oleva, rapautumisen ja rantavoimien muotoilema pylväsmäinen, sienimäinen tai siltamainen kulutusmuoto. Se voi olla nykyisen tai  jonkin muinaisen rantavaiheen aikaisessa rantakalliossa tai rantalohkareessa. Suomenkielen raukki tai ruotsin kielen vastaava termi rauk tulevat muinais skandinavian sanasta raukkur, joka tarkoittaa veden partaalla seisovaa kalliopylvästä tai pylväsmäistä lohkaretta, jollaisia usein käytettiin rajapyykkeinä tai kalapaikkojen merkkeinä. 

Kaikki Suomen raukit ovat syntyneet jääkauden jälkeisenä aikana. Ne voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäinen tyyppi on mariiniset raukit. Ne ovat syntyneet rantavoimien kuluttamina nykyisen tai muinaisen Itämeren rannoilla. Toinen tyyppi on järviraukit. Ne ovat syntyneet rantavoimien kuluttamina järven nykyisen tai jonkin muinaisen vaiheen rannoille. Kolmas ja harvinaisin on jokiraukit. Ne ovat jokien varsilla varsinkin koskipaikoissa olevia, rapautumisen, tulvien ja jäidenlähtöjen aiheuttaman eroosion synnyttämiä muodostumia."

Tämä mariininen raukki, Kanttarellikivi sijaitsee Viipurin rapakivialueella, jolla näitä sienimäisiä tai rauniomaisia raukki-tooreja on useita. Alueelta löytyy myös yksi kalliosilta. Tämä viborgiittia oleva kivi on komein lajinsa edustaja. Sen korkeus on 2,1m.

 Polun varrella, alaspäin viettävän rinteen keskellä sijaitsee katettu lähde, josta Malmgårdin kartanon olutpanimo saa raikkaan vetensä.

Panimon tuotantotilat ja sen oluiden maisteluun tarkoitettu pubi ovat kartanon vanhassa navetassa.

Sinä, joka kiinnostuit enemmän Malmgårdin kartanosta, löydät lisätietoa täältä: Malmgård 

Kanttarellikiven löydät kartalta tästä: Kanttarellikivi

Marraskuun ensimmäinen aamu

Aamukävelyllä Äänekosken Kuhnamon rannalla. Enempi kuvia, vähempi tarinaa


Yöllä oli pakastanut ja aamulla yhdeksän jälkeen oli vielä seitsemän astetta miinuksella.

Lähtötilanne. En kuitenkaan ollut Sortavalassa.

Pakkasenpurentaa

Kuhnamo on pätkä Saarijärven reittiä. Näillä rannoilla on uinut puu poikineen, vaan nykyisin teollisuuden käyttämän puun tuo juna tai rekka-auto. Nyt ovat järvien pinnat alhaalla ja näkyviin tulee vanhempaa rantavarustusta.

Valot ja sumut vaihtelivat kameraa suuntaillessa.

Sumun takana nousi pakkaspäivän aurinko.

Täältä se monen leipä lähtee. Näille sijoin on tulollaan myös miljardiluokan biotuotetehdas. Sitä täällä kieli pitkällä odotellaan.

Viime tarinassani oli lapinraunio, hautakeko. Tällä kivikeolla on oma museaalinen merkityksensä. Näin matalan veden aikaan rannalla näkyvissä lojuvat uppotukit kertovat mihin sitä on tarvittu.

Lisää uittorakenteita.

Tämä kuva Saarijärven Lannevedeltä kertokoon päivän sääolojen kehittymisestä. Kuten kuvista näkyy, yrittivät vedet jo vetää jääpeitettä. Ennusteiden mukaan  tämä oli kuitenkin vasta harjoitus.

Täältä löydät Kuhnamon ja täältä Lanneveden

Kilpisaari

Arrajärven Kilpisaaren muinaiset asuinsijat ja lapinraunio.

Arrajärven länsirannan metsiköstä (hakkuuaukealta) viime viikolla löytämäni komea siirtolohkare sai minut kiinnostumaan enemmänkin alueen runsaasta esihistoriasta .

Kiven kyljessä olevat "kalliomaalaukset" lienevät läheisen leirikeskuksen ohjelmiin liittyviä kuvia, mutta kuitenkin!

Arrajärven rannalta ja sen Kilpisaaresta on löydetty useita kiinteitä muinaisjäännöksiä ja sinne siis sunnuntairetkelle tänään.

Kilpisaari ei enää ole saari. Maankohoamisen ansiosta sinne johtaa nykyisin autotie, jota tosin minä en  päässyt hyödyntämään, kiitos lukitun ketjun.

Saari eli siis niemi (oikealla) on lähes kaksi kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä. Se on pohjoispäästään kiinni mantereessa . Muinaisihmisten asuinsijat löytyvät saaren eteläpäästä.

Sateisen sumuinen tarpominen pitkin metsätietietä  tarjosi kauniita ja mielikuvitusta herätteleviä näkymiä.

Saaren korkein kohta lienee parikymmentä metriä järven pintaa ylempänä.

Onko kivikauden mies ruokaillut tässä? Ei hirvestä paljoa ole enää jäljellä.

Taitaa jätös kuitenkin olla nykyisten metsästäjien aikaansaannosta, sillä saaren eteläkärjestä löytyi yllättäen heidän taukopaikkansa.  Olipa siellä myös yksi jo vähemmälle käytölle jäänyt mökki.

Löysinkö mitään muinaisaikaan liittyvää?

Tässä muinaisjäännösrekisteristä löytyvä varhaismetallikautinen hauta, lapinraunio. Kivikeko oli selvästi lähivuosina purettu ja toki jälleen kasattu. Näin kertoo myös Etelä-Suomen sanomat 23.10.2013 päivitetyssä jutussaan. (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/09/30/lapinraunion-kaivaukset-alkavat-nastolassa1)

Löytyikö mitään? En tiedä, mutta haluaisin tietää.

Saaren yksityinen omistaja on tehnyt hienon teon. Osa ranta-alueista on nykyisin luonnonsuojelualuetta.

Hautaröykkiön lisäksi rekisteristä löytyy seitsemän muuta muinaiskohdetta. 

Nämä löydöt on luokiteltu esihistoriallisiksi, kivi- tai pronssikautisiksi asuinsijoiksi. Luonnosta ei tällainen tavallinen  "tutkija" voi  kaivamatta nähdä merkkejä muinaisesta elämästä. Onko tässä kuitenkin ns. asuinkuoppa?

Näin kertoo löydöistä muinaisjäännösrekisteri: "Vuoden 2000 koekaivauksessa löytyi pieneltä alalta myös runsaasti palanutta luuta, saviastianpaloja, kvartsia, hiukan piitä ja kivilajiesineiden katkelmia. Kulttuurikerros paikalla on 60 - 80 cm paksu. Paikalta löytyi myös metallinkäsittelyssä käytetty laatikkouuni, joka ajoittunee varhaismetallikaudelle. Lisäksi löytyi muita tulisijoja ja kiveystä. Löytöjen ja stratigrafian perusteella paikalla erottuu sekä mesoliittinen että pronssikautinen asutusvaihe."

Paluumatkalla ote vähän kirposi.

Tässä Michelangelon kuuluisa hedelmäasetelma tai sitten kauriiden ja peurojen tarjoilut.

Harjoitelma aiheesta Mikki Hiiri

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu - mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu, tuul' ulvovi, polku on ummessa..."   Ei se aina oikeen irtoo.

Mitä, muka Shell aina syypää öljykatastrofeihin?

No, karkas vähän aiheesta, mutta kun nämä kaikki ja vähän muutakin osui matkan varrelle. Aika hauska ja antoisa sunnuntailenkki paikassa: Muinaislöytöjä