Kaatialan louhos, vierailupäivä 26.6.2017

Kaatialan louhos on Kuortaneen Lentilässä sijaitseva käytöstä poistunut avolouhos, josta louhittiin vuosina 1942-1968 maasälpää ja kvartsia. 

Alueella on kaksi veden täyttämää louhosta. Pienempi louhos on käytössä uimalana. Kuvassa oleva suurempi louhos on pyöreä ja halkaisijaltaan yli 200 metriä.

"Kvartsia louhittiin satunnaisesti jo 1800-luvun loppupuolella mutta Kaatialan pegmatiitin louhinta aloitettiin laajemmassa muodossa 8.10.1942. Aluksi kiviaines kannettiin ylös paareilla miesvoimin, -43 otettiin käyttöön käsikäyttöinen puominosturi. Höyryvintturi tuli apuun 1945 jonka taas sähkö korvasi 1950. Louhinta muuttui kannattamattomaksi ja toiminta ajettiin alas 1968, omistajana tuolloin Paraisten Kalkki Oy. Louhoksen päätuote oli kalimaasälpä ja tärkein ostaja Arabia. Musta turmaliini eli schorliittikiteet, joita näkee louhoksen reunoilla pystysuorina juonteina, oli pahin haittamineraali, jolle ei koskaan löytynyt järkevää käyttöä."

Alue on yllättävän hyvin siivottu kaikesta kaivosromusta. Muistoksi toiminnasta ikään kuin patsaana on tällainen kaivosaikainen pyörävärkki.

Louhosaltaiden takana kohoaa louhinnasta jääneitä hylkykivikasoja, jotka ovat keräilijöiden ja korukiviharrastajien aarreaittoja.

Korkeinta jätekasaa voitaneen Pohjanmaalla kutsua kai jo vuoreksi, näkyyhän sen laelta yli puiden latvojen kauas maailmaan.

Aurinkoisena päivänä kivikossa kimaltelee. Kävellessä, valon tulokulman vaihtuessa, rinne välkkyy eloisasti.

Kaivosaltaat ja tunnelit ovat täyttyneet vedellä, joka on äärimmäisen kirkasta.

Suuremmalla altaalla on syvyyttä kolmekymmentä metriä. Sivutunnelit vievät kymmenen metriä syvemmälle.

Tällainen paikka houkuttelee luonnollisesti urheilusukeltajia puoleensa. "Veteen pääsee matalasta päästä, josta entinen kaivostie kulki kohti luolastoja. Tie on vieläkin hyvin havaittavissa. Syvästä päästä on helppo mennä rappusia pitkin, narua seuraten, josta pystysuora seinämä laskeutuu lähes 30 metriin. Rappusten alla on ihanteellinen kieleke turvapysähdyksiä varten, noin kolmessa metrissä."

Luolasukelluksessa on aina vaara mukana. Täälläkin on sattunut kolme kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

"Luolasto on varsin kattava, vasemmasta reunasta löytyy niin sanottu turistiluola 20 m syvyydestä, hiukan erillään pääluolastosta, pituutta noin 10 metriä. Pääluolastoon pääsee kolmesta aukosta. Vasemman puoleisesta puhkaisusta, keskimmäisestä aukosta sekä oikean puoleisesta isosta aukosta josta tiekin jatkuu sisään. Puhkaisusta johtaa naru vasemmalle kaartaen ilmataskuun, naru on kiinni muovikanisterissa, taskussa ilma on hyvin arseenipitoista. Toinen naru kaartaa oikealle kiertäen pattaan ja tullen ulos keskimmäisestä aukosta." Näin kerrotaan sukeltajien oppaassa. Minä vain en tiedä mistä päästä asiaa tulee tarkastella. Ehkäpä portailta?

"Muutakin mielenkiintoista katseltavaa löytyy. Pystysuorat seinämät, aina niin hyvässä näkyvyydessä, luovat ikimuistoisen maiseman. Päivänvalo riittää pohjalle asti, katinkulta- sekä kvartsikimpaleet kimaltelevat kilpaa. Tuntuu hienolta laskeutua X-asennossa lähes 30 metriä kallioseinämän kimallusta ihaillen. Pohjan muodot ovat hyvin vaihtelevat ja tekevät suunnistamisen vaativaksi, joten haasteita löytyy. Korukiviä kannattaa myös etsiskellä, käsitykseen kiven kauneudesta vaikuttavat lähinnä henkilökohtaiset mieltymykset. Kaloista esiintyvät ahven särki ja hauki. Louhoksen pohjalta löytyy myös paljon ajankulua, jo aikojen alussa paikalle hinattiin auto-romu joka on asettunut vasemman puolisen puhkaisun viereen, sukeltajien iloksi. Keskimmäisen aukon yläpuolelta löytyy sukelluskello. Portailta johtaa naru kellolle jonka katto on 22 metrin syvyydessä. Kellon sisällä on ilmatasku, jonka ilman kannattaa vaihtaa silloin tällöin katossa olevan venttiilin kautta." 

Kaivoskuoppa, mutta nykyisin jylhänkaunis nähtävyys.

"Kaatialan louhos sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Kuortaneen ja Alavuden rajan tuntumassa. Etelästä tietä 66 Alavuden ohitse kunnes Kuortaneen puolella tie levittäytyy lentokoneiden varalaskupaikaksi. Välittömästi kentän päätyttyä kääntyy tie vasemmalle, kyltissä lukee Mikkilä. Tietä vajaa kilometri ja jälleen vasemmalle, tienhaarasta jossa lukee Kaatiala 3. Näin ajaen tulet suoraan louhoksen matalaan päähän."

 Kartta

Lähteet:

Wikipedia

Pohjanmaa sukelluskeidas - Kaatialan louhos, http://www.netikka.net/susu/kaatiala.pdf

Pönttövuoren tunneli

Miksi pojat halusivat ennen veturinkuljettajiksi? Haluavatko vieläkin, en tiedä, mutta en ihmettelisi, jos haluaisivat. Junissa on jotain. Höyryveturikauden junissa eritoten.

                                                                                                                                          (Lainakuva)

Jo pelkästään tällaisen Ukko-Pekka höyryveturin kuva nostattaa sykettä. Olen toki itsekin höyryajalta.

"Vuoden 1912 lopussa annettiin keisarillinen määräys rautatien rakentamisesta Jyväskylästä Pieksämäelle mahdollisimman suoraan. Kilpailevina vaihtoehtoina poikittaisradaksi olivat aiemmin

olleet myös linjat Jyväskylä - Mikkeli ja Suolahti - Suonenjoki. Kun rautatie Savonlinnasta Pieksämäelle oli päätetty rakentaa vuonna 1909, nämä vaihtoehdot putosivat pois."

Ehkä kaikkein tunnetuin Suomen rautatietunneleista on vuonna 1917 puhkaistu 1223 metriä pitkä Pönttövuoren tunneli Jyväskylän - Pieksämäen rataosalla. Se oli Suomen pisin tunneli aina vuoteen 1964 asti, jolloin valmistui Jyväskylän - Suolahden radalle 2734 metriä pitkä Kangasvuoren tunneli. Pönttövuoren tunnelin itäpäässä on perinteinen kivistä muurattu portti, johon on hakattu tunnelin rakennusvuodet 1914 - 1917 sekä Suomen leijona.

Länsipää eli Jyväskylän pää on nykyisin tämän näköinen.

"Juhannusaattona 1917 saavutettiin yksi tärkeä etappi Jyväskylän - Pieksämäen ratatyömaalla. Silloin Pönttövuoren tunnelia idästä ja lännestä louhineet ryhmät kohtasivat toisensa vuoren uumenissa 580 metriä tunnelin Jyväskylän puoleisesta päästä. Vaikean maaston ja kiireisen rakentamisaikataulun vuoksi Jyväskylän - Pieksämäen rataosuudesta tuli Suomen ensimmäinen suurelta osilta koneellisesti rakennettu rata. Suuren höyrykaivinkoneen, Hullu-Jussin, työskentelyn Leppälahdessa näki myös maanmittarinapulainen Alvar Aalto."

 Kiskot ovat poissa ja tunneli on suljettu rautaristikolla molemmista päistä. Radan sähköistämisen vaatima korkeampi tunneli avattiin pari sataa metriä etelämmäksi 1995.

"Pönttövuoren tunnelin rakentaminen alkoi syksyllä 1914. Tunnelin rakentamista johti insinööri M. Laurila. Aluksi vuoressa työskenneltiin kahdessa ja myöhemmin kolmessa vuorossa. Tunnelia louhittiin aluksii käsityönä lekalla poraan lyöden. Vuonna 1916 työmaalle saatiin paineilmaporat."

Tämä mies ei ole rakennusaikaisesta topparoikasta, vaan hän on veturinkuljettajan poika, Satunnainen retkuilija, jolla on palava rakkaussuhde kaikkeen raideliikenteeseen, varsinkin vanhempaan.

"Tunnelia rakennettin louhimalla vuoreen ensin pientä käytävää porat vaaka-asennossa. Tämän jälkeen käytävää alettiin laajentaa alas ja sivuille päin porat pystyasennossa. Irti räjäytetyt kivet nostettiin kääntyvällä tunnelinosturilla kapearaidevaunuihin poiskuljetettavaksi. Tunnelia valmistui käsityönä noin 30 metriä kuukaudessa ja konetyönä lähes 60 metriä. Välillä louhintaa haittasi dynamiitin puute."

"Pönttövuoressa sattui paljon tapaturmia urakkavauhdin ja huonon dynamiitin vuoksi. Räjähdyksen jälkeen löytyi reikiä, joissa dynamiitti ei ollut palanut pohjaan asti. Näistä reijistä lähdettin sitten jatkamaan porausta työn nopeuttamiseksi. Silloin usein räjähti ja porari menetti henkensä.

Kerran tunnelissa sattui paha räjähdys, jossa kuoli kerralla neljä miestä ja useita loukkaantui. Onettomuuden uhrit vietiin Jyväskylään hevosreessä. Tiehen kerrotaan jääneen veriviivan, joka ylettyi Metsolahdesta Vaajakoskelle asti."

"Rata määrättiin aikanaan rakennettavaksi pikaisesti Venäjän sotaväen tarpeita varten, mutta  maailmasota ja vallankumous olivat muuttaneet tilanteen radan valmistuessa. Sotaisasti radan liikenne kuitenkin alkoi. Kun Etelä-Suomi joutui punaisten haltuun, Jyväskylän - Pieksämäen rata oli valkoisten ainoa ratayhteys Länsi-Suomen ja Itä-Suomen välillä. Sodan vuoksi rata luovutettiin täysin valmiina rautatiehallitukselle vasta marraskuussa 1918."

Louhittu kiviaines vietiin ulos tunnelista kapearaiteista rataa pitkin. Sepelin joukossa on näkyvillä vieläkin ratapölkkyjä, jotka ovat normaali rataan liian lyhyitä. Voisivatko nämä olla yli satavuotiaita?

Tunneli on 1240 metriä pitkä. Molemmista päistä aloitetut louhintatyömaat kohtasivat toisensa 580 metriä läntiseltä suuaukolta juhannusaattona 1917.

Käytöstä poistettua tunnelia ei ole otettu mihinkään muuhun käyttöön. Ilmeisestikin sen rapistuminen ja katosta satunnaisesti irtoavat kivenmurikat vaatisivat sen hintaluokan saneeraustöitä, ettei uutta yrittäjää ole löytynyt.

"Lokakuussa 1919 julkaistussa Keskisuomalaisen erityisessä Pieksämäki-numerossa nimimerkki "ukkeli" kertoi matkastaan uudella tunneliradalla. "Kun matkustaa tällä radalla, huomaa miten erinomaisen suurella mielenkiinnolla jokainen ensikertalainen matkustaja odottaa tunnelin tuloa. Ja kun se tulee, niin kaikki ovat hiljaa ja laskevat sekunteja todetakseen kuinka kauan pimeys kestää.
Nurkassa kenties joku rohkeampi jotain huomauttaa, mutta siihen ei juuri tartuta, vaan istutaan vain vaiteliaina."

Entisenä lievestuoreelaisena, lukuisat kerrat tunnelin läpi kulkeneena, voin kertoa, että näin tehtiin vielä minunkin nuoruusaikana. Tosin silloin oli junien sisätiloissa toisinaan jo valot.

"Juhannusaatto 1917 oli tunnelin rakentajien juhlapäivä, sillä silloin tunneli puhkaistiin läpi. Tunnelia molemmista päistä louhineet ryhmät kohtasivat toisensa vuoren sisällä."

Tämä perhonen lepattelee varhaisen ratavartijan rehevällä asuinkentällä ja toivottaa Hyvää Juhannusta 2017 kaikille blogini seuraajille.

Lainausmerkein varustetut tekstit ovat Pertti Itkosen käsialaa. Kiitos siitä hänelle. (http://personal.inet.fi/koti/pertti.itkonen/ponttovuori.htm)

Nämä kuvat vanhoista postikorteista on lisätty 4.4.2022

Täältä sen löydät: Pönttövuoren tunneli

Hyyppäänvuori

Hyyppää, Keski-Suomen Koli. Näin väitetään ja kyllä näillä kahdella maisemalla paljon yhteistä onkin.

Jääkausi muovasi Lievestuoreenjärven lounaisrannalla kohoavan Hyyppään nykyiseen asuunsa. Korkeuseroa vuoren korkeimman kohdan ja vieressä olevan Hyyppään syvänteen välille muodostui noin 160 metriä. Jylhä kallioinen Hyyppäänvuori on geologialtaan, maisemiltaan, kasvillisuudeltaan ja eläimistöltään arvokas erämainen alue. (http://www.ksymparistokasvatus.fi/uploads/files/laukaa_kohteet_13_1.pdf)

Hyyppään poluille pääset Laukaan Savionkylän kautta. Auto jätetään noin kilometrin päähän kohteesta. Paikka on kuvan vasemmassa laidassa olevassa polkujen risteyksessä. Punaisella katkoviivalla piirretty reitti on helpoin, joskin jyrkkyyttä tulee sillekin.

Alun maisema on tukevaa kuusikkoa.

Tunnetko lehdestä?

Kyseessä on metsälehmus, joita tapaat rykelmissä polun varrella.

Rinteen puolivälissä kohtaat jyhkeän ikihongan. Siis tuon puun.

Sitten saavutkin laelle, jonne tulentekokiellosta huolimatta on kyhätty nuotiopiiri. Tulipaikka lienee kieltoa vanhempi.

Laki on jäävuorten hiomaa silokalliota. Onpa laelle jäänyt joitain irtolohkareitakin.

Metsää, metsää, metsää, alla Karhulampi ja taempana Lievestuoreenjärvi.

Toinen suunta.

Vuori on jossain vaiheessa haljennut. 

Matkassa oli myös Satunnainen retkuilija.

Jos haluaa maisemien lisäksi nähdä vuoren jylhemmän puolen, on kuljettava laen pohjoissyrjältä Karhunlammelle kulkevaa pienempää ja huomattavasti jyrkempää reittiä.

Matkalla näet mahtavan luolan. Täälläkö asui lappalaisukko, joka antoi Lievestuoreenjärvelle nimen. Tarinan mukaan tämä olisi kysellyt katsellessaan sellutehtaan pilaamaa järveä: Liekö ves tuore?  No, ei oikein ajat täsmää. Järvikin on hienosti toipunut tehtaan lopetettua.

Tässä vuoren halkeama alhaalta päin.

Seinämästä on vuosituhansien aikana irronnut erikokoisia lohkareita. Tässä retkuilija yhden sellaisen muodostamassa lippaluolassa.

Erilaisia onkaloita ja jylhää seinää.

Polku johtaa kirkasvetisen Karhulammen rantaan.

Sen pohjoisrannalla on Lievestuoreen partiolaisten maja. Paikan on aikoinaan rakentanut Haarlan selluloosatehdas. Maja oli aivan hiljainen ja asumattoman oloinen. Niinpä kävimme rantaan syömään eväitämme. Kohta ovi kolahti ja nuoria aikuisia retkeläisiä siirtyi kalliolle  myöskin eväitään syömään. Toivottavsti ei häiritty.

On se hieno paikka tuo Hyyppää. Itse olen Lievestuoreella lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt, ja siten paikka on jo kaukaa tuttu. Taisi Retkuilijakin ihastua maisemiin. Majalta johtaa lyhyt oikopolku takaisin autolle. Matkassa oltiin 14.6.

Täältä sen löydät: Hyyppää