Yleiskuvaus: Selväpiirteisen valko-, musta- ja harmaakuvioinen pienehkö hanhilaji.
Koko: Pituus 58–70 cm, siipien kärkiväli 120–142 cm, paino 1,8–2 kg.
Pesä: Erilaisesta kasvimateriaalista rakennettu, vuorattu untuvilla.
Pesiminen: Munii 2–9 (tavallisesti 4–5) munaa, haudonta-aika 24–25 vrk. Poikaset lentokykyisiä 40-45 vrk:ssa. Pesii kuivalla maalla, usein yhdyskuntina.
Esiintyminen: Pesimälajina Novaja Zemljalla, Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Aikaisemmin tavattiin Suomessa vain läpimuuttajana, mutta on nykyisin myös pesimälintuna lähes koko rannikkoalueella (Kokkolasta Virolahdelle) ja sisämaassakin Oulujärvellä, Päijänteellä ja Lahden Vesijärvellä. Suomen ensimmäiset pesinnät todettiin 1980-luvun alussa ja vuonna 2006 pääkaupunkiseudun pesimäkanta oli n. 700 paria. Koko Suomen pesimäkanta on nykyisin arviolta 4.000–5.000 paria. Talvehtimisalueet Pohjanmeren ympäristössä (Brittein saaret ja Hollanti).
Muutto: Arktinen kanta muuttaa syys–marraskuussa, pääjoukot lokakuussa ja keväällä huhti–kesäkuussa (pääjoukko toukokuun puolen välin tienoilla). Suomessa pesivien yksilöiden muutto on syksyllä myöhäisempi ja keväällä arktisia lintuja aikaisempi.
Ravinto: Erilaisia kasveja, joita laiduntaa rantaniityiltä, pelloilta ja myös nurmikoilta.
Ääni: Muuttoparvien ääni muistuttaa koiran haukuntaa.
Uhanalaisuus: Elinvoimainen, rauhoitettu.
Nämä hanhet ja joutsenet tapasin Nastolan Sylvöjärvellä.
Kanadanhanhea selvästi pienempi valkoposkihanhi on selkäpuolelta tuhkanharmaa ja vatsapuolelta harmaanvalkea. Laji muistuttaa kanadanhanhea, mutta valkoposkihanhen otsa on valkoinen (kuvaavampi nimi olisikin valko-otsahanhi), mustan ja valkean väriraja on rinnassa eikä kaulan alaosassa. Myös kanadanhanhelle tyypillinen ruskea väri puuttuu. Nuori valkoposkihanhi on mustilta höyhenalueiltaan harmaavivahteinen, selän ja siiven höyhenten reunuksissa lähellä höyhenten kärkeä on ruskeat poikkijuovat, jotka säilyvät osittaisen syyssulkasadon jälkeenkin. Nuorten lintujen mustat osat ovat ruskehtavia vielä seuraavana kesänäkin. Valkoposkihanhen nokka ja jalat ovat mustat, ja silmän värikalvo on ruskea.
Artjärvellä lennettiin muuan aamupäivä umpisumussa. Toivottavasti transponderit olivat päällä.
Laskeutuminen on lystikästä katseltavaa.
Yöt vietetään vesillä jopa kymmenien tuhansien lintujen parvissa. Päivisin on kuivamuonan väliin saatava myös juomavettä.
Iltapalalla Sääskjärven Perheniemen pellolla.
Ilta joutuu. Näitä määriä ei voi tajuta muuten kuin läsnäolemalla. Kaakatus ja siipien havina, varsinkin paniikkinousuissa, on itse koettava. Lintumiehet osaavat ilmoittaa määria. Minä sanon vain: käsittämättömän paljon, parhaimmillaan joitakin kymmeniä tuhansia. Valokuva näyttää vain kapean sektorin jopa laajakulmaobjektiivilla.
Ruokailu päättyy vasta auringon laskettua. Lintuparvet lentävät jatkuvasti pellon ja järven väliä edestakaisin.
Mikä ajoi Rieskan pellon linnut ylös?
Merikotka, joka korjaa matkalle uupuneen tai loukkaantuneen. Hanhiparvet ovat houkutelleet mukaansa merikotkia, joita näkee saalistamassa päivittäin. Myös kettuja on näkynyt mielestäni tavallista enemmän.
Järjestys olla pitää.
Ruskaretkellä
Aamu valkenee Sääskjärvellä. Sumua odotin, ei tullut.
Hanhia taivaan täydeltä.
Joku sanoisi: pilalle mennyt. Minä pidän.
Samoilla retkillä näkee yhtä sun toista muutakin. Harmaahaikara palaa yöpaikalleen.
Myös muutomatkalla olevia ja nälkäänsä saalistavia haukkoja näkee paljon. Sinisuohaukaksi häntä arvelen.
Voipa tavaalle ilmaantua halokin.
Piekanoja on erityisen paljon. Haukat jahtaavat myyriä.
Kettu uskalsi ajaa kotkan lentoon. (en saanut kuvaa)
Luulin hanhien matkanneen jo eteen päin. Eipä olleet tai sitten nämä ovat jäljempää joukkoa. Auringon laskiessa eilissä iltana Kuivannon pelloilla.
Toisella puolen tavoiteltiin kuuta.
Alun faktat Luontoportista
