Laulavan Mörön polku

Kesäpäivänseisausretki 21.6. Sumiaisissa

"Laulavan Mörön polku (Mörköpolku) puikkelehtii Sumiaisissa Syvälahden, Lohilahden ja Vihijärven kylien keskisuomalaisissa järvimaisemissa, metsäisillä kankailla ja harjanteilla nousten välillä kauniita kaukometsänäkymiä tarjoaville vuorille. Ikiajat ovat kyläläiset hoitaneet kanssakäymisensä vesiteiden ohella helppokulkuisia harju- ja kangaspolkuja pitkin. Osan näin syntynyttä laajaa, jo umpeutumassa olevaa polkuverkostoa on Syvälahden kyläyhdistys raivannut ja merkinnyt maastoon kaikkien luonnossa liikkujien iloksi alueellisena maaseudun kehittämishankkeena.


Laulavan Mörön polku on saanut nimensä päätepisteittensä mukaan. Laulumäki Keiteleen rannalla on polun pohjoispään näköalapaikka, etelässä polku päättyy korpimaisemassa solisevalle Mörkökoskelle.

Mörköviitoin ja puihin punaisella merkityin täplin viitoitetun reitin kokonaispituus on 19 km. Polun karttaan on merkitty monia muitakin alueella risteileviä polkuja lyhyempiä retkiä varten.

Retken Laulavan Mörön polulle voit aloittaa useasta paikasta. Opastauluja ja lainattavia karttoja on punaisissa postilaatikoissa polun molemmissa päätepisteissä, Syvälahden entisen koulun pihalla sekä Suolahti-Sumiainen tien (nro 6450) varressa lähellä Suolahden ja Sumiaisten rajaa sekä Vihijärven risteyksessä. Entisen Sisä-Suomen sairaalan takaa Suolahdesta johtaa myös yhdyspolku Mörkökoskelle. Karttalaatikoita on myös kodalla ja Kaakkovuoren näkötornilla." (Äänekoski-info)

Oma aamuretkemme suuntautui polun pohjoislenkille Laulumäelle ja Kettuhiekkaan. Tälle osuudelle suositellaan lähtöpaikaksi Syvälahden lakkautetun koulun pysäköintipaikkaa.

Reitti pohjoiseen lähtee aidanraosta kuvan vasemmalta puolelta.  Me tosin oikaisimme autolla lähemmäs perälenkkiä. 

Laulumäen näköalapaikalta aukeaa näkymät pohjoiseen päin Keiteleelle. Tarvinneeko ajella Kolille nähdäkseen suomalaista järvimaisemaa?

Alasmeno onkin jo vaativampaa, varsinkin näin sateen jälkeen. Pahimmille osuuksille on rakennettu tukevat portaat.

Hieman alempana on toinen laki, jolta löytyy mahtavat sammaloituneet kolmioasetelmassa olevat kivikeot. Edellisessä tarinassa kerroin Etelä-Konneveden Keulatniemen lapinraunioista. Mitä nämä sitten ovat? Eivät aivan muinaisia, mutta vanhoja kumminkin.

Opastaulun mukaan ne ovat kolmiomittaustornin puujalkojen anturoita. Puiset osat ovat jo kadonneet, sillä torni on alunperin rakennettu venäjän vallan aikaan viime vuosisadan alussa.

Alhaalla rannassa on kaistale mäntykangasta.

Joku on kai joskus tullut hiihtäen vettä pitkin.

Rantaviivaa Kettuhiekan tulipaikalla. Kylänväen rakentamasta liiteristä löytyy runsaasti kuivaa nuotiopuuta.

Kohta syttyy makkaravalkea. Ryynärit on muuten hyviä.

Polun toiseen päähän ilman välilenkkejä on 15,4 km.

Niemen takaa kuului höyrypillin vihellys. Suomen vanhin höyrylaiva Keitele oli juhannusajossa Ukonselällä. Laiva on rakennettu 1878 Varkaudessa.

Paluuosuudelta löytyy muinaisrantaa ja siitä kertova opastaulu sekä tällaista vehreätä lehtoa.

Metsätien varressa on kyltillä merkitty lähde. Se ei sijaitse aivan reitillä. Automme oli kyltin viereisellä levikkeellä. Vesi oli hyvää ja raikasta, oli pakko maistaa.

Illalla teimme vielä uuden pikavisiitin reitille, nyt sen eteläpäähän.

Tämä muinainen rajatolppa sijaitsee Suolahden ja Sumiaisten välisen tien läheisyydessä Iso- ja Pieni-Jurvo järvien välisellä kapealla hiekkakannaksella

Näin kertoo opastaulu.

Ja pitihän sitä vielä kurkata Mörkökoskeakin. Tässä sen vierellä oleva siisti ja tilava laavu.

Ei niin suuri, mutta tunnelmallinen Mörkökoski. 

Kyllä tämä polku ansaitsee tutustumisen myös jalkapatikalla. Kaakkovuoren näkötornissa on ainakin käytävä.

Tämän, jos jostain löytäisin. Olisiko kirjastossa?  

Urpo Sparf, Erämaan perilliset : Lohilahden, Syvälahden ja Vihijärven kyläkirja, 1988

Kartta (pdf, 625 kt)

Etelä-Konneveden kansallispuisto III

Etelä-Konneveden kansallispuisto, Keulatniemen lapinrauniot

Edellispäivän Muuratsalon retkeltä siirryttiin Rautalammille, mökille Konneveden rantaan. Nyt eilisen retken siirtymät tehtiin veneellä.

Kun Jatasta pitää huolta, palvelee hän kesäistä kulkijaa.

Järven länsirannalla Keulatniemessä sijaitsee muinaisjäännösrekisterin mukaan kolme varhaisrautakautista hautaa, lapinrauniota. Keulatniemen kärjen eteläisemmän laguunin hiekkarannalta nousee niemen korkeimmalle kohdalle tie.   Laella on syystä, jos toisesta heijastimin merkitty helikopterin laskeutumispaikka. Haudat sijaitsevat tästä parisataa metriä etelään. Kivirauniot on sijoittu kolmion muotoon.

Anssi oli löydöstä niin innoissaan, että pisti tanssiksi. Riemuitsin toki itsekin, mutta hillitysti ja vain sisäisesti.

Yksi raunioista.

Läheltä puiden välistä aukeni kapea järvimaisema.

 
 Rannanpuolen louhikosta löytyi muutamia onkaloita.

Vaimo soittaa: "Missä oot vielä? Täällä olis jo ruoka valmiina." Ja meillä oli tutkimusmatka vasta aluillaan. "Tuun iltasella", vastaa Anssi.

Lounas eli makkaranpaistoa Lapinsalossa.

Päivän reitiltä löytyi kolme kalasääsken pesää. Vain yksi niistä oli  tänä kesänä asuttu. Järvialueella on toistakymmentä pesäpaikkaa. Mikähän on pesinnän kokonaistilanne?

Matka jatkui lounaalta lounaaseen, jossa kohteena oli Kapealahti, kartalla erikoisen näköinen paikka. Lahden suulla sijaitsee Pöytäsaari, josta löytyi tällainen rapautumalla muodostunut kivihahlo. Järkäle on yli miehenkorkuinen.

Löydätkö tästä kivestä mitään hahmoa?

Ballerina

Sitten oltiinkin jo Kapealahdessa. Pieni on kaunista.

Anssin rymytessä rinteillä kivi- ja luolajahdissa jäin venevahdiksi, koska veneen kiinnittäminen oli hankalaa. Rannoilta löytyi yksityiskohtia kuvattavaksi vaikkapa vain veneestä.

Minimetsä

Onko karhu kotona?

Lintukuvaus jäi tällä retkellä vähemmälle. Kuikkia, kalasääskiä, lokkeja, tiiroja, telkkiä ja tämä koskeloperhe mm. nähtiin. Mutta vesilläkin on tänä kesänä niukemmin lintuja kuin normaalisti. Liekö säät syynä siihenkin kuten pienten hyönteissyöjien vähyyteen.

Kiitokset taas Anssille reilusta ja asiantuntevasta retkiseurasta. Ehkä seuraavaksi vastarannalle?

Täältä löydät: Keulatniemi

Muuratsalon luonnonnähtävyyksiä

Muuratsalon Lullinvuori, Hakolan vuori ja Tapion alttari

"Muuratsalo on noin 11 km2:n laajuinen saari Päijänteessä. Ristinselän pohjoispuolella ja Hauhonselän länsipuolella. Muuratsalossa on useita arvokkaita virkistysalueita. Suoraan mantereelle Muuratsalosta ei pääse maitse, mutta Lemmensillan, Louhunsalmen riippusillan ja pengertien muodostama siltaketju yhdistää saaret toisiinsa ja jälkimmäinen mantereeseen Säynätsalosta. Noin puolet saaresta kuuluu Jyväskylän Säynätsalon kaupunginosaan (ennen vuotta 1993 Säynätsalon kunta), ja noin puolet kuuluu Muurameen." (Wikipedia)

Saariketju on syntynyt jääkaudella. Muuratsalon kohdalla ollut kova graniittinen kallio oli jäätikölle liian hakala purtava. Siksi alueelta löytyy korkeahkoja vuoria sekä upeita, massiivisia siirtolohkareita.

Eilen onnistuimme retkikaverini Anssin kanssa toteuttamaan pitkäaikaisen haaveemme tutustua Muuratsalon Lullinvuoreen ja sen luolastiin.

Lullinvuori sijaitsee saaren eteläpäässä ja sinne pääsee autolla ajaen saaren itälaitaa pitkin  kohti etelää kulkevaa Kortepellon tietä. Loppupäässä käännytään länteen Lullinvuoren tielle ja jatketaan tien loppuun aina kääntöpaikalle asti. Sen jälkeen on vielä  vajaan kilometrin kävely luolille vievää polkua pitkin.

Onko tämä irokeesi kenties alueen vartija?

Polkua seuraten näitä massiivisia louhikoita ei voi ohittaa. Karahkan jälkeen oikealla on oletettavasti pisimmän (31m) luolan toinen suuaukko. Ryömien sisään ja sitten onkin tilaa edetä suorana seisten.

Nyt on mies kiven sisässä. Näinköhän pönkä pitää?

Paikoitellen on katossa sen näköisiä lohkareita, ettei oikein tahdo uskaltaa niiden alitse. No, jos ovat pysyneet ylhäällä tyhannet vuodet, niin kaipa vielä tämänkin hetken.

Välillä on taas ryömittävä.

Sivuhaara

Sitten onkin mies jo kiven päällä. Eipä voisi seitakivi tämän hienompi olla. Uhrautuuko Anssi?

Suuria lohkareita on useita. Niiden alta löytyy lähes aina jonkin kokoinen onkalo.

Halkeaman muodostama pikkukanjoni.

Meiltä tutkimattomaksi jäänyt luola.

Portti tuntemattomaan maailmaan?

Kivien ja kallioiden pintaa koristaa usein saniaiskasvusto.

Lullinvuoren tieltä erkanee pohjoiseen polku, jonka risteyksessä ja varrella on vielä jäljellä Ramin kuntopolun kauhtuneita opasteita. Niitä seuraten kiipesimme Hakolan vuorelle tavoitteena Tapion alttari. Komea kalliojyrkänne sattui tällekin reitille. Ylhäällä kallionrakosessa on korppi kasvatellut poikiaan.

Kuntopolun Rami on ikämies Raimo Nieminen, joka asui lähellä Kultalan talossa. Hänen intohimonaan oli pitä polusta huolta niin kesällä kuin talvellakin. Hän toimi myös reitin itseoikeutettuna oppaana. Lääkärin määräyksestä Rami on  muuttanut keskustaan. Valitettavasti minulla ei ole tietoa hänen nykyisestä voinnistaan. Kultala näytti hylätyn näköiseltä.

Aivan vuoren laella sijaitsee erikoinen luonnonmuodostelma, joka on saanut nimekseen Tapion alttari.

Alttarissa on kaksi lohkaretta päällekkäin ja väliin on sujahtanut pienemmät kannatinkivet. Tällaisia asetelmia arvellaan muinaisten asukkaiden kätten töiksi. Minua vähän arveluttaa. Vasemmalla olevassa kalliohalkeamassa sijaitsee geokätkö.

Näkymä pohjoiseen. Säynätsalon tehtaanpiippu ja taempana siintelee Jyväskylä.

Käräjäkiviä vai muuten vaan mukava asetelma.

Näkymä itään Päijänteen vastarannalle.

Vaikka hienoa oli ja aika kului joutuin, oli poiskin lähdettävä. Kohti uusia seikkailuja!

Sijainnit: Luolat, Tapion alttari