Kaalikoski

Back to the Roots.  Päivän seikkailu Kalajoen Siiponjoen maisemissa.

Kaalikoski on nimeni.

Kaalikoskentie ylittää Siiponjoen sen keskijuoksulla.

Ei ole joki koolla pilattu eikä Kaalikoski ole mikään Niagara. Koski kuitenkin ja sijaitsee muutama sata metriä joen ylittävästä sillasta alajuoksun puolelle 

Joki on raivattu koskien kohdalta puunuittoa varten joskus vime vuosisadan alkupuolella.

Siellä se koski vaisusti ryöpsähtelee lepikon keskellä. Väittämän mukaan kaaliminen on tarkoittanut kahlaamista, johon hommaan on aiemmin tarvinnut ryhtyä joen yli päästäkseen. Hyvällä uskolla yläkuvassa voi nähdä joen kallioisen pohjan. Tässäpä oiva paikka kaalimiseen. Tästä paikasta, Kaalikoskesta, ovat monet ihmiset  ottaneet sukunimensä, kuten ennen oli tapana. Näin lienee on tehnyt minunkin sukuni. 1700-1800-lukujen taitteessa esi-isäni ovat syystä, jos toisesta, taivaltaneet Viipuriin ja sen edustalla olevalle Uuraan saarelle. Tämä saari toimi ennen Viipurin lastaussatamana. Sieltä sitten talvisota pakotti tänne länteen päin ja sillä tiellä nämä Kaalikosket ovat edelleen. Itse asun Äänekoskella Keski-Suomessa.

Kosken äärellä on pienehkö peltotilkku, jonka laidalta löytyy asumisen jälkiä. Tuskin näillä millään on tekemistä yli kahdensadan vuoden elämisen kanssa, mutta joku on lähtenyt joskus myöhemminkin.

Ei tainnut olla silloin peltikattoa,

ei Datsun 100 A:ta eikä 

televisiota.

Tämä peruskivi sen sijaan on saattanut ollakin.

Kalajoen kierrokseni ja tutustumiseni Siiponjokeen jatkui.

Jokivarresta alempaa löytyi Pleunan ulkoilureitit ja laavu.

Polut ovat miellyttävän tasaisia ja pehmeitä kulkea.

 Jokiuoma on syöpynyt paikoin syvälle hiekkaiseen maaperään. Mitä alemmas jokea mennään sitä mutkikkaammaksi joki käy.

Yle-Areenasta löydät noin viiden minuutin filminpätkän Siiponjoesta (kts. tästä linkistä)

Siiponjoen suisto on maankohoamisesta johtuen jatkuvasti muuttuva. Väittävät sen olevan varsinainen lintuparatiisi. Uskon kyllä. Suiston edessä leviää Rahjan saaristo, joka Kalajoen luontokeskuksen oppaan ja elokuvien innoittamana on vielä koettava.

V

Suistossa oleva Kalajoen Rahjan satama on ollut yksi suurimmistä puutavarasatamistamme jo kauan. Kuka on kuullut Rahjan satamasta joskus? Satamaan ei kulje edes rautatietä!

Viereisessä kalasatamassa talvehtii kuivatelakallaan kaljaasi Ansio. Alus on rakennettu talkootyöllä ja sen suunnittelun pohjana on käytetty Kalajoella vuonna 1891 rakennetun kaljaasi Ansion alkuperäisiä linjapiirustuksia, puolimallia ja yhtä valokuvaa. Tähän kaikkeen on syypäänä Plassin kyläyhdistys. Hienoa, onnittelen!

Sieltä löytyy myös varmaan Suomen vaatimattomin vaan ei vähäisin luontokeskus.
 

Sittenpä jo hämärtää ja

aurinko laskee jonnekin Ruottin puolelle.

Etelä-Konneveden kansallispuisto IV

Kalajanvuoren retki 8.8.

Pääsin vahemman tyttären perheen oppaaksi Kalajanvuorelle, joka lienee nyt ja vastaisuudessakin uuden kansallispuiston tunnetuin ja vierailluin kohde. "Enonniemen kupeessa kohoava Kalajanvuori oli jo 1800-luvulla tunnettu näköalapaikka, jonka laelle kiivettiin ihailemaan länteen Konnevedelle ja itään Hankavedelle avautuvia maisemia. Kansallispuiston mahtavimman mäen korkeus on 211 metriä merenpinnasta ja 77 metriä viereisestä Vuori-Kalajan lammesta." (Luontoon.fi) Tämä oli kesäloman viimeinen päivä.

Reitille pääsee parhaiten Myhinpää-Konnekoski tien varrella olevan Törmälän leirikeskuksen kohdalta. Törmälän pysäköintialueella on hyvät opasteet. Metsäautotietä voi ajaa vielä 1,5km tien päähän, josta alkaa kävelyreitti.

Varsinaisen Kalajankierroksen varrelle on kuitenkin vielä 0,9km talsittavaaa.

Matkan varrelta löytyy vanhan asumuksen jäänteet. Kukahan on täälläkin elääkituuttanut?

Nyt kierretään jo Vuori-Kalajan lampea. Sen vesi on huomattavan kirkasta. Syvyyttä voi vain arvailla.

Meitä oli kulussa kolme aikuista ja neljä nuorta poikaa. Tässä kulkee nuorimmainen äitinsä avustamana.

Poseeraus taustana Kalajanvuoren jykänne.

Vuoren rinne on aikain saatossa osin sortunut. Mahtavat järkäleet nojaavat rinteeseen.

Jykevää metsää, osin myrskyjen kaatamaa.

Ylhäällä tankataan.

Laelta löytyy myös geokätkö, kuten rannan laavultakin.

Muinainen kolmiomittaustorni vetelee viimeisiään.

Matka jatkuu.

Näkymät Etelä-Konnevedelle.

Myötäpäivään kiertäessä laskeutuminen on vaativaa. Varmaan myöhemmin rinteeseen rakennetaan puiset portaat.

Laavulla odottaa karvainen kaveri.

Ja tämän miehen ensimmäinen erävaellus on tehty. Liekö kyseessä Kalajan nuoruusennätys kaksi kuukautta.


Retki 18.10. toisen tyttären perheen kanssa

Taas on kyseessä mieluinen opastustehtävä.

Syksy on jo pitkällä. Vastapäisessä niemessä sijaitsee Vuori-Kalajan laavu.

Huilaus on hyvästä, varsinkin ennen nousua vuorelle..

Jykevää ja osin louhikkoista. Tuolta löytyisi varmaan useampikin luolantapainen.

Vilppu ehtii odotteleman hitaampia vaeltajia.

Alhaalla Vuori-Kalaja.

Mikähän on näkyvyys vedessä. Liekö kukaan käynyt sukeltelemassa.

Tuolla kaukana on Konneveden kirkonkylä.

On kaksi tapaa tulla alas kiveltä: oikea ja toinen oikea!

Muinainen uhrikivi? Alla oikaisukivet ja tasainen yläpinta vaakasuorassa. Mitä sanoo Satunnainen retkuilija?

Näkymä itään. Kauempana Korholan komia kartano.

Laavulla makkaraa ja muutaa hyvää. Sen pituinen se. Eikä pikkumiehiä edes väsyttänyt.

Lapin kierros syyskuussa 2015

Karavaanari on kaikkien kaveri

Matkailuautoilija Calle pyysi syyskuussa kaveriksi Lapin turneelle. Mukava oli lähteä työntäyteisen kesän vastapainoksi. Koskapa Callen koipi oli kipiä, jäi jalkatyöksi lähinnä kaasun, jarrun ja kytkimen painaminen. Monta hienoa kohdetta löytyi myös autotien varrelta ja kuvia tuli napsittua aika joukko.

Ensimmäisenä päivänä päästeltiin Tankavaaran kultakylään. Iltalenkillä tutustuttiin 4-tien länsipuolella avattuun uuteen harrastajien huuhdonta-alueeseen.

Aamulla Calle löysi itsensä Klondykestä tai ainakin sen jäljitelmästä.

Jäniksiä, jotka tällä korkeudella eivät ole mitään rusakoita, oli paljon.

Päivä jatkui Saariselän läheisyydessä olevalla Hangasojalla. Tänne meidät oli kutsunut huuhdontahommiin jo 1980-luvulla hurahtanut kitaravirtuoosi Rami Hammar. Vaimonsa Helena ja hän olivat tutustuneet Calleen Inarissa aiemmin kesällä  ja siitä sitten kehkeytyi tämä koko reissu. Tarkoituksena oli tutustua kullankaivuusen ja opastaa Callea uuden elinkeinon pariin. Keli suosi ja opastus oli sydämellisen ymmärtävää.

Vähänkään toiveikkaammassa yrittämisessä tarvitaan huuhdontaränni, johon jääneestä hienommasta maa-aineksesta kulta erotellaan vaskaamalla.

Calle pääsi harjoittelemaan vaskaamista Ramin opastaessa. Kyllä kultaakin nähtiin vaan ei sillä olisi vielä matkakuluja peitetty.

Kahvinkeittohan se on usein pääosassa näillä retkillä. Kiitokset isäntäväelle upeasta päivästä.

Vielä ei oikein ollut ruskaa, mutta aina jotain.

Toki kuukkeli kaverinsa tunnsti.

Kaunispäältä etelään.

Yövyttyämme Inarissa jatkoimme kurkkaamaan Kettukoskea, jonka yläpuolelta löytyy kuuluisa Riutulan lastenkoti ja koulu.

Päivään sisältyi myös vierailu Siidaan, saamelaisten kulttuurikeskukseen. Siida on paikka, jota voi vilpittömästi suositella. Varaa kuitenkin muutama tunti aikaa ja perehdy kunnolla sen monipuoliseen antiin.

Yö Sodankylässä ja Leville. Käppäiltyämme tovin Levin Alppikaupungissa ajoimme huipulle. Keli oli usvainen tai ehkä pilvinen, tiedä häntä. Callea kiinnosti jo päivätanssit, mutta kun se koipi oli kipiä.

Laella oli ruskaisempaa. Olen käynyt muinoin  rippikoulun Sirkan Atrinmajalla ja tehnyt useammankin hiihto- ja lasketteluretken Leville. Nyt kuitenkin tuntuu jo siltä, että tämä paikka ei enää ole minua varten.

Matka jatkui Pallakselle ja sen luontokeskuksessa huilasimme katsellen multimediaa liittyen alueen niin menneisyyteen kuin  nykykyisyyteenkin.

Kuohuja Äkäsmyllyllä. Mylly ja myllykahvila löytyvät Pallas-Äkäslompolo-tien varrelta.

 Nyt Callekin tietää, mitä lahjonnalla voi saada aikaan. Moni on oppinut syömään lahjojansa kädestä!

Karavaanari on kaikkien kaveri 

Yksi Ylläksistä

Tornionjokivarren hiiripöllö. Hällä oli myös kaveri.

Ylitornion poika väitti, että olivat laittaneet Kariniemen Annikille karvalakin mekon alle. Ei ollut!

Aavasaksalta pohjoiseen.

Kukkolankoskella nousi siika. Harvemmin tosin tuohon saaviin saakka. Ruotsiin untuvatakkiostoksille ja Tornioon yöksi. Katukuvassa näkyi nuoria tummia miehiä.

Ex tempore kiepaus Hailuotoon. Olikin aina pitänyt käydä vaan kummallekin visiitti oli ensimmäinen. Toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen. Tykästyin maisemiin.

Marjaniemessä mitataan alueen säätiedot ja sen majakka opastaa merenkulkijoita Perämeren väylillä. Ainakin on opastanut. Valkoisesta talosta löytyy luontokeskus, josta saa vaivatta hyvän yleiskuvan seudusta. Majakan juurella vanhassa, punaisessa luotsirakennuksessa on ravintola Luoto. Päätöspäivän kruunasi gourmet-lounas. Kyllä maistui.

Lauttamatkan vartijat. Ovat ne ehtineet jo tuonnekin sontimaan. 

Saanko jo tulla kotia?    Kiitos Calle!