Tästä kartasta ei valitettavasti juurikaan erota paikannimiä. Koillisessa on Las Palmas, itärannikolla lentokenttä, etelässä myötäpäivään Playa del Ingles, Maspalomas, Puerto Rico, Mogan ja lännesä Puerto de la Aldea. Sisämaassa ovat vuoret ja Tejedan ja Artenaran kylät sekä vuorilta koilliseen San Mateon ja Terorin pikkukaupungit.
Erikin sairastuttua rajuun flunssaan (otaksun) kuljin yksin tehden bussimatkoja sinne sun tänne. Ensimmäinen retki vei Expres-bussilla Puerto Ricoon.
Tunnin matkalla sää muuttui aamun koleudesta 15°C kesähelteeksi 29°C. Olin mustissa kokopitkissä vaatteissani kai hiukan outo olio. Käsittämättömän suuri oli tuo säätilaero noin lyhyellä matkalla, linnuntietä noin 50 km.
Puerto Rico, joka tällä kertaa vastoin muinaisen työkaverini Antero R:n käsitystä, ei olekaan Amerikassa (saattoi olla vitsikin), osoittautui nopealla tutustumisella saaren rantarysistä viihtyisimmäksi.
Puerto Ricosta käännyin paluumatkalle, joka aluksi kulki merta pitkin. Pieni vesi-bussi poikkesi aluksi Anfi del Marissa. Siisti pieni poukama.
Reitti päättyi Arguineguiniin, joka näytti hieman vaatimattomammalta. Kalastusalus oli kuitenkin varsin sievä. Suurikin meri voi olla kummasti lähes tyyni.
Jatkoin bussilla Maspalomasiin. Pysäkiltä huomio kiinnittyi 68 metriä korkeaan majakkaan El Faro de Maspalomasiin.
Siitä itään alkavat kuuluisat dyynit, joihin tutustuminen jäi tälle tasolle. Italialaisravintolasta sain nälkääni annoksen Pasta Carbonaaraa, hiilihydraattia ja hiukan proteiinia. Pysyin hengissä, mutta en nauttimut.
Seuraava pysähdys oli Playa del Inglesissä. Näin vaatimattomalla tutustumisella ei tulisi sanoa mitään, mutta yleiskuva pisti torjunnan päälle. Kuparipannu ja lääkäri luki kylteissä. Ingles jäi kuvaamatta, ja tämä kuva onkin jo lähempää lentokenttää. Näyttää tuulivoima olevan voimissaan, siksi paljon noita vispilöitä rannikolla oli.
Lentokenttä niin siviili- kuin sotilaskoneille. Aika karut ovat itärannikon maisemat.
Las Palmasissa voi asua näinkin. Arska ja iloiset veikot arkipuuhissaan. Ruotsalainen Björn on päättänyt ottaa päikkärit. Näitä veljesklubeja näkyi yllättävän paljon. Oikeasti en tiedä, mistä herrat ovat kotoisin. Litran väkevää saa jopa kuuteen euroon.
Uden päivän retken pääkohteena oli vuorilla oleva Artenara. Jo pian lähdön jälkeen muuttuivat maisemat ja matkailijakin tunsi jälleen virkistyvänsä.
Vuoristossa bussia pitää välillä vaihtaa. Tiet nousevat kovin jyrkästi ja ovat uskomattoman mutkaisia.
Tässä on pakollinen, muttei vastenmielinen tauko Terorin kaupungissa. Basílica de Nuestra Señora del Pino ja Plaza Teresa de Bolívarin aukio.
Teror oli siirtomaaherrojen kesäkaupunki ja sen vaikutuksen huomaa. Ihastuttavan siistiä ja kaunista!
Kuva auton sivulasin läpi, mutkaista on. Kuski töräytteli torveaan aina mutkiin saavuttaessa.
Nyt ollaan havupuuvyöhykkeellä. Puut olivat paikoin sankan naavan peittämiä. Syytä en tiedä. Kyseessä on pohjoisrinne, joka usein on pilvien peittämä. Sademetsämäinen tunnelma.
Mitä ylemmäs noustiin sitä selvemmäksi kävi, että ollaan tulivuoren rinteillä.
Pilvee, pilvee, pilvee...
Ja vaikka viimeisestä purkauksesta onkin jo ikuisuus, on siitä jäljellä melko mustat todisteet.
Lännempänä luonto muuttuu taas vehreämmäksi.
Katso ja ihaile!
Otin selfien.
Paluumatkan olosuhteita.
Tuffi-pohjan mäntymetsää.
Linnuntietä 30 kilometriä, maantietä paljon enemmän ja aikaa kolme tuntia suuntaansa. Korkeutta Artenaran kohdalla 1270 m. Taas oli ilta jo saapunut.
Viimeiseksi päiväksi Erik toipui sen verran, että päätti lähteä kanssani vuorille. Matkavälineeksi vuokrasimme pienen Rellun. Liian pienen, sanoi Erik, sillä tehoton auto osoittautui vuorilla tien tukkeeksi. Kuva siksi, että tuli todiste vanhoista kolhuista. Läksimme taivaita tavoittelevaan nousuun San Mateon kautta.
Cruz de Tejeda, 1580 metriä korkealla, saaren maantieteellisessä keskipisteessä. Erikseen on pieni Tejedan kylä, jossa emme poikenneet vaan käännyimme etelään.
Näkymä Roque Nublon suuntaan, 1813 m.
Vuoriston myyrävahti. Hiirihaukaksi häntä arvelen.
Matka jatkuu kohti etelää ja Maspalomasta.
Yhdellä tienvarren kuvauspaikoista, jotka ovat moniin matkakarttoihin kamerankuvin merkityt, sai paikallisasukas turistin taas lankeamaan tällaiseen lintukuvaan.
Matkalla länteen on kallio sekä vihreää että punaista. Liekö kivessä kuparia ja rautaa?
Mereen laskeutuvissa laaksoissa on paljon viljelyä, enimmäkseen katettua. Läntisimmäksi kohteeksi jäi Los Caserones.
Syy siihen on tässä. Yllättäen saarenkiertosuunnitelmat saivat uuden käänteen. Syystä jos toisesta tie on suljettu. Olisiko tienrakennus kesken?
Ei muuta kuin ympäri ja suorinta tietä länsirannikon moottoritietä Las Palmasiin. Poikettiin sentään etelän suurimmissa turistirysissä, jotta sai Erikkikin niistä jonkin käsityksen
Viimeinen aamu. Check-In and Home.
Kyllä minua kiinnostaa eniten saaren vuoristoiset sisäosat kylineen ja kaupunkeineen. Joku toinen pitää merestä, rannoista jne. Pieneltä alueelta löytyy uskomattoman monenlaista katsottavaa ja tekemistä. Täältä löydät joitain vinkejä vierailullesi.
