Pääsiäistipuja

Pääsiäspyhien lintuja

Ensimmäisenä pyhänä istuskelin kaverin piilokojulla nastolalaisessa metsässä. Vein tarjolle kasvisruuan lisäksi oikein pyhäruokaa: possua ja silakkaa.

Käpytikkaa himottaa kolossa oleva rasvapintainen possu.

Tiaiset pitävät pähkinöistä.

Hömötiaisen tyylinäyte.

Harakka on varovainen ja arka lintu. Tämä on päivän ainut otos hänestä.

Tällä kertaa syömässä kävivät vain käpytikat. Heitä olikin sitten useampia ja taisi olla jo keväthuumausta matkassa mukana.

Minäkö muka joku paskonärhi? Ei pidä paikkaansa, sanoo kuvaaja,

Onkohan tämä jotenkin vajaata evästä? Missä ruoto?

Kuusitiaiselle maistuvat laatikon antimet.

Välillä on ottetava aurinkoa.

Talitiainen on lukumääräisesti runsain vieras.

Von Wright-vaikutelmaa.

Kaksin aina kaunihimpi. Punatulkut käyvät aina parina.

Tämä mustarastas lienee jo kevään muuttajia.

Keltasirkku on yksi suosikeistani, kaunis lintu, upeaa keltaista.

Jos on harakka varovainen, niin on myös varis. Tämä lintu on kuvattu kännykällä kuvausaukosta varsinaisen kameran alta.

Lähijoen koskikara suunnittelee jo lähtöä pohjoiseen.

Toisen pyhän etsin muuttajia Nastola-Orimattila-Pukkila-Myrskylä-Artjärvi-Kuivanto-Nastola reitin varrelta. Kanteleenkylän pelloilta tuli tännään myös Pirkka-Pekan ja kumppaneiden Luonto-Suomi.: Luonto herää kevääseen-ohjelma. Enpä tiennyt enkä osunut ajoissa paikalle.

Orimattilan ja Pukkilan rajalta Porvoonjoen varrelta löytyi muutama sata hanhea ja kymmeniä joutsenia. Matkan pituuden vuoksi parempaan kuvaan en pystynyt.

Sorsakin on useimmiten muuttolintu, ainakin ne, jotka eivät syö pullaa. Tässä osa suurempaa parvea.

Naakat ovat viihtyneet koko talven samoilla main. Koskahan niiden lisääntyminen saavuttaa huippunsa?

Seuraavaksi parinmuodostusta:

Lähdeks friidu joraan?

Kato näin, ei oo vaikeeta.

No niin, rohkeesti vaan.

Tais onnistua.

Kanadanhanhia Artjärveltä.

Hanhia nämäkin vaan lajia en tästä saa selville. Metsähanhiksi veikkaan.

                                                                                                                     Kuvat ja tekstin napsi Jussi.

Pirunkallion luola

Näitä Pirunkallioita on vaarmaan useampiakin, mutta vain yhdessä on tällainen luola.

Naapurin Matti antoi jo talvella vinkin, mutta jäin odottelemaan lumien sulamista. Aamulla tajutessani hankiaisten jatkuvan tein pikapäätöksen ja lähdin etsimään luolaa hiihdellen. Reitistä ei ollut mitään tietoa ja siksi valitsin lyhimmän vaihtoehdon. Sukset jalkaan Hiisiön kylällä, josta erikoisuudesta saan toivottavasti myös joskus jutun aikaiseksi.

Hiihdettävää lännen suuntaan tuli noin kilometri, puolet peltoa, puolet tiukkaa pusikkoa. Suunnistus oli pelkän tuntemuksen varassa. Vuoren päällä kulki jalkamiesten jotos, joka ilmeisesti noudatteli pohjoisesta tulevaa traktoritien uraa. Ketunlenkki länsirinteelle ja pätkä takaisin pohjoiseen.

Siinäpä se oli sitten se luolan suuaukko. Kuka, miten, milloin ja miksi on tämän luolan nakertanut? Siihen en ole vielä löytänyt vastausta. Viime vuosisadan alkuun ja sotavoimain tarpeisiin tehdyksi sitä moni arvelee. Aukko on sitä kokoluokkaa, että arvelen siitä henkilöauton just mahtuvan. Eteinen on noin viisi metriä pitkä.

Sitten käännös oikeaan ja suurempi holvi aukeaa. Pohjalla on kokoa jalkamitalla mitaten 15x6 metriä ja korkeutta noin neljä.

Luolaan on joku joskus veistänyt penkitkin kiertämään keskelle kyhättyä nuotiota. Miten lie ollut vedon laita?

Ulkona oli aamulla vielä yksi pakkasaste, mutta sisällä kai oltiin lämpimän puolella, koskapa tällaiset pikkuinisiät olivat jo heränneet. Olipa niiden perässä pari hämähäkkiäkin.

Nämä kuvat ovat otetut kameran omalla salamalla. Tässä suunta on perältä suuaukolle.

Tämä taas on valaistu otsalampulla ja ulkoa tulevalla luonnonvalolla.

Luolakansan kirjoitusnäyte.

Tästä ulos. Luolan pohja oli suht kuiva. Vain tässä suuaukolla oli hiukan jäätynyttä vettä.

Vuori on tältä länsiseinämältään melko jyrkkä, kuvakin sen näyttää, 45 astetta. Se on veden aikoinaan hiomaa silokalliota. Muinainen meri on loiskinut aaltojaan sitä vasten.

Tämä näkymä on suoraan suuaukolta ylöspäin. Vielä olisi kavuttavaa. Myös suuaukolta lännen puolella olevalle pellolle on ehkä saman verran pudotusta. Luolalle tuleva kulkuväylä ja edusta sijaitsevat 50-100 metriä leveällä terassilla.

Tutkimuksen aikana ilma oli lämmennyt ja suksen pohjaan tarttuva lumi teki paluusta haasteellisen. Jos joku tietää tästä kohteesta enemmän, otan kiitollisena sen tiedon vastaan.

juhani.kaalikoski@gmail.com

Täältä sen löydät: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Luola&srs=EPSG%3A3067&y=6753123&x=452882&lang=fi

Linnaistensuon talvi

Syksyllä 2014 esittelin Linnaistensuota lumettomana. Tänä upeana kevättalven päivänä sain hiihdellä samoissa maisemissa missä vain, sillä täällä Lahden seudulla on mahtavat hangenkantoset.

Tälle keväiselle lumihangen ominaisuudelle löytyy monta synonyymiä. Tässä joitakin: kerihanget, kersteet ja kantohanki. Hanki muuttuu kantavaksi, kun kova pakkanen kovettaa aiemmin suojasäällä vettyneen lumen.

Pakkasta oli aamulla kahdeksan aikaan yksitoista astetta, aurinko sai paistaa täysin pilvettömältä taivaalta ja viimeaikojen navakka tuulikin oli päättänyt tänään levätä.

Sain pitää koko suoalueen yksityiskäytössäni koko aamupäivän. Seuranani olivat vain kymmenet korpit.

Näitä käkkyröitä pitää aina kuvata.

Edellisiltana oli joku prätkäjannu käynyt testaamassa hankia mopollaan. Luonnonsuojelualueella toki kyseenalaista toimintaa, mutta uskon kuskin nauttineen tästä mahdollisuudesta. Omasta lapsuudesta ja nuoruudesta muistuu mieleen, miten hauskaa vastaava ajelu oli polkupyörällä. Ajat muuttuvat.

Suo on palautettu alkuperäiseen luonnontilaan ja kuurona voisi kuvitella olevansa kaukana kaikesta sivistyksestä. Nelostie on kuitenkin vain kahden kilometrin päässä ja tie Lahdesta Kouvolaan kilometrin etäisyydellä. Liikenteen ja teollisuuden ääniä ei kuitenkaan voi olla kuulematta ja muutamat savut ovat näkösällä.

Suota kiertämällä yritin löytää teerien mahdollisen soidinpaikan. Sellaista ei eteeni tullut, mutta korpit olivat valloittaneet koko laajan suoalueen vastaavaan käyttöön.

Viisas ja varovainen lintu ei kuitenkaan päästänyt hiihtäjää kuvausetäisyydelle. Kiikarilla saatoin seurata korppien kisailua ja tanssahtelua hangilla samoin kuin myös taidokkaita ilmailunäytöksiä.

Siinä joku nuorukainen on ottanut samban ensiaskeleet.

Komea lintu!

Tästä suunnasta näitä luontokappaleita useimmin saa tähdätä.

Jonkun on aina oltava vartiossa. Yksi oikea ääni ja koko parvi häipyy kauemmas.

Korppi on viroksi ronk, mikä varmaan on seurausta sen yleisestä lauluäänestä. Korpilla on kuiten lukuisia erilaisia ääniä, esimerkiksi hauskat blink, donk ja dojojong. Mistä lie kaiken oppinutkaan.

Kansansadussa "Kettu ja korppi" nälkäinen kettu paljastaa leipäpalan löytäneelle korpille, jotta tämän eukko muhinoi usein korpin pomon kanssa korpin ollessa ansiossa. Tähän korppi kiivastuneena tokaisee: Mitä hittoa! Näin suu aukeaa ja leipäpala putoaa ketulle.
Vanhoissa saduissa on usein mukana opetus ja niin on tässäkin: Jos kuulet pomosi vehtaavan eukkosi kanssa, pidä suusi kiinni, sillä muutoin saatat menettää leipäsi!

Näin liidellään suhteen  ollessa vielä tuore.

Tässä tyylittelee taitolentojoukkue The Black Ravens. Keskimmäinen vasemmalla kaipaa vielä lisää harjoitusta.

Suon halkaisee itä-länsi suunnassa pitkospuupolku, joka näin talvella on lumen alla sekin. Polun molemmissa päissä on lintujen ystäväin ylläpitämät talviruokintapaikat. Huomasin läntisellä paikalla autolle palatessani tikliparin.

Näin sain kuvatuksi tämän kauniin linnun nyt jo vähän lähempää kuin aiemmin talvella. Vielä on tavoiteltavaa.

Auringonkukan siemenet maistuivat myös punatulkuille

ja jotain löysi mustarastaskin.


Nyt kolme tuntia myöhemmin mittari näytti +1º.