Kapatuosian linnavuori

Linnavuoriksi näitä usein kutsutaan vaikka kyse on paremminkin mäistä.

"Linnamäki sijaitsee noin 200 metriä Hollolan keskiaikaisen kivikirkon pohjoispuolella ja sen huippu kohoaa 56 metriä Vesijärveä korkeammalla. Kirkko ansaitsee oman tarinansa ja se tehtäköön joskus myöhemmin. Polku mäelle lähtee hautausmaan luoteiskulman pysäköintialueelta."

" Mäki on selväpiirteinen pohjois-etelä-suuntainen moreeniharju, jonka huipulla on luontainen tasanne (60×30 metriä). Harju on Ensimmäisen Salpausselän aikainen. Mäen ympäristössä ja mäen huipun kautta kulkee kävelypolkuja."

"Polku johtaa huipulla sijaitsevalle näkötornille, joka rakennettiin 1900-luvun alkupuolella. Sitä käytettiin ilmavartioasemana jatkosodan aikana."

Kapatuosian näkötorni oli hiljattain remontissa ja suljettuna, mutta avattiin jälleen yleisölle viime maaliskuussa.

"Kapatuosianmäen arkeologisissa kaivauksissa on löydetty jäännöksiä puisista varustuksista ja rakennuksen perustus, joiden ikää ei ole pystytty määrittämään. Kaivauksien löytömateriaali tukee hyvin väitettä, jonka mukaan mäki olisi ollut ainakin keskiaikainen pakolinna."

Kohteen opastaulu

"Linnavuorella on suoritettu arkeologisia kaivauksia vuosina 1962–1963 ja 1965 (Jouko Voionmaa) sekä vuosina 1998 (Hannu Takala) ja 1999 (Hannu Poutiainen). Kohde on tarkastettu vuosina 1962 (Pirkko-Liisa Lehtosalo), 1963 (Helmer Salmo), 1997 (Hannu Takala) ja 2004 (Antti Bilund).

Kaivauksien löytömateriaalina on yli 300 hopearahojen katkelmaa, joiden lyöntivuodet on onnistuttu sijoittamaan vuosille 700–1000 jaa. Muut löydöt ajoittuvat 1000-luvun lopulta vuoden 1200 tienoille ja 1500-luvulle sekä uuteen aikaan. Mäen huipulta löytyi myös mesoliittiseen kivikauteen ajoittuva liesi sekä runsaasti kvartsi-iskoksia, luunpalasia ja kymmenittäin viisto- ja poikkiteräisiä nuolenkärkiä. Kaikkia liesiä ei ole ajoitettu."

"Mäen huippu on luontainen ja se lienee syntynyt samalle korkeudelle kuin Baltian    jääjärven vedenpinta oli jääkauden jälkeen, kun mäki oli jääjärven saarena. Yoldiameren ranta on puolestaan sillä tasolla, missä serpentiinipolku alkaa ja missä sijaitsee ”Muinaislinna Lain suojaama” -kyltti. Ihmisen toiminta kivikaudella on ajoitettu karkeasti 6 000 eaa. ja jäännösten perusteella he metsästivät ainakin hirveä ja majavaa. Nimi ”Kapatuosia” viitannee Kappadokiaan, jolla on oleellinen rooli etenkin ortodoksisessa kristinuskossa. Tämä kuvastanee 1000-luvun alun tilannetta, jolloin idän kirkon vaikutus ulottui itäiseen Hämeeseen asti. Ortodoksit ovat saattaneet käyttää linnavuorta puolustusasemana länttä vastaan."

Tämä kuva on Turkinmaan Kappadokiasta. Vähän on erinäköistä!

Näkymä tornista koiliseen yli Vesijärven. Torni on onneksi riittävän korkea, jotta sieltä voi ihailla Päijät-Hämeen maisemia joka suuntaan.

Näin mäki laskeutuu kohti Kirkonselän rantaa. Melko jykkä on rinne.

Kertokoon tämä kuva myös jotain tornin korkeudesta. Kuvan iäkäs mies kiipeesi torniin kuin orava. Kun kehoitin häntä puolimatkassa vähän huilaamaan, totesi hän: "Ei tarvitse, on hyvä kunto!" Siinäpäs sain.

Lainaukset Wikipediasta.

Kartta: Kapatuosian linnavuori

Hankaan linnavuori

Hankaan linnavuori sijaitsee noin kolme kilometriä Herralasta pohjoiskoilliseen Hankaan peltoalueen reunalla kohoavalla korkealla ja suurella kalliomäellä. Itse lähestyin paikkaa Hankaan kylällä Herralan tieltä  erkanevaa Linnavuoren kujaa pitkin. Kuja muuttui pian traktoriväyläksi, jonne henkilöautolla ei ole asiaa. Käveltävää jäi vajaa kilometri.

Retkipäiväni oli tiistai 17.10., jona päivänä sattui olemaan ihmeellisen punaisen auringon aamu. Punaväri johtui Portugalin metsäpalojen ja Saharan hiekkamyrskyjen aiheuttamasta pölystä, jota Irlannin rantoja takomut Ophelia-myrsky kuljetti aina tänne pohjoiseen asti. Kellon lähestyessä kymmentä oli ilmiö menettänyt jo parhaan värinsä. Sain sen kuitenkin nähdä koiria lenkittäessä auringon nousun aikaan.

"Linnamäki on jyrkkärinteinen ja vaikeapääsyinen, luoteesta kaakkoon kulkeva kalliomuodostuma, joka sijaitsee havumetsän keskellä. Sen laki on noin 141 metriä merenpinnan yläpuolella ja mäen juurelta sen huipulle on noustava 38 metriä. Nousu onnistuu helposti vain luoteesta ja kaakosta, kaikkialla muualla on vastassa lähes pystysuora kallioseinämä." Tässä kulkureittiäni luoteesta.

"Mahdollisia vallitusten jäänteitä onkin havaittu nimenomaan mäen luoteis- ja kaakkoisreunoilla."

Kivet ovat aikain saatossa sammaloituneet, eikä niitä näin maallikon silmin voi varmuudella käsittää muurikiviksi.

Jos nämä kivet ovat olleet joskus muuriksi kasattuna, on kyseinen rakennelma ainakin sortunut tai tullut hävitetyksi. Selvän vyöhykkeen murikat kuitenkin muodostavat ja vieläpä tähän helpommin noustavaan päätyyn. Kova työ niiden rahtaamisessa vuorelle on ollut. Olisiko jäävuorella ja/tai rantavoimilla ollut osuutta asiaan?

"Hankaan Linnamäki sijaitsee alueella, joka on historiallisella ajalla ollut lähinnä erämaata. Lähin kylä (Hankaa) sijaitsee Linnamäestä 2,5 km lounaaseen. Myöskään rautakautisia kohteita ei sen välittömästä läheisyydestä tunneta - lähimmät tunnetut rautakautiset kohteet sijaitsevat Linnamäestä n. 6 km luoteeseen (Nokkolan Taka-Tommolan ja Jarvalan Ilmemäenkallion kalmistot, kohteet Hollola 58 ja 59). Mäki on kuitenkin vanhojen kulkureittien varrella. Sen lähistöllä kulkee Porvoonjokeen laskevia pieniä jokia, ja Linnamäen edustalta n. 200 m etäisyydeltä on kulkenut ikivanha talvitie Hollolasta Porvooseen (Wallin 1892:84; Kuusi 1935:32)."

Nykyisin vuori on tiuhan kuusikon sisässä. Niinpä näköala ympäristöön on rajoittunut. Puiden latvojen lomasta voi havaita kauempaa muita korkeampia maastonkohtia.

Molemminpuoliset pitkät sivut ovat jyrkät ja vaikeat kiivetä.

Kaakon päädystä voi kulkea jyrkähköä kalliopolkua pitkin. Sammal oli märkä ja kallio liukas. Siksi en lähtenyt tästä alas. Olisi kannattanut, kuten jäljempänä selviää.

Laelta löytyi tällainen hauska yksityiskohta, suunnilleen kypärän kokoinen sammalmätäs. Sisältäneekö tuo kiven vai kannon?

"Linnamäen laki on enimmäkseen paljasta tai ohuen, jäkälää, sammalta ja varpuja kasvavan turvekerroksen peittämää kalliota, jonka koloissa kasvaa jonkin verran melko karua havumetsää. Mäen itäosassa on sammalen peittämien isojen kivien muodostama melko tasainen, louhikkoinen alue. Laen korkeimmalla kohdalla (mäen keskivaiheella) metsä on harvaa ja kitukasvuista, mutta etenkin reunoilla ja itäosan louhikkoalueella paikoin melko sankkaakin. Kaikkein kallioisimmilta kohdilta, joissa puustoa ei juuri kasva, avautuvat komeat näköalat ympäröivän metsän yli. Parhaat näköalapaikat sijaitsevat mäen korkeimmalla kohdalla ja sen kaakkoispäädyssä."

Tämä kelo löytyy juuri tuolta korkeimmalta kohdalla. Arvoisensa paikka kyllä.

Paluumatka palkitsi piirakkatarpeilla eli suppilovahveroilla.

Ei ollut astiaa mukana niinpä otin vain pipollisen.

Tästä luoteispäästä kulkee polku ylös vuorelle. Tuolla ylempien kuusten välissä on kivivallissa aukko, jossa arvellaan olleen linnoituksen portin.

Vasta retken jäkeen minulle selvisi, että vuoren kaakkoisreunalla olisi ollut parempaakin nähtävää:

 "Kaivausten aikana paikallistettiin kivivalli mäen kaakkoisreunan solan alueella, luonnonkivien muodostaman louhiken alapuolella. Valli oli suurelta osin paksun sammalkerroksen peittämä ja ilmeisesti entisestään sortunut, mutta kuitenkin tunnistettavissa samaksi rakenteeksi kuin Hollolan pitäjän historia -teoksessa v. 1935 kuvattu vallitus, josta kirjassa on myös kaksi Rafael Saartion ottamaa valokuvaa. Puhdistamattomanakin valli vaikutti selvästi ihmisen rakentamalta. Asian varmistamiseksi ja rakenteen dokumentoimiseksi sammalkerros poistettiin kiveyksen päältä sen maanpinnalle havaittavissa olevan osuuden pituudelta. Laajempi turpeen poisto ei käytettävissä olleen ajan puitteissa ollut mahdollista, joten pintaturpeen alle saattoi edelleen jäädä maanpinnalle näkymätöntä kiveystä. Vallin ympäristöä ei kuopitettu tai kairattu, mutta vaikutti siltä, että valli on rakennettu hiekka/moreenipohjalle. Maata poistettiin kivien välistä vain sen verran, kuin kivien ääriviivojen selvittämiseksi oli tarpeen. Rakenne valokuvattiin, piirrettiin mittakaavaan 1:20, ja rakenteesta ja sitä ympäröivästä maanpinnasta otettiin joukko vaaituslukemia (ks. karttapiirros, liite 1:4).R"

Lainausmerkein varustetut tekstit ovat Antti Lahelman linnavuoresta vuonna 2002 tekemän tutkimuksen raportista, Hankaan linnamäki.  Raportin minulle toimitti Anssi, Satunnainen retkuilija. Kiitos siitä hänelle kuin myös toki itse tutkimuksen tekijälle ja raportin laatijalle Antti Lahelmalle.

Kartta

Hakoisten linnavuori, Janakkala

Keväällä lainasin kirjastosta Ilari Aallon ja Elina Helkalan tietokirjan Matkaopas keskiajan Suomeen. Kun samoilta tekijöiltä ilmestyi uusi teos Matka muinaiseen Suomeen, hankin sen omakseni. En niinkään pureutuakseni syvälle tieteeseen vaan löytääkseni mielenkiintoisia retkikohteita. Historia on aina kiinnostanut minua ja nyt voin tutustua siihen aidoilla tapahtumapaikoilla.

Erityisesti olen valinnut kohteikseni niin muinaiset kuin keskiaikaiset linnat ja linnoitukset. Hiljan poikkesin vaimoni kanssa Raaseporin linnassa ja tutkimme Hankoniemen linnoitusrakenteita. Lauantaina 7.10. kävimme tutustumassa Hakoisten linnavuoreen Janakkalassa. 

Matkallamme Hakoisten maille ajoimme Turengin ja Janakkalan kirkonkylän läpi. Turenki tarjosi opettajanurani enimmäisen työpaikan 1977-78 ja nyt olen ollut jo kuusi vuotta eläkevaarina, lähes historiaa siis itsekin. Tämän keskiaikaisen Pyhän Laurin kirkon hautausmaalle saattelimme muinoin silloisen vuokraisäntäni kasvattipojan Matin, todella järkyttävää. Nyt löysin kirkkomaalta myös ensimmäisen rehtorini Alpon haudan.

Tämä mahtava hautamuistomerkki kuuluu Hugo Standertsköldille, suurmiehelle ja Aulangon puistometsän luojalle.

Laurinmäen luonto- ja kulttuurialueelta, heti kirkolta etelään, löytyy vanha, suojeltu jättihonka,

parikin rauta-aikaista kalmistoa ja

uhrikivinä palvellutta kuppikiveä. Tällä valolla ja kosteana käsinhiotut kupit eivät erotu kuvassa kunnolla, mutta kolikot auttanevat hahmottamista.

Räikälänjoen länsi- ja maantien pohjoispuolelta löytyy Hangastenmäen linnavuori, joka jäi tällä kertaa sateisen sään vuoksi tutkimatta.

Tässä on varsinainen pääkohteemme, Hakoisten linnavuori.

"Hakoisten linnavuori eli Hakoisten linna on Janakkalan kunnassa Kanta-Hämeessä, Kernaalanjärven rantamilla Valtatie 3:n läheisyydessä sijaitseva Linnavuori. Linnan nykyiset rauniot ovat peräisin keskiajalta, mahdollisesti 1200-luvulta. Ajoitus on epävarma, koska arkeologisia tutkimuksia linnalla on toistaiseksi tehty vain 1900-luvun alussa."

Magnus von Wrightin kivipiirros Hakoisten linnavuoresta ja Hakoisten kartanosta vuodelta 1849. Ei ole vuodet suuresti näkymään vaikuttaneet. Kartanokin näyttää tänä päivänä kutakuinkin samanlaiselta.

Vuoren laelle johtaa vain yksi kulkureitti. Polulle pääset parkkipaikalta, joka on kartanoon johtavan lehmuskujan päässä ennen varsinaista piha-aluetta.

Tällainen on linna mahdollisesti joskus ollut. Päälinna on ollut vuoren laella, ja esilinna laakeammalla osalla rinteen puolinvälin paikkeilla.

Jossain vaiheessa polulle on aseteltu kivisiä portaita kulkua helpottamaan.

"Hakoisten linnan käytön ajatellaan usein alkaneen jo esihistoriallisella ajalla, mutta arkeologisessa aineistossa ei ole mitään tätä tukevaa. Hakoisten linnavuoren ja linnan suhteen on olemassa suuri määrä kertomuksia, tarinoita ja uskomuksia. Varsinaiset historialliset tiedot ovat kuitenkin vähäisiä. Arkeologisia kaivauksia on tehty vain 1900-luvun alussa silloisten eturivin tutkijoiden Hjalmar Appelgrenin, Juhani Rinteen ja Julius Ailion johdolla. Kaivausten löydöt ovat kuitenkin vaikeasti ajoitettavia, ja sijoittavat linnavuoren käytön vain laveasti keskiajalle Uudempien kaivausten puuttuessa voidaan käyttää lähteinä niin sanottuja kertovia historiallisia lähteitä, jotka nekin ovat monitulkintaisia.

Todennäköisimpänä pidetään, että linnavuorella olevat rakenteet ovat 1200-luvun keskivaiheilta, ehkä vasta 1300-luvun alusta. On arveltu, että Hakoisten linna olisi se linna, jonka Birger-jaarli rakennutti Hämeeseen Eerikinkronikan mukaan. Toisaalta on esitetty, että linnan olisivat ristiretkiaikana varustaneet saksalaiset. Saksan kielinen sana Hagen tarkoittaa aidattua linnoitusta ja Hämeen ensimmäiset voudit olivat kotoisin Saksasta."

Ylhäältä polun varrelta löytyy vaaka-asentoinen hiidenkirnu ja

kuluneen polun pohjalta tiilimurskaa.

"Linnavuoren huippu kohoaa nykyisin noin 63 metriä Kernaalanjärven pinnan yläpuolelle ja noin 140 metriä merenpinnan yläpuolelle. Varsinaisen linnavuoren vieressä ovat Hakoisten kartanon (ruots. Haga) rakennukset sekä viljelysmaat, jotka lienevät hyvin vanhaa maanviljelyskulttuurin aluetta.

Museoviraston mukaan Hakoisten ympäristö on Suomen merkittävimpiä kulttuurimaisema-alueita. Linnavuoren laelta avautuvat näkymät esteettömästi kaikkiin suuntiin."

"Esihistoriallisena aikana tämä Vanajaveden laaksossa sijaitseva linnavuori on erottunut selvästi ympäristöstään, kuten kaikki muutkin saman virran varrella olevat linnavuoret. Yleisesti uskotaan, että linnavuoret ovat olleet alueen asukkaiden pakopaikkoja levottomina aikoina ja vihollisten hätyytellessä asujaimistoa. Toisaalta Hämeestä on erään teorian mukaan jo esihistoriallisella ajalla lähtenyt kaksi maantietä kohti Suomenlahden rannikkoa, joista toinen on myöhemmin muotoutunut Hämeen härkätieksi.
Esihistoriallisena aikana linnavuorella tuskin on ollut paljoakaan pysyviä rakenteita. Niitä ei ainakaan ole säilynyt myöhemmille tutkijoille lähdemateriaaliksi."

Keskiajalta: "Rinteen suorittamien kaivausten ja tutkimusten mukaan vuoren laella sijaitsi kolmion muotoinen ja perustukseltaan suunnilleen 2,5 metriä paksu harmaakivinen ja osaksi ehkä tiilistä tehty kehämuuri. Tämä yhdistää rakenteet hyvin hämäläiseen keskiaikaiseen rakennusperinteeseen, ovathan Hattulan vanha kirkko ja Hämeen linna myös suurelta osin tiilirakenteisia. On arveltu, että muuri olisi ollut muutaman metrin korkuinen ja ylhäällä olisi sijainnut puolustuskäytävä. Oletetun portin tienoilta on tämä muurirakenne täysin hävinnyt. Muurin sisäpuolella, sen koilliskolkassa ovat säilyneet kaksihuoneisen rakennuksen perustukset, joka ovat kooltaan 27 x 12 metriä. Tämä on alkujaan ehkä ollut jopa kaksikerroksisen asuinrakennuksen perusta. Toisessa huoneessa on havaittu jäännöksiä tulisijasta, joka lienee ollut savupiipulla varustettu.

Päälinnan läntisestä kolkasta on löydetty erittäin pienen rakennuksen perustan nurkkaus. Rakennus lienee ollut kokonaan tai osittain tiilestä tehty. Juhani Rinne on arvellut tämä rakennelman olevan muuta rakennettua varustusta nuorempi ja ehkä olevan mahdollisen päätornin jäännökset. Nykyisin kaikki nämä jäännökset ovat maakerroksen peitossa ja paikalla kasvaa runsaasti puita ja pensaita."

Puiden lomassa pilkottaa kartanon päärakennus ja takana Kernaalanjärvi.

Nyt oli syksyn värit kohdallaan. Peltoa halkoo kartanoon johtava tie uusine lehmusistutuksineen.

Paikoin oli oltava varovainen, polku oli aika liukas.

Esilinnassa oli oma kaivo, joka on jo umpeutumut, mutta kosteassa maassa kasvaa moninaisia kasveja.
"Hakoisten linnavuoren alue on Suomen tunnetuimpia kulttuurikasvien kasvupaikkoja. Kasvillisuuskartoituksissa paikalta on todettu ainakin tummatulikukka (Verbascum nigrum), pölkkyruoho (Arabis glabra), nurmilaukka (Allium oleraceum) ja jänöapila (Trifolium arvense). Vuoren rinteillä ja rehevän lehtomaisessa esilinnassa kasvaa luontaisesti muun muassa metsälehmus (Tilia cordata) ja euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana)."

Vaikeata tästä on ollut vainolaisen hyökätä.

"Yleisesti voidaan todeta, että Hakoisten kartanon alueen asutuksen historia menee kauas menneisyyteen. Todelliset tiedot, joskin nekin hyvin puutteelliset ja hajanaiset, alkavat meillä vasta kun Hämeen aluetta pyritään liitämään osaksi Ruotsin vasta muodostunutta valtakuntaa. Tuosta ajasta voidaan yleistäen todeta, että Hakoinen on ollut ikimuistoisista ajoista lähtien rälssisäteri eli läänitykseen perustuva verovapaa tila ja keskiaikainen asumakartano. Sen myös todeltaan olleen myös kruununkartano."

Näin kerrotaan Häme-Wiki sivuilla ja sieltä löytyy laajempi kartanon historia, mutta se onkin jo toisen tarinan aihe.

Kartano on tänään yksityisenä kotina ja siellä harjoitetaan monipuolista maataloutta.

Viimeistä lainausta lukuunottamatta ne on noukittu Wikipediasta: Hakoisten linnavuori

Repoveden kansallispuistossa

Syksyinen päiväretki  Himmun, Cherin ja Caran kanssa 30.09.

Me saavuimme puistoon Kouvolan suunnasta ja jätimme automme Lapinsalmen pysäköintialueelle. Tästä mennään kohti "suurta seikkailua" ja upeita nähtävyyksiä. Saari- ja Tervajärvi ovat myös reittien aloituspaikkoja.

Ensin on ylitettävä Lapinsalmi.

Ylitys tapahtuu suht korkealla roikkuvaa riippusiltaa pitkin. Lauantaina retkelle oli lähtenyt muutama muukin. Sillalle oli oikein jonotettava. Se on mukavaa, että niin moni on löytänyt retkeilyharrastuksen. Kaltaisilleni liika on kuitenkin liikaa ja siksi on valittava omat hiljaisemmat polut.

Tässä kohtaa monen oli ylitettävä myöskin omat pelkonsa.

Maisema oli ruskainen. Vain punertavat sävyt jäivät  enimmäkseen puuttumaan.

Tämä piirros kertoo alueen käytöstä kautta aikain.

Riippusillan jälkeen kaartaa yksi polku vasempaan kohti Katajavuoren näköalapaikkaa. Nousua helpottaa 204 porrasta, jotka nekään eivät ole aivan kepeät kiivetä.

Puiston alueella on monia kalliojyrkänteitä. Meidänkin reitille sattui muutama.

Repoveden eteläpäätä

Jälkiä kallion kyljessä. Millä ukkosenjumalan rattaalla mahtavat olla tehdyt.

Tämä ruskea Cheri on aika arka ja pelkää varsinkin riehuvia lapsia. Siitä seuraa tolkutonta haukkumista, johon Carakin sitten velvollisuudentuntoisesti haluaa yhtyä. Lapsilla toki on oikeus iloita retkillään. Moni varmaan ajattelee: "Jättäisivät rakkinsa kotiin." Näin usein tehdäänkin, mutta yhteiset vähänkään pidemmät retket jäävät  tällä menetelmällä tekemättä. Koetetaan sopeutua.

Sopeutumista oli sekin, että valitsimme jatkon pitkin merkkaamatonta polkua kohden Kuutinlahden etelärantaa. Virhe kai sekin, kun läksimme merkkaamattomalle, mutta väylä oli jonkinverran kuljettu kuitenkin.

Tarkkasilmäinen erottaa vastarannalta Mustanlamminvuoren paljaat kalliojyrkänteet ja niiden yläpuolella olevan näkötornin. Esitteen mukaan tornista näkyy koko puistoalue.

Tällä reitillä ei ollut ruuhkaa, ja matka sujui mukavasti.

Rannoilta löytyi leiriytymispaikkoja monestakin kohtaa. Ei taida olla luvallista sekään virallisten alueiden ulkopuolella. Tuhansista vierailijoista huolimatta reitiltä ei löydy roskia eikä muitakaan vahingonteon jälkiä. Olisiko alueelta puuttuvat roskapöntöt tämän aiheuttajia.

Kuutinlahden pohjukassa, sen pohjoisrannalla, on upea jyrkänne louhikoineen.

Syksyistä sammalikkoa

Kuutinlahden pohjukassa on useampi nuotiokatos ja evästelypaikka. Sieltä alkaa myös Repoveden ja Tervajärven yhdistävä uittoränni. Puistoalueesta suuri osa on ollut metsätalouden käytössä. Paljon on myös koskemattomassa luonnontilassa.

Suuret kulkijamäärät jättävät kulumisjälkensä polku-urille.

Muu metsä näyttää olevan säästynyt. Tällaiseksi riukumetsäksi kasvu jää, jos harvennusta ei tehdä. Täällä sen ymmärtää, mutta hoitometsissä tämä olisi rikollista.

Keijujen ja menninkäisten valtakuntaa.

Kallioiden ohella maasto on melkoista kivikkoa. Siellä täällä kohtaat muutaman siirtolohkareen.

Tuo vaakaura ei ole halkeama, vaan se on jonkun hinkkaama ura. Mistä voi olla kysymys?

Kun seuraat näitä merkkejä, et eksy. Tätä leimaa on luova kaivertaja hiukan muotoillut.

Jos oli metsässä äsken ohutta ja tiukkaa närettä, löytyi alempaa aika tömäkkääkin tavaraa.

Illansuussa oli Sillalla jo väljempää. Mukava ja antoisa päivä kaikenkaikkiaan. Matkaakin tuli 7,6 km, mikä on pikkukoirille jo melkoinen suoritus. Paljon jäi tutkittavaa tuleville retkille.

Täältä lisää tiedonjanoisille:

Luontoon.fi

Tervarumpu

Kartta