Jääkirkkovuoren päivitys

10.2.  aamulla herätessä ei ollut minkäänlaista ajatusta kuvausretkestä.

Palatessamme Caran ja Cherin kanssa aamulenkiltä (vanha kuva) havaitsin kotikoivussa muutaman kymmenen suuruisen tilhiparven. Olihan se kamera haettava.

Tapansa mukaan linnut pyrähtelivät pienemmällä joukolla vuorotellen  piha-aroniaan, jossa oli marjoja jäljellä.

 SE oli luvannut vielä aurinkoisen päivän, mutta aamu oli silti harmaa.

Marjoja riittää vieläkin, joten tervetuloa uudelleen. Valitkaa sitten aurinkoinen päivä, jotta saadaan teidän upeat värinne paremmin talteen.

Tämä tarina on oikeastaan vanhan jutun kertausta kuvan jäätikön osalta. Ensimmäinen kertomus löytyy täältä: Jääkirkkovuori

Metsä, vuori ja Haramaan järvi ovat ennallaan, jäätikkö on joka talvi hieman omansalainen. Sijainti on muuttunut. Aiemmin vuori oli Nastolan ja Iitin rajalla nyt Lahden ja Iitin.

Käyn täällä joka talvi. Arvannet varmaan miksi?

Joka kirkossa kuuluu olla oma kirkonrotta. Tässä on Jääkirkon.

Varmaan viime päivien kovat pakkaset olivat vaientaneet nämä urut. Normaalisti jään ja kallioseinän välissä lirisee ja tippuu pisaroittain vesi ja siitä seuraa mystisesti kaikuvaa soitantaa.

Palattuani jalkalenkiltä tein vielä autolla pienen pyörähdyksen vuoren toiselle puolelle. Siellä törmäsin lounaspalaa haeskelevaan kettuun. Tällä oli vainu myyrästä ja ehkä siksi sen tarkkaavaisuus hieman petti. Kerrankin pääsin kuvausetäisyydelle. Kameran nosto vei kuitenkin sen verran aikaa, etten saanut ikuistetuksi samalla tapahtunutta saalistushyppyä. Myyrä taisi säilyttää henkensä.

Sitten takaisin metsän siimekseen.