Lähes kaikki Lapin kuuluisimmat tunturit käyneenä, Pallas on minulle aina vaan se numero 1. Miksi? Sen kansallipuistostatuksesta johtuvat matkailun rajoitteet ja sen avara maisema ovat ne vaikuttavimmat tekijät. Täältä on myös aikoinaan alkanut Lapin tuntureihin tutustumiseni. Onpa minun, etelän variksen, rippikahvitkin juotu Pallas-hotellin ravintolassa. Rippikoulun kävin Sirkan kylässä, Atrin majalla, kauan ennen (1967) Levi-keskuksen syntymää.
Nykyisen Pallas-hotellin yläkerran oleskelutilasta löytyy alkuperäisen Matkailuhotellin pienoismalli.
Valitettavasti tämän upean funkkis-hotellin kohtalona oli tulla tuhotuksi Lapinsodan jälkimainingeissa.
Eipä tuosta paljoa ole jäljellä.
Olin varannut hotellista huoneen kolmeksi yöksi. Päivisin tein retkiäni ympäristöön. Tässä lähtö Taivaskeron kierrokselle sieltä hotellin itäpäästä. Samaa polkua pitkin aloittavat myös Hettaan vaeltavat retkeläiset.
Alku on helppoa soraistettua baanaa. Reitin pituus on 9 kilometriä. Korkeuseroa lähdön ja Taivaskeron huipun välillä on 340 metriä. Alun kosteikkoja ylittämään on rakennettu leveitä lankuteitä. Nämä ovat valitettavan huonossa kunnossa, moni on polkenut jalkansa jo pehmenneen kannen läpi.
Sitkeä eläin on tämä poro. Tunturissa ei paljon ruoho viherrä, jotain syötävää silti löytyy.
Soratie muuttuu aikanaan kiviseksi poluksi ja tunturin päällä silkaksi rakaksi. Onneksi keli oli kuiva.
Olen jokunen vuosikymmen sitten kiivennyt tänne ylös murtsikkasuksilla. Silloin alkumatka kuljettiin sakeassa pilvessä. Aivan loppuvaiheessa päämme putkahtivat pilvestä tyyneen, kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Maisemassa Hettaan putkahteli pilvestä pyöreitä tuntureiden kupoleita. Näky oli yllättävä, henkeäsalpaavan upea ja on jäänyt ikuisesti mieleeni. Toivottavasti näin on käynyt myös niille mukanani olleille nuorille miehille, jotka olisivat halunneet alkumatkasta tasoittaa kaikki maailman kukkulat. Kiroilu ja valitus loppui kuin seinään ja loppumatka Vuontisjärvelle oli jo sitten pelkkää juhlaa.
Tavaskeron huipulla sytytettiin Helsingin olympiatuli 6.7.1952. Kuvan äijä on syntynyt neljä kuukautta aiemmin. Kylttiä ja ihmisiä sen äärellä on varmaan kuvattu tuhansittain aiemmin. Pääsinpä kerran kuvaan minäkin , kiitos ystävällisen retkeilijän. Eipä ole hunompi kuvauspaikka!
Taivaskero eli Himmelriiki on Pallastunturin korkein laki (809,1 m).
Avaruutta riittää. Ei luulisi ahistavan pohjalaistakaan.
"Noin kolme miljardia vuotta sitten Suomen halkaisi Alppien kaltainen poimuvuoristo, Svekokarelidit. Nykyisin vuoristosta on jäljellä enää kuluneet juuriosat eli nykyiset tunturit. Svekokarelideista syntyneiden kvartsiittivaarojen ja -tunturien ketju ulottuu Länsi-Lapista Pohjois-Karjalaan, ja myös kansallispuiston tunturit kuuluvat siihen.
Kvartsiitti on peräisin satojen miljoonien vuosien takaa. Merenpohjaan ja jokisuihin kerrostunut hiekka muuttui kulutusta kestäväksi liuskeiseksi kiveksi joutuessaan maankuoren kuumiin sisuksiin.
Paljakalla selviytyvät ainoastaan tuntureiden sitkeät varpukasvit, kuten pohjanvariksenmarja.
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on merkittävä luonnonsuojelu- ja virkistyskohde, mutta sen monimuotoinen luonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet myös tutkimustoiminnalle. Puistossa onkin käynnissä yli sata tutkimushanketta. Osa hankkeista liittyy kansainvälisiin ilmanlaadun mittaus- ja seurantatutkimuksiin, sillä tunturialueen ilma on Euroopan puhtainta. Muita tärkeitä tutkimusaiheita ovat metsänrajametsät, matkailun ympäristövaikutukset sekä myyräpopulaatioiden ekologia ja kannanvaihtelut." (http://www.luontoon.fi/pallas-yllastunturi/luonto)
Tämä nykyinen hotellirakennus on jo tosi huonossa kunnossa. Ainakin remontin tarve on ilmeinen. Mitä ajattelen uuden ja suuremman hotellin rakentamisesta? Jään miettimään.
Hotellin piha-alueelta löydät Pallastunturin luontokeskuksen, jonka palveluita en voi olla kehumatta. Varsinkin aloittelevalle lapinkävijälle se on suorastaan pakollinen vierailukohde.
Tutustu myös Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon netissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti