UTÖ, historian ja lintujen ystävän paratiisi

 Elinikäinen haaveni, retki Utön saarelle on toteutunut. Matkakumppanina oli Risto, veljeni ilman verisidettä. Hän on asunut Utössä kuusikymmentäluvun alussa alle kouluikäisenä. Vanhempansa olivat kumpikin valtion leivissä, äiti tutkavalvojana ja isä sotilaskouluttajana. Mitä kuusivuotiaan muistikuvista oli yli kuusikymmentävuotiaalla  jäljellä? Sen testasimme. 

Minua lintukuvauksen harrastajana kiinnosti kovasti suurin joukoin keväällä muuttavat linnut, joista julkaisen toisen postauksen myöhemmin.

"Utö on Suomen eteläisin asuttu saari ja se kuuluu Paraisten kaupunkiin entisen Korppoon kunnan alueella. Utö sijaitsee Saaristomeren eteläosassa, noin 90 kilometriä Hangosta länteen, noin 88 kilometriä Turusta lounaaseen ja noin 88 kilometriä Maarianhaminasta itäkaakkoon. Utö tunnetaan suuresta Utön majakasta, haaksirikoista, linnustostaan ja merisäätiedotuksista. Utön pinta-ala on 81 hehtaaria." (Wikipedia)

Vakituisia asukkaita saarella on alle viisikymmentä. Kesäaikaan asukasluku kasvaa moninkertaiseksi.

Saarella on vielä toimiva koulu, joskin oppilasmäärältään tiettävästi Suomen pienin. Utö-Handel on valtakunnan eteläisin kauppa, kuten koulu on omassa lajissaan.

                                                                                                                                               Lainakuva

Lakkautettu (2005) Utön varuskunta, nykyinen Utö havshotel. Rakennuksesta löytyy Suomen eteläisin uima-allas sekä hissi.

Saarella ei ole luvallista autoilla muutoin kuin erillisestä syystä ja luvalla. Satamasta kylälle kuljetaan  jalan ja matkatavarat siirtyvät  kätevästi maitokärryissä tai majoitusyrittäjien mönkijöiden peräkärryissä. Meidä majoituksemme oli Hannas resortin talossa majakan tällä puolen.

Tässä näkymä talomme terassilta vastakkaiseen suuntaan.

Utössä on 1500-luvulta lähtien ollut majakanvartijoita ja luotseja, myöhemmin myös tullilaitoksen henkilökuntaa. Sotilaita Utössä on ollut vuodesta 1918 lähtien, mutta henkilökunta rajoittui yhteen henkilöön vuoteen 1939 saakka. Vasta 1960-luvulla Utön linnake laajennettiin samoin kuin henkilökuntaa lisättiin. Utössä on Suomen vanhin merimajakka. (Wikipedia)

Venäläiset varustivat saarta vahvasti huhtikuusta 1915 elokuuhun 1916. Saarelle sijoitettiin rannikkotykistöpatterit. 1915 Utölle hyökkäsi saksalainen laivasto-osasto, mutta saarella oli jo kuuden tuuman tilapäinen tykkipatteri. (Wikipedia)

Tämänkaltaisia pesäkkeitä saarella on jäljellä kymmenittäin. Näiden aseistuksista ja rakentamisajankohdista minulla ei ole toistaiseksi tietoa. Mutta varmaan myöhemmin on, kun saan luettavakseni tilaamani Johanna Pakolan kirjan "Utön Linnake".

Vanha venäläinen merimiina 

Saarella on vieläkin Puolustusvoimien hallussa olevia alueita, joille tavallisen tallaajan ei ole lupa mennä. Tässä merivalvonta-asema. Toimivatko nykyisin etänä? Pysyviä sotilashenkilöitä ja merivartijoita saarella ei liene.

Talvisodassa 14. joulukuuta 1939 Turun lohkoon kuuluvaa Utöä lähestyi kaksi neuvostoliittolaista hävittäjää, joista toinen oli Gnevnyi. Toinen ilmeisesti upotettiin ampumalla Canet-tykeillä. Tämä tykki on uudempaa kalustoa. Näitä käyttökuntoisia tykkejä löytyy kallioilta ja naapurisaarilta.

Keskellä saarta olevan korkeimman kallion sisällä on luolastot, joissa Riston äiti suoritti aikoinaan tutkavalvontaa. Miten suuret ja sisältävätkö vielä jotain sotatekniikkaa, siitä emme ole tietoisia.

Tämä talo on toinen niistä rakennuksista, joissa kaverini perheineen aikoinaan asui.

Majakan vasemmalla puolen sijaitsee luotsiasema. Luotsitoiminta Utössä alkoi Ruotsin kruunun määräyksestä 1540-luvulla. Saarella päivystää vieläkin joitakin luotseja valmiina avustamaan merenkulkijoita seudun karikkoisilla vesillä. Luotsiaseman varsinainen toiminta on keskitetty jo  muualle.

Luotsien Pilot-kutterit odottavat laiturissa valmiina toimintaan.

Utön majakka on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva valomajakka ja Suomen ensimmäinen radiomajakka.
Jo 800-luvulla Utössä oli merimerkkinä kivistä ladottu rakennelma, ja 1500-luvulla masto, jonka päässä oli tynnyri.

Vuonna 1753 valmistunut majakka räjäytettiin Suomen sodassa, ja sen tilalle valmistui uusi majakkatorni 1814. Tämän rakennuksen nelikulmainen kivimuuraus on nykyisen majakan runkona. Utön majakan kivirakenne on alkuperäisessä asussa, mutta lyhtykoju ja majakan väritys on 1800-luvun lopulta. Majakan pohjoisseinä on kokonaan valkoinen, mutta muut seinät ovat punavalkoisia. (Wikipedia)

Emäntämme Hanna toimii oman yrityksensä lisäksi myös saaren ja majakan oppaana. Kiireistään huolimatta hän suostui esittelemään meille majakkaa ja näin pääsimme tutkimaan sitä myös sisältä. Arvokas vielä käytössä oleva valolaitteisto on lukkojen takana, eikä sitä näytetä yleisölle kuin kerran vuodessa. Nyt ei ollut se hetki. Jyhkeät ovat majakan kiviset seinät ja mahtavista parruista ovat kyhätyt välikatot. 

Keskikerrokseen on rakennettu Utön kirkko. Vaikuttava on sali, jossa syntinenkin nöyrtyy.

Majakkakierroksen aikana sotaväki tarkasti tykkinsä ja poistui samantien.

Koska majakan kirkkosali on talvisin kylmä ja sinne on huonojalkaisten vaikea kavuta, on saarelle rakennettu myös rukoushuone. Rakennus on valmistunut 1910.

Rannikon ja saariston kirkoissa on usein ns. votiivilaivoja, jotka ovat merimiesten kiitoslahjoja haaksirikosta pelastautumisesta tai ennakkouhreja, ettei haveriin jouduttaisi. Tämä laiva löytyy rukoushuoneesta.

                                                                                                                                               Lainakuva

S/S Park Viktory on yksi Utön karikoiden uhri. Laiva haaksirikkoutui jouluyönä 1947. Kuuntele tarina laivan pelastustöistä. Park Viktoryn haaksirikko

Pelastustehtävissä oli myös Hannan äiti.

Utön vedet ovat vaatineet aikojen kuluessa lukuisia uhreja. Ilmarinen ajoi miinaan 1941 vieden mukanaan 271 miestä.

1994 upposi 40 km:n päässä Utöstä syysmyrskyssä matkustajalaiva Estonia. Tällöin meri vei 852 ihmisen hengen. 

Kymmenen kynttilää Park Viktoryn haaksirikon uhrien muistoksi.

Rukoushuoneen itäpuolella on mahtava jääkauden jätös, pirunpelto. Kuvassa vain osa.

Kivimuurin sisälle on tuotu Korppoosta ja Paraisilta hiekkaa ja näin on  saatu saarelle oma hautausmaa 1962.

Ei ole savannia kaikki, mikä siltä näyttää. Lintumiesten hyvin tuntema itäniitty.

Saariston luonto on karu. Riston lapsuuden aikaan saarella oli vielä pari lehmää, jotka kuten edeltäjänsä, olivat kalunneet lähes kaiken kasvavan. Saari oli tuolloin puuton, muisteli Risto. Tämän tiedon vahvisti myös Hanna.

 Nyt puita ja ja pikku metsiköitä löytyy, kiitos kai istutusten.

Aamulla klo 4.30. Näkymä kuistiltamme.

Ja jo tuolloin ampaisivat kovimmat lintumiehet  kaukoputkineen staijailemaan (tähystämään)  saarelle mahdollisesti saapuvia tai saaren ohittavia muuttolintuja. Omista lintuhavainnoistani seuraavassa tarinassa.

Aivan liian pian (2 vrk) saapui M/S Baldur ja meidän oli määrä poistua. Alunperin islantilainen alus sai Suomessa uuden nimen M/S Eivor, mutta nykyisin ajellaan taas vahan nimen alla.

Sinne jäi Utö. Toivottavasti seuraavaa retkeä ei tarvitse odottaa toista seitsemääkymmentä vuotta!