Matkalla Kaamaseen ja vieläkin kauemmas harhaan, osa I

Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri. Kalle on karavaanari, koska hänellä on matkailuauto. Tuiren ja Kallen Tiuku-koira oli sairastunut ja näin Kallella ei ollut reissukaveria suunnitellulle Lapin-Ruijan matkalle. Pääsin tuuraamaan.

Tässä itse Kalle ja jonkun toisen kulkupeli Rantsilan raitilla.

Illalla oltiin Oulunsalossa, Varjakan satamassa.  Kuvassa sateisen illan synkkä kuva Oulun suunnasta. Matkasuunnitelma oli hyvin väljä ja ennalta suunnittelematon. Ainoastaan ensimmäinen kohde, Varjakan saari ja siellä muinoin sijainneen sahayhteisön jäänteet kuuluivat toivelistalle. 

Mistäkö tällainen kohde? No, tietenkin TV:n Egenland ohjelmasta. Siinäpä on ohjelma minun makuuni. Voin vilpittömästi suositella kaikille kotimaan nähtävyyksistä kiinnostuneille.

Kylän miehet olivat käyneet kalassa ja heiltä saimme viisi suurta ahventa. Fileistä syntyi myöhemmin gourmet-tasoinen lounas (kokin itsekehua).

Saarelle pääsee kapulalossilla, joka kuljettaa ainoastaan jalankulkijoita. Kahteen mieheen pärjättiin hyvin. Lossin avaimen saa lunastaa lähellä satamaa olevasta Ravintola-Warjakan grillistä, josta saapi myös maukkaita hampurilaisia ja juomaa janoonsa.

Aikomukseni on tehdä Varjakan ja muistakin Oulunseudun vanhoista, nyt jo lakkautetuista, sahoista oma blogi-tarinansa. Siksi en tässä kertomuksessa uppoudu aiheeseen syvemmälti. Saha toimi vuosina 1900-1928 ja oli aikanaan Pohjoismaiden suurin. 

Sahan teollinen osa on jo raunioina, mutta erilaisia hallinto- ja asuinrakennuksia on jäljellä, koska Oulu-yhtiö piti niitä kunnossa työntekijöittensä lomakäyttöä varten. Nyt alue rakennuksineen kuuluu Oulun kaupungille. Mitä alueella ja näissä taloissa jatkossa tapahtuu on vielä hämärän peitossa. Suunnitelmia kuuluu olevan vaan mistä rahat?

Hailuodontien varrella päivysti haukka, jota arosuohaukaksi arvellaan. 

 

Varjakasta Rovaniemelle Leenan ja Velin pihalle parkkiin. Hyvänä pidettiin. Kiitos!

Seuraava yö sateessa Tankavaaran Kultakylässä. Onneksi on Kallella hyvä majoite. Ei tarvitse vanhojen ukkojen teltassa kärvistellä. On tunnustettava, että niin hienoja teltaretkiä kuin onkin tehtynä, on nykyisin mukavuudella melkoinen merkitys.

 

Näinköhän on joku näillä välineillä rikastunut? On varmuudella ainakin Evert Kiviniemi, joka löysi 392,9 grammaa painavan isommuksen 25. syyskuuta 1935. Tätä suurempaa ei kukaan ole vielä löytänyt.

Kaverille aina jätetään.

Matkalla tuli vastaan runsaasti upeita vanhoja Amerikan autoja. Oli kai ollut Saariselällä tai jossain muualla pohjoisessa alan harrastajien miitinki. Yksi oli vielä jäljellä.

Kalle halusi esitellä minulle Juutuan Jäniskosken uudet viritelmät.

Makkaran syöntiä on koetettu vähentää, mutta näissä oloissa se on vieläkin kohdallaan.

Vielä virtaa Jäniskoski. Kohta ollaan Kaamasessa. Kyllä sen näkee naamasta, kun ............ 

Tässä talossa juttu luistaa, eikä tarinat ihan heti lopu. Etelän varikset Matti ja Pena, vanhat merikarhut ovat päätyneet elelemään Karigasniemelle. Voi sitä huonompiakin valintoja tehdä. Kalaa ja riistaa riittää niitä pyytäville.

Poroja oli tieurilla varottavan paljon.

Tenojoen itärantaa kohti Utsjokea. Mennäänkö ylös- vai alaspäin? Riippuu varmaan puhutaanko joesta vai ilmansuunnasta.

Jatkuu...