Lankalauantain kuvausretki

Läksin reissuun varhain aamulla auringon kohotessa pilvettömälle taivaalle. Pakkasta oli 15 astetta. Kiertelin Nastolan eteläpuolella Orimattilan, Pukkilan, Myrskylän, Artjärven, Lapinjärven ja Iitin maalaismaisemissa. Oli valoisaa ja kaunista. Toiveena oli tavoittaa käpylintuja, isoja tai pieniä, sama se.

Pysäytin autoni vähän väliä ja kiikaroin sekä kuuntelin vielä niin hiljaista maisemaa. Heti ensimmäisellä pysähdyspaikalla kuusimetsän siimeksessä pyrähti kuusen latvaan oranssinpunainen lintu. Kiikarilla totesin, että hänellä oli nokka ristissä siis käpylintu. Kiireisenä tämä ei malttanut jäädä odottamaan, kun kaivelin kameraani autosta.

Läheisen pellon takalaidalla kävi sen sijaan pulputus. Teerikukot olivat aloittaneet soidinmenonsa. Kanaset odottivat vielä parempia muuveja viereisen koivun latvassa. Lähikuvat vaativat aikaisempaa, pimeällä tapahtuvaa asettumista naamiotelttaan sopivalle hollille. Paikka on nyt tiedossa.

Samaa peltoa kiikaroidessani huomasin  viljansängen joukossa liikettä. Pohjoiseen matkalla olevat pulmuset olivat löytäneet ruokailupaikan.

Linnut liikkuivat, lähinnä kävellen, sänkivaolta toiselle. Sieltä varmaan löytyi viimekesäisiä jyviä.

Joku luotti enemmän siipiinsä.

Yllättävän luottavaisesti ne päästivät ryömivän kuvaajan luokseen.

Missä Venäjällä pidetään heiniä? Ladoissa, kuten meilläkin ennen.

Orimattilasta löytyy Suomen vanhin teräsbetonisilta, Tönnön silta.

Silta ylittää Porvoonjoen Tönnönkosken kohdalla. Betonisillan paikalla oli aikaisemmin puurakenteinen silta. Maisema on idyllinen. Sillan alapuolella on vieläkin käyntikuntoinen mylly. Katso linkistä kuva ja tarina.

Kaikki lampaat eivät ole joutuneet pääsiäispöytään. Osalle on siunaantunut vaativa paimenkoiran koulutustehtävä.

Näin mentiin Kurunkulmassa. Samoissa maisemissa oli myös lintumiehiä kaukoputkineen odottamassa kevään ensitulijoita. Kuulema on vielä hiljaista, muutama kiuru ja töyhtöhyyppä oli taivaalla liidellyt.

Artjärvelle oli sentään saapunut joutsenpari lepäilemään. Varmaan heillä vielä matkaa edessä.

Tienpenkalta pyrähti parvi pikkulintuja lähikuusikkoon. Keitä olivat? Auto seis ja etsimään. Paikallislintuja olivat, keltasirkkuja. Mutta kyllä näin kauniin linnun vuoksi kannatta hetkeksi pysähtyäkin.

Eivät ole nämä linnut kaakanoita vaikka kaukana olivatkin. He ovat peltopyitä, joita nykyisin enää kovin harvoin tapaa. Kun otin vain pari askelta lähemmäksi, hävisivät linnut kuin maan nielemänä. En halunnut heitä enempää häiritä, ja niin jäi tarkemmat kuvat saamatta.

Toiset etsivät putkillaan vaikkapa lintuja toiset taivaankappaleita, kukin intohimonsa ja mielenkiintonsa mukaan. Nämä tornit kuuluvat Tähtitieteellinen Yhdistys URSAlle.

Kuten tämäkin lautasantenni. Mitä lie avaruuden ääniä kuuntelevat. Havaintoasema sijaitsee Artjärvellä.

Ajaen Artjärven tietä itään löytyy aivan tien laidasta upea luonnonmuodostelma, Ruskiakallion rotko. Kuin olisi itse Mooses sauvaansa heilauttanut ja vedet ei kun kalliot erkanivat. Jonkun muinaisen maanjäristyksen aikaansaannosta tämä mukitteleva muutaman kymmenen metrin pituinen rotko varmaan on.

Näkymä suoraan ylöspäin. Nyt pohja oli jääkannen peitossa. Sanoi paikallisasukas jään alla olevan vettä vyötäröön asti. Oli kuulema kokemuksen tuomaa tietoa, kun oli joskus jää pettänyt.

Näin läheltä autoa sen löydät.

Ei löytynyt tällä kertaa käpylintuja  kuvattavaksi asti. Kaikenlaista muuta sitten yllinkyllin, jopa vielä seuraavallekin retkelle. Tästäkin läheltä löytyy tätäkin upeampi rotko nimeltään Mäyrämäen rotko. Kunhan lumet sulavat ...