Anssin loppumaton mielenkiinto luontoon ja sen kätkemiin vanhoihin tai jopa muinaisiin kohteisiin vei meidät veneretkelle niin Etelä- kuin Pohjois-Konneveden päästä päähän tai ainakin lähes. Edestakaista matkaa tuli pyöreät 70 km. Kartalla kohteesta "mökki" karttanimen Närhilä tasolle ja takaisin. Mielenkiintoisia kohteita voi hakea mm. muinaisjäännösrekisteristä, karttamerkintöjen perusteella ja tässä tapauksessa myös Henrik Laitisen muistiinpanoista.
Näin upea oli retkisäämme. Jatta puski vettä takuuvarmasti kuten aina muulloinkin.
Tätä 42-vuotiasta puukaunotarta ei ikä paina. (Kuva otettu mökkirannassa eräänä kesäisenä yönä klo 02.00)
Siinä, missä Etelä-Konnevesi muuttuu Pohjois-Konnevedeksi on Kivisalmi. Tässä 69-tie, Konnevesi-Rautalampi, ylittää vesistön. Nykyisin siltaa pitkin, mutta ennen paikalla oli lossi.
Vuonna 1956 tapahtuneessa linja-auto-onnettomuudessa menehtyi 15 matkustajaa auton syöksyessä lossilaiturilta järveen. Ilmeisesti jarrut olivat pettäneet.
Etelä-Konnevesi on veneilijälle "pussinperä", josta ei voi jatkaa muualle. Niin järven yläpuolinen Konnekoski kuin alavirran Siikakoski ovat suuremmalle alukselle kulkemattomat. Sensijaan Pohjois-Konnevedeltä pääsee lännen suuntaan alapuoliseen Keiteleeseen Neiturin kanavaa pitkin. Tuolla vastarannalla on Kiesimän kanava, josta avautuu vesiväylä itään aina Pielavettä myöten.
Matka jatkui kohden pohjoista ja varsinaisia tavoitteitamme. Anssi oli kaivanut tietoja ikiaikaisista lapinraunioista muinaistutkija Henrik Laitisen (1832-1882) muistiinpanoista sekä muinaisjäännösrekisteristä. Laitinen oli kangasniemeläinen kansakoulunopettaja sekä innokas muinaistutkija. Ovatko löytämämme suht vaatimattomat kivirakennelmat lapinraunioita jäänee vaille vahvistusta. Jotain ihmiskätten töitä ne kuitenkin ovat niin uskon. Yllä näyte Närhinsaaresta.
Tämä raunio löytyy Pieni-Runkkuun saaresta. Puu on valinnut raunion kasvupaikakseen. Kekoa on varmaan joskus pengottu, sen verran levällään se nykyään on.
Ei sitä voi "Satunnainen Retkuilijakaan" kuin siunailla.
Tämä tulisija tuskin on muinainen, mutta ei siinä aivan äsken ole tulisteltu.
Yksinäinen rantakukka.
Suuri-Runkkuu (älä naura, nimi on oikea) oli mielenkiintoisin. Ei täälläkään sellaista sata-varmaa havaintoa ollut, mutta muinaisjäännösrekisterin ja omien tuntemusten mukaan nyt oltiin jäljillä.
Tämä kallioseinämän tasanne, kooltaan kenties 3x4 metriä, on mitä todennäköisimmin ollut asumuksen pohja.
Tasanteelle nousee rannasta selvästi käsinladotut kiviset portaat. Ovatko nämä muinaiset vai muuten vaan vanhat, en tiedä. Vanha tämä paikka kuitenkin on eivätkä portaat ole olleet aivan hetkeen käytössä. Ehkä kyseessä on jonkun kalamaja vuosikymmenten takaa?
Jylhää seutua.
Lähellä, saaren luoteiskulmassa on käytössä oleva upea leiripaikka. Nuotion ja ison kiven väliin on kasattu pehmeä sammalvuode varmaan teltan alustaksi. Nuotiopesä oli vielä lämmin, joten oli siellä nytkin joku aivan äskettäin ollut.
Sitten olikin jäljellä paluumatka ja saunanlämmitys.
Matkan varrelta löytyi taas kaksi asuttua kalasääsken pesää. Nyt niitä on tiedossa kaikkiaan kuusi ja ainakin puolet järvestä on tutkimatta.
Saatiin siellä matkan varrella säikäytettyä kurkiparikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti