Majavajärvi

Lahdesta Vääksyn suuntaan sijaitsee majavien asuttama pieni metsäjärvi. Aivan järven rantaan ei kulje tietä, mutta lähelle molempia päitä kyllä. Sen rannoilla ei ole minkäänlaisia rakennuksia, ainoastaan muutama metsäsuomalaisen kalastajan soutuvene. Tiedä, koska niitäkään on viimeksi käytetty. Tästä tarinasta kehkeytyy pakostakin vain paikan ja sen asukkaitten työn esittely, sillä itse majavat eivät halunneet tällä kertaa näyttäytyä. Näinhän se useimmiten menee.

Syksyllä metsään jäätynyt vesi antaa jo lähestyttäessä järveä viitteitä siitä, että joku on aiheuttanut vedenpinnan nousua. Laskupuron rantamilta löytyykin patotarvikkeita.

Järven rannoista puolet on joku luonnonystävämaanomistaja hakenut suojelualueeksi. Laskupuron pää on rauhoittamatta. Saako alue säilyä luonnontilaisena?

Järvi on vielä tänään jäässä, mutta auringon lämmittämät rantajäät ovat jo luovuttaneet. Näyttäisi siltä, että rantapenkan ja jään välissä on joku liikkunut. Tässä aika tuoreen näiköisiä jyrsintäjälkiä. Koivukin on kelvannut.

 Valtava täytyy majavan puruvoiman olla, lastutkin ovat maissihiutaleita suurempia. Sekin ihmetyttää, miten tämä metsuri osaa jyrsiä kolon aina metsän puolelle. Näin puun kaatumissuuntaan vaikuttava sideosa jää rannan puolelle ja puu kaatuu mitä todennäköisimmin kohti järveä.

Aina ei kuitenkaan voi onnistua. Vaikka kaatumissunta onkin oikea, voi puu jäädä tiheikössä konkeloksi. Varmaan harmittaa turha työ.

Tässäpä itse kotipesä. Eripaksuisista risuista ja puunrungoista mudalla muurattu keko on päältä umpinainen. Sisäänkäynti on rantapenkassa vedenpinnan ja jääkuoren alla. Pesä ei suinkaan ole padossa, kuten aikoinaan kuvittelin, vaan se on jossain muualla rannalla tai järvessä rannan tuntumassa. Varmaan ruokapaikat ratkaisevat. Talveksi majava varastoi tuoretta evästä järven pohjaan.

Kuljetusta helpottaakseen majava rakentaa kanavia, joissa se voi uittaa puitaan. Olen nähnyt muualla myös sileälle rantakentälle poikittain aseteltuja pyöreitä teljuja, joiden yli puut kulkevan helpommin.

Mikään suomalaisen haapapuun paksuus ei liene esteenä majavan kaadoille.

Vaikka ollaan luonnonsuojelualueella, tiettömässä umpimetsässä, löytyy täältäkin ihmisen jätöksiä. Tuskinpa Suomessa on paikkaa, jossa ei näitä ole. Uskon asenteiden kuitenkin vuosien varrella muuttuneen, siillä nämä padat, autonromut, tynnyrit yms. ovat enimmäkseen jo vanhempaa tavaraa.

Näkymä majavien "kotiterassilta". Ei hassumpi asuinpaikka. Ei ole Suomessa luonto kaukana kyliltä. Lahden torilta näihin erämaamaisemiin on linnuntietä n. 6 km.

Kierrettyäni järven palasin jälleen laskupurolle. Ilmeisestikin sen suojelemattoman osan metsänomistajalle majavan rakentelut eivät ole mieleen, koska pato on syksyn jälkeen purettu. Ei tosin varmaan kauan mene, kun pato on taas kasassa. Mestarit odottanevat sulavesiä ja silloin on minunkin aika palata, jos vaikka kohdattaisiin.

Luontoelämyksien lisäksi retkeni ovat usein tarjonneet mukavia ihmistapaamisia. Tänään kohtasin metsässä pariskunnan, jonka intohimona ovat juuri majavat. Sain jopa kutsun syksyllä järjestettävään majava-aiheiseen valokuvanäyttelyyn. Täytyy olla tarkkana, ettei jää huomaamatta.