tiistai 14. tammikuuta 2014

Vuorenpeikon näkötorni

Eilen illalla oli pitkästä aikaa pilvetöntä, oli lähes täyskuu ja 14 astetta pakkasta. Revontulten esiintymistodennäköisyys oli koholla. Niinpä läksin toteuttamaan syksyistä ideaani eli revontulikuvausta Vuorenpeikon näkötornista.
Tämä kyseinen näkötorni sijaitsee Nastolan Järvisten kylällä metsän keskellä ja on metsäkoneyrittäjä Erkki Salosen omin käsin rakentama. Vierailin siellä jo syksyllä ja joku on saattanut tästä retkestä lukeakin fb-seinältäni.


Torni on aivan rakentajan pihapiirissä jyrkkäseinäisen kallion laella. Lähimpään naapuriin on vähintäänkin toista kilometriä. Tässä kuvassa tornia on valaistu otsalampulla. Tornilla on korkeutta kallion pinnasta mitattuna 25,8m ja Salosen pihasta mitattuna 45m.


Tässä Erkin kotitalo huipulta kuvattuna. Ylös kiipesin otsalampun valossa kamerareppu selässä jalustaa toisessa kädessä kantaen. Pakkasen kiristyessä torni paukahteli ja narisi antaen touhuun lisäjännitystä.


No sikäli suunnitelmani ei toteutunut, että revontulia ei näillä lakeuksilla näkynyt. Näkyi kuitenkin kuun aavemaisesti valaisemaa maisemaa ja ympäristön taajamien valoja. Sammutettuani lamput tottui silmä kuunvaloon, joka runsaudellaan varmaan olisi vaimentanut mahdollisten revontulten näkyvyyttä. Kuvissa näkyy Vierumäen ja Lahden valoja.


Tämä maisema on kuvattu pelkällä kuunvalolla. Kuvankäsittelyssä olen varmaan lisännyt aavistuksen valoisuutta, koskapa lähimetsä vihertää. Tätä ei pelkällä silmällä kyllä havainnut.


Kun ajelin Järvelän kylälle, tuli radiosta Metsäradio-ohjelma. Kuinka ollakaan siinä Erkki Salonen oli haastateltavana kertoellen kotivuoren seinämästä kasvavasta ihmeellisestä pihlajasta. Tämän juuret ovat solmussa ylempänä kasvavan koivun kanssa. Koivu ei nyt päässyt kuvaan.


Tornin huipulle Erkki on rustannut jouluvalon. Saatellessaan minua ennen kiipeämistä neuvoi hän sammuttamaan sen  kuvausten ajaksi .  Ei näkynyt revontulia, ei. Toisen kerran sitten.
Lehtijutun mukaan  "savolainen jäätelötehtaan omistaja sanoi tullessaan, että piti lähteä katsomaan toista hullua". Jonkin asteinen hullu pitää olla senkin, joka pimeässä, pakkasessa, tuulen vinkuessa ja rakenteiden paukkuessa kiipeää lumisia portaita kohti korkeuksia, Sen voin kuitenkin sanoa, että olipahan hieno kokemus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti