Ystävät

Se tavallinen tarina: lapset eivät voi vastustaa pieniä koiranpentuja, mutta aikaa myöten tapahtuu sitten niin, että koiranpito nuoren ihmisen muuttuvissa elämäntilanteissa käy mahdottomaksi. Näin meidänkin kahden vanhemman aikuisen perheeseen on saatu koiria. Yhtäkään ei ollut aikomus hankkia, yhdestäkään ei enää haluttaisi luopua.

CARA

Ensin saapui kääpiöpinserityttö Cara. Cara on maailman kiltein ja mukavin koira. Painoa hänellä on vain 2,5 kg ja siinäkin on muutama sata grammaa liikaa. Valitettavasti Cara on syntymävammainen. Hänellä on niin suuri perna, ettei se meinaa mahtua sisuksiin. Tästä oletettavasti on seurannut jo pari läheltäpiti-sairastamista. Cara on vielä ns. lajia petit eli normaalia kääpiöpinseriä pienempi. Tässä kohtaa syyttävä sormeni osoittaa tiukasti rodunjalostajiin, jotka kaupallisista syistä tavoittelevat aina vaan pienempiä yksilöitä.

CHERI

 Kun Cara tuli jouluksi 2011, niin Cheri tuli sitten juhannukseksi 2012. Cheri on hieman kookkaampi 2,9kg kuin Cara. Hän on aika vakavamielinen vastuunkantaja, kun taas Cara on enempi haaveilevaa taivaanrannanmaalarityyppiä. Cheri on aina valppaana oltiin sitten kotona tai maastossa. Äitiys tunnetusti kasvattaa vastuuta. Cheri onkin tehnyt jo yhdet pennut
Päiväohjelmaan kuuluu viiden kilometrin lenkki niin aamulla kuin illansuussakin. Isännän lounaan jälkeen vetäistään yhteiset päikkärit saman peiton alla.

CAPO; CHERI ja CARA

 Tässä kuvassa mukana on poikakoira Capo, joka alunperin kuului samaan perheeseen. Hän käy meillä välillä hoitokylässä. Capo on porukan nuorin ja ehkä siksi vallattomin. Kukaan koiristamme ei ole sukua keskenään.

Seuraavat kuvat ovat aamulenkkimme varrelta. Ne on otettu muutama viikko sitten, mutta koska eilen aamulla oli aivan samanlaista, niin menkööt.

Nastolanharjua, joka on osa Salpausselkää

Caran hyppynäyte. Hyppyä harjoitellaan joka aamu. Joskus vielä osuu tarkennuskin kohdalleen.

Kotimetsä

Cheri mustikassa. Vielä tänä aamuna syötiin muutama kourallinen. Ovat jo aika vetisiä.