Merenkulkijan oppaana Perämerellä ennen ja nyt

 "Pekkasmatkojen" Pekka Väisänen Suomen Majakkaseurasta kokoaa työryhmänsä kanssa uutta kirjaa, tällä kertaa Perämeren pookeista, loistoista ja majakoista. Tästä innostuneena ja asiaan tutustuneena hän on järjestänyt ja järjestää edelleen muutamia ryhmämatkoja noille vesille. Itse pääsin mukaan 22.-25. heinäkuuta toteutuneelle matkalle. Siitä retkestä tämä kuvakertomus.

Retkemme alkoi Lohtajan Ohtakarilta. Edessä muinainen jatulintarha, muinainen kivimuodostelma.

"Saaristossa sijaitsevat jatulintarhat ovat todennäköisesti kalastajien ja merimiesten tekemiä ja liittyvät kalansaaliin ja hyvän purjehdussään turvaamiseen. Ruotsalaisen perimätiedon mukaan kalastajat kävelivät jatulintarhoissa hyvää säätä ja kalaonnea saadakseen. Toisaalta perimätieto yhdistää jatulintarhat merenkulkuun ja merimiehiin: Haaksirikkoutuneet tai parempaa tuulta odottaneet merimiehet olisivat rakentaneet jatulintarhoja ajankulukseen. Jatulintarhat on tulkittu myös luotsien ammattikuntasymboleiksi." (kp.nba.fi/wiki;jatulintarha)

Takana Ohtakarin vanha pooki, huipulla tynnyri. 

"Tunnusmajakka eli pooki on merenkulun optinen apuväline. Tunnusmajakassa ei ole valolaitetta eli sektoriloistoa, vaan kyseessä on valaisematon, vain valoisana aikana selkeästi havaittava rakennelma." (Wikipedia)

Matkanjohtaja Pekka Väisänen takanaan Ohtakarin jo hiljennyt luotsitalo.

Ohtakarissa on myös uusi pooki-majakan nimellä kulkeva merimerkki. Huipulla loistaa valo.

Luodolla sijaitsee myös ikiaikainen kalastajakylä museoineen ja kunnostettuine mökkeineen.

Tarkoitus oli vierailla myös Kalajoen Maakallassa kuvan Ansio-kuunarilla, mutta luonto päätti toisin ja nostatti sopimattoman tuulen. Vierailimme kuitenkin aluksella ja saimme kuulla seikkaperäisen esitelmän laivan rakennusvaiheista. Tässä on alus ja matka, jota vilpittömästi suosittelen kaikille. Taatusti et pety. Esimakua blogissani tarinassa Maakallaan kaljaasi Ansiolla

Siinähän me taas ollaan.

"Kraaselin majakasta oli ensin huomattu kotilaivan täysin purjein puskevan ulapalta Raahea kohden ja sen merkiksi oli heti vetäisty flaku ylös. Ja siitä sinkosi kaupunkiin iloinen humaus: ”Pooki flakkaa!” Enempää ei tarvinnut sanoa. Koko kylä siitä tiesi, että kotilaiva oli tulossa" ja tästä alkoikin sitten aivan oma tapahtumien sarjansa johon kuului mm. kolmen päivän juhlimislupa! - Samuli Paulaharju, Wanha Raahe"

Kraaselin luotsitalon katolla näet luotsien tähystysikkunat ja päätykolmiossa merkkivalolaitteen. Talo on nykyään yksityiskäytössä.

"Nämä valottomat pookit eli nk. tunnusmajakat oli tarkoitettu päivämerenkulun kiintopisteiksi. Ne olivat purjelaivakauden tärkeimpiä merimerkkejä, joita pystytettiin mm. kaupunkeihin johtavien väylien tunnuksiksi. Saarissa ja karikoilla töröttävät pookit näkyivät hyvällä säällä kilometrien päähän. Pookien yleisin tehtävä oli toimia väylän alkua tai väylän kulkua osoittavana tunnisteena. Niillä ei ollut tiettyä, samanlaisena toistuvaan muotoon tai väriyhdistelmään liittyvää viestiä. Liikennettä ohjaava vaikutus perustui siihen, että laivurit tiesivät, miten kutakin merkkiä oli lähestyttävä ja kuinka se oli ohitettava." ( https://www.visitraahe.fi/historialliset-pookit-raahen-saaristossa)

Näkymä tähystysikkunasta.

"Tärkeintä pookien muodossa ja värissä on se, että ne erottuvat pitkälle vaakasuorasta horisontista. Yleisimmät pookit ovat torni- tai keilamaisia, kuten Iso-Kraaselin pooki, myös pyramidinmuotoisia pookeja on rakennettu, tästä esimerkkinä Taskun pooki. Pookin yläosaan saatettiin tehdä vielä erilaisia huippumerkkejä - lippu Iso-Kraaselissa, risti Taskun ja tuuliviiri Kumpeleen pookin huipulla. Yleisimmin väreinä käytettiin punaista, valkoista (Iso-Kraaseli) ja keltaista (Tasku). Värien valintaan vaikutti pookin ympäristö ja lähestymissuunta. Jos pookilla oli taustanaan tumma metsä, maalattiin pooki tai osa seinäpinnasta valkoiseksi, jos takana taas oli avoin merimaisema, maalattiin pooki tummemmaksi. Jyrkän vastakohdan muodostavilla väriyhdistelmillä varmistettiin näkyvyys myös vaihtelevissa valaistusoloissa."(https://www.visitraahe.fi/historialliset-pookit-raahen-saaristossa)

Joukkomme Taskun saaren pookilla. Saarelle pääse myös satunnainen matkailija, kesällä veneellä talvella suksien.

Sitten Ouluun ja matkaan. 

"Oulu, tutummin Oulu-laiva, on vuonna 1963 Reposaaren Konepajalla Porissa rakennettu moottorialus, jonka omistaja on oululainen Merellinen Oulu -yhdistys. Alus rakennettiin alun perin Merenkulkuhallituksen toimeksiannosta ja valmistuttuaan se sijoitettiin Oulun Luotsipiiriin tarkastusalukseksi."( Wikipedia)

Laivan tarina

Hiuvet, betoninen hylätty majakka Oulun edustalla on ollut viimeksi yksityisenä huvilana, mutta jäljistä ja viidakosta päätellen jo siitäkin tehtävästä hylättynä.

Suurella laivalla ei pääse tällaisten kohteiden rantalaituriin, jos niitä edes onkaan. Siispä kumiveneeseen, kuten Kaleva-lehden valokuvaaja. Saaren rannassa odotti vielä kahlaaminen. 

Laitakarin pooki, jonka kuvasin vain laivan kannelta.

Mehän tykätään meritunnelmasta.

Oulu-laiva jätti meidät Hailuodon mantereenpuoleiseen laituriin ja automatka luodon toiseen päähän johti meidät Marjaniemeen. Täältä löytyi oikea ja vieläkin toimiva majakka.

Tällaisella lasilaitteella valo näkyy kauas.

Näkymä huipulta.

Marjaniemen luotsitalo, huomaa kattoikkunat.

Jo viimeisiään vetelevä Keskiniemen pooki. Syystä, jos toisesta näiden hienojen historiallisten ja merkittävien rakennusten annetaan rappeutua ja maatua sijoilleen. Saako Pekka ja Majakkaseura tämän pelastetuksi?

Vieressä modernimpi valoaan vilkuttava metallitorni.

Hailuodossa meitä viihdytti ja opasti Kari Blomster. Osajoukon jopa majoitti kotiinsa. Kiitos siitä!

Tähän se sitten päättyi tämä runsas ja mielenkiintoinen majakkamatka. Haluatko mukaan? Tutki mahdollisuuksia täältä Suomen Majakkaseura.

Seuraava tarina kertookin sitten Yttergrundin majakkaviikosta, kunhan ehdin raapustamaan.

Lappeenrannan seudulla 2021

 Tyttäreni Laura ja Maija sekä heidän kuusi poikaasa ja vaari tekivät 7.-10. heinäkuuta yhteisen kesäretken Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Lappeenrannan seutuville. Paljon ja monenlaista ehdittiin nähdä ja kokea. Matkalla poikkesimme Mikkelissä tutustuen uuteen Muisti-museoon. 

"Sodan ja rauhan keskus Muisti tuo aivan uudella tavalla koettaviksi ihmisten ja yhteiskunnan sodan ajan todellisuuden. Mitä nainen teki sodassa? Mitä päättäisit sensuurista? Onko propaganda uusi keksintö?" (Muisti)

Siinä joukko evakoiden jälkeläisiä, yksi vielä kameran takana. 

"Muisti kertoo ihmisestä sodassa. Ensimmäinen näyttelymme nostaa esiin lasten, naisten ja miesten tarinat talvi-, jatko- ja Lapin sodissa, erityisesti suomalaisten ja Suomen näkökulmasta, eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa kontekstissa." (Muisti)

Ei tainnut mummon matka-askissa olla näin hienoja tavaroita.

Samassa yhteydessä olevan Päämaja-museon kabinetti. Siinä se on Mannerheim aikoinaan istuskellut ja varmaan suunnitellut suuria kuvioita.

Reilu suositus Mikkelin lounaspaikaksi on kahvila Nanda. Varo ettei kieli sula ruuan mukana.

"Partakoski on järvitaimenen ainoa kutupaikka eteläisen Saimaan alueella. Partakoskella on vanha graniittinen silta, joka on sijainnut lähellä Ruotsin ja Venäjän rajaa 1700-luvulla. Ensimmäiset sillat Partakoskelle ja Kärnäkoskelle rakennettiin jo tuolloin. Nykyinen Partakosken kivisilta valmistui 1902." (Saimaageopark)

"Kärnäkosken linnoitus rakennettiin venäläisen kenraali Aleksandr Suvorovin johdolla vuonna 1791 osaksi pääkaupunki Pietarin puolustusjärjestelmää. Ruotsin vastaista rajaa turvannut linnoitus oli samalla Saimaan laivaston tukikohta. Linnoitus hylättiin tarpeettomana, kun Suomi oli vuonna 1809 liitetty osaksi Venäjää." (https://www.luontoon.fi/karnakoski/historia)

"Hattujen sota Ruotsin ja Venäjän välillä päättyi vuonna 1743 solmittuun Turun rauhaan. Siinä Kaakkois-Suomi liitettiin Venäjään. Ruotsalaiset yrittivät 1700-luvun lopulla Kustaan sodassa vallata takaisin menettämiään alueita mutta eivät onnistuneet. Kärnäkoskellakin käytiin kiivaita taisteluja." (https://www.luontoon.fi/karnakoski/historia)

Savitaipaleen Kuolimo-järven uskomattoman kirkas vesi ja laaja hiekkaranta oli kaikille mieluinen uimapaikka ja vallitsevan helteen vuoksi tarpeellinen vilvoituksen lähde.

Käytiin siellä toisenkin kerran.

Majapaikkana oli Wanha Havon koulu Savitaipaleen maaseudulla.

"Kuivaketveleen linnavuori on noin 600 m pitkä, 80-100 m leveä ja parhaimmillaan 20 m korkea rapakivisydämellä varustettu kalliodrumliini. Linnavuoren pohjoisosaa kiertää kolmelta sivulta keskimäärin 10 m korkea, paikoin pystyjyrkkä ja paikoin porrasmainen jyrkänne.

Loivan eteläsivun yläosassa on noin 40 m pitkä kivivalli, joka yhdessä jyrkänteiden kanssa rajaa noin hehtaarin laajuisen suojatun alueen. Arkeologisten tutkimusten mukaan linna on ollut käytössä todennäköisesti rautakaudella." (https://www.saimaageopark.fi/kohteet/kuivaketvele-hillfort-rapakivi/)

Kovin oli kivivalli jo madaltunut ja sammaloitunut.

Vuoren halkeamasta löytyi geokätkö.

Lappeenrannan Hiekkalinna on Lappeenrannassa vuosittain rakennettava hiekkalinna. Hieman yli kolme miljoonaa kiloa hiekkaa kasataan haluttuihin kohtiin, tampataan ja tarvittaessa muotitetaan, jonka jälkeen itse veistäminen voi alkaa. Veistokset kestävät hyvin säävaihteluita. Tämän vuoden teemana oli pelimaailma.

 

Lappeenrannan linnoitus on alun perin ruotsalainen linnoitusjärjestelmä, jota ovat laajentaneet myös venäläiset. Linnoituksen rakentaminen alkoi Lappeenrannan kaupungin perustamisen jälkeen 1649. Linnoitus sijaitsee sen mukaan nimetyssä Linnoituksen kaupunginosassa.
Pitihän siellä meidänkin kiertää.

Tykkimiehen tarkastus, ei ollut kuulaa putkessa.

Ja sitten taas uimaan. Tyttö katsoi siihen malliin, että pakko oli hypätä, molempien.

Hei, me lennetään!

Lopuksi Saimaan aalloille suuntana Ilkonsaari.

"Kristillisen kirkon elämässä erityisesti itäisessä kulttuurissa ovat keskeisessä asemassa olleet luostarit. Sana ”skiitta” liittyy oleellisesti luostariin. Historiasta tiedämme, että on ollut lukuisia kilvoittelijoita, jotka ovat halunneet omistaa elämänsä kokonaan Jumalan palvelemiseen ja vetäytyneet yksinäisyyteen, irti tavallisesta yhteiskunnallisesta elämästä.

Ilkonsaaren ”skiitoissa” ei asu kilvoittelijoita, mutta kullekin saaren rakennukselle on nimetty ns. emoluostari. Nämä luostarit ovat toimineet merkittävinä virstanpylväinä kristinuskon historiassa ja niitä edustavat Ilkonsaaren ”skiitoissa” ko. luostarien alueelta kopioidut rakennukset." (http://www.saimaanskiitat.fi/skiittasaari/)

                               

Tämän merkittävän rakennustyön on saanut aikaiseksi Saimaan Skiitat ry.  Aivan mykistävä löytö. Kyllä Suomesta löytyy.

Ja sitten taas uitiin.

Vaari on sitä mieltä, että retki oli enemmän kuin onnistunut. Sää, retken tutkimuskohteet ja retkiseura olivat luokkaa AI.

Maksettu ilmoitus

Seuraavan tuotantokauden polliisi Sorjosta avustaa majuri Kalikowski ja hymyä riittää.

Kevään 2021 lintuja

 Laitanpa tänne parhaat palat kevään linturetkiltäni ennen kuin uhohtuvat muun kuvamassan joukkoon. Utön retken kohtaamiset ovat omassa postauksessan.

Vielä oli lunta maassa, kun nokikana uiskenteli Tourujoessa.

Peukaloinen on suosikkejani. Ryteikössä pökkelöpuiden alla on usein hänen elintilansa.

Eikä hippiäinen jää yhtään toiseksi. Vilkas kaveri.

Tervatehtaan maisemissa Laukaassa uiskenteli ja ruokaili monenlaista vesilintua ja kahlaajaa. Edessä haapanapari.

Ilmassa jouhisorsia.

Suokukoilla oli tarve tankata ja huilata ennen loppumatkaa pohjoiseen.

Oli siellä lapasorsiakin.

Kahlaajia edustakoon mustaviklo.

Vuontee on lähes lintuharrastajien paratiisi. Tänä keväänä nähtiin erittäin harvinainen arotasku.

Mustakurkku-uikut Petäjävedellä

Tukkasotka Äijälänrannassa

Kuten myös liejukana

Meriharakat ovat lisääntyneet kautta Keski-Suomen.

Sepelrastas Laukaa

Keltavästäräkki Tervasuo, Hankasalmi. Pohjoisemmas varmaan matkalla hänkin.

Näinköhän pikkulokit jäivät pesimään Tervasuolle?

Laulujoutsenpari oli vallannut Lapinjärven pesäpaikakseen ja kanadanhanhien oli poistuttava.

Isokuovia on vaikea erottaa pesältään. Tämä kuitenkin löytyi läpi auton ikkunan.

Lehtokurpan näkee ja kuulee illan hämärtyessä reviirilennollaan esim. mökilläni, mutta harvoin sen löytää näin kuvattavissa.

Tänä keväänä on sinipyrstöt saapuneet harvalukuisena myös Keski-Suomeen. Monikohan näistä kuusamolaisista löytää puolison näiltä main.

Mitä, eikö lokit muka pesi puissa? No, harvemmin. Kuvattu kotini ikkunasta Äijälänrannassa, Jyväskylässa.

Monia lajeja jäi taaskin oman koneen kätköihin. Tässä niistä kenties merkittävimmät.