Märket-talkoolaisena 2020

 Viime vuoden postauksessa,  Märket majakoiden aatelinen, kerroin majakan kuuluneen niihin ns. "kerran elämässä tapauksiin", nyt siitten kävin jo toiste.  Uusi vierailuni Märketille tapahtui 5.-12. syyskuuta. Talkootovereina olivat Hille ja Pentti. Hille oli uusi tuttavuus, Pentin tunsin ennestään. Suomen Majakkaseurasta ja Märketin historiasta ja toiminnasta kerroin siinä ensimmäisessä tarinassa. Nyt mentäneen talkooviikon tapahtumien ja tunnelmien parissa.

Märket tulosuunnasta kuvattuna.  Saarella ei ole ollut luotsiasemaa ja siksi sinne ei ole rakennettu suojasatamaa eikä laituria. Yhteysveneellä voi päästä tälle puolelle poijukiinnitykseen tai pohjoistannalle kalliohalkeamaan, jos keli on sopiva. Usein ei ole. Poijusta matkaa jatketaan saarella olevalla kumiveneellä.

Alunperin lähtömme Eckerön venelaiturista piti tapahtua aamulla klo 8.00. Lähtö siirtyi iltapäivään, ja me siirryimme Maarianhaminan torille aamupalalle.

Turistikierros jatkui Geta-vuorelle. Luontopolkuun ja luoliin ei ollut kuitenkaan aikaa, mutta tulipahan käydyksi.

Onneksi tuuli asettui ja pääsimme merelle. Lopulta jopa kalliokiinnitykseen suorittamaan vuoronvaihdon. Asetuimme asumaan ja lämmitimme saunan. 

"Olen koiran raato raihnainen ja pahan hengen pahka./ Mä synnin imin itseeni / kuin rasvan imee nahka. / Mä olen koira nälkäsuu. / Oi, viskaa Herra armonluu / ja tartu piskin niskaan. / Minut taivaan iloon viskaa." Näin viihdyttivät itseään laulullaan ahkerat tiskaajamme.

Sunnuntaina ei ollut kirkonmenoja vaan päivä meni huushollihommissa. En mielelläni narise olosuhteista tai toisten touhuista, mutta nyt on vähän pakko. Edellinen ryhmä oli syystä jos toisesta jättänyt siivous ja tiskaushommat tulevalle porukalle eli meille. Jo haju keittiössä ja ruokailutiloissa oli kuin teurastamon jätesäiliössä kesähelteellä. Roskikset täynnä, astiat tiskaamatta, jääkaappi täynnä epämääräisiä jätöksiä, lattiat sontaisia, huussi piripintaan täynnä, kuten kompostikin. Vaan eivät olleet enää pyhäiltana, ja sisätilojen  ilmanlaatukin alkoi pikkuhiljaa paranemaan. 

Pena, Tenojoen lohensoutaja, halusi kokeilla kalaonneaan täälläkin. Olihan sitä onnea, verkot täynnä; kolme silakkaa.

Vapaonni ei ollut ihan yhtä hyvä.

Päivystäjille jaetaan henkilökohtaisia tehtäviä: Itse olin kokki, Pena myyjä/opas ja Hille nettipäiväkirjan ylläpitäjä ja ryhmän POMO. Edellisen ryhmän tehtävänä oli ollut oikeitakin töitä, ulkoseinän rappausta, joka heidän kunniakseen mainittakoon.

Valokuvauksen opettajani KK raivosi kerran meille kurssilaisille: "Yksikin auringonnousu tai -laskukuva vielä niin heitän nämä vermeet ikkunasta pihalle!" Ehkä hän ei törmää tähän auringonlaskuun.

Omiin intohimoihini kuuluu valokuvaus, erityisesti lintujen. Siitä aiheesta tulee oma postaus myöhemmin. Tässä naapuriluodolla päivystävät merimetsot valmistautuvat vastaanottamaan nousevaa myräkkää.

Ennen sitä kuitenkin näkymä majakkatornin pääovelta krs. 1½.

Sitten se torstaiaamuna alkaa. Luoteen puoleinen tuuli 17-21 m/s nostaa meren pintaa ja aallokon korkeutta lopulta niin, että vesi vyöryy yli majakkaluodon. Tänään ja huomenna (16.-17.9.) tilanne lienee jo paljon hurjempi, kunnon myrskyä on luvassa. Kyllä vanha majakka kestää, vaikka tilanne vaikuttaakin  pahalta. Tiedän tämän viikon ryhmän varautuneen hyvin myrskyä vastaan.

Odotan mielenkiinnolla huomisia kuvia.

Illalla alkoi jo helpottamaan. Pena on maailman meriä kulkenut vanha merikarhu ja isompikin aallokko on hänelle tuttua. Meikäläiselle maakravulle tämä on jo hurjaa.

Ei paljon huimaa Hilleäkään. Hänkin on purjeveneillä seilannut suurilla merillä.

Aallon-/jäänmurtajan aukosta tulvi merivettä  ylämäkeen.

Normaalitilanne on tällainen.

Niin oli kalliot kuivuneet seuraavaan aamuun tultaessa. Majakka kuvattuna lännen puolelta eli ihan Ruotsista saakka. (Puolet luodosta kuulluu Kalle-Kustaalle)

Merikarhua hymyilyttää.

Säätietojen mukaan meidän oli parasta poistua jo perjantai-iltana ja tehdä tilaa uudelle ryhmälle. Sitä ennen saapuivat viikon ensimmäiset vieraat.  Suleltajien tukialus Eva ankuroi luodon pohjoissyrjään,

ja osa sen miehistöstä ui maihin tutustumaan Märketin majakkaan. Näin ehti Pena saamaan vielä opastustehtävän. Eikö ole tuo keskimmäinen selvästi James Bondin näköinen?

Vanha miehistö ja tavarat kuskattiin kumiveneellä Zephyr-alukselle ja uusi sieltä luodolle. Kaikki sujui mallikkaasti.

Hille ja Pentti olivat loistavaa seuraa ja ahkeria talkoolaisia. Kiitos teille siitä!

Minä ite, raanakuski.

Bonus-kuvat

Kun taas tuli hieman extra-aikaa, leikittiin turistia. Eckerön vanha posti- ja tullitalo

Jomalan kirkko

votiivilaiva

Armoa!

Anna lantti.

Vanha merimies vakavana.

Ja se oli sitten siinä.

Märket, osa II

Majakkasaarella viettämälläni talkooviikolla 4.-11.5. minulle jäi onneksi runsaasti vapaa-aikaa. Tämän ajan käytin mieluusti luonnon, lähinnä lintujen, tarkkailuun ja kuvaamiseen. Tässä kuvakavalkaadissa on osa kohtaamisistani siivekkäistä.

Onko hän pajulintu, tiltaltti vai joku muu? Tuuli puhalteli etelän puolelta 5-15 m/s voimalla koko viikon ja tällaisia yksinäisiä vieraita ilmestyi luodolle päivittäin. Liekö kyseessä reitiltään eksyneistä yksilöistä, jotka laskeutuivat hetkeksi levähtämään.

Koleassa ja tuulisessa säässä energian kulutus on runsasta. Joillakin ei vain voimat riitä kauemmas. Niin oli väsähtänyt tämäkin punarinta ja muuan pyrstötiainen. Ihmettelin, miten viimeksimainittu ylipäätään oli selvinnyt näinkin kauas aavalle merelle. Voiko kellään olla tietoa siitä, miten suuri joukko muuttajia uupuu meren ylitykseen.

Alli voi aina jäädä aalloille lepäämään, ja ruokaakin on meressä tarjolla.

Kala-, harmaa-, nauru-, selkä ja merilokki pärjäävät kyllä. Tosin ei niitäkään ollut kuin muutamia pareja tai yksilöitä kutakin.

Merilokki löysi ruuakseen aaltojen rantaan ajamia simppuja . Aika ahmatti on hän.

Varsinaiseksi asuinpaikakseen luodon lienee on valinnut vain lapintiirat. Näille lentotaitureille ei näyttänyt ruuanhankinta teettävän ongelmia.

Pesintä oli lähellä ja olikin hauska seurailla tiirojen parinmuodostustansseja.

Yhdessä tallattiin ympyrää ja annettiin kiihkon kasvaa.

Näin siinä sitten lopulta usein kävi.

Näillä vesillä asustaa runsaasti harmaahylkeitä eli halleja. Tällä reissulla en kuitenkaan nähnyt kuin tämän yhden uteliaan kaverin. 

Lisääntyminen oli meriharakoillakin mielessä.

Olin meriharakoiden kohtaamisesta mielissäni. Huvittavaa oli, että heti palattuani Äänekoskelle, löysin meriharakan myös täkäläiseltä rannalta.

Kanadanhanhi pikavierailulla

Samoin turkinkyyhky. Jostain syystä tämä yksinäinen kaveri oli tiirojen mielestä erityisen vastenmielinen ja niin oli hänen poistuttava luodolta runsaan tiirajoukon saattamana. Onnetonta räpyttelyä oli hänen lentonsa ja hiukan epäilyttää, selvisikö lintu niin pikaisesta jatkolennosta.

Riskilä on ulkoluotojen asukki. Kymmenen linnun parvi viihtyi paikalla kalastellen ja kallioilla huilaten  koko viikon. Mahtavatko jäädä myös pesimään.

Kyhmyjoutsenperhe teki myös visiitin.

Merimetsot pesivät jossain lähempänä Ahvenanmaata, mutta kalassa niitä kävi aina Ruotsin puolella saakka.

Västäräkit olivat kovin kesyja ja laskivat luottavaisina lähelleen.

Tyllipari viihtyi koko viikon.

Samoin leppälintu-uros. Naarasta en havainnut. Voisivatko pesiä näissä niukoissa oloissa. 

Millainen on luodon hyönteiskanta myöhemmin kesällä? Täällä ei ainakaan ole käestä uhkaa.

 Eräänä päivänä ilmestyi joukko merisirrejä. Niillä on tapana tallustella vesirajassa kallion halkeamia tutkien. Nyt ollaan ruokalevolla.

Samantapaiset on tavat karikukollakin.

Merikotkapari teki ylilennon Ahvenanmaalta ulkokarille päivittäin. Siellä ne istuivat kalliolla pitkään tähystellen merelle, kalaa, lintuja vai kuutteja?

Toisinaan ne laskeutuivat Märketille ja pääsin jonkun kuvankin nappaamaan.

Kaikkiaan näin viikon aikana 24 lintulajia. Edellä esiteltyjen lisäksi luodolla poikesi ainakin ampuhaukka, sepelkyyhky ja haarapääsky.