Hiiripöllö, Surnia ulula

Aurinkoinen aamu, pakkasta kolme astetta. Metsäsyöttöpaikalle oli tarpeen viedä lisämuonaa. Samalla oli mahdollisuus istuskella tovi ruokavieraita kuvaillen.

Kotipihalla oli edelleen tilhien saattojoukko. Nyt alkaa marjat olla jo aika vähissä.

Laitanpa tähän vielä tällaisen aurinkoisen poseerauksen.

Syöttöpaikalla kävi melkoinen liverrys. Punatulkkuja on ollut ilahduttavan paljon.

Tässä herra. Paikalla esiintyivät myös: tali-, sini-, hömö- ja töyhtötiaiset, keltasirkut, pari viherpeippoa ja närheä sekä yksi korppi. Puukiipijän on hukka perinyt tai toivottavasti se on vaan muuttanut muualle.

Pelkän naamioverkon alla alkoi parin tunnin istumisen jälkeen tulla vilu ja niin päätin lähteä katsomaan, onko pöllö kotona.

Talvella 2014 kävi melkoinen hiiripöllövaellus yli Suomen. Putinin lähettämiä olivat. Täällä Nastolan seudulla ei ollut harvinaista löytää viisikin pöllöä yhtenä päivänä. Sitten meni pari talvea, etten nähnyt ainuttakaan. Nyt niitä on taas joitakin. Ruokahan se on se muuton syy.

Pari pellonlaitaa kiikaroituani ajoin lintumies-Jorman vihjaamalle aukealle ja nostin kiikarit silmilleni. Siellähän se istui hiiripöllö langalla. Tämän talven viidestä pöllösta vain yhden olen itse löytänyt. Muut ovat Jorman näyttämiä tai vihjaamia. Hän on ahkera etsijä ja tietää, mistä etsiä.

Hiiripöllöt saalistavat päiväsaikaan myyriä ja ovat usein ihmisen suhteen pelottomia. Ei kuitenkaan aina ja niin otin ensimmäiset kuvat jo suht kaukaa.

Lintu vaihtoi välillä paikkaa kuivuneen koivun latvaan ja

sieltä taas takaisin langalle aivan yläpuolelleni.

Ihmettelevä vai vihainen?

Uskomattoman tarkan näkönsä avulla hiiripöllö näkee peltomyyrän satojen metrien päästä. Aina ei hyökkäys kuitenkaan tuota tulosta.

Siksi työtä on jatkettava.

Huomaatkos, nyt onnistui. Myyrä on kiinni.

Pyrähdys langalle ja myyrä kynsiin.

Sitten matkaan. Kun myyriä on saatavilla enemmän kuin lintu tarvitsee päivittäin, vie se saaliinsa johonkin löytämäänsä koloon odottamaan heikompia aikoja. Fiksu kaveri. Pellolla käynyt kylmä viima ja kotona ruokaa odottavat koiraystävät pakottivat minut lopettamaan tämän tarkkailun kesken shown. Toiste jatketaan.

Lisää faktaa Luontoportin sivuilta.

Pöllönmetsästys osa II

Lintumiehen neuvoilla alkoi pöllöjäkin löytymään. Torstaina 14.11. ajelin Iitin Kotteron peltoaukeille ja siellä niitä oli ja peräti kolme aika lähekkäin. Olihan se aika juhlava tunne löytää ensimmäinen. Autoa kääntäessä huomasin suoraa edessä kuusen latvassa ensimmäisen. Keli ei ollut kovin valoisa ja lintuunkin oli matkaa.

Tällaisen siitä sain. Ensimmäinen hiiripöllöni. Lauantaina jo paistoi aurinko. Niinpä läksin uuteen yritykseen noille seuduin.  Saman kuusen latvassa odotettiin.

Toinen pöllö istuskeli matkan päässä sähkölangalla. Aluksi lähestyin sitä varoen, mutta se ei tuntunut piittaavan minusta mitenkään.

Tähystys käynnissä. Näkyykö hiiriä tai todennäköisemmin myyriä? Havainto ja matkaan!

Havainto ei ollut tarkka, sillä pöllö jäi lekuttelemaan tuulihaukan lailla pellon ylle.

Nyt löytyi, syöksyyn!

Myyrähän sieltä tuli saaliiksi. Vaikka pöllö ei aiemmin ollut välittänyt minusta lainkaan, näytti se nyt saaliin saatuaan poistuvan eri suuntaan. Saaliinsa omakseen varmistaen  lintu lensi takana olevaan valtaojan uomaan ja nousi sieltä vasta usean kymmenen metrin päästä. Näin jäi kuviin  saalistuksesta ja saaliista vielä hyvinkin parannettavaa.

Jännittäviä hetkiä näin ensikertalaiselle ja uskon näin olevan  jatkossakin.

Paluumatkalla kohtasin  kolme valkohäntäpeuraa vaiko -kaurista nykyään? Pari varmaan nuorenpaa yksilöä väisti viisaasti  pusikon taakse, mutta ilmeisestikin emä jäi passiin. Taisi olla hyväkin ruokapaikka.