keskiviikko 25. elokuuta 2021

Yttergrundin majakka

 Kahden eri Märkket-viikon (vuosina 2019 ja 2020) jälkeen tarjoutui tänä kesänä mahdollisuus osallistua tolkootöihin Yttergrundin majakkasaaressa Selkämeren rannalla Siipyyssä. Näin myös tapahtui 14.-20. heinäkuuta. Yttergrund on Majakkaseuran käsittelyssä ensimmäistä kesää ja työtä riittää.


Yttergrundin majakalle kuljetaan Harri Utterin kuljettamalla moottoriveneellä. Matka mantereelta kestää tuskin varttituntia. Saaren ja mantereen välinen merialue on matalaa ja kivikkoista, venekuskin on syytä tuntea vetensä. Tässä majakka on kuvattuna vastakkaiselta puolen kuin sen venesatama sijaitsee eli etelän suunnasta ja metsästä pilkottaa vanha majakanvartijoiden mökki.


"Selkämeren keskiosa oli vielä 1800-luvun loppupuolella Pohjanlahden merenkulun pimeimpiä alueita. Säpin ja Sälgrundin majakoiden väliin jäi reilun 90 kilometrin pituinen valaisematon väylä.

Vuonna 1880 päätettiin rakentaa majakka Södra Yttergrundin saarelle Kristiinankaupunkiin. Yttergrundilla oli jo entuudestaan vanha luotsiasema rakennuksineen.

Rakentamisen viivästyessä yli kymmenen vuotta moni alus ajoi karille saaren lähistöllä. Aluksista muutama onnekas pääsi jatkamaan matkaansa, mutta osa upposi ja jäi hylyiksi.

                          

Modernin rautaisen majakan rakentaminen aloitettiin helsinkiläisen Kone & Siltarakennus -yhtiön toimesta vuonna 1890. Osat koottiin verstaan pihalle pala palalta ja valmistuttuaan purettiin jälleen osiin ja kuljetettiin Yttergrundiin. Saaressa rakennustyöt aloitettiin vuoden 1892 keväällä ja osat koottiin suuren kivijalan ja teräsrungon päälle. Uudet valolaitteet tilattiin Ranskasta.



Majakan valo sytytettiin ensimmäisen kerran 18.9.1892 ja se kantoi 14 meripeninkulman päähän. Valmistuttuaan kymmenkerroksinen ja 41 metrin korkuinen majakka oli Pohjoismaiden korkein. Sen valon korkeus on 43,6 metriä.
Ainutlaatuisen majakkatornin piirustukset olivat näytteillä Pariisin maailmanäyttelyssä vuonna 1900 sekä kansainvälisessä teollisuusnäyttelyssä Pietarissa vuonna 1908.


Ennen majakan rakentamista saarta asuttivat luotsit. Majakan valmistuttua saarelle palkattiin majakkamestari ja kolme majakanvartijaa. Heille tehtiin omat asuinrakennukset vanhan luotsiaseman ja majakan läheisyyteen 1890-luvun alussa. Talojen ympärillä oli pienet kasvimaat ja mahdollisuus pitää muutamia kotieläimiä, toisin kuin monella muulla karulla majakkasaarella.


Elämä saarella alkoi hiljentyä, kun luotsitoiminta lakkautettiin 1920-luvulla. Majakka muutettiin kaasukäyttöiseksi vuonna 1931, jolloin lakkautettiin myös kaksi majakanvartijan virkaa. Automatisoinnin jälkeen vuonna 1963 loputkin virat lakkautettiin ja saaren toiminta hiljeni kokonaan.

Pihapiiri on nykyisin autio, mutta rakennuksia on vuokrattu eri seurojen käyttöön. Majakka on kuitenkin yhä toiminnassa, ja se ohjaa merenkulkijoita 16,5 meripeninkulman päähän. Majakka on nykyisin Suomen kolmanneksi korkein Bengtskärin ja Suomenlinnan majakoiden jälkeen." (https://itameri.fi/fi-FI/Vapaaajan_vietto/Nahtavaa_merella/Majakat/Yttergrundin_majakka)

Valitettavasti majakan ovi on suljettu eikä sinne ole toistaiseksi mahdollisuutta päästä sisälle.


Majakanvartijoiden tuvan lisäksi saarelta löytyy pientä remonttia vailla oleva sauna, jonka mojovia löylyjä ei voi moittia.


Makasiini on  varastorakennus, johon on mahdollisuus kunnostaa myös yöpymistiloja.


Makasiinin aitaa jäkäläpeitteessään.


Entinen karjasuoja, jonne tänä kesänä on kasattu tuoreita halkoja (ehkä hieman ennenaikaisesti. Tiukkaseinäinen rakennus tuskin on paras halonkuivuupaikka).


Lähempänä venerantaa on luotsitupa, joka on Kristiinankaupungin veneseuran käytössä.


Sen vieressä on vanha purjevaja, josta löytyy vierailijoita palveleva kioski. "Hyi Pentti, täällä ei myydä Captain Morgania. Jäätelöa saat tai Majakkaseuran paitoja ja julkaisuja, virkkoi kioskin tyttö Outi.


Lännen puolella aukeaa ulappa ja vastarannalla on Ruotsi. Nämäkin kallioluodot ovat merimetsot vallanneet.


Pena ei metsoista välittänyt vaan vei verkot saaliskilpailuun.


Eikä suotta: yhdeksäntoista pulskaa ahventa.


Näistä puolet savustettiin ja puolet fileerattiin pannulla paistettavaksi.


Se on ahven eikä mikään muikku!


Karuilla saarilla kasvaa nilläkin monenlaisia kauniita kukkia.


Ja myös kanttarellejä ja herkkutatteja. Niinpä kokkimme Matti loihti niistä herkullisia piirakoita ja sooseja.


Joskus meri on tyyni toisinaan taas tuulee.


Tyrni taitaa tuottaa tänä syksynä hyvän sadon.


Guanoo, guanoo, guanoo!


Lintukuvauksen harrastajana haaveilin pääseväni kuvaamaan meren lintuja, kenties myös muuttavia kahlaajia. Hippiäinen, valkoviklo ja merimetso jäivät niukaksi saaliiksi.


Tästä muinoin kaivetusta kanaalista on käynti suojaiseen venesatamaan.


Erilaisia kiviaitoja ja rakennusten kivijalkoja sekä kaivanteita löytyy sieltä täältä kertoen jotain aiemmasta, rankastakin elämästä tällä saarella.


Aiemmat talkooryhmät olivat tehneet  ja mekin osaltamme saimme tehdä yllin kyllin ns. oikeitakin töitä. Viidakoitunutta metsää riittää raivattavaksi, jos sitä enemmän on aihetta raivata.


Rakennusten remontit ja halonteko eivät tule lähivuosina loppumaan. Me saimme aikaiseksi  emäntien iloksi mm. tiskipöydän. Toivottavasti materiaalit eivät olleet varatut johonkin tärkeämpään. Tai no, mikä se tämän tärkeämpää on?


Sitten taas syötiin ja hyvin. Kokkimme Matti murehti (oik.), mitä viimeisenä päivänä syödään, kun hirven- ja peuranliha on loppu, samoin lohi ja ahvenet. No, se oli sitten pyttipannua ja loistavaa sekin. Kyllä Matti osaa.


Ja niin saapui yö ja lopulta kotiinpaluupäivä. Antoisa ja mukava viikko, uusia ystäviä ja muutama reikä vyöhon lisää. 

Kiitos Helena, Outi, Harri, Matti ja Pentti!  Kiittää ja kumartaa Jussi








Merenkulkijan oppaana Perämerellä ennen ja nyt

 "Pekkasmatkojen" Pekka Väisänen Suomen Majakkaseurasta kokoaa työryhmänsä kanssa uutta kirjaa, tällä kertaa Perämeren pookeista, loistoista ja majakoista. Tästä innostuneena ja asiaan tutustuneena hän on järjestänyt ja järjestää edelleen muutamia ryhmämatkoja noille vesille. Itse pääsin mukaan 22.-25. heinäkuuta toteutuneelle matkalle. Siitä retkestä tämä kuvakertomus.

Retkemme alkoi Lohtajan Ohtakarilta. Edessä muinainen jatulintarha, muinainen kivimuodostelma.

"Saaristossa sijaitsevat jatulintarhat ovat todennäköisesti kalastajien ja merimiesten tekemiä ja liittyvät kalansaaliin ja hyvän purjehdussään turvaamiseen. Ruotsalaisen perimätiedon mukaan kalastajat kävelivät jatulintarhoissa hyvää säätä ja kalaonnea saadakseen. Toisaalta perimätieto yhdistää jatulintarhat merenkulkuun ja merimiehiin: Haaksirikkoutuneet tai parempaa tuulta odottaneet merimiehet olisivat rakentaneet jatulintarhoja ajankulukseen. Jatulintarhat on tulkittu myös luotsien ammattikuntasymboleiksi." (kp.nba.fi/wiki;jatulintarha)

Takana Ohtakarin vanha pooki, huipulla tynnyri. 

"Tunnusmajakka eli pooki on merenkulun optinen apuväline. Tunnusmajakassa ei ole valolaitetta eli sektoriloistoa, vaan kyseessä on valaisematon, vain valoisana aikana selkeästi havaittava rakennelma." (Wikipedia)

Matkanjohtaja Pekka Väisänen takanaan Ohtakarin jo hiljennyt luotsitalo.

Ohtakarissa on myös uusi pooki-majakan nimellä kulkeva merimerkki. Huipulla loistaa valo.


Luodolla sijaitsee myös ikiaikainen kalastajakylä museoineen ja kunnostettuine mökkeineen.


Tarkoitus oli vierailla myös Kalajoen Maakallassa kuvan Ansio-kuunarilla, mutta luonto päätti toisin ja nostatti sopimattoman tuulen. Vierailimme kuitenkin aluksella ja saimme kuulla seikkaperäisen esitelmän laivan rakennusvaiheista. Tässä on alus ja matka, jota vilpittömästi suosittelen kaikille. Taatusti et pety. Esimakua blogissani tarinassa Maakallaan kaljaasi Ansiolla

Siinähän me taas ollaan.

"Kraaselin majakasta oli ensin huomattu kotilaivan täysin purjein puskevan ulapalta Raahea kohden ja sen merkiksi oli heti vetäisty flaku ylös. Ja siitä sinkosi kaupunkiin iloinen humaus: ”Pooki flakkaa!” Enempää ei tarvinnut sanoa. Koko kylä siitä tiesi, että kotilaiva oli tulossa" ja tästä alkoikin sitten aivan oma tapahtumien sarjansa johon kuului mm. kolmen päivän juhlimislupa! - Samuli Paulaharju, Wanha Raahe"

Kraaselin luotsitalon katolla näet luotsien tähystysikkunat ja päätykolmiossa merkkivalolaitteen. Talo on nykyään yksityiskäytössä.

"Nämä valottomat pookit eli nk. tunnusmajakat oli tarkoitettu päivämerenkulun kiintopisteiksi. Ne olivat purjelaivakauden tärkeimpiä merimerkkejä, joita pystytettiin mm. kaupunkeihin johtavien väylien tunnuksiksi. Saarissa ja karikoilla töröttävät pookit näkyivät hyvällä säällä kilometrien päähän. Pookien yleisin tehtävä oli toimia väylän alkua tai väylän kulkua osoittavana tunnisteena. Niillä ei ollut tiettyä, samanlaisena toistuvaan muotoon tai väriyhdistelmään liittyvää viestiä. Liikennettä ohjaava vaikutus perustui siihen, että laivurit tiesivät, miten kutakin merkkiä oli lähestyttävä ja kuinka se oli ohitettava." ( https://www.visitraahe.fi/historialliset-pookit-raahen-saaristossa)

Näkymä tähystysikkunasta.

"Tärkeintä pookien muodossa ja värissä on se, että ne erottuvat pitkälle vaakasuorasta horisontista. Yleisimmät pookit ovat torni- tai keilamaisia, kuten Iso-Kraaselin pooki, myös pyramidinmuotoisia pookeja on rakennettu, tästä esimerkkinä Taskun pooki. Pookin yläosaan saatettiin tehdä vielä erilaisia huippumerkkejä - lippu Iso-Kraaselissa, risti Taskun ja tuuliviiri Kumpeleen pookin huipulla. Yleisimmin väreinä käytettiin punaista, valkoista (Iso-Kraaseli) ja keltaista (Tasku). Värien valintaan vaikutti pookin ympäristö ja lähestymissuunta. Jos pookilla oli taustanaan tumma metsä, maalattiin pooki tai osa seinäpinnasta valkoiseksi, jos takana taas oli avoin merimaisema, maalattiin pooki tummemmaksi. Jyrkän vastakohdan muodostavilla väriyhdistelmillä varmistettiin näkyvyys myös vaihtelevissa valaistusoloissa."(https://www.visitraahe.fi/historialliset-pookit-raahen-saaristossa)

Joukkomme Taskun saaren pookilla. Saarelle pääse myös satunnainen matkailija, kesällä veneellä talvella suksien.

Sitten Ouluun ja matkaan. 

"Oulu, tutummin Oulu-laiva, on vuonna 1963 Reposaaren Konepajalla Porissa rakennettu moottorialus, jonka omistaja on oululainen Merellinen Oulu -yhdistys. Alus rakennettiin alun perin Merenkulkuhallituksen toimeksiannosta ja valmistuttuaan se sijoitettiin Oulun Luotsipiiriin tarkastusalukseksi."( Wikipedia)

Laivan tarina



Hiuvet, betoninen hylätty majakka Oulun edustalla on ollut viimeksi yksityisenä huvilana, mutta jäljistä ja viidakosta päätellen jo siitäkin tehtävästä hylättynä.

Suurella laivalla ei pääse tällaisten kohteiden rantalaituriin, jos niitä edes onkaan. Siispä kumiveneeseen, kuten Kaleva-lehden valokuvaaja. Saaren rannassa odotti vielä kahlaaminen. 

Laitakarin pooki, jonka kuvasin vain laivan kannelta.

Mehän tykätään meritunnelmasta.

Oulu-laiva jätti meidät Hailuodon mantereenpuoleiseen laituriin ja automatka luodon toiseen päähän johti meidät Marjaniemeen. Täältä löytyi oikea ja vieläkin toimiva majakka.

Tällaisella lasilaitteella valo näkyy kauas.

Näkymä huipulta.

Marjaniemen luotsitalo, huomaa kattoikkunat.

Jo viimeisiään vetelevä Keskiniemen pooki. Syystä, jos toisesta näiden hienojen historiallisten ja merkittävien rakennusten annetaan rappeutua ja maatua sijoilleen. Saako Pekka ja Majakkaseura tämän pelastetuksi?



Vieressä modernimpi valoaan vilkuttava metallitorni.



Hailuodossa meitä viihdytti ja opasti Kari Blomster. Osajoukon jopa majoitti kotiinsa. Kiitos siitä!



Tähän se sitten päättyi tämä runsas ja mielenkiintoinen majakkamatka. Haluatko mukaan? Tutki mahdollisuuksia täältä Suomen Majakkaseura.






Seuraava tarina kertookin sitten Yttergrundin majakkaviikosta, kunhan ehdin raapustamaan.