Pirunkallion luola

Näitä Pirunkallioita on vaarmaan useampiakin, mutta vain yhdessä on tällainen luola.

Naapurin Matti antoi jo talvella vinkin, mutta jäin odottelemaan lumien sulamista. Aamulla tajutessani hankiaisten jatkuvan tein pikapäätöksen ja lähdin etsimään luolaa hiihdellen. Reitistä ei ollut mitään tietoa ja siksi valitsin lyhimmän vaihtoehdon. Sukset jalkaan Hiisiön kylällä, josta erikoisuudesta saan toivottavasti myös joskus jutun aikaiseksi.

Hiihdettävää lännen suuntaan tuli noin kilometri, puolet peltoa, puolet tiukkaa pusikkoa. Suunnistus oli pelkän tuntemuksen varassa. Vuoren päällä kulki jalkamiesten jotos, joka ilmeisesti noudatteli pohjoisesta tulevaa traktoritien uraa. Ketunlenkki länsirinteelle ja pätkä takaisin pohjoiseen.

Siinäpä se oli sitten se luolan suuaukko. Kuka, miten, milloin ja miksi on tämän luolan nakertanut? Siihen en ole vielä löytänyt vastausta. Viime vuosisadan alkuun ja sotavoimain tarpeisiin tehdyksi sitä moni arvelee. Aukko on sitä kokoluokkaa, että arvelen siitä henkilöauton just mahtuvan. Eteinen on noin viisi metriä pitkä.

Sitten käännös oikeaan ja suurempi holvi aukeaa. Pohjalla on kokoa jalkamitalla mitaten 15x6 metriä ja korkeutta noin neljä.

Luolaan on joku joskus veistänyt penkitkin kiertämään keskelle kyhättyä nuotiota. Miten lie ollut vedon laita?

Ulkona oli aamulla vielä yksi pakkasaste, mutta sisällä kai oltiin lämpimän puolella, koskapa tällaiset pikkuinisiät olivat jo heränneet. Olipa niiden perässä pari hämähäkkiäkin.

Nämä kuvat ovat otetut kameran omalla salamalla. Tässä suunta on perältä suuaukolle.

Tämä taas on valaistu otsalampulla ja ulkoa tulevalla luonnonvalolla.

Luolakansan kirjoitusnäyte.

Tästä ulos. Luolan pohja oli suht kuiva. Vain tässä suuaukolla oli hiukan jäätynyttä vettä.

Vuori on tältä länsiseinämältään melko jyrkkä, kuvakin sen näyttää, 45 astetta. Se on veden aikoinaan hiomaa silokalliota. Muinainen meri on loiskinut aaltojaan sitä vasten.

Tämä näkymä on suoraan suuaukolta ylöspäin. Vielä olisi kavuttavaa. Myös suuaukolta lännen puolella olevalle pellolle on ehkä saman verran pudotusta. Luolalle tuleva kulkuväylä ja edusta sijaitsevat 50-100 metriä leveällä terassilla.

Tutkimuksen aikana ilma oli lämmennyt ja suksen pohjaan tarttuva lumi teki paluusta haasteellisen. Jos joku tietää tästä kohteesta enemmän, otan kiitollisena sen tiedon vastaan.

juhani.kaalikoski@gmail.com

Täältä sen löydät: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Luola&srs=EPSG%3A3067&y=6753123&x=452882&lang=fi

Isokivi

Nastolan Uudenkylän Isokivi

Jo keväällä lupasi naapurin Matti esitellä minulle kotitilansa mailla sijaitsevan suuren siirtolohkareen. Hänen mielestään kyseessä on melkoisen suuri murikka, joka hakee vertaistaan Suomessa. Kiinnostuin aiheesta ja tänään sitten viimein onnistuimme tuon retken toteuttamaan.

Päivä oli aurinkoinen ja kirkas. Pakkasaamun jäljet olivat vielä nähtävissä varjopaikoilla.

Kuvissa kiven koko jää todellisuutta vaisumaksi. Vaikka paljon olenkin Suomea samoillut, ei mieleeni kyllä muistu yhtään vastaavankokoista lohkaretta. Kivi on suht kantikas ja näin sen koon arvioiminen on mahdollista. Oma tulokseni on noin 500 m3. Jos otamme kiven tiheydeksi graniitin keskimääräisen tiheyden 2,75 g/cm3, saamme sen painoksi 1375 tn. On siinä tarvittu suurempia voimia tämän lohkareen siirtelyyn. Kivi sijaitsee kalliomäen laella, Kotikkalanharjulla.

Kivi on ollut retki- ja nuotiopaikkana tiettävästi useamman sukupolven ajan.

Sikälikin kivi on erikoinen, että sen lähellä ei ole näkyvissä muita siirtolohkareita.

Kiven ali kulkee hoikemman miehen ryömien mentävä käytävä. Matti kertoi poikasena siitä kulkeneensa.

Vaan ei kuulema ollut koskaan päälle rohjennut. Eipä sinne helpolla pääsisikään. Yhden jatkon alumiinitikkaat eivät olisi tarpeeksi pitkät. Saattaisi tämännäköinen paasi olla jonkun mielestä muinainen palvontapaikkakin.

Kiven päällä kasvaa kaksi parimetristä mäntyä.

Näitä luolia tutkiessa tulee aina mieleen, kuinka moni ihminen on pitänyt paikkaa suojanaan ollessaan metsällä tai kenties jotain uhkaa piilossa.

Alla oleva kallio on saanut pintaansa vihreää jäkälää (näin arvelen). Luonnossa, auringon kilossa se näytti aivan vihertävältä kuparilta.

Seuraavalle retkelle otammekin sitten makkarat ja kahvit mukaan ja vietämme paikalla pidemmän tuokion.

Kohde kartalla: Isokivi

Hanhiretket 2015 I

Hanhiretkillä Nastolan, Iitin ja Orimattilan peltomaisemissa

Viimeisestä tarinasta onkin jo aikaa. Kesä meni niin mökkiremontin ehdoilla, ettei harrastuksille jäänyt enää paljoakaan energiaa. Toki tuli tehdyksi joitakin lyhyitä luonto- ja kuvausretkiä, mutta niistä ehkä jotain myöhemmin. Nyt on eläkeläisellä onneksi taas mahdollisuus harrastaa.

Saavuttuani Nastolan talvikotiini, oli pakko päästä valkoposkihanhien lepo- ja ruokailualueille heti ensimmäisenä aamuna. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin hanhet päättävät jatkaa matkaansa.

Hanhet viettävät yönsä vesillä, turvassa maapedoilta. Jos haluaa kokea hanhien nousun aamupalalle, on oltava oikealla paikalla jo ennen auringon nousua. Kuvauskaverini Jorma ja minä olimme Iitin Sääksjärvellä seitsemän aikaan. Nämä ensimmäiset kuvat on kuvattu eilen länsirannan lintutornista, joka osoittautui hyväksi valinnaksi.

Paljonko lintuja oli? En tiedä, mutta kokeneempi Jorma arvioi niitä olleen muutama kymmenentuhatta. Hanhet nousivat siivilleen erikokoisina parvina. Kerran ylös kohosi kerralla suurempi joukko. Tällöin siipien humina ja lintujen kaakatus muistutti jo myrskyn pauhua. Tunnelmaa on mahdoton sanoin kuvailla, se on itse koettava.

Kolmen vartin kuluttua alkoi aurinko pilkottamaan.

Osa hanhista laskeutui ruokailemaan heti tornin takana olevalle pellolle. Suurin osa jatkoi kuitenkin kauemmas, oletettavasti kuitenkin alle kymmenen kilometrin säteellä oleville peltoalueille.

Olipa aamupalalle lähtenyt kettukin.

Mustavalkokokeilua.

Onneksi heinät oli saatu jo latoihin, muuten olisi voinut ahteri paleltua.

Aamu-usvassa souteli yksinäinen verkonkokija. Saalista tuli kaksi kiloista kuhaa.

Pakkasenpuremat

Kohti apetta.

Kuivannon pelto-ojilla saalisteli sinisuohaukka.

Iltapäivällä kotimatkalla tavattiin myös kaurisperhe. Ruokailu oli mielessä heilläkin.

Äiti vahtii, että lapset voivat syödä turvallisesti.

 Tänä aamuna pääsin aiheeseen vasta koirat lenkitettyäni. Eväitä pakatessani Jorma soitti ja kertoi aamuisesta löydöstään. "Nyt ne hanhet ovat täällä Arolan pelloilla ja niitä on aivan tajuttoman paljon!" Siis sinne. Suurin osa linnuista oli ruokailemassa näkymättömissä tuossa peltonotkossa. Määrän mittaluokka on kuitenkin kymmenissä tuhansissa.

Parvi elää koko ajan, siitä poistuu porukoita ja siihen laskeutuu koko ajan lisää.

Jos on hanhilla tolkkua lentokuvioissaan, on sitä myöskin ruokailussa. Ympäri valtavaa lintumassaa on aina joitakin lintuja kaula oikosena vahtia pitämässä. Miten työnjako suoritetaan, on minulle täysi arvoitus.

Näitä on todella paljon. Miksi ne eivät tömää toisiinsa?

Osa hanhiparvista lensi huomattavan korkealla. Oletan niiden tulleen jostain kauempaa.

 Peltoaukeilla saalisti muitakin muuttajia. Piekanoja löytyi kumpanakin päivänä ainakin kuusi yksilöä.

Isolepinkäinen, lapinharakka oli sekin saapunut maisemiin.

Tässä paikallisasukas. Löydätkö, tunnistatko?

Peruslinnustolaiset: "Ne syö meidän ruuat. Joo, ja vie varmaan naisetkin!"

Ja näin se käy, näyttää Jorma. Linkistä löydät upeita luontokuvia, joita kannattaa käydä ihastelemassa.

Piilokojulla II

Nastolan metsät kutsuivat jälleen.

Lintujen kuvaamisessa niiden ruokinta ja kuvaajan piiloutuminen ovat oleellisia asioita. On hyvä tietää, mitä evästä kukin laji syö. Tällaisen syöttöpaikan sijoittamisessa on otettava huomioon sen rauhallinen sijainti, kuvausala, maisema tai ehkä maisemointi ja valon suunta. Linnuilla on oltava suojapaikkoja vaaran uhatessa. Toki merkittävää on, mitä lajeja haluat kuvata, vesilintuja, metsän lintuja jne.  Eri vuodenaikoina on erilaiset mahdollisuudet. Soidinmenot ovat sitten vielä erikseen.
Tällaista tulee mieleeni näin äkkiseltään, moni tietää enemmän.

Tästä sinne mennään. Jorma runnoo maasturillaan vielä eteenpäin, minä, kaupunkiauton omistaja, olen kävellyt jo jonkin matkaa. Vaikka lumi on aukeammilta paikoilta jo sulanut, on sitä täällä vielä saappaanvarren verran jäljellä. Näinä päivinä siitä ei kuitenkaan ole ollut haittaa, koska yöpakkaset ovat kovettaneet hanget miehenkantaviksi.

Jo kauas kuului mäeltä varislintujen mekastus. Silti paikalle päästyäni oli vastaanottajana ainoastaan päivän ainut muuttolintu, mustarastas. Tämä yksilö on varmaan talvehtinut lähimaastossa.

Tälle päivälle olin varustautunut kahdella kameralla, joista toisessa oli 100-400 ja toisessa 70-200 zoom-objektiivi. Varislinnut varsinkin ovat epäluuloisia ja kovin arkoja. Pienikin heilahdus tai linssin kimmellys saa ne pakenemaan. Siksi olisi hyvä pitää kamerat suht paikallaan jalustoissaan. Siksi kaksi kameraa on jo tuplasti parempi. Minulla vaan ei tahdo hermo pitää odotella lintua yhteen kohteeseen. Kojun edessä muuttuvat tilaisuudet pistävät vaihtamaan suuntausta. Tällöin myös kohde menettää usein hermonsa ja lehahtaa muualle. Molempi parempi.

Tarjoilun on syytä olla monipuolista. Tässä talipallojen ja läskipalojen ystäviä. Nämä syötit ovat noin viiden metrin päässä kojusta. Talitiainen

ja kuusitiainen.

Hömötiainen vaihteeksi leipäpalan kimpussa.

Mustarastas löysi jotain mieluisaa syötävää suoraan talipallojen alta. Tinteiltä on kai tippunut jotain.

Kahden metrin etäisyydellä on syöttöautomaatti, joka sisältää kauraa, auringonkukkaa ja pähkinöitä. Komean kirkas vihervarpusuros tankkaamassa. Haaleampi vaimonsa pysytteli sivummalla.

Punatulkku-uros samalla tarjoilulla.

Myös punatulkkurouva katseli sivusta ja söi, mitä maahan varisi. Ajattelin kyllä naaraan tarvitsevan enemmän ravintoa. Hänhän se munat valmistaa. Ehkä uros kuitenkin lisää voimiaan perheen turvallisuuden vuoksi?

Sinitiaiset hakkasivat sekä talia että napsivat automaatin katolta pähkinöitä .

Yksinäinen keltasirkkunaaras kävi kurkistamassa tarjoilupöytiin. Ei ollut nyt kauraa maassa. Siksi varmaan keltasirkut pysyivät muualla.

Närhi se vasta varovainen lintu onkin. Kolmen yksilön voimin ne tarkkailivat tarjolla olevaa leipäkuutiokasaa. Leipä on närhien erityistä herkkua. Jossain oksien alla tai lomassa oli jatkuvasti valpas silmäpari. 

Tämä tilanne oli harvinainen ja heti, kun kamera rasahti, pomppasi närhi siivilleen.

 

Ympärillä pyöri myös pari oravaa. Olisivatko olleet kilpailevia uroksia, kun toinen sai aina lähdöt ruokinta-automaatilta. 

Kiire tuli tällekin junkkarille, kun kanahaukka istahti yläpuolelle puunoksalle. Kun haukka kerran kiekaisi, näkyi kuusentaimien alta vain kurren häntä.

Kaumpaa metsästä kuului palokärjen takomista ja äänekästä mekastusta. Kuvattavaksi se ei kuitenkaan tullut. Käpytikat, oletettavasti pariskunta, sensijaan vierailivat taajaan. Toinen niistä oli kovin likaisenvalkoinen ja toinen taas aivan kirkas. Onko kyseessä yksilö- vai sukupuoliero, en tiedä?

Variksilla ja harakoilla oli sama lähestymistapa. Kojun yläpuolelta puista kuului lähes koko päivän varisten, harakoiden ja korppien mekastus. Korpit pysyivät kuvausalueen ulkopuolella koko päivän, mutta varikset ja harakat hiipivät rinteen suojassa hiljalleen lähietäisyydelle. Viimein puolenpäivän jälkeen muutama rohkastui ja lennähti rasvan täyttämälle lavalle. Muutama kameran rasahdus, ja linnut häipyivät. Myös ne kymmenen, jotka vielä olivat maassa hiipimässä.

Harakka (ei maksettu vaalimainos)

 Sama tali kelpasi hyvin myös tikoille. Niitä ei kuvaaminen haittaa.

 Ja näinhän se käy. Aika kuluu kuin siivillä, mutta paikat jäykistyy ja perskannikat käy pitkästä istunnosta helliksi . Ikkunasta näkee vain yhteen suuntaan eli ulos.
Harmaapäätikkapariskunta, joka päivittäin on käyttänyt tarjoiluja hyväkseen, pysyi tänään harmikseni poissa. No, toisen kerran sitten.

Pyydän nöyrimmin, että mahdollisista virheistä huomautetaan.