perjantai 7. kesäkuuta 2024

Utö 2024 linnut

 Utön 24.-27.5  retken linnut


Matkan varrella Nauvossa kuvattu tulipäähippiäinen. Minun elämäni ensimmäinen eli elis, kuten Hesalaiset sanoo.


Pärnäisissä lähellä Utö-laivan lähtölaituria lapintiira hautomishommissa.


Vieressä kyhmyjoutsen.


Loput lintukuvat ovat Utö:n saarelta. Saunalahdella pesii ainakin kolme mustakurkku-uikkuparia.


Osa saarelle saapuvista linnuista jää sinne myös pesimään, niin tehnee tämäkin punajalkaviklo.


Lapintiira


Meriharakka


Hernekerttu


Sinitiainen


Mustapääkerttu


Puolalainen kirjekyyhky, jonka laji on kesykyyhky eli pulu.


Pajulintu


Kehrääjä, elis


Mehiläishaukka


Punajalkaviklojen häätanssi


Pensaskerttu


Naapurin maatiaiskanat, munat 3€/6kpl


Mustaleppälintu


Kottarainen


Kivitasku


Merihanhi


Harmaasieppo


Pikkulepinkäinen


Merikihu


Kirjokerttu, elis


Luotokirvinen


Pilkkasiipi

Minulle kertyi vuoden ensikohtaamisia 32, joista eliksiä kolme. Kaikista, kuten mm. huuhkajasta, keltavästäräkistä, punavarpusesta, haahkasta, tukkakoskelosta, karikukosta, merilokista, kultarinnasta ja satakielestä ei tullut kuvaa. Havainnot ovat joko kuulohavaintoja tai kaukoputkella nähtyjä tai muuten vaan julkaisukelvottomia. Keski-Suomen pojalle oiva saalis kumminkin. Eiköhän tänne vielä palata.


torstai 6. kesäkuuta 2024

Utö 2024 toukokuu

 Toinen visiittini Utön linnake- ja lintusaarelle toteutui kuluvan vuoden 24.-27. toukokuussa. Pääasiallisena aiheena olivat linnut ja niiden kuvaus. Utö on yksi Suomen parhaimmista lintuharrastuskohteista jollei jopa paras. Utö kuuluu Paraisten kuntaan ja se sijaitsee aivan saariston ulkolaidalla sen eteläisimpänä asuttuna saarena. Siksi se on etelästä muuttavien lintujen ensimmäinen kunnollinen levähdys- ja tankkauspaikka matkalla kohti pohjoisia pesimäpaikkoja. Reissukaverina oli hornitologi (suom. harrastajaornitologi) Juha. Tässä postauksessa esittelen itse saarta. Linnut saakoot oman julkaisunsa.


Merimatka yhteisalus M/S Utö:llä Nauvon Pärnäisistä Utöhön kestää neljästä viiteen tuntia riippuen siitä, poiketaanko kaikissa välisatamissa. Meidän matkamme osui iltareitille, kuten kuvasta näkee.

Utön laivalaiturista matkaa majoitukseemme oli puolisen kilometriä. Tässä näkymä laiturin suunnasta kohden  majakkaa ja sen juurella olevaa kyläyhteisöä.


Saarella on kartassa harmaalla merkittyjä kiellettyjä sotilasalueita ja vihreällä merkittyjä rauhoitettuja lintujen pesimäalueita. Osa muuttolinnuista jää saarelle pesimään. Sotilaita saarella on ollut vuodesta 1918 lähtien aina vuoteen 2005, jolloin Utön valmiuslinnake lakkautettiin ja muutettiin vartiolinnakeeksi. Tämän jälkeen sotilaita ei saarella juurikaan näkynyt, kunnes taas nykyisin merivartiotorni "jostain syystä" näyttää olevan miehitetty.


Saariston kulkukelpoiset väylät ovat kapeita ja karikot vaanivat olipa sitten kyseessä asiallinen tai epäasiallinen meriliikenne.


Merenkulkijoiden apuna ovat ovat luotsit sekä majakat, joskin majakoista on enimmäkseen luovuttu ja luotsit ovat asettuneet pitkälti yhä harvemmille mantereen läheisyydessä sijaitseville luotsiasemille.


Uudempaa sotilaskalustoa. Miten nykyaikaista ja käyttökuntoista, en osaa sanoa.


Näitä muurattuja pesäkkeitä löytyy ympäri saarta. Rakennusaika lienee viime vuosisadan alkupuolella.


Keskellä rukoushuone, joka rakennettiin majakan toisessa kerroksessa olevan kirkkotilan  lisäksi talviakojen kylmyyttä ja huonompikulkuisten liikkumavaikeuksia helpottamaan.


Rukoushuoneen ikkunaa koristaa kymmenhaarainen kyntelikkö muistuttaen S/S Park Viktoryn haaksirikosta. S/S Park Victory oli yhdysvaltalainen kivihiililastissa ollut höyrylaiva, joka ajautui karille ja upposi 25. joulukuuta 1947 Utön kaakkoispuolella Suomen aluevesillä. Onnettomuudessa menehtyi kymmenen laivan 48 hengen miehistöstä. Avaa linkki ja kuuntele YLEn haaksirikosta kertova ohjelma.


Utön kyläraitti, sen talot ja venevajat laitureineen ovat viehättäviä ja kertovat olemassaolollaan menneestä ajasta. Vakituisia asukkaita on alle viisikymmentä. Kesällä väkimäärä kasvaa moninkertaiseksi.
Saarella on koulu, kauppa, hautausmaa, hotelli ja Hannas horisont-niminen kioskikahvila ja majoituspalvelu.


Talon vasemmassa päädyssä oli meidän tupamme. Hannan palveluja sekin.


Kultarinta, totesi Juha ja antoi kameran laulaa. Juhalla on kuulo, jota lepakotkin kadehtivat ja myös minä.


Kollegoita majakkakalliolla staijaushommissa.


Kuvassa alan todelliset taitajat ja nestorit Tenovuo ja Varesvuo, jotka molemmat olivat todella avuliaita meitä noviiseja kohtaan. Kiitos siitä molemmille!


Oletko kuullut hylkeiden laulua? En minäkään aiemmin vaan nytpä kuulin. Taemmaisilla pikkuluodoilla lukuisat hylkeet pitivät konserttiaan.  Matkan pituus ja ilman väreily eivät sallineet parempaa kuvaa, mutta kuuntele laulua (mielikuvituksessasi).


Utöstä ei tukkipuita löydy. Muutenkin kasvusto on hyvin karua. Kalioiden halkeamista puskee silti villiorvokkeja. Matalista katajista ei sensijaan ole puutetta.


Näkemiin! Toivottavasti vielä joskus taas.


Paluumatkalla poikettiin mm. Aspössä. 


sekä mantereen puolella sijaitsevan Kuusison piispanlinnan raunioilla.


Kuten lupasin, myöhemmin tulossa postaus myös kuvaamistani linnuista.


Linkissä Utö-retki vuodelta 2021



keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Saaremaan lintuja toukokuussa 2024

 Pekan Matkat  vei eläkeläisryhmän kylpemään ja hoitoihin Grand Rose kylpylään  Saaremaalle. Itse käytin tuolloin kaksi päivää lintuja etsien ja kuvaillen. Käytössäni oli vuokra-auto, joita Kuresaareesta löytyy edullisesti. Sää oli hieman kolea ja ehkä siksi lintumuutto oli vaisuhkoa. Näin tuumi muutama muukin alan harrastaja. Jotain aina kuitenkin. Tässä näytteitä.


8.5. ajelin aluksi Sörven niemen nokkaan, josta nousin pitkin länsirantaa kohti pohjoista. Metsä-, tundra- ja valkoposkia oli jatkuvasti matkalla kohti pohjoisia pesimäseutujaan.


 Haarapääsky


Niemen kärjestä etelään on luoto, jonka merimetsot ovat vallanneet. Sieltä ne tekevät pyyntiretkiään lähivesille.



Matkaan lähtiessäni toivoin löytäväni ristisorsan. Näitä löytyikin peräti viisi paria.


Kalatiira


Alleja. Näillä matka myös pohjoiseen.


Mustavikloja


Rantaniittyjen yllä liitelevä sinisuosuohaukka naaras.


 Rantaviivaa ja avaraa maisemaa riittää. Linnut jäävät usein liian kauas  minun kalustolla kuvattavaksi . Tylli


Kivellä harmaahaikara. Näitä näkee kaikkialla Saaremaan rannoilla. 


Suomen kansallislintu on laulujoutsen. Tässä kuitenkin kyhmyjoutsenpari. Ne ovat merialueiden lintuja meidänkin rannikoilla.


Punajalkaviklo


9.5. kiertelin Hannun kanssa saaren kaakkoispuolella merihanhia Kübassaaren  maastiku- kaitsealueella.


Kaukana luodolla päivysti merikotka.


Punarinta


Harmaasorsapari


Ja sitten paras kaikista, pikkutiira. Sen erottaa muista tiiroista parhaiten valkoisen otsalaikkunsa perusteela. Kyseessä oli minun ja pikkutiiran ensikohtaaminen. 


Lokit eivät pidä merikotkista ja käyvät rohkeasti takaa-ajoon.


Kõrkveren niitylle oli laskeutunut levähtämään ja ruokailemaan joukko valkoposkihanhia mukanaan muutama tundrahanhi.


Tundrahanhen tunnistat rinnan mustista poikittaisjuovista ja valkoisesta nokan tyvestä.

Näin tällä kertaa. Kun ahkeroi, näkee kuitenkin aina enemmän kuin kotisohvalla oli sää sitten mikä hyvänsä.