keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Talven lintuja 2021 ja Vaajakosken saukko

 Tammi- ja helmikuussa lintujen etsintä ja kuvaaminen on tapahtunut korkeintaan  yhden päivän retkellä kerrallaan, sen valoisana aikana. Nyt helmikuun lopulla päivä on jo huomattavasti pitempi. Vuorotellen pakkasta tai tuiskua on ollut riittämiin. Taitaapa olla lumisin talvi Keski-Suomessa sitten miesmuistiin. Myös korona on asettanut omat rajoitteensa pidempään matkailuun.

Vesangan suunnalla on asustanut erään talon ruokinnalla kolme pähkinähakkia. Aikamoinen on hakin nokka.

Samalla syötöllä on myös viihtynyt lukuisa joukko tavallisempia talvilintuja kuten keltasirkkuja, useampia tiaislajeja, tikkoja ja 


mustarastas.

Taka-Keljosta taas löytyi turkinkyyhky.

Petäjäveden kirkonkylän syötettäviin kuuluu pähkinänakkeli.

Tavallaan syötettävä on myös palokärki. Pöllipinot tarjoavat hyvän ruokavaraston.

Samanlaisella apajalla saalisti myös valkoselkätikka. Molemmat tikat löytyivät Petäjävedeltä.

Uuden  kotipihan ympäristö Äijälänrannassa on osoittautunut lähes lintukuvaajan paratiisiksi. Tämä pajusirkku sinnitteli viikkokausia rannan ruovikossa. Enää sitä ei näy. Huhun mukaan sirkku olisi joutunut isolepinkäisen saaliiksi.

Samassa ruovikossa on viihtynyt kohta jo koko talven pieni viiksitimaliparvi. Aluksi näitä oli kymmenen, sitten seitsemän ja tänään kai enää viisi. Poistuneiden kohtalosta ei ole tietoa.

Rauhalahden voimalan lauhdevedet tarjoavat sulan ja ehkä hieman lämpimämmän talvehtimispaikan sadoille sinisorsille. Viihtymistä edistää myös päivittäinen luonnonystävien järjestämä ruokailu.

Sulassa onnistuu myös kylpeminen.

Lehtopöllö on löytänyt naapurin savupiipun päältä suojaisan ja ilmeisesti lämpimän lepopaikan.


Keltasirkku on sitkeä talvilintu. 


Tämä on pikku-uikku, joka on pärjäillyt toistaiseksi Kuusankosken alasuvannossa. Enpä ollut aiemmin nähnyt saati kuvannut.


Koskikaran saalistusta on hauska seurata. Siikakoskella talvehtii toistakymmentä yksilöä. Samaisella koskella on talvehtinut myös merikotka. Siitä en valitettavasti ole saanut julkaisukelpoista kuvaa.


Kuukkelibaarista Saarijärven pohjoisessa metsässä on tullut mieluinen retkikohde. Paikallinen luontoystävä, herra Kalenius, on perustanut tällaisen eräravintolan jo vuosia sitten. Vakioasiakkaina pyörii tikkoja ja kaikenlaisia tiaisia sekä kaksi kuukkelia. Enpä pari vuotta sitten olisi uskonut, että Keski-Suomesta vielä kuukkeleita löytyy. Paikan isännälle suuret kiitokset ja arvostukseni.


Tourujoen kanjonista on löytynyt lintu jos toinenkin. Tämä varpuspöllö, kuten aiemmin esitelty viirupöllö, ovat asuneet siellä läpi talven. Ilmeisesti lähimaastot tarjoavat hyvät riistamaat. Pöllön ruokavarastokin on jo paljastunut.

Huomenna päättyy pitkä pakkasjakso. Miten se tulee näkymään lintumaailmassa? Uteliaana odotan.


Pari bonuskuvaa, Vaajakosken saukko saalistuspuuhissa.