Virossa kylpylä- ja lintumatkalla, osa I

Häyhän Pekka oli koronan helpottaessa tempaissut, ja näin 56 eläkeläistä pääsi jälleen Viroa kiertämään. Pääkokohde oli Hestia Hotel Haapsalu Spa, jossa oli tarjolla monenlaiset hoidot. Kaupunkiin ja sen ympäristöön tutustuttiin oppaan avulla. Itse käytin aikaani pääasiassa Matsalun kansallispuiston lintuja etsien. Paluumatkalla oli aikaa kierrellä Tallinnassa.

Pekka, iloinen karjalaispoika, nostalgisissa tunnelmissa.

Kypylähotelli ei ollut ulkoa niin kovin houkutteleva, mutta sisältä se oli moderni ja hyväkuntoinen. Ruuat, palvelu ja hoidot olivat huippuluokkaa.

Kyllähän täällä viihtyi. Katso, missä Pekka luuraa!

Kokeneemmallekin kuvaajalle sattuu joskus mokia. Ensimmäisen illan kaupunkikävelyn suoritin ilman kameran muistikorttia. Toisena aamuna oli paikallinen opas Ritta matkassa ja hänen retkellään vahingon saattoi korjata. Haapsalun Piispanlinna on 1200-luvulta.

Neuvostoarmeijan 1939 rakentama, nyt jo käytöstä poistettu Kiltsin lentokenttä. Kiitoradat ovat neljä metriä paksuista petonilaatoista rakennetut. Alueelle on noussut uutta verkkoaitaa kiertämään henkiin herännyttä varikkoaluetta, jonne rekka-autot kuskasivat jotain kalustoa. Näinköhän itänaapurin uudet tempaukset ovat vaikuttamassa asiaan.

Jäjellä on joitain lentokonesuojia muistuttamassa aiemmasta naapurivierailusta. Alueen kasarmi- ym. rakennukset on purettu. Täältä lähtivät aikoinaan koneet Suomea tuhoamaan.

Nykyisin Haapsaluun ei pääse junalla. 1900-luvun alussa sinne kuitenkin rakennettiin rautatie ja keisari Nikolai II:n vaatimuksesta  asema sekä 216 metriä pitkä katettu asemalaituri. Laiturin piti olla pitkä, jotta keisarin laskeutumispaikkaa ei olisi voitu ennakoida. Näin turvallisuussyistä. 

Ratapihalle on museoitu vanhempaa junakalustoa, osa on kunnostettuna osa ei.

Astrid Lindgrenin kirjojen kuvittajana meille  tuttu Ilon Wikland  asui Haapsalussa isovanhempiensa luona, josta hän pakeni Neuvosto-valtaajia Ruotsiin 1944  . Nykyisin voit vierailla Haapsalun  Ilonin Ihmeidenmaa-nimisessä teemakeskuksessa ja tutustua siellä taiteilijan laajaan tuotanton.

Tutustuminen Haapsaluun eteni kierrellen vanhassa kaupungissa ja promenaadilla. Rantakaislikossa pesii lukuisia vesilintuja: kyhmyjoutsenia, silkkiuikkuja, harmaasorsia, lokeja. Taivaalla liitelee merikotkia saaliin toivossa.

Tässä ei tällä kertaa istuksi P.I. Tsaikovski vaan päällikkömme Pekka.

Kun muut jäivät kylpemään, vuokrasin auton ja suuntasin Matsalun kansallispuistoon lintujen perään. Aikaa tähän seikkailuun oli vain puolitoista päivää, joten etsintää piti rajoittaa. Tässä yhteydessä en esittele näkemiäni  lintuja, niistä kerron omassa tarinassaan.

Puisen kylän tekniikan museo.

!944 joutui kahdeksankymmentätuhatta ihmistä pakenemaan Virosta, kun ystävä idästä saapui vapauttamaan silloinkin naapuriaan natsismista ja muusta pahasta. Tapahtumasta käytetään nimitystä Suuri pako 1944.

Puisen tien varrelta löytyy yksi monista rys.. eiku neuvostokansan  tärväämistä kirkoista. 

Pyhä Nikolaus, turkkilainen hyväntekijä Myrnasta, on joulupukkimme esikuva. Tekstiä et näe lukea, mutta kuvat kertokoot millainen kirkko oli.

Upea ruokokattoinen majoitustalo Haeskan lintutornista kuvattuna. Merenpuolella lenteli ja lepäili kymmeniätuhansia tundra- ja valkoposkihanhia matkallaan pohjoisille pesimäalueilleen Koillis-Venäjälle ja Siperiaan. Näinköhän tekevät kuten Kuusamon muikut, Kitkanviisaat, kääntyvät rajalta takaisin.

Näkymä Matsalunlahden etelärannalta Keemun tornin ikkunasta kuvattuna. Torni vaikkuttaa olleen alkujaan  entinen vartiotorni neuvostoajalta.

Noilla main peltoja ja rantaruovikoita riittää.  

Ungrun uusbarokkisen linnan rauniot. Linnan tarina on kuin satua. Kts. linkki.

Jottei mielenkiinto lopsahtaisi, jatketaan matkaa toisessa tarinassa.

HAAPSALU

Vilnaan ja takaisin 2.-7.5.2018

Taas mentiin Pekan johdolla  kevätretkelle lähinaapureihin.  Kohteina olivat tällä kertaa Tallinna, Riika ja Vilna.

Minun kohdallani matka oli kolmas. Hannulla jo ties kuinka mones? Hannu, vakituinen matkakumppani, on tuossa oikealla

Viisi yötä ja kuusi päivää. Tuohon aikaan tulee tällaisella matkalla suhteettoman paljon bussissa istumista. Kauas on pitkä matka, ei voi minkään. Latvia ja Liettua olivat minulle aiemmin käymättömiä maita, joten tällainen pikakatselmus oli paikallaan. Palaisinko toiste? Riippuu varmaan vaikutelmista. Alku oli kuitenkin lupaava. Port Hotel Adazi aivan Riian liki täytti matkalaisten yöpymis- ja ruokailutoiveet kelvollisesti. Kävipä osa kylpemässäkin.

Keväinen iltalenkki maalaismaisemassa oli sekin kohdallaan.

Tällainen huoneemme ikkunasta kuvattu vartiotorni kertonee jotain yhteiselon ajasta neuvostoystävien kera?

Liettuan puolella seuraavaa valtakunnan rajaa täytyy raskaamman kaluston maksaa tietullia. Kuljettajamme Jori tässä asialla. Taisi olla 11€/vrk/bussi tuo kustannuserä.

Vilnan tieltä poikettiin vilkaisemaan liettualaista erikoisuutta, Siauliain Ristimäkeä, -kukkulaa tai -kumpua. Monta nimeä esiintyy. Tämä vaikuttava ja ainutlaatuinen kukkula on Liettualaisten pyhä paikka, josta vainovuosina tuli liettualaisten lohtu- ja muistolehto. Neuvostoaikaan ristit tulivat jyrätyksi monta kertaa, mutta liettualaiset ovat olleet toista mieltä. Nykyisen arvion mukaan ristejä saattaa olla jopa kymmenentuhatta.

Ristinsä on valinnut myös tämä haarapääsky.

Pekka: "Paljonko tarjotaan? Käyttämätön huoneen avain vilnalaiseen hotelliin, jossa mahdollisuus kahden yön yöpymiseen. Aamiainen ja päivällinen kuuluvat pakettiin.  Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta!"

Ensimmäinen katselmus kohdistui Vilnan kesäisenlämpimään vanhaan kaupunkiin. Lämpöä oli 29 astetta ja luonto kukki keväisessä loistossaan. Tämä lienee koristeomenapuu.

Liettualaisten keskiansio on 1400€/kk. Silti varakkuutta esiintyy, varsinkin pääkaupungissa, silmiinpistävän paljon. Kaupungin keskustan siisteys, uudet asuintalot ja kauppaliikkeet sekä varsinkin ajoneuvokanta pärjäävät vertailussa meikäläiseen. Kuinka sitten sivummalla?

Liettuan asukasluku on 3,0 miljoonaa ja maan pääkaupunki on Vilna. Maan pääväestön muodostavat liettualaiset, jotka ovat latvialaisten ohella maailman ainut jäljellä oleva balttilainen kansa.

Aurinko laskee, Tuomiokirkon aukio.

Lämmin ilta oli houkutellut kadunvarsikuppiloihin runsaasti asiakkaita. Väittämän mukaan näistä 

   suurin osa on turisteja.

Illan pimetessä vanhakaupunki vain kaunistui.

Ostoskeskusten merkkiliikkeet ja ruokaosastot ovat tulvillaan samoja tuotteita kuin meilläkin. Hintaso on huokeampi kuin meillä, mutta ei kuitenkaan huomattavasti. Kuka ostaa tämän kaiken. Oppaan mukaan Liettuassa on paljon myös pimeää taloutta. Ehkä se selittää jotain?

Alkoholijuomien valikoimat ovat runsaat ja niiden hinnat
erityisen alhaiset, ainakin meikäläisiin verraten.

Eri uskontokuntien kirkkoja löytyy yli neljäkymmentä. Tässä Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin kirko. Sisäosien lukemattomat, omaa tarinaansa kertovat taideteokset muodostavat kauniin ja näyttävän kokonaisuuden. Eipä voi kuin ihailla ja tietenkin ihmetellä.

Meripihkamuseosta selvisi, että meripihka on 20–100 miljoonaa vuotta sitten kasvaneiden havupuiden kivettynyttä pihkaa, joka on kerrostunut meren pohjaan. Sieltä sitä huuhtoutuu myrskyjen jälkeen rannoille.

Saman rakennuksen kellarista on löytynyt muinainen savenesineiden- ja tiilienpolttouuni.

Jotkut rakennukset ovat saaneet tällaisia muraaleja koristeekseen.

Vilna oli Itä-Euroopan jiddisinkielisen kulttuurin keskuspaikka, jonne oli vuosisatojen kuluessa kerääntynyt juutalaista älymystöä. Sanotaan, että pysähtyessään 1812 Vilnaan Napoleon kutsui sitä "pohjoisen Jerusalemiksi". Ennen toista maailmansotaa Vilnan asukkaista oli juutalaisia kolmasosa, noin 60 000, ja heillä oli 105 synagogaa ja rukoushuonetta ja kaksi juutalaista päivälehteä. Siellä perustettiin YIVO-instituutti, jonka tehtäväksi tuli koota tietoa juutalaisesta kulttuurista ja kerätä arkisto. Juutalaisten siirrot ja kulttuurin tuhotyön panivat alkuun neuvostoliittolaiset, jotka Puolan vallattuaan olivat liittäneet kaupungin Liettuaan. Kun saksalaiset vuorostaan valtasivat Vilnan kesäkuussa 1941, he aloittivat tuhotyön, jossa he tuhosivat käytännöllisesti katsoen koko juutalaisyhteisön. Osa tapettiin paikalla, osa vietiin keskitysleireihin. Juutalaisten kirjastot ja arkistot ryöstettiin, osa niistä vietiin Saksaan, suurin osa poltettiin tai vietiin läheiseen paperitehtaaseen raaka-aineeksi. Saksalaiset vetäytyivät kaupungista heinäkuussa 1944.

Tämä on sitä historiaa, joka saa mielen mustaksi ja matkatunnelma notkahtaa. Miksi näin ja aina vain?

Iltapalaksi löytyi kasvispizzaa. 

Matkalla takaisin Latviaan ja Riiaan törmäsimme kattohaikaran pesivään pariskuntaan. Näitähän siellä riittää.

Latvia rajoittuu pohjoisessa Viroon, idässä Venäjään sekä Valko-Venäjään ja eteläsä Liettuaan. Maan pääkaupunki Riika on Baltian maiden suurin kaupunki. Latvia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Pikaisella kävelykierroksella Riiasta löytyi ihailtavaksi paljon kauniita vanhoja rakennuksia.

Ihmettelemistä oli Pekallakin.

Kappaleen nimi oli kenties I got the blues

tai ehkä sittenkin Ranskalaiset korot?

Ehdottomasti tutustuminen Riiaan vaatii enemmän aikaa. Jäinkin miettimään, että jos vaikka junalla joskus.

Saapi sitä ottaa matkoillaan myös rennosti. Riian vehreillä kanavarannoilla se onnistuu helposti.

Oopperatalon puistossa kohtasin kollegan työssään. Varmaan mukavaa hommaa.

Kevät se vaan aina nostattaa tunnelmaa. Toivottavasti paikalliset isänmaantoivot antavat istutusten olla paikoillaan. Missähän he muuten olivat, kun ei missään näkynyt eikä varsinkaan kuulunut?

Viimeinen iltalenkki Tallinnan vanhassakaupungissa. Se onkin jo tutumpi ja aiemmin blogissa huomioitu.

Täällä riittää ihailtavaa ja kuvattavaa vaikka viikon koluaisi.

Yllätyksenä löytyi vanhojen vinyylien divari, josta syksyn perinteisen musavisan veljekset saivat kuultavaa.

Kristuspatsas Ristikukkulalta: Minä suojelen sinua kaikelta....