maanantai 25. helmikuuta 2019

Kanahaukka, Accipiter gentilis

 Ystäväni lintumies on pitänyt  piilokojua metsän kätkössä jo yksitoista vuotta  huolehtien läpi talvien sen vieraiden ruokailusta. Monenlajisia lintuja on riittänyt runsaasti  harmaapäätikasta tikliin. Ne odotetuimmat, lähimetsän asukkaat, kanahaukat eivät ole aiemmin uskaltautuneet paikalle rentoon ruokailuun. Jokatalvisia havaintoja on ollut, mutta vasta tänä talvena  ruokkijan sitkeys ja ahkeruus on tullut palkituksi. 
Sain eilen viettää päivän kojussa haukkojen mässäilyä seuraillen ja kuvaten.



Kojun edessä viiden ja kahdeksan metrin päässä on kaksi noin puolentoista metrin korkeudessä olevaa syöttölavaa. Tällä kertaa tarjolla on kanoja ja muuta lihaa. Itse vein mennesäni lähikaupasta saamiani kirjolohen perkeitä. Tuore kala maistui hyvin.



Eilen paikalla ruokaili kaksi lintua. Toinen on väritykseltään harmaampi toinen ruskeampi. Näitä arvellaan pariskunnaksi vaikka kovin itsenäisiä tähän aikaan vuodesta ovatkin. Kumpikin lintu kävi kahdesti, viipyivät noin tunnin kerrallaan ja olivat paikalla osin saman aikaan. Lintumies on tunnistanut myös kolmannen kanahaukan, mutta eilen en usko sen käyneen.



      "Heimo: Haukat-Accipitridae
  • Yleiskuvaus: Keskikokoinen tai iso, suhteellisen lyhytsiipinen ja pitkäpyrstöinen haukka.
    Koko: Pituus 49–64 cm, siipien kärkiväli 93–127 cm, paino 0,75–1,05 kg (koiras), 1,15–1,7 kg (naaras). 

Pesä: Suuri risupesä yleensä puun puolivälin alapuolella. Koristelee pesää tuoreilla lehtipuun oksilla.
Pesiminen: Munii huhtikuun puolivälistä alkaen 3–6 munaa. Vain naaras hautoo. Haudonta-aika 35–38 vrk. Poikaset lentokykyisiä 38–40 vrk:ssa.


Esiintyminen: Pesii vanhoissa metsissä koko Suomessa. On alkujaan ollut aarnimetsien laji, mutta nykyisin laji kelpuuttaa myös pienet metsiköt. Suomen nykyiseksi kannaksi arvioidaan noin 4.300 paria.
Muutto: Muuttaa syys–marraskuussa ja palaa maalis–toukokuussa. Muutto suuntautuu Suomen lähialueille Itämeren ympäristöön. Talvehtii myös Suomessa.


Ravinto: Syö lintuja ja nisäkkäitä aina fasaanin ja jäniksen kokoluokkaan asti.
Ääni: Kauas kuuluva nalkuttava huutosarja sekä erilaisia naukuvia ääniä.
Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä, rauhoitettu.


Kanahaukka on rotevatekoinen haukka, jolla on leveät ja lyhyet siivet sekä pitkä pyrstö. Koiras on huomattavasti pienempi kuin naaras ja on helposti sekoitettavissa varpushaukkaan, etenkin naaraaseen. Kanahaukka on vatsakkaampi ja sen kyynärsiipi ja kaula ovat pidemmät. Sen pää työntyy lennossa pidemmälle ja peräosa näyttää paksummalta valkoisen yläperän tienoilla. Lennossa se näyttääkin ristin muotoiselta (varpushaukka näyttää enemmän T:n muotoiselta). Lento koostuu muutamasta nopeasta siivenlyönnistä ja vaakaliidosta. Toisinaan kanahaukka kaartelee. Kanahaukan siiveniskut ovat hitaammat kuin varpushaukan.


Vanha kanahaukka on päältä harmaa ja alapuolelta tiheästi poikkijuovainen. Iän mukana selkäpuolen siniharmaa väri kehittyy ja vatsapuolen poikkijuovat kapenevat. Nuori lintu on päältä ruskehtava ja alapuolelta pitkittäisjuovikas. Kanahaukan koivet ovat keltaiset, nokka sinimusta, vahanahka vihertävän kellertävä ja silmän värikalvo aluksi harmahtava muuttuen iän myötä kirkkaankeltaiseksi tai oranssinpunaiseksi.


Suomessa esiintyy kolme kanahaukan rotua: A. g. gentilis valtaosassa Suomea, A. g. buteoides Lapissa ja A. g. moscoviae Kaakkois-Suomessa." (http://www.luontoportti.com/ suomi/fi/ linnut/kanahaukka)


Haukan ruokailu on voimallista touhua. Siinä kananpalat lentelevät. 


Ruokailun jälkeen on aika siistiytyä. Kun kupu oli täynnä, kumpikin lintu huilaili hetken ja puhdisti nokkansa pökkelön pintaan hinkaten.


Tähän asti kumpikin haukka on ruokaillut tiukasti omalla lavallaan. Eilen kuitenkin tapahtui tällainen vierailu, jonka aikana ei syöty. Liekö linnuilla jo parittelu mielessä.  



Sitten olikin jo aika poistua muualle lepäilemään ja sulattelemaan ateriaa. Jonnekin ne häipyivät läpi tiukan metsän oksiston, kumpikin omaan suuntansa.

Paikasta paljastettakoon sen verran, että se sijaitsee jonkun verran Jyväskylän eteläpuolella.



Täydennetty. 


Näinhän siinä sitten kävi 8.3.








tiistai 19. helmikuuta 2019

Karhulinna

Karhulinna on Raumalla, Merirauman kaupunginosassa sijaitseva venäläisten vuosina 1915-1917 rakentama rannikkolinnoitus. Venäläiset rakensivat sen pelätessään saksalaisten maihinnousua ja mahdollista Pietarin valloitusta. 



Tämän merkin löydät Meriraumantien varrelta, ja heti sen takana sijaitsee itse linnoitus. Kulku on helppoa jopa näin talvella.



Kallioiseen mäkeen on louhittu 160 metriä miehenkorkuista juoksuhautaa. Osin kaivanto kulkee mutkitellen, kuten sirpalevaaran vuoksi järkevältä tuntuukin.


Mutta myös suoraa hautaa löytyy. Kaivannonseinät on vuorattu kivenmurikoilla laastilla yhteen sitoen.


Venäjä ja Japani olivat ottaneet yhteen  Tsushiman meritaistelussa välilleen syttyneessä sodassa vuonna 1905. Tässä kahakassa venäjä kärsi karvaan tappion ja menetti lähes koko laivastonsa. I Maailmansodan oletuksiin kuului, että Saksa yrittää vallata Pietarin. Rahasta ja ajasta oli puutetta ja näin uuden laivaston sai korvata rannikkolinnakkeet. Suomenlahdella jo Pietari Suuri oli aikoinaan aloittanut  rantojen varustelun. Nyt oli aika ja oletettu tarve vahvistaa Pietarin puolustusta ja jatkaa Suomenlahden ja osin Pohjanlahden rannikoiden puolustusasemia. Kts. Pietari Suuren Merilinnoitus sekä Ensimmäisen maailmansodan linnoitustyöt


Vastaavanlaista kolliojuoksuhautaa Raumalta löytyy Petäjäksestä ja Nurmeksen saarelta.


Oppaani, vanha puosuvaari, kertoo, ettei Raumalla monikaan ole  tietoinen tästä rakennelmasta. Aiemmin alue on ollut metsäisen kallion laella kaukana kaupungin keskustasta. Nyt, kun kaupunki on kasvanut, se on jäänyt uusien asuinalueiden keskelle. 


Linnoitus on ollut vuosia tiukan pusikon valtaama. Sittemmin alue on raivattu, mutta uutta risua vaan jo pukkaa. Juoksuhaudan molemmissa päissä on neliön muotoinen suurempi kaivanto. Onko tila ollut tykkejä, miehistöä vai ammuksia varten?


Uskomattoman alkuperäisenä on juoksuhauta saanut olla. Vandaalitkin ovat olleet paikasta tietämättömiä.



keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Kypros 2019, osa III

Kissoja, koiria, aaseja, lintuja ja jokunen kasvikunnan edustaja.


Voisi luulla, että selfie, mutta on kyllä paikallinen aasi.


Hotellin kotipihan katti. Näitä on kyllä monen värisiä. Yhtä metsässä tapaamaani kollia lukuunottamatta kaikki kissat ovat hyväkuntoisia ja kesyjä. Vaikka niitä kuljeskeleekin vapaana kaikkialla, niistä varmaan huolehditaan.


Vapaita koiria näkee vähemmän, mutta tyytyväisiä ja siistejä ovat nekin.


Kesykyyhkyjä eli puluja on myös kaikkialla ja usean värisinä.


Botanisti-Risto löysi kaikkialta paljon tutkittavaa.


Oma kasvitietouteni on vaatimatonta. Risto tunnisti useimmat lajit, ja jos ei tunnistanut, otti selvää. Yllättävän monet kasvit olivat kukassa, vaikka ei mikään varsinainen kukinta-aika ollutkaan.



Turkinkyyhky


Lammas on yleinen laidunnettava.


Mistä tänään saadaan ruokaa. Taitavat kyllä tietää, kunhan tarkkailevat maailmanmenoa.


Kaverit on vallanneet puistonpenkin.


Nike-koira T-paidassaan


Golden Beach on merikilpikonnien lisääntymisaluetta. Tämä kaveri esiintyy luonnontieteellisessä museossa.




Museosta löytyi myös tämä harjalintu. Näitä nähdään vuosittain joitakin  myös Suomessa. Itse olen nähnyt kerran.


Pyhä-Yrjö listii lohikäärmeen. Lienevät ajautuneet vainottuina sukupuuttoon?


Black Cat


Ei vaan jaksa.





Kissoista on joku tehnyt bisneksen. Kuvan ulkopuolella on myytävänä CiteCat-purkkeja.



En tiedä, mitä tämä kaveri tarjoili ystävilleen. Ennen tarjoilua hän mutusteli muonan omassa suussaan.


Lukeva tyttö ja kissa


Ei näytä kulkukoiralta hän.


Linnan varpunen. Ihan oikea, ei näkynyt pikkuvarpusia lainkaan.


Pulut tarkkana


Tällaisella matkalla ei tarjoudu juuri tilaisuuksia lintukuvauksiin. Suuren bussin pysäyttäminen jokaisen haukan tai kahlaajan kohdalla ei onnistu. Ikkunan läpi saatoin niitä ihailla. Muuttoaikoihin Kypros on monen linnun levähdyspaikka. Silloin kannattaa tehdä erillinen lintukuvausmatka, jos harrastus on sitä luokkaa.
Viimeisenä iltapäivänä tein ainoan puhtaasti lintukuvauskävelyn. Hotellin viereinen pusikkometsä tarjosi muutaman mahdollisuuden. Kuvassa mustapäätasku uros.


Punasilmäinen kyproksenkerttu


                                                           Kyrenian gangsta tahtoo


puristettua granaatiomenamehua.




 Se on hyvvää.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!