tiistai 24. maaliskuuta 2020

Talven lintuja Äänekoskelta ja ympäristökunnista

Tämä talvi meni pitkästä aikaa Ääneseudulla. Kohtaamani linnut ja niistä useimmista saamani kuvat ovat yllättäneet minut ja tuoneet runsaasti iloa ja sisältöä eläkeläisen elämääni. Olen myös löytänyt monia uusia lintupaikkoja ja tutustunut uusiin alan harrastajiin. 


Konneveden Siikakoski on varma koskikaran bongauspaikka läpi talven. Tänä talvena karoja oli normaalia vähemmän. Oliko vettä ja virtausta liikaa karan pyyntitouhuihin? 20.3. koskella oli enää kolme yksilöä, kun parhaimmillaan niitä on ollut jopa kolmekymmentä


Naakat ovat lisääntyneet joka puolella, niin myös Äänekoskella.


Käpyjä ja käpytikkoja on normaalia enemmän kaikkialla.


Kuten myös pikkukäpylintuja, ehkä isojakin. Niitä vain en ole havainnut.


Minulle yllätys oli kuukkelien esiintyminen Keski.Suomessa. Niitä on ainakin Äänekosken ja Viitasaaren välisillä salomailla. Tämä lintu ja kaverinsa elelevät Saarijärven pohjoisissa metsissä ja ruokailevat paikassa nimeltä Kuukkelibaari. Paikka on yksityisellä maalla ja maanomistajan hoidossa.


Siellä vierailevat myös tali-, sini-, hömö- ja töyhtötiaiset. Viimeksimainitut ovat erikoissuosikkejani.


Harmapää-, ja käpytikat  käyvät läskin ja talipötkön vetäminä.



Kalaniemen metsässä kuukkelien syöttöpaikalla asusti talven pähkinähakkipariskunta.


Mämmellä kohtasin ja kuvasin elämäni ensimmäiset pohjantikat. Niitäkin oli Tiiran havaintojen mukaan tavallista enemmän liikkeellä. Pöllipinojen toukat pitivät niitä pitkään samoilla sijoilla.


Äänekoskella lähes kaupungin keskustassa, siinä missä Häränvirta laskee Kuhnamoon, sijaitsee Piilolanniemi. Alue on monien lintumiesten suosiossa eikä suotta. Joulun seutuvilla tapasin siellä parikin kertaa pikkutikan,


valkoselkätikan,


läpi talven tiklejä,


urpiaisia,


viherpeippoja,


telkkiä ja


viimeksi pyrstötiaisia.


Jonkin aikaa paikalla on levähtänyt myös laulujoutsenia.


Suolahdessa talvehti runsaasti tilhiä, oli toki marjojakin.


Sumiaisten takana Pyhälahdella saalisteli viikko sitten isolepinkäinen.


Viime viikolla tein toisen valkoselkätikkahavaintoni. Nyt Laukaasta. Saattoi pari etsiä jo pesäpuuta.


Pikkuvarpusia on nykyisin siellä täällä.


Olkoon tämä Suolahden joutsen viimeinen näyte. On sillä puolisokin, ei vaan mahtunut kuvaan.



Paljon on näkynyt muitakin lintuja. Kaikista ei vain ole kuvia. Ei näistäkään kaikki oikein ole kaksisia, mutta näin halusin. Viikon päästä muutetaankin sitten Jyväskylään. Monta hyvää tarkkailu- ja kuvauspaikkaa on jo tiedossa, ikkunasta näkyy kaksi lintutornia. Mielenkiintoista.















tiistai 17. maaliskuuta 2020

Balkan 2020, 29.2.-2.3. Osa III

Tässä osassa matkailemme Montenegrossa ja palaamme Dubrovnikiin.



Matkamme eteni Kotorinlahden rannoilla. Matkaa lyhennettiin oikomalla lahden yli Kamerani-Lepetani väli.

 

Montenegro näyttää ulkoisesti vauraammalta kuin edellä nähdyt valtiot. Matkailu lienee elinkeinojen kärjessä. Porto Montenegro edustaa uutta Montenegroa., jolla on vahva pyrkimys EU:n jäseneksi. Maan valuuttakin on jo valmiiksi euro.


Kiinnostaisi tietää, kenen ovat nämä jahdit ja laitureissa lilluvat lukuisat kookkaat  purjeveneet?


Eteläisin kohteemme oli Budva. Budva on noin 2500 vuotta vanha, mikä tekee siitä yhden Adrianmeren rannikon vanhimmista asutuskeskuksista. Budva on kuulunut sekä antiikin Kreikan että Rooman valtakuntiin.


Toisiaan muistuttavat harmaat, kivestä rakennetut vanhat rakennukset menevät jo sekaisin muistiarkistossani. 


Lähes jokaisen vanhan kaupungin keskuksena on linna tai se on muutoin muurein suojattu.


Budvasta löytyy myös uimarantaa.


Näin on maa joskus muokkaantunut.


Ballerina-patsas. Tarinan mukaan tanssijaneito odotti merille lähtenyttä sulhoaan vuodesta toiseen tanssien rantakalliolla. Lopulta hänen uskonsa sulhon paluuseen hiipui ja hän hukuttautui meren aaltoihin. Surullista.


Läheltä Pudvaa löytyy Sveti Stefan.
 Maksamaton mainos: Sveti Stefan on hyvin kaunis sekä kuvauksellinen kohde, ja 1400-luvulla rakennetut kivitalot ovat nykyisin täysin kunnostettuja. Saarella toimiva Aman Sveti Stefan -luksushotelli tarjoaa asikkaidensa käyttöön 58 yksilöllisesti sisustettua huonetta, asuntoa ja sviittiä. Hotelli on avoinna ainoastaan kesäkaudella toukokuusta lokakuulle. Majapaikka ei sovellu pienellä budjetilla matkustaville, sillä halvimmillaan yö hotellissa maksaa 5 500 euroa.


Kotor mainitaan jo 168 eaa. Tuolloin alueella vaikuttivat roomalaiset.


Kotorin vanhakaupunki on yksi Adrianmeren rannikon parhaiten säilyneistä, ja se on kuulunut vuodesta 1979  UNESCOn maailmanperintöluetteloon.


Reippaimmat matkalaiset voivat poiketa yläriinteen kirkossa.


Kotorin arkea ja


juhlaa.


Luvalla kuvattu torikauppias


Lady of the Rocks. Laivaretki sievälle kirkkosaarelle.




Viimeinen ilta, Dubrovnik by Night. Ulkopuolelta


Sisäänkäynti sisäpuolelta


Game of Thrones, https://www.youtube.com/watch?v=CWtS7jyhl-0



Joka matkan pakollinen "Heebo hevosen selässä".


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.



Ps.

Kaksi viikkoa myöhemmin aloitettu vastaava matka keskeytyi korona-viruksen vuoksi ja matkustajat ovat tätä kirjoitettaessa karanteenissa kotimaassa.





















maanantai 16. maaliskuuta 2020

Balkan 2020, 27.-28.2. Osa II

Matka kohti Bosnia-Herzegovinaa ja Montenegroa jatkuu. Aamulla herätessä alas vuorilta puhalsi melkoinen Bora-tuuli. 


Tunnelma oli erikoinen, sillä aallot alkoivat rannasta ja kasvoivat merelle päin mentäessä.


Vuoren rinne oli ohuen lumen/kuuran peitossa.


Kohta olimme siirtyneet rannikkovuorten taa Bosnia-Herzegovinaan. Kauempana sisämaassa siinteli lumipeitteiset vuoret.


Kahvitauko "Esson" baarissa. Nostalgista tupakointia sisätiloissa. Kuinka tutuilta savut ja hajut vielä tuntuivatkaan. Seuraavana Medjugorje, kuuluisa pyhiinvaelluspaikka, josta ei tullut kuvia.

                                                                                                                                                 (lainakuva)
Vuorella paikassa, jossa Jumalan äiti ilmestyi kuudelle nuorelle, on patsas. joka on näiden pyhiinvaeltajien matkan kohde. Tosivaeltajat kulkevat kivisen taipaleen paljain jaloin.


Osa meistä teki iltapäivällä erillismatkan Neretva-joen varrella sijaitsevaan Mostarin kaupunkiin. Mostar oli minulle se must-juttu, tärkein kohde koko reissulla.


Kaupunkiin on jätetty joitain viimeisen 1990-luvun sodan jälkiä muistuttamaan ihmisiä sodasta ja sen kauheuksista.


En tässä yhteydessä selvittele tarkemmin alueen sotatoimia, mutta linkistä voit itse tutustua aiheeseen: Bosnian sota


Kuvassa kuuluisa Stari most eli Mostarin silta, joka sodassa tuhottiin ja sittemmin rakennettiin uudelleen.  Kesällä paikalliset hurjapäät hyppivät (rahasta) sillan korkeimmalta kohdalta alas Neretva-jokeen.


Joen vihreä väri on peräisin veteen liuenneista maaperän mineraaleista.


Joen itärannalla on moskeijoita ja länsipuolella kristikansan kirkkoja.


Otin ja julkaisen paikalta paljon kuvia, koska se on sen arvoinen.


Luontokuva sillan päältä. Keksitkö, mikä tekee tästä luontokuvan?


Vielä yksi kuva joenrannan perspektiivistä. Kuvan vasemmassa laidassa sijaitsee vierailun arvoinen ruokapaikka. Ja tietysti kyseessä on UNESCOn maailmanperintökohde.


Seuraavana aamuna jatkoimme kohti Montenegroa. Matkalla pysähdyimme caravanseraihin eli erääseen muinaisen silkkitien lepo- ja taukopaikkaan. Sen nimi on karannut päästäni, valitettavasti.


Tämä karavaaniasema ei pröystäile koollaan eikä loistollaan, mutta viehätävimpiä se minusta on.


Kuva moskeijan katosta.


Mitäpä sanot?


Tien varrelle osui Trebinje,  ja sen historiallinen keskusta Kastell.


Vesi virtasi sielläkin.


Matka jatkui ja kohta oltiin Montenegrossa.


Kotorin lahti näköalapaikalta kuvattuna. Tuonne vasemmalle se jatkuu 28 kilometriä. Maisemat ovat koko ajan mahtavat.


Samalla paikalla kuljettajamme (vas.) tarjosi syntymäpäivänsä kunniaksi itse polttamaansa brandyä. Vuoristotiet olivat välillä aika hurjia, mutta ratissa oli ammattimies parasta A-luokkaa. Ei pelottanut.


Malja hälle ja tälle, totesi Hannu.


Jatkuu...