Maakallaan kaljaasi Ansiolla

"Kaljaasi Ansio on kaksimastoinen, puinen perinnealus, joka on katsastettu 4 hengen miehistölle ja 36 matkustajalle. Ansion suunnittelun pohjana on käytetty Kalajoella vuonna 1891 rakennetun kaljaasi Ansion alkuperäisiä linjapiirustuksia, puolimallia ja yhtä valokuvaa. Niiden avulla turkulainen laivanrakennuksen ammattilainen Mikko Ilus suunnitteli laivan rakennepiirustukset. Niiden pohjalta Plassin kyläyhdistys käynnisti Tuulta Purjeisiin hankkeen, joka sai rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Rieska-Leader ry. Ansio rakennettiin talkoilla vuosien 2007 – 2012 aikana. Rakentamiseen ja varustamiseen tarvittiin noin 18 000 työtuntia." (http://www.kalajokiresort.fi/kaljaasi-ansio)

Ansion kotisatama on Rahjan kalasatama Kalajoella. Laiva on varattavissa purjehdusmatkoille. Esimerkiksi retki pienelle Maakallan saarelle kestää 4,5 tuntia ja sisältää herkullisen kala-aterian, kahvit ja virvokkeet.

Matkalla on hyvä olla kaveri. Tällä kertaa (12.7.) se oli ystäväni Arttu.

"Perämeren keskiosissa sijaitseva Rahjan saaristo nousee maankohoamisen myötä hiljalleen merestä. Juuri maankohoamiseen liittyvätkin sen useat luonnonpiirteet, minkä takia alue on ainutlaatuinen koko Euroopan mittakaavassa. Rahjassa voi nähdä saariston luontotyypit, sisäsaariston suojaisista metsistä aina avomeren laidalla oleville luodoille saakka." (http://www.luontoon.fi/rahja)

Reitti avomerelle vie läpi karikkoisen saariston.

Reitti, joka itse asiassa on lenkki, on painettu miehistön virkapaidan rinnukseen.

Jonkinlaisena timpermannina itsekin en voinut kuin ihastella laivanrakentajien taitavaa työnjälkeä sekä hämmästellä rakentamiseen käytettyjä tuhansia talkootunteja. Aivan ehdottomasti lakinnoston arvoinen suoritus ja kumarrukset päälle.

Matkaan sisältyy kahvit ja mehut sekä maukas lohikeitto leipineen. Retkilounas nautitaan kaljaasin kajuutassa (vai olisiko messi, mistä näitä maakrapu kaikkia tietää).

Onhan miehistön levättäväkin. Lepotauko elämän turvaverkossa.

On tainnut uni yllättää.

"Perämerellä, noin 16 kilometrin päässä Kalajoen kaupungin rantaviivasta sijaitsee kaksi kalastajien hallitsemaan saarta, Maakalla ja Ulkokalla. Saarista vilkkaampi Maakalla toimii edelleen kalastajien tukikohtana ja monille heistä myös tärkeänä kakkoskotina." (https://www.paivanlehti.fi/maakalla-valitsee-itse-asukkaansa-kuri-on-kova-mutta-ei-kohtuuton/)

"Ulkokallan majakka on majakka parinkymmenen kilometrin päässä Kalajoen kaupungista, Kallankareihin kuuluvalla Ulkokallan saarella. Siellä on ollut majakka jo vuodesta 1856, jolloin rannikkopitäjien kalastajille annettiin lupa pitää saaressa merkkitulta. Saari on noin 400 metriä pitkä, ja noin 200 metriä leveä. Sen korkein kohta on vain noin 4 metriä merenpinnasta. Nykyisen, vuonna 1871 valmistuneen tiilisen majakkatornin on suunnitellut A.H. Dahlström. Majakan yhteydessä on majakanvartijoiden rakennus." (Wkipedia) Nykyisin majakka on miehittämätön ja automatisoitu.

Sitten ollaankin jo kiinnittymässä Maakallan laituriin.

Mikä viehättävä näky?  Useimmat mökit ovat kuitenkin kesäasuntoina, lienee perintönä tulleita.

Tämän rakennuksen arvelen toimineen ja miksei vieläkin toimivan kalastajien merimerkkinä kotiin suunnistettaessa.

Tässä ehkä uudempi ja näkyvämpi laitos?

Risteilyyn kuuluu vain tunnin vierailu Maakallaan. Siispä oli liikuttava ripeästi. Jos saari on toiminut kalastajien tukikohtana, on se ollut sitä myös hylkeenpyytäjille. Varmaan useat ovat harjoittaneet kumpaakin ammattia. Kuvassa hylkeen luovuttamia eviä.

Meren puoleisessa poukamassa sijaitsee kesävieraiden ja kalastajien venelaiturit.

Siellä ovat myös kalastajien pyydys- ym. tarvikkeiden suoja-aitat.

Minua kiinnostaa kuvauskohteena erityisesti linnut. Niitä Maakallassa riittää. Varsinainen pesintäaika on jo ohi, mutta silti lokkien ja tiirojen yhdyskunnat pitävät vielä puolensa. Karikukkoja näkyi useampia pareja.

 Lapintiira on taitava lentäjä.

Sujuu se punajalkavikloltakin. Oletan lintujen harhauttavan kulkijaa suojellessaan kivikoissa lymyäviä poikasiaan. Siksipä ei ole sopivaa jäädä pitkäksi aikaa tähtäilemaan. Useat lokkilajit, pikkukuovi, luotokirvinen, räystäspääsky, merikihu ja isokoskelo ovat myös valinneet saaren asuin- tai levähdyspaikakseen.

 Hylkeenpyyntiveneeksi tätä arvelen. Ei tosin ole enää virassa.

 Maakallan pappila ja takana kirkko.

 

"Luodolla on ollut oma kalastajien kirkko vuodesta 1680 lähtien. Nykyisen puukirkon on suunnitellut ja rakentanut vuonna 1780 kalajokinen kirkonrakentaja Simo Jylkkä (Silvén). Kirkko on kahdeksankulmainen, hirsiseinäinen ja sisältä maalaamaton. Ulkoseinät on maalattu punamullalla. Kivijalka on koottu luodon kivistä. Kirkon vieressä on yksinkertainen kellotapuli, sekä pieni pappila. Kirkossa tehtiin peruskorjaus vuonna 1952." (http://www.kalajoenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot-ja-kappelit/kallan-kirkko)

Pappila sisäpuolelta. 

Seinästä löytyy merkintöjä, nimiä ja vuosilukuja. Vanhin, jonka huomaan on vuodelta 1799. Ovatko nimet muinaisten pappien?

"Maakallan erikoisuus on itsehallinto, jonka ”ylintä päätäntä- ja tuomiovaltaa” käyttää kuusijäseninen karineuvosto eli niin sanottu haminaoikeus. Kalastajista koostuvaa karineuvostoa johtaa vastaavasti haminamestari, jolla on saaren päällikkönä asioita koskeva toimeenpanovalta. Viimeiset viisi vuotta Kallan haminamestarina on toiminut kolmannen polven kalastaja, Juha Vierimaa.
Haminamestari Vierimaan mukaan itsehallinto on peräisin Ruotsin vallan ajalta ja pohjautuu kuningas Aadolf Fredrikin vuonna 1771 säätämään hamina-ordningiin, jossa Kallankarien, Maakallan ja Ulkokallan, hallinto määrättiin kalastajien huostaan. Itsehallinnon ansiosta Maakalla on pystynyt maailman muutoksista huolimatta vaalimaan perinteitä ja säilyttänyt siinä sivussa myös rauhallisuutensa.
Haminamestarin mukaan vierailijat ovat tervetulleita, mutta leiriytyminen, kuten esimerkiksi teltan pystyttäminen saareen on kuitenkin kielletty. Myöskään kalastajien ja heidän perikuntiensa omistuksessa olevia mökkejä ei vuokrata ulkopuolisille." (https://www.paivanlehti.fi/maakalla-valitsee-itse-asukkaansa-kuri-on-kova-mutta-ei-kohtuuton/)

On laiva valmiina lähtöön, ei kuitenkaan surumielin. Tunti vilahti huomaamatta ja laivatorvea jouduttiin soittamaan, jotta joutuisin.

Paluumatkalla tuuli on suotuisa ja purjeet nostetaan. Uudet laivapojat saavat samalla koulutusta.

"Hurraa me nuoret meripojat,

ilo onpi meillä aina, eikä suru meitä paina."

 Ja lähempänä rantaa purjeet taas lasketaan. Nykyaikana kulkua avustetaan konevoimalla, ja näin rantautuminen on helpompaa.

 Matkustajat voivat ottaa rennommin.

Kylläpä oli hieno laiva, purjehdus, merimaisemat, sää ja Maakalla kaiken kaikkiaan. Henkilökuntaa kehun erikseen. Heille on esitetty samat kysymykset Ansiosta ja sen rakentamisen vaiheista jo lukemattomia kertoja, mutta edelleen he jaksavat vastailla tiedonhaluisille matkustajille innostuneen oloisesti. He ovat selvästi terveellä tavalla ylpeitä onnistuneesta rakennusprojektista ja tehtävästään kaljaasin miehistönä. Vilpittömästi suosittelen kaikille ja kaikenikäisille ja kiitän miellyttävästä purjehduksesta!

Kotisatama

Kaalikoski

Back to the Roots.  Päivän seikkailu Kalajoen Siiponjoen maisemissa.

Kaalikoski on nimeni.

Kaalikoskentie ylittää Siiponjoen sen keskijuoksulla.

Ei ole joki koolla pilattu eikä Kaalikoski ole mikään Niagara. Koski kuitenkin ja sijaitsee muutama sata metriä joen ylittävästä sillasta alajuoksun puolelle 

Joki on raivattu koskien kohdalta puunuittoa varten joskus vime vuosisadan alkupuolella.

Siellä se koski vaisusti ryöpsähtelee lepikon keskellä. Väittämän mukaan kaaliminen on tarkoittanut kahlaamista, johon hommaan on aiemmin tarvinnut ryhtyä joen yli päästäkseen. Hyvällä uskolla yläkuvassa voi nähdä joen kallioisen pohjan. Tässäpä oiva paikka kaalimiseen. Tästä paikasta, Kaalikoskesta, ovat monet ihmiset  ottaneet sukunimensä, kuten ennen oli tapana. Näin lienee on tehnyt minunkin sukuni. 1700-1800-lukujen taitteessa esi-isäni ovat syystä, jos toisesta, taivaltaneet Viipuriin ja sen edustalla olevalle Uuraan saarelle. Tämä saari toimi ennen Viipurin lastaussatamana. Sieltä sitten talvisota pakotti tänne länteen päin ja sillä tiellä nämä Kaalikosket ovat edelleen. Itse asun Äänekoskella Keski-Suomessa.

Kosken äärellä on pienehkö peltotilkku, jonka laidalta löytyy asumisen jälkiä. Tuskin näillä millään on tekemistä yli kahdensadan vuoden elämisen kanssa, mutta joku on lähtenyt joskus myöhemminkin.

Ei tainnut olla silloin peltikattoa,

ei Datsun 100 A:ta eikä 

televisiota.

Tämä peruskivi sen sijaan on saattanut ollakin.

Kalajoen kierrokseni ja tutustumiseni Siiponjokeen jatkui.

Jokivarresta alempaa löytyi Pleunan ulkoilureitit ja laavu.

Polut ovat miellyttävän tasaisia ja pehmeitä kulkea.

 Jokiuoma on syöpynyt paikoin syvälle hiekkaiseen maaperään. Mitä alemmas jokea mennään sitä mutkikkaammaksi joki käy.

Yle-Areenasta löydät noin viiden minuutin filminpätkän Siiponjoesta (kts. tästä linkistä)

Siiponjoen suisto on maankohoamisesta johtuen jatkuvasti muuttuva. Väittävät sen olevan varsinainen lintuparatiisi. Uskon kyllä. Suiston edessä leviää Rahjan saaristo, joka Kalajoen luontokeskuksen oppaan ja elokuvien innoittamana on vielä koettava.

V

Suistossa oleva Kalajoen Rahjan satama on ollut yksi suurimmistä puutavarasatamistamme jo kauan. Kuka on kuullut Rahjan satamasta joskus? Satamaan ei kulje edes rautatietä!

Viereisessä kalasatamassa talvehtii kuivatelakallaan kaljaasi Ansio. Alus on rakennettu talkootyöllä ja sen suunnittelun pohjana on käytetty Kalajoella vuonna 1891 rakennetun kaljaasi Ansion alkuperäisiä linjapiirustuksia, puolimallia ja yhtä valokuvaa. Tähän kaikkeen on syypäänä Plassin kyläyhdistys. Hienoa, onnittelen!

Sieltä löytyy myös varmaan Suomen vaatimattomin vaan ei vähäisin luontokeskus.
 

Sittenpä jo hämärtää ja

aurinko laskee jonnekin Ruottin puolelle.