Etelä-Konnevesi 2018 Medley

Kesä 2018 oli poikkeuksellisen lämmin ja suosi kaikenlaista ulkoilmaelämää. Uskollinen vesijuhtani Jatta saikin kyyditä minua ja seuralaisiani useamman kerran Etelä-Konneveden aina upeissa maisemissa. Yönyliretkiä ei tullut kuin yksi, mutta useita päiväristeilyita kyllä. Tässä niistä kuvasikermä.

Ennen kuin puuvene on vesillelaskukunnossa kuluu helposti useampi työntäyteinen päivä. Minun käyttämäni pintakäsittelyaineet (Owatrol) vaativat vähintään 15 asteen lämpötilan ja usein käy niin, että kevään lämmöt eivät riitä. Niin huolto menee kesäkuun puolelle. Ensimmäinen päiväretki tehtiin Voiton kanssa, ja se suuntautui Konneveden eteläisimpään pohjukkaan, Vahvalahteen. Nuori kapteeni on tässä ajoharjoittelussa ja siksi ilme on niin keskittynyt.

Retkellä harjoiteltiin valokuvausta. Tässä Konnevedellä kovin yleinen kuikka.

 

Yksin tein muutamankin reissun Häkkilän myllylle sudenkorentoja kuvaamaan. Myllyä ei enää ole, mutta myllärin torppa kyllä. Se sijaitesee Vahvanen-järvestä laskevan puron suulla. Sieltä löytyi muutama soidinlennolla ollut neidonkorento.

 Paikka on matala ja ruovikkoinen, se on myös tuulilta suojassa ja siksi ison järven rantoja lämpimämpi. Varma kohde korentokuvaajalle. Nämä tytönkorennot, joidenka lajimääritys jääpi tekemättä, ovat lemmenaktissaan ns. parittelurenkaassa.

 

Konnevedestä on ensin ajettava Uuranlampeen, jonne isompi vene on jätettävä. Matka jatkuu hinauksessa olleella soutuveneellä.

Heinäkuun puolessa välissä käytiin Kallen kanssa katsastamassa kalasääsken pesiä. Kälasääski on Etelä-Konneveden kansallispuiston tunnus. Noin kymmenen kilometrin rengasajelulla todettiin tuntemistani  lähialueen seitsemästä pesästä viidessä olevan asukkaat.

Koiraslintu toi ruokatäydennystä.

Toisen pesän ilmatilassa taisteltiin. Viereiseen saareen pesinyt nuolihaukka ei pitänyt luodolla asuvan kalasääsken läheisyydestä. Tuskin tuosta kuitenkaan oli sille mitään uhkaa.

Rengasmatkalla poikettiin mm. Majaniemessä, Pyysalossa ja Lapinsalossa. Hienoa oli tällaisella ilmalla ajella.

Vuosien varrella on venekalusto  komistunut ja kasvanut kokoa. Vire, Wickström, Seagull (sav. siankulli)  ja Terhi ovat jo historiaa.

Heinäkuun helteet vaan jatkuivat. Maijan perhe Pyysalossa uimaretkellä.

Pyysalon kaarre on yksi harvoista hiekkarannoista niin kivisen ja kallioisen järven rannoilla. Täällä riittää tilaa polskia. Saaren toisella puolella, kapean kannaksen takana on yksi kansallispuiston laavupaikoista.

Elokuussa ennen koulujen alkua käytiin Anssin kanssa kiertelemässä järven kaakkoisosaa. Tämäpä on mahtava kalamaja, eikä paikassakaan ole valittamista. Paljonkohan on hirsillä ikää?

Käpynän ukkoa on aina tervehdittävä, kun näillä kulmin mennään. Ukon löydät Käpynänvuoren itärinteeltä.

Monilla rantakallioilla lepää komeita kivipaasia. Tämä järkäle sijaitsee Kodanovisen länsiranan kalliolla.

Kansallispuisto on tuonut mukanaan paljon uusia retkeilijöitä, jotka taittavat matkaa joko jalan tai meloen, talvella hiihtäen, jopa luistellen. Retkeilijöille on rakennettu uusia polkureittejä ja rantautumispaikkoja laitureineen ja  kotalaavuineen. Näin on  myös Loukkuvuoren rannassa.

Naapurin pojalla on luoviminen hanskassa.

Heinäkuun lopussa kävivät Helena ja Hillevi Lapinsalossa eväsretkellä. Kuivuudesta kärsivät mustikat olivat sentään kasvattaneet muutaman maistiaisen.

Kansallispuiston myötä on järvelle tullut muutama tilausalus. Lapinsalon uuteen laituriin pääsee rantautumaan näinkin suurella paatilla.

 Laivakoirat Cara ja Cheri.

Mökin oma ranta on ruskoukonkorentojen lisääntymisaluetta. Muninta menossa.

Kesän viimeinen retki tehtiin Arin kanssa Majaniemen varausmökille syyskuun ensimmäisenä päivänä. Tehtiin metsäretki, kalastettiin, saunottiin ja oltiin yötäkin. Tällä kulttuurihistoriallisella kalamajalla tai sen edeltäjällä kalastelivat aikoinaan Rautalammin rovasti Palmroth ja poikansa Reino Palmroth alias Palle, myöh. Reino Hirviseppä. Isä Palmrothin vieraana paikalla lienee poikennut Toivo Kuula, Aarni Krohn, Eino Leino ja Yrjö Kilpinen. Kukapa tietää?

Kelpaa tätä maisemaa ihailla. Näkymä mökin ikkunasta.

Tuosta  ovesta saunaan, joka on alunperin toiminut savusaunaperiaatteella. Nyttemmin menetelmä on kestolämmitteinen. Tunnelmaa ja lämpöä riitti silti.

Iltanäkymät

Aamulla palattiin Jaakonsaaren jyrkänteen sivuitse takaisin mökille.

Kalankäsittelyä uudella "tuotantolaitoksella".

Ahvenet ovat viime vuosina kasvaneet. Hyvin on ollut muikkua tarjolla.

Kun pihlajat olivat tämän värisiä, oli aika nostaa Jatta talvisäilöön.

Rappaatvuori

Rappaatvuori on velhojen valtakuntaa. Tällaisen käsityksen voi saada lukiessaan kirjaa Konneveden kunniaksi. Mielenkiintoinen tarina kansanparantaja Aapeli Lehmosesta (1884-1955) vei minut ja seikkailijaveli Anssin, Satunnaisen retkuilijan, pääsiäisretkelle ja noitien jäljille tälle Konneveden omalle Kyöpelinvuorelle. Lehmonen ei liene ollut mikään noita, mutta salaperäinen henkilö kuitenkin.

Jalkauduimme vuoren lounaiskulmalla, Tinttalan talon nurkalla ja lähdimme kapuamaan kohti vuoren lakea. Etenimme pohjoiseen noudattaen kartalla jyrkänteeksi merkityn yläreunaa.

Näitä vielä löytää silloin tällöin, valitettavasti. Siitä liennee aikaa, kun tässäkään metsässä on laidunnettu, mutta piikkilanka kestää.

Aluksi jyrkänne oli enempi jyrkkärinteistä louhua.

Onneksi meillä riittää vielä lapsenmieltä. Ice Darth Vader.

Varjoisilla rinteillä oli yöpakkasten aikaansaannoksia.

Matkan päästä löytyi jo avosilokalliota, käkkyrämäntyjä ja jäkälämattoja.

Laella ollaan. "Aapeli Lehmonen eli Pekan-Aapi oli sirkkamäkeläinen talonisäntä, tunnettu kuohari ja kansanparantaja. Pekan-Aapi saavutti mainetta paitsi loitsuilla ja rohdoillaparantajana ja verenseisauttajana myös käärmeiden lumoajana ja tietäjänä."

"Lisäksi Lehmosen sanotaan löytäneen kadonneita, "metsänpeittoon" joutuneita eläimiä."

"Kertoman mukaan Lehmonen kapusi keväisin Rappaatvuorelle rukoilemaan, ja siellä ja läheisen "Betesdan lähteellä" hän myös harjoitti parantamisrituaalejaan."

"Hoitoa aamuöisellä vuorella saivat niin mielisairaat kuin unettomuudesta kärsivät. Itseään tietäjä vahvisti lähdevedellä laimennetulla ja vingerporillisittain nautituilla viinaksilla."  Eräs myöhempi Lehmonen löysi lähirannalta, puron varresta pontikkatehtaan. Silloin elettiin jo 1960-lukua, joten tehtailijana on täytynyt toimia jonkun muun kuin Pekan-Aapin.

Nyt ei löytynyt jälkiä tietäjien vierailuista, mutta metsoukko oli sekin huomannut vuorella olevan jotain mystistä kevättaikaa. Koppelon jäljet löytyivät läheiseltä rinteeltä. Toivotamme hääonnea heille!

Tässäpä vahva arvaus Pekan-Aapin rukouspaikasta. Vasemmalla oleva kivipaasi on vuoren korkein kohta ja näköalat Konnevedelle, alarinteillä kasvavien puiden latvojen välistä, ovat juhlavat.

Tällaiset hiiltyneet kannot kertovat muinaisista metsäpaloista. Millaiset näköalat olivat vuorelta sata vuotta sitten?

Niin talvisesta kuin keväisestäkin metsästä löytyy monia hienoja asioita.

"Myös Pekan-Aapin isä Jussi (Pekan-Jussi) sekä isoisä Kaapro omasivat kansanparantajan taidot. Pekan-Jussin parantamismenoissa Rappaatvuori näytteli tärkeää osaa."

Lainaukset teoksesta Konneveden kunniaksi. Kiitän tekijöitä niin tämän retken innoituksesta kuin tekemistäni omavaltaisista lainauksista. Useita retkiä kirjan esittelemissä maisemissa on jo tullut tehdyksi ennen kirjan julkaisua, mutta muistilapuilla on myös monia kirjasta napattuja uusia tutkimuskohteita. Aiempia Konnevesitarinoita linkistä alkaen 30. kesäkuuta 2014.

Kartta: Rappaatvuori

Jokaisen Konneveden vieraan ja rannan asukkaan on hyvä lukea jopa omistaa tämä kirja. Taatusti et pitkästy.

Etelä-Konneveden kansallispuiston sydän, kirkasvetinen Konnevesi on saanut oman kirjansa. Kirjan tekijät Jorma Knuutinen, Eila Karki ja Risto Palokangas ovat yhtä paljon biologeja, luontoihmisiä ja humanisteja. Teos on heidän monivuotisen työnsä tulos ja samalla kunnianosoitus Suomen luonnolle. Kirja on tarkoitettu katseltavaksi, luettavaksi, selailtavaksi tai vaikka tarkemman tutkimuksen perustaksi. Konneveden kunniaksi ei ole kertomus vain tästä päivästä vaan tarina järvestä ja sen synnystä sekä kehityksestä alueen eläimistöä ja kasvistoa kunnioittaen.

Kirjassa on 280 sivua ja yli 300 kuvaa sekä informatiiviset kartat. Tämä kovakantinen ja sidottu teos on suunnattu kaikille luonnosta, kansallispuistoista sekä erä- ja luontomatkailusta kiinnostuneille ympäristö- ja luontoihmisille. Vahvasta tieteellisestä lähestymistavastaan huolimatta kirja on tehty selkeäksi ja kaikille lukijoille soveliaaksi yleisteokseksi Konnevedestä ja Etelä-Konneveden kansallispuistosta. (Kustannusosakeyhtiö HAI)

Konnevettä päästä päähän

Anssi ja Jussi muinaistutkijoina

Anssin loppumaton mielenkiinto luontoon ja sen kätkemiin vanhoihin tai jopa muinaisiin kohteisiin vei meidät veneretkelle niin Etelä- kuin Pohjois-Konneveden päästä päähän tai ainakin lähes. Edestakaista matkaa tuli pyöreät 70 km. Kartalla kohteesta "mökki" karttanimen Närhilä tasolle ja takaisin. Mielenkiintoisia kohteita voi hakea mm. muinaisjäännösrekisteristä, karttamerkintöjen perusteella ja tässä tapauksessa myös Henrik Laitisen muistiinpanoista.

Näin upea oli retkisäämme. Jatta puski vettä takuuvarmasti kuten aina muulloinkin.

Tätä 42-vuotiasta puukaunotarta ei ikä paina. (Kuva otettu mökkirannassa eräänä kesäisenä yönä klo 02.00)

Siinä, missä Etelä-Konnevesi muuttuu Pohjois-Konnevedeksi on Kivisalmi.  Tässä 69-tie, Konnevesi-Rautalampi, ylittää vesistön. Nykyisin siltaa pitkin, mutta ennen paikalla oli lossi.

 
Vuonna 1956 tapahtuneessa linja-auto-onnettomuudessa menehtyi 15 matkustajaa auton syöksyessä lossilaiturilta järveen. Ilmeisesti jarrut olivat pettäneet.

Etelä-Konnevesi on veneilijälle "pussinperä", josta ei voi jatkaa muualle. Niin järven yläpuolinen Konnekoski kuin alavirran Siikakoski ovat suuremmalle alukselle kulkemattomat. Sensijaan Pohjois-Konnevedeltä pääsee lännen suuntaan alapuoliseen Keiteleeseen Neiturin kanavaa pitkin. Tuolla vastarannalla on Kiesimän kanava, josta avautuu vesiväylä itään aina Pielavettä myöten.

 Ennen ensimmäistä maailmansotaa venäläiset laativat puolustussuunnitelman saksalaisia vastaan. Siihen kuului erilaisia linnoitteita kautta rannikon, mutta myös sisämaassa varauduttiin vieraita vastaanottamaan. Neiturin kannakselta löytyy edelleen juoksuhautojen kaivantoja noilta ajoilta. Tosin alueella olleiden avohakkuiden jäljiltä heinikko on vallannut alaa ja kuva ei täten voi kertoa aivan kaikkea.

Matka jatkui kohden pohjoista ja varsinaisia tavoitteitamme. Anssi oli kaivanut tietoja ikiaikaisista lapinraunioista muinaistutkija Henrik Laitisen (1832-1882) muistiinpanoista sekä muinaisjäännösrekisteristä.  Laitinen oli kangasniemeläinen kansakoulunopettaja sekä innokas muinaistutkija. Ovatko löytämämme suht vaatimattomat kivirakennelmat lapinraunioita jäänee vaille vahvistusta. Jotain ihmiskätten töitä ne kuitenkin ovat niin uskon. Yllä näyte Närhinsaaresta.

Tämä raunio löytyy Pieni-Runkkuun saaresta. Puu on valinnut raunion kasvupaikakseen. Kekoa on varmaan joskus pengottu, sen verran levällään se nykyään on.

Ei sitä voi "Satunnainen Retkuilijakaan" kuin siunailla.

Tämä tulisija tuskin on muinainen, mutta ei siinä aivan äsken ole tulisteltu.

Yksinäinen rantakukka.

Suuri-Runkkuu (älä naura, nimi on oikea) oli mielenkiintoisin. Ei täälläkään sellaista sata-varmaa havaintoa ollut, mutta muinaisjäännösrekisterin ja omien tuntemusten mukaan nyt oltiin jäljillä.

Tämä kallioseinämän tasanne, kooltaan kenties 3x4 metriä, on mitä todennäköisimmin ollut asumuksen pohja.

Tasanteelle nousee rannasta selvästi käsinladotut kiviset portaat. Ovatko nämä muinaiset vai muuten vaan vanhat, en tiedä. Vanha tämä paikka kuitenkin on eivätkä portaat ole olleet aivan hetkeen käytössä. Ehkä kyseessä on jonkun kalamaja vuosikymmenten takaa?

Jylhää seutua.

Lähellä, saaren luoteiskulmassa on käytössä oleva upea leiripaikka. Nuotion ja ison kiven väliin on kasattu pehmeä sammalvuode varmaan teltan alustaksi. Nuotiopesä oli vielä lämmin, joten oli siellä nytkin joku aivan äskettäin ollut.

Sitten olikin jäljellä paluumatka ja saunanlämmitys.

 Matkan varrelta löytyi taas kaksi asuttua kalasääsken pesää. Nyt niitä on tiedossa kaikkiaan kuusi ja ainakin puolet järvestä on tutkimatta.

Saatiin siellä matkan varrella säikäytettyä kurkiparikin.

Vielä on kesää jäljellä!