Saaremaa, Pekan Matkat

Korona on toistaiseksi hellittänyt ja siksipä matkailu pääsi jälleen avartamaan. Pekan mukana 6.-11.5. reissasi kuutisenkymmentä iloista eläkeläistä. Siitä seuraava kuvakertomus.

Matkan kohteena oli Saaremaan Kuressaare. Mantereelta Saaremaalle mennään Muhun saaren kautta. Ensimmäinen vesiosuus ylitetään autolautalla, joita puurtaa edestakaisin yhtäjaksoisesti kaksi kappaletta. Kuvassa Töl, toinen on Piret. Suur Töll on saaremaalaisissa tarinoissa esiintyvä jättiläishiisi ja Piret hänen vaimonsa.

Tässä retken vastuuhenkilöt bussinkuljettaja/grillimestari Otto ja matkanjohtaja ja -järjestäjä Pekka. Iloisia poikia kumpikin. Juhlavampaa iltapalaa Saaremaa Beach hotellin grillillä.

Hiekkarantaa riittää molempiin suuntiin.

Myös hotellille päin.

Toisen päivän aamuna lähdettiin etelään kohti Sörve poolsaarta. Mukaan saatiin suomenkielinen paikallisopas Tiiu Kiil, jolla homma hoitui aukottoman varmasti yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. 

Toisen maailmansodan loppuvaiheissa neuvostoliittolaiset sotilaat työnsivät edellään saksalaisjoukkoja kohden Sörven niemen kärkeä. Kiivaiden ja molemmille osapuolille suuria tappioita aheuttaneiden taisteluiden jälkeen saksalaiset poistuivat niemeltä heitä noutamaan tulleisiin aluksiin. Kaikkialla oli kaatuneiden hautoja, räjähdyskuoppia ja taisteluasemien raunioita. Pelkästään virolaisen armeijakunnan tappioiden on arveltu olleen 7000-8000 miestä.  Näistä puolet oli virolaispoikia. Tehumardin muistomerkki ja sankarihautausmaa.

Sõrven majakka sijaitsee Sõrvenniemellä Saarenmaan eteläisimmässä kärjessä. Se on 1960-luvulla rakennettu 52 metriä korkea majakka. Ensimmäinen vuonna 1646 rakennettu majakka oli tehty puusta. Saksalaiset tuhosivat uudemman samalla paikalla sijainneen betonimajakan vetäytyessään saarelta 1944.

Nykyiset kalastajat rantautuneena samoille paikoin mistä saksalaiset poistuivat. 

Muiden matkalaisten hoidattaessa itseään Kuresaaren Grand Rosen kylpylässä vuokrasin auton ja läksin etsimään lintuja. Lintukuvaus kuuluu harrastuksiini ja Saaremaa on siihen touhuun oivallista aluetta. Löytyikö lintuja? Siitä aiheesta enemmän seuraavassa postauksessa.

Koska olen majakkaharrastaja, kuvasin retkeltä myös neljä muuta majakkaa. Ansekula matkalla kohti Sörven nokkaa.

Hanhimuutto kohti pohjoista oli käynnissä.

Loode Sörve poolsaaren länsirannalla.

Löu myös länsirannalla.

Matkalla törmäsin tällaisiin tukeviin teräsaitoihin. Vastaavia olen nähnyt Venäjän Karjalassa. Siellä kerrottiin aitalevyjen olleen Nurmoilan sota-aikaisen saksalaislentokentän pinnoitteena. Se on varmaan ollut nopeampi ja helpompi tapa saada hiekkakangas lentokoneille sopivaksi kiitotieksi. Hiekkamaastoa oli paljon täälläkin. Vahvistusta ajatuksilleni en ole löytänyt vielä mistään.

Toinen autoilupäivä vei Saaremaan kaakkoiskulmaan Kubassaaren majakalle. Tältä niemeltä oli toiveita löytää myös lintuja.

Majakanvartijan pihapiirin rakennukset olivat remontin tarpeessa ja ja näin oli huomannut joku muukin. Työt olivat aluillaan.

Eipä tällä saarella pääse missään eroon sotarakennelmista.

Tällä päiväretkellä mukana oli myös Hannu, luotettava matkakaveri jo useammalta turneelta. Kubassaaren kukkuloilta löytyi vanhan rannakaitsepatarein asemia osin jo luonnon valloittamina.

On tainnut olla betonista pulaa.

Minkä ihminen sotkee sen luonto korjaa, ainakin ajan kanssa. Vanhat taistelupaikat olivat nyt kelta- ja valkovuokkojen valtakuntaa.

Hevonen on hieno eläin. Eikös totta.

Täältä löytyi suuria parvia muuttavia metsä-, tundra- ja valkoposkihanhia.

Saarenmaalla on ollut runsaasti kirkkoja niin luterilaisten kuin ortodoksien. Suuren osan niistä on yhteinen ystävämme idästä saanut hakatuksi rauniokasoiksi. Jotain on sentään jäänyt. Tornimäe Neitsi Maria Kogudus

Kotimatkalla poikkesimme Kaalin meteoriittikraaterilla. Meteoriitin törmäys maahan on tapahtunut joskus esihistoriallisella ajalla. Kraateri on yksi Saaremaan suosituimmista turistikohteista.

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän...

Joka retkeltä pitäisi löytää patsas aiheesta "heebo hevosen selässä". Nyt ei ratsastajaa löytynyt ja sen saa korvata patsas "Haavoittunut sotilas".

Haavoittunutta sotilasta esittävä muistomerkki paljastettiin juhlallisin menoin 29. heinäkuuta 1928. Mukana tilaisuudessa oli silloinen valtionpäämies, riigivanem Jaan Tõnisson. Muistomerkkiin kiinnitettiin myöhemmin kaksi pronssitaulua, joissa oli 82 Viron vapaussodassa kaatuneen ja 77 haavoittuneen saarelaisen nimet. Pronssiin valettu muistomerkki oli Amandus Adamsonin (1855-1929) käsialaa. Hän oli Viron kuuluisimpia kuvanveistäjiä, jonka tunnetuin teos on Russalkan muistomerkki Tallinnassa. Ensimmäisen kerran muistomerkki poistettiin 18. kesäkuuta 1940, kun Neuvostoliitto oli miehittänyt Viron. Haavoittunut sotilas palasi entiselle paikalleen Kuressaaren keskustaan Saksan vallan ajalla syksyllä 1942. Neuvostomiehittäjien palattua muistomerkki poistettiin uudelleen huhtikuussa 1945. Se todennäköisesti upotettiin meren pohjaan. Sitkeä sotilas palasi Kuressaareen voitonpyhänä 23. kesäkuuta 1990. Kopion Adamsonin sotilaasta teki saarenmaalaissyntyinen kuvanveistäjä Mati Varik.

Perinteeksi on tullut kuvata Hannu ja hänen kulkupelinsä. Näin tällä kertaa, ollaan moderneja.

Sää ei matkallamme ollut kovin lämmin, pärjäiltiin silti hyvin. Kevät oli aavistuksen pidemmällä kuin kotona. Kukat ja kiitokset Otolle, Pekalle ja koko matkaseurueelle, naisille tietenkin etenkin.

SAAREMAA

 

Saarenmaan retkellä, osa I

Sisäsuomen lehti Äänekoskelta järjesti 22.-28. kuluvaa kuuta retken Saarenmaalle. Kun nyt sattui olemaan samaan aikaan lintujen muuttoaika, läksin mukaan. Tarjolla oli muun ohjelman lisäksi pari päivää kylpylähoitoja. Itse jätin nuo hoidot väliin ja käytin sen ajan lintujen etsimiseen ja kuvailuun.

Saarenmaa on Viron suurin saari. Sinne saavutaan kartan yläoikeasta reunasta eli koilisesta.

Ensin on lauttamatka mantereelta Muhun saarelle, josta jatketaan pengertietä itse Saarenmaalle.

Päämäärämme oli Kuressaari ja kylpylä Meri. Matkalla kurkkasimme kuuluisaa Kaalin kraateria, joka on syntynyt meteoriitin törmätessä maahan joskus esihistoriallisella ajalla.

Kraaterin lähellä olevan myymälän yhteydessä on pieni opastuskeskus, jossa selvitetään saaren geologista historiaa.

Tulopäivään sisältyi vierailu Kuressaaren Piispanlinnaan.

Kuressaare (viroksi Kuressaare 1918–1952 ja 1988– sekä Kingissepa 1952–1988, ennen saksaksi ja ruotsiksi Arensburg) on kaupunki Virossa, Saarenmaan etelärannikolla. Se on Saarenmaan maakunnan pääkaupunki ja sijaitsee Riianlahden rannalla. Kuressaaressa asuu noin kolmasosa koko Saarenmaan maakunnan asukkaista. Kaupungin virallinen nimi, saksalais-ruotsalainen Arensburg, muutettiin Viron itsenäistyttyä vuonna 1918 nimeksi Kuressaare, ja vuosina 1952–1988 kaupungin virallinen nimi oli Kingissepa Kuressaaressa syntyneen Viktor Kingisseppin mukaan.

Kuressaarelle palautui vuonna 1990 ensimmäisenä Viron kaupunkina itsehallinnollinen asema. Kaupungista on jälleen tullut kylpyläkaupunki, ja siellä on terveyshoitoloita ja hotelleja sekä huvivenesatama. (Wikipedia)

Kuressaare syntyi piispanlinnan ympärille, joka nykyään on Kuressaaren merkittävin matkailunähtävyys. Ensimmäinen maininta nimellä Arensburg on vuodelta 1381. Linnan valli ja vallihauta rakennettiin 1300-luvulla. Viimeinen piispa myi linnansa ja koko Saarenmaan Tanskalle 1559. Kaupunginoikeudet se sai 1553, ja 1665 se siirtyi Ruotsin hallintaan. Uudenkaupunginrauhassa 1721 Venäjä sai kaupungin hallintaansa, ja 1700-luvulla siitä kehittyi suosittu lomakeskus. Viimeisenkin muodollisen sotilaallisen merkityksensä Piispanlinna menetti 1836, kun se poistettiin Venäjän keisarikunnan sotilaallisten linnoitusten luettelosta. Nykyään piispanlinna on museo- ja tapahtumatila, jossa järjestetään myös konsertteja. (Wikipedia)

Legendan mukaan sopimattomana pidetty rakkaussuhde johti tämän nuorukaisen tylyyn tuomioon. Elävältä muurien sisään haudattu sulho istuu vieläkin saamaansa rangaistusta.

Linnan eri kerroksissa olevista saleista löytyy näyttelyitä eri aiheista ja aikakausilta. Tässä yksi näyte lukuisista kauniista kansallispuvuista.

Tämä alttaritaulu on siirretty linnaan muualta vaan en muista mistä.

Linnan goottilaisia holvirakenteita. Kauniita ovat.

Ylempänä tornissa näyttelyt lähestyvät nykyaikaa. Muutoin niin hillitty oppaamme alkoi lämmetä.

Saarenmaan epäonni kautta aikain on ollut joutua eri puolilta saapuneiden valloittajien jalkoihin ja uhriksi. Viime vuosisadalla tämä herra, Josif Dzugasvili eli Stalin, sai aikaiseksi paljon ikävää muisteltavaa.

Viron ja Saarenmaan  yli jyräsivät niin saksalaiset kuin venäläiset. Venäläisten virolaisia sortanut ns. neukkuaika kesti vuosikymmeniä, lähes sata vuotta. Näihin aikoihin voit tutustua lukemalla vaikkapa Sofi Oksasen aiheeseen liittyviä romaaneja. Annelilla oli tästä elämästä omakohtaisia kokemksia ja painavaa sanottavaa. Viro itsenäistyi 1991.

Muurien ulkopuolella on upeita puutaloja.

Piispanlinna kuvattuna meren puolelta.

Toisena saaripäivänä ajelin vuokraamallani autolla saaren eteläkärkeen Sörven niemimaalle. Sen eteläisessä kärjessä, Sörven kynnäksellä, sijaitsee Sörven majakka, tuletorn. Nykyinen majakka on rakennettu 1960 ja sillä on korkeutta 52 m.

Niemellä on aiemmin sijainnut pelastusasema (päästejaam) ja 1770 rakennettu kivimajakka. Ne ovat tuhoutuneet I maailmansodassa.

Asemasta on jäljellä sen vankka kiviperusta.

Tämä lienee pelastusaseman rakennusvuosi. Mikä on ollut aseman tehtävä?  Onko käännökseni oikea? Olisiko kyseessä kuitenkin luotsiasema?

Tässä jo myöhempi rannikkobunkkeri. Vinksalleen on mennyt. Liekö jäät työntäneet?

Niemi jatkuu kohti etelää ja sen jatkeena on joukko luotoja, joidenka syntyyn on tarujen mukaan syyllinen jättiläinen nimeltä Suur Töll. Tämä oli paiskonut mereen kiviä pirua karkoittaessaan.

Nykyisen majakan juurella olevan olemattoman kumpareen suojassa oli kolme eri kekoa rantakäärmeitä. Oletettavasti nämä hautoivat auringon lämmössä siittiöitään.

Linturetkellä olin ja hyvin myös pääsin niitä näkemään, toisia myöskin kuvaamaan. Tämä merikotka jahtaili merimetsoja, joita niemen maisemissa olikin runsaasti. Muista linnuista tulee myöhemmin omat kuvansa ja tarinansa.

Sodan aikana saksalaiset miehittivät alueen ja vuonna 1944 niemellä käytiin ankaria taisteluja neuvostojoukkojen ja niemelle Kuurinmaalle mottiin jääneiden joukkojen evakoimisen suojaamiseksi jääneiden saksalaisten välillä. Taistelu alkoi kohtaamistaisteluna, kun vetäytyvä saksalaisrykmentti Salmessa törmäsi neuvostoliittolaiseen jalkaväkijoukkoon 8. lokakuuta 1944. (Wikipedia)

 

Taistelujen aikana niemellä sijainneista 30 kylästä 14 tuhoutui kokonaan. (Wikipedia)

Tässä muistokivet kummankin osapuolen kaatuneille. 

Sodan jälkeen monet alueelta pakoon lähteneet eivät voineet palata koteihinsa neuvostoarmeijan pystyttässä paikalle sotilastukikohtia. Tässä rakennuksessa toimii sotamuseo.

Mitähän lie vanhaa kalustoa?

Vieressä olevassa rakennuksessa on luonnontieteellinen museo. Toki pieni sellainen. Tämän linnun haluaisin kohdata. Kyseessä on vihertikka. Kotimainen harmaapäätikkamme on eri lintu vaikka vihreätä on senkin asussa.

Tässä rakennuksessa majailee Viron lintuseura. Sõrven sääre on suosittu lintubongauspaikka. Sen kohdalta kulkee muuttolintujen kulkureitti, jota ne käyttävät välttääkseen lentämistä avomerellä.

Neuvostoliiton joukkojen Saarenmaan tehokkaimmalle ja uudenaikaisimmalle rannikonpuolustuspatterille eli Stebelin patterille vievä tie kääntyy Sääre - Kaugatuma maantien 3. kilometrin kohdalta. Kuvassa tähystystorni. Metsikkö on varmasti ollut tuolloin toisenlainen.

Tänä päivänä tornin kylki on kauniisti sammaloitunut ja juuri nyt siinä kukkii kevään ensimmäiset sinivuokot.

Paluureittini kiersi niemimaan länsirantaa, Ohessaare pank näyttää, mistä rantapenkere on muodostunut.

Kaikkialla liikkuessaan voi nähdä niin rakennusten kuin aitojen rakennusmateriaalina käytetyn liuskeista kalkkikiveä. Maa-aines on merenpohjaan kasaantuessaan kovettunut ja muodostanut kerroksia. Näistä liuskeista löytyy muinaisten maan sisään jääneiden eliöiden kuvia. Itsekin löysin tällaisen kiven.

Maisemat pihapiireineen voivat näyttää hyvinkin viehättäviltä. Tosin pitkin rantaa kulkee juoksuhautoja muistuttamassa ihmisten vihanpidosta.

Siihen vihanpitoon liittynevät nämäkin kirkonrauniot. 

Kaivo on sentään säilynyt. Onko vettä?

Uusi kirkko on kuitenkin saatu  rakennetuksi 1800-luvun loppupuolella. Rauniot ovatkin ehkä vanhemmat? Jämäja kirik.

Toisena autoilupäivänä suuntasin etelärannikkoa itään. Tässä Kastilahden rannikkoa, johon on säästetty pieni luonnonsuojelualue. Monenlaista lintua oli liikkeellä. Olivat vain enempi tuolla kosteikkoalueen takana meren rannassa.

Etsiessäni tietä Laidevahen luonnonsuojelualueelle eksyin tällaiselle viehättävälle kylätielle. Itse kosteikkoalue jäi saavuttamatta. 

Sen sijaan Turjan kylän juhlarannalta tavoitin tukkasotkien joukosta

uivelopojan parin morsiammen kera. Tästäpä tulin hyvin iloiseksi. 

Osassa II matka jatkuu bussilla Hiidenmaalle ja takaisin Tallinnaan.