maanantai 20. toukokuuta 2024

Saaremaa, Pekan Matkat

Korona on toistaiseksi hellittänyt ja siksipä matkailu pääsi jälleen avartamaan. Pekan mukana 6.-11.5. reissasi kuutisenkymmentä iloista eläkeläistä. Siitä seuraava kuvakertomus.



Matkan kohteena oli Saaremaan Kuressaare. Mantereelta Saaremaalle mennään Muhun saaren kautta. Ensimmäinen vesiosuus ylitetään autolautalla, joita puurtaa edestakaisin yhtäjaksoisesti kaksi kappaletta. Kuvassa Töl, toinen on Piret. Suur Töll on saaremaalaisissa tarinoissa esiintyvä jättiläishiisi.


Tässä retken vastuuhenkilöt bussinkuljettaja/grillimestari Otto ja matkanjohtaja ja -järjestäjä Pekka. Iloisia poikia kumpikin. Juhlavampaa iltapalaa Saaremaa Beach hotellin grillillä.


Hiekkarantaa riittää molempiin suuntiin.


Myös hotellille päin.


Toisen päivän aamuna lähdettiin etelään kohti Sörve poolsaarta. Mukaan saatiin suomenkielinen paikallisopas Tiiu Kiil, jolla homma hoitui aukottoman varmasti yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. 


Toisen maailmansodan loppuvaiheissa neuvostoliittolaiset sotilaat työnsivät edellään saksalaisjoukkoja kohden Sörven niemen kärkeä. Kiivaiden ja molemmille osapuolille suuria tappioita aheuttaneiden taisteluiden jälkeen saksalaiset poistuivat niemeltä heitä noutamaan tulleisiin aluksiin. Kaikkialla oli kaatuneiden hautoja, räjähdyskuoppia ja taisteluasemien raunioita. Pelkästään virolaisen armeijakunnan tappioiden on arveltu olleen 7000-8000 miestä.  Näistä puolet oli virolaispoikia. Tehumardin muistomerkki ja sankarihautausmaa.


Sõrven majakka sijaitsee Sõrvenniemellä Saarenmaan eteläisimmässä kärjessä. Se on 1960-luvulla rakennettu 52 metriä korkea majakka. Ensimmäinen vuonna 1646 rakennettu majakka oli tehty puusta. Saksalaiset tuhosivat uudemman samalla paikalla sijainneen betonimajakan vetäytyessään saarelta 1944.


Nykyiset kalastajat rantautuneena samoille paikoin mistä saksalaiset poistuivat. 

Muiden matkalaisten hoidattaessa itseään Kuresaaren Grand Rosen kylpylässä vuokrasin auton ja läksin etsimään lintuja. Lintukuvaus kuuluu harrastuksiini ja Saaremaa on siihen touhuun oivallista aluetta. Löytyikö lintuja? Siitä aiheesta enemmän seuraavassa postauksessa.


Koska olen majakkaharrastaja, kuvasin retkeltä myös neljä muuta majakkaa. Ansekula matkalla kohti Sörven nokkaa.


Hanhimuutto kohti pohjoista oli käynnissä.


Loode Sörve poolsaaren länsirannalla.


Löu myös länsirannalla.


Matkalla törmäsin tällaisiin tukeviin teräsaitoihin. Vastaavia olen nähnyt Venäjän Karjalassa. Siellä kerrottiin aitalevyjen olleen Nurmoilan sota-aikaisen saksalaislentokentän pinnoitteena. Se on varmaan ollut nopeampi ja helpompi tapa saada hiekkakangas lentokoneille sopivaksi kiitotieksi. Hiekkamaastoa oli paljon täälläkin. Vahvistusta ajatuksilleni en ole löytänyt vielä mistään.


Toinen autoilupäivä vei Saaremaan kaakkoiskulmaan Kubassaaren majakalle. Tältä niemeltä oli toiveita löytää myös lintuja.


Majakanvartijan pihapiirin rakennukset olivat remontin tarpeessa ja ja näin oli huomannut joku muukin. Työt olivat aluillaan.


Eipä tällä saarella pääse missään eroon sotarakennelmista.


Tällä päiväretkellä mukana oli myös Hannu, luotettava matkakaveri jo useammalta turneelta. Kubassaaren kukkuloilta löytyi vanhan rannakaitsepatarein asemia osin jo luonnon valloittamina.


On tainnut olla betonista pulaa.


Minkä ihminen sotkee sen luonto korjaa, ainakin ajan kanssa. Vanhat taistelupaikat olivat nyt kelta- ja valkovuokkojen valtakuntaa.


Hevonen on hieno eläin. Eikös totta.


Täältä löytyi suuria parvia muuttavia metsä-, tundra- ja valkoposkihanhia.


Saarenmaalla on ollut runsaasti kirkkoja niin luterilaisten kuin ortodoksien. Suuren osan niistä on yhteinen ystävämme idästä saanut hakatuksi rauniokasoiksi. Jotain on sentään jäänyt. Tornimäe Neitsi Maria Kogudus


Kotimatkalla poikkesimme Kaalin meteoriittikraaterilla. Meteoriitin törmäys maahan on tapahtunut joskus esihistoriallisella ajalla. Kraateri on yksi Saaremaan suosituimmista turistikohteista.


Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän...


Joka retkeltä pitäisi löytää patsas aiheesta "heebo hevosen selässä". Nyt ei ratsastajaa löytynyt ja sen saa korvata patsas "Haavoittunut sotilas".

Haavoittunutta sotilasta esittävä muistomerkki paljastettiin juhlallisin menoin 29. heinäkuuta 1928. Mukana tilaisuudessa oli silloinen valtionpäämies, riigivanem Jaan Tõnisson. Muistomerkkiin kiinnitettiin myöhemmin kaksi pronssitaulua, joissa oli 82 Viron vapaussodassa kaatuneen ja 77 haavoittuneen saarelaisen nimet. Pronssiin valettu muistomerkki oli Amandus Adamsonin (1855-1929) käsialaa. Hän oli Viron kuuluisimpia kuvanveistäjiä, jonka tunnetuin teos on Russalkan muistomerkki Tallinnassa. Ensimmäisen kerran muistomerkki poistettiin 18. kesäkuuta 1940, kun Neuvostoliitto oli miehittänyt Viron. Haavoittunut sotilas palasi entiselle paikalleen Kuressaaren keskustaan Saksan vallan ajalla syksyllä 1942. Neuvostomiehittäjien palattua muistomerkki poistettiin uudelleen huhtikuussa 1945. Se todennäköisesti upotettiin meren pohjaan. Sitkeä sotilas palasi Kuressaareen voitonpyhänä 23. kesäkuuta 1990. Kopion Adamsonin sotilaasta teki saarenmaalaissyntyinen kuvanveistäjä Mati Varik.


Perinteeksi on tullut kuvata Hannu ja hänen kulkupelinsä. Näin tällä kertaa, ollaan moderneja.


Sää ei matkallamme ollut kovin lämmin, pärjäiltiin silti hyvin. Kevät oli aavistuksen pidemmällä kuin kotona. Kukat ja kiitokset Otolle, Pekalle ja koko matkaseurueelle, naisille tietenkin etenkin.




SAAREMAA


 

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Lintuja vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä

 Lintuvuosi on alkanut todella lupaavissa merkeissä. Varsinkin normaalisti harvalukuisia lintuja on löytynyt kuvattavaksi mukavasti. Lajimääräni tähän mennessä on 94, joka on minulle tosi hyvä. Tässä joitakin kohtaamisia.

Hömötiaiset ovat maassa vähentyneet, mutta Keski-Suomen metsissä niitä vielä tapaa. 


Pähkinänakkeleita olen kuvannut kolmella eri syöttöpaikalla.


Nokkavarpunen on teettänyt etsintätöitä Jyväskylässä usean vuoden ajan. Ahkeruus tuli taas palkituksi ja lintu viimein löytyi. Ruokatarjoilua siihenkin tarvittiin. Kiitos Arto.


Keski-Suomesta löytyy vielä muutama kuukkeli. Tarjotun ruuan houkuttelemana tämä yksilö suostui kuvattavaksi. Linnun asuinsijat löytyvät Saarijärven pohjoisosien syvistä metsistä.


Samoilla main viihtyvät myös töyhtötiaiset.


Puukiipijän tapaa vähän kaikkialta.


Tiklejä sattui tielleni normaalia vähemmän.


Palokärki on niin komea, että se voi esiintyä vaikka joka julkaisussa.


Upea on harmaapäätikkakin. Omien havaintojeni mukaan ne ovat lisääntyneet jonkun verran. Penskana ja nuorukaisena en muista heitä nähneeni lainkaan.


Nyt alkaakin kevään tulo näkyä myös lintumaailmassa. Ensimmäinen kurkipari sumuisena aamuna.


Pulmusia on mennyt kohti pohjoista suuria parvia.


Lumet ja jäät alkavat sulaa ja virtapaikoilla on jo monenlajisia muuttajia. Tässä isokoskelopariskunta.


Peukaloinen, lempilintuni, uteliaana touhujani tarkistamassa.


Herra urpiainen


Ei ole lumikko hän vaan on pyrstötiainen pesänrakennuspuuhissa.


Virtavästäräkit ovat palanneet niin Muuramen- kuin Tourujoelle.


Kaakanoiksi tulkitsin, mutta kyllä ne ovat jalohaikaroita nuo valkoiset. Saarijärven Satosuolta löytyi neljä.


Jämsän Alhojärven peltoaukeat ovat muuttavien joutsenten ja hanhien tankkaus- ja levähdyspaikkoja. Valtalajien joukossa muuttaa usein harvinaisempiakin lajisukulaisia. Tässä kaksi pikkujoutsenta.


Vertailun vuoksi kuva laulujoutsenesta. Pikkujoutsenella on nokassaan enemmän mustaa, kaula on lyhyempi ja  lintu on hieman pienempi.


Metsä- ja tundrahanhien joukoista voi kovalla työllä ja hyvällä onnella löytää jonkun lyhytnokka-, sepel- tai punakaulahanhen. Tässä minun elämäni ensimmäinen punakaulahanhihavainto ja -kuva. Jämsän pelloilta tämäkin.


Viimeisin tällä kertaa olkoon eilinen sepelrastas. Muuttomatkalla tulee nälkä. Onneksi Lutakon rannalta löytyy matoja. Tänä aamuna koko maassa taisi olla pakkanen ja lätäköt ja nurmikot jäässä. Saattaa aikaisille muuttajille käydä huonosti.



Kyllä punakaula toisenkin kuvan ansaitsee vaikka olisikin sitten vaan kaakana.