sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Kärppähän se

 Kahdesti olen päässyt kärppää kuvaamaan. Ensimmäisen kerran kesällä 2014 mökkitiellä Rautalammilla ja toisen kerran kuluneena syksynä 26. marraskuuta lähes kotipihassa Tuomiojärven rannalla Jyväskylässä.



Kärppä, pieni näätäeläin, pää 4–5,5 cm, pää ja ruumis 18–32 cm, häntä 5,5–12,5 cm, paino 100–450 g. Koiraat suurempia kuin naaraat, koossa suurta alueellista vaihtelua.


Pitkulainen ruumis, lyhyet jalat. Kesäpuvussa selkäpuoli ruskea, vatsa kermanvalkoinen, väriraja jyrkkä. Musta hännänpää. 


Talvella kokonaan valkoinen lukuun ottamatta häntää, jonka kärki musta 1/3 hännän pituudesta. Suippo kuono, pienet silmät, pyöreät korvat päälaella. Hännän pituus kolmasosa ruumiin pituudesta. Kärppä on selvästi lumikkoa suurempi, ja lumikolta puuttuu musta väri hännänpäästä.
Liikkuminen on näätäeläimille tyypillistä loikkimista. Uhattuna pakenee nopein liikkein tai loikkii köyryselkäisenä. Seisoo takajalkojensa varassa tutkiessaan ympäristöään. Liikkuu helposti käytävissä, ui, kiipeilee.


Tämä talviasuinen kärppä löytyi Taulumäeltä, Tuomiojärven rantamaisemiin rakennetusta puolisen metriä paksusta risuaidasta. Ympyränmuotoon rakennetun aidan sisäpuolella on kaupungin istuttama yrttitarha. Lähetyessäni koiralenkillä tarhaa, näkyi aidalta jo kaukaa valkoista vilinää, joka lähempää varmistui saalistavaksi kärpäksi.


Koirat kotiin ja kameran kanssa takaisin. Kärpä oli liikkeissään niin vilkas, että olisi voinut kuvitella niitä olleen paikalla useampiakin.


Parittelu heinäkuussa. Poikasia 6–9 (5–12), syntyvät huhti–toukokuussa viivästyneen sikiönkehityksen johdosta noin kuukauden odotuksen jälkeen sokeina, kuuroina, vaalean untuvaisen karvan peittäminä, paino 3–4 g. Vieroitetaan 12 viikon kuluttua, seuraavat emoa elokuulle.


Lihansyöjä, saalistaa enimmäkseen pikkunisäkkäitä (esim. metsämyyriä) ja lintuja, syö toisinaan myös linnunmunia. Liikkuu nopeasti tarkastaen käytäviä ja halkeamia.


Kärppää tavataan koko Suomessa. Viihtyy monenlaisissa ympäristöissä, kunhan tarjolla on riittävästi suojaa ja ravintoa. Kärpät ovat päiväeläimiä, aktiivisuus riippuu lämpötilasta ja saaliin saatavuudesta. Kärpät eivät nuku talviunta. Reviirin koko vaihtelee paljon mm. saaliin saatavuuden mukaan (2–200 ha).


Vaikea uskoa, että tässä kurkkii julma peto.


Löytyihän sieltä lopulta syötävääkin.


Kärpällä saattoi olla lähipusikon lehtikasassa jonkinlainen pesäpaikka. Sinne se ainakin saaliineen katosi.

Näihin saatat kärpän sekoittaa: hilleri, lumikko ja minkki.


Kursiivi teksti, https://luontoportti.com/t/3195/karppa










lauantai 31. joulukuuta 2022

Lintuja syksyllä 2022

 

Loppuvuoden 2022 linnuista erityismaininnan ansaitsevat punajalkahaukka, harjalintu ja tunturipöllö, jotka kaikki olivat minulle ns. eliksiä eli  ensitapaamisia.



Alkusyksy on myös monen petolinnun muuttoaikaa. Matkalla etelään tarvitaan lepoa ja ravintoa, siksi niillä on tapana viivähtää täällä Keski-Suomenkin saalismailla. Kuvassa suht harvinainen arosuohaukka pyyntipuuhissa.


Näin myös ruskosuohaukka lekuttelee havaitsemansa saaliin yllä.

Punajalkahaukka Äänekoskella. "Punajalkahaukkoja pesii laajalla alueella Aasiassa ja Itä-Euroopassa, usein suurissa yhdyskunnissa. Nyt meillä nähdyt linnut olivat pääsääntöisesti nuoria lintuja, jotka olivat lähteneet muuttomatkalleen voimakkaan kaakkoisvirtauksen myötä pohjoiseen. Voimakkaan vaelluksen taustalla lienee lajin onnistunut pesintävuosi itäisessä Euroopassa.
Punajalkahaukka muistuttaa meillä vakituisesti pesivistä lintulajeista eniten nuolihaukkaa ja nuorten yksilöiden erottaminen toisistaan vaatii tarkkuutta. Molemmat lajit syövät pääasiassa hyönteisiä. Punajalkahaukka on Suomessa harvinaisuus, joka on jopa pesinyt muutaman kerran. Havaintoja harhailevista linnuista tehdään vuosittain, pääasiassa loppukesästä. Voimakkaita loppusyksyn esiintymisiä on ollut aikaisemminkin, viimeksi vuonna 2019." BirdLife


Merikotkia Rauman edustan luodolla.


Kylmäpihlajan saarella pyöri ilahduttava kottaraisparvi.


Tästä ilmiöstä en oikein osaa hurmioitua. Merimetsot kai pitäisi vaan hyväksyä?


Harakat olivat löytäneet jotain syötävää.


Pikkulepinkäinen Viherlandian maakasoilla.


Kivilammen maankaatopaikalle oli pysähtynyt pieni pulmusparvi.


Tässä on varsinainen työvoitto. Vasta yhdeksännellä etsintäretkellä löytyi tämä harjalintu alueelta, jossa se oli pyörinyt parisen viikkoa. Kuvanoton jälkeen sitä ei sitten enää nähtykään näillä main.


Mustapääkerttu, Sylvia atricapilla, jonka otaksutaan olevan Topeliuksen Sylvian joululaulun aiheena. Kuvasin linnun käydessäni isäni haudalla. Isän äidin nimi oli Sylvi. Että silleen.


Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Nyt vain yksi oksalla.


Marjalinnut ovat poissa, kuten marjatkin. Punatulkkuja näkee aika usein,


kuten joskus tiklejäkin. Tämä ja muutama sen kaveri viipyivät pitkään aivan meidän kotipihassa. Nyt on nämä eväät nokittu. 


Pohjantikka on yksi suosikeistani. Ilokseni olen löytänyt sen jo useampana vuonna peräkkäin. Jos kuulet pöllipinojen sisältä hyvin vienoa naputusta, saatat olla lähellä.


Lopuksi tämä ikuisesti odottamani kohtaaminen, joka valitettavasti päättyi surullisesti. Muurameen oli eksynyt tunturipöllö. Lintu menehtyi nälkiintyneenä hoitoyrityksistä huolimatta. Mikä oli lopullinen diagnoosi, on vielä kuulematta.


Tämän harrastuksen parhaimpia puolia on toisten lintukuvaajien kohtaaminen. Usein eksymme samoille paikoille. Silloin kokemukset ja tuoreet havainnot vaihtavat omistajaa.


Vuonna 2022 havaitsin 182 eri lintulajia, lähes kaikki myös kuvasin.  Varmaan oma ennätykseni.




perjantai 30. joulukuuta 2022

Lintuja toukokuusta elokuuhun 2022

Tähän aikajaksoon tuli aivan uusina tuttavuuksina lapintiainen, kuningaskalastaja, pikkukultarinta ja mustatiira.


Tämä lapintiainen löytyi Penan lintulaudalta Karigasniemeltä. Olin matkalla Hornöyan lintusaarelle merilintuja kuvaamaan. Niistä on oma postaus aiemmin.


Kuningaskalastajan kohtasin tavalla, jota en mitenkään olisi toivonut. Kesäisenä pyhäaamuna löysin takapihaltamme tokkuraisen linnun. Mitkään hoitotoimenpiteet eivät häntä pelastaneet. Oli varmaan törmännyt ikkunaan, rannassa kun asumme.


Tietyiltä tulva-alueilta voi löytää ruokailevia kahlaajia. Tässä liro.


Mustaviklo


Suokukkoja eli suokulaisia


Samoilla kosteikoilla tapaa myös erilaisia sorsalintuja. Tässä lapasorsa.


Tiltaltti. voipi olla joku muukin, ei kuulu laulua.


Jalohaikarapariskunta. Näitä näkee yhä useammin. Takana tukkasotka


Muuttava keltavästäräkki. 


Kurjen jokavuotinen pesäkumpu oli jäädä tulvavesien alle.


Pikkukultarinta. Minulle ns. elis eli elämänpinna, ensikohtaaminen.


Mustatiita ja olisko tolpan takana toinenkin. Nyt vasta huomasin.


Ruskosuohaukka


Kaakkuri poikasineen


 Kalasääski, mökkijärveni Etelä-Konneveden valtias. Lähivesiltä löytyi neljä asuttua pesää.


Parempi myöhään, jos ei silloinkaan. Näin tällä kertaa.

tiistai 20. syyskuuta 2022

Raumanmerellä kalassa ja vähän muutakin

 Syksyisin vaeltavat suuret meriahvenet kohti rannikkoa. 14.-17. syyskuuta pääsin oikeiden kalamiesten matkaan opiskelemaan jigikalastusta. Oheisesta linkistä voit tutustua lajiin tarkemmin. 


Vesillä oltiin kahdella veneellä, toisessa Ari ja Pena minun kanssani Juhani.


"Vapa on jigikalastusvälineiden tärkein osa. Syvältä kalastettaessa kevyehkö jigi pitäisi saada heitettyä pitkälle. Jigivavalta vaaditaan heitto-ominaisuuksien lisäksi jäykkyyttä ja keveyttä vastaiskun antamiseen sekä hyvän tuntuman saamiseen. Ahvenen jigaukseen sopiva vapa on 1,50–2,10-metrinen.


Kelaksi jigikalastukseen soveltuu parhaiten kevyt avokela. Kookkaiden haukijigien tai raskaiden luotijigien heittämisessä taas kevyt hyrräkela on hyvä ratkaisu. Silloin kalan väsytyksessä siima ei kierry niin kuin avokelassa.


Siiman pitäisi jigikalastuksessa olla venymätöntä. Fluorisoiva siima on hyvä. Jigikalastuksessa käytetään ohuehkoja siimoja. Hyvä yleisvahvuus on 0.18–0.20 mm. Hauen jigikalastuksessa notkea peruke on välttämätön.


Yleisimmin jigit ovat silikonisia kala- ja toukkajäljitelmiä. Mitä ohuempi pyrstö, sitä herkempi uintiliike. Pikkuahvenille sopiva toukkajäljitelmä on vain muutaman sentin pituinen, mutta suurahvenia kannattaa tavoitella jopa 15 cm pituisilla matojigeillä.


Perusjigissä on pitkävartinen yksihaarakoukku, jonka päänä on 2–10 gramman paino.


Heiton jälkeen jigin annetaan ensin painua pohjaan, jonka jälkeen aloitetaan uittaminen. Jigiä uitetaan joko lyhyitä nostoja vavankärjellä tehden tai lyhyillä kammen pyörähdyksillä samalla pitäen vapaa siiman suuntaisesti.

Parhaiten jigi soveltuu kalastettaessa matalikolle ankkuroidusta veneestä. Virrassa jigillä on helppo kalastaa syvänteet ja montut. Vavan kärkeä ylösnostamalla jigi nousee pintaan ja kärkeä laskemalla se vajoaa nopeasti esimerkiksi kiventakaiseen monttuun. Jigillä ylävirtaan heitettäessä on oltava tarkkana, ettei se ehdi vajota kiinni kivien väliin."

Toisena päivänä pyyntivälineisiin lisättiin täkyonki, joka poikkeaa normaalista mato-ongesta lähinnä syötin osalta. Madon korvaa pikkusalakka kiinnitettynä ns. polvikoukkuun. Valitettavasti en tullut ottaneeksi kuvaa.

                                                                                                       Lainakuva


Kummallakin kalastusmenetelmällä voi saada suurempiakin otuksia. Suurin hauki tällä reissulla oli 2,5 kiloinen.


Tuliko kalaa? No tuli. Kahtena päivänä yhteensä 69 ahventa, keskipaino 400 grammaa. Muutama hauki ja poisheitetyt pikkuahvenet päälle. Penan suurin ahven painoi 1200 grammaa.


Kapeilla väylillä oli joskus ahdasta. Kyhmyjoutsenten vesillä oli myös laulujoutsen onnistunut pesinnässään.


Perjantaina oli vuorossa turistiristeily. 


Koska meri oli tyyni, saatoimme ulottaa retkemme aina Kylmäpihlajan majakalle asti.

"Meren ja tuulen karaisema Kylmäpihlajan majakkasaari on aivan avomeren äärellä. Karusta olemuksestaan huolimatta tämä tyrnien värittämä saari kuhisee elämää, etenkin lintujen pesimäaikana. Kesäaikaan Kylmäpihlajalle pääsee vaivattomasti säännöllisen vesibussiliikenteen ansiosta."


Merikotkat tähyilivät ulkomerelle saaliin toivossa.


Muutama merihanhikin oli matkalla.


"Nykyään matkailukohteena toimiva Kylmäpihlajan majakka valmistui vuonna 1953. Se on Suomen viimeinen miehitetyksi rakennettu majakka, joka toimi myös luotsiasemana.

Majakan torni kohoaa merenpinnasta 36 metrin korkeuteen. Sen tornissa on näköalatasanne, josta on upea näkymä avomerelle. Myös majakan hotellihuoneet sijaitsevat tornissa. Käytettävissä saarella ovat majoituksen lisäksi mm. ravintola-, kahvila-, kokous- ja saunapalvelut."

Vierailumme aikana majakan matkailukausi oli jo ohi. Maissa saattoi silti poiketa.


Sadat hippiäiset olivat löytäneet saaren vaelluksellaan. Aiemmin olin tavannut elämäni varrella enintään kymmenen hippiäistä . Nyt niitä oli kaikkialla saaren puissa ja puskissa.


Kylmäpihlajasta etelään sijaitsee Santkarin pooki, vuonna 1857 rakennettu tunnusmajakka.


Tyrni, vahva vitamiinipommi.


Paluumatkalla sivuttiin nyt jo hiljennyttä Kuuskajaskarin linnakesaarta. Saarta vartio neljä käytöstä poistettua tykkiasemaa.


Kohti Rauman paperitehdaskaupunkia.


Tehtaanrannan  merimetsojen valtaama luoto syksyllä asukkaiden häivyttyä etelän suuntaan.


Lauantaiaamuna, ennen kotiinlähtöä, talsittiin vielä silakkamarkkinoille. Vanha-Rauma on aina upea.


Se oli sitten siinä. 

Kiitos Ari, kiitos Juhani ja kiitos Pena!  Ja sitten kohti uusia seikkailuja.


Lainaukset: https://www.ottiopas.fi/kalastustavat/%EF%BB%BFjigikalastus/ 
                    https://www.visitrauma.fi/nae-koe/meri-ja-saaristo/kylmapihlajan-            
                      majakkasaari