tiistai 20. syyskuuta 2022

Raumanmerellä kalassa ja vähän muutakin

 Syksyisin vaeltavat suuret meriahvenet kohti rannikkoa. 14.-17. syyskuuta pääsin oikeiden kalamiesten matkaan opiskelemaan jigikalastusta. Oheisesta linkistä voit tutustua lajiin tarkemmin. 


Vesillä oltiin kahdella veneellä, toisessa Ari ja Pena minun kanssani Juhani.


"Vapa on jigikalastusvälineiden tärkein osa. Syvältä kalastettaessa kevyehkö jigi pitäisi saada heitettyä pitkälle. Jigivavalta vaaditaan heitto-ominaisuuksien lisäksi jäykkyyttä ja keveyttä vastaiskun antamiseen sekä hyvän tuntuman saamiseen. Ahvenen jigaukseen sopiva vapa on 1,50–2,10-metrinen.


Kelaksi jigikalastukseen soveltuu parhaiten kevyt avokela. Kookkaiden haukijigien tai raskaiden luotijigien heittämisessä taas kevyt hyrräkela on hyvä ratkaisu. Silloin kalan väsytyksessä siima ei kierry niin kuin avokelassa.


Siiman pitäisi jigikalastuksessa olla venymätöntä. Fluorisoiva siima on hyvä. Jigikalastuksessa käytetään ohuehkoja siimoja. Hyvä yleisvahvuus on 0.18–0.20 mm. Hauen jigikalastuksessa notkea peruke on välttämätön.


Yleisimmin jigit ovat silikonisia kala- ja toukkajäljitelmiä. Mitä ohuempi pyrstö, sitä herkempi uintiliike. Pikkuahvenille sopiva toukkajäljitelmä on vain muutaman sentin pituinen, mutta suurahvenia kannattaa tavoitella jopa 15 cm pituisilla matojigeillä.


Perusjigissä on pitkävartinen yksihaarakoukku, jonka päänä on 2–10 gramman paino.


Heiton jälkeen jigin annetaan ensin painua pohjaan, jonka jälkeen aloitetaan uittaminen. Jigiä uitetaan joko lyhyitä nostoja vavankärjellä tehden tai lyhyillä kammen pyörähdyksillä samalla pitäen vapaa siiman suuntaisesti.

Parhaiten jigi soveltuu kalastettaessa matalikolle ankkuroidusta veneestä. Virrassa jigillä on helppo kalastaa syvänteet ja montut. Vavan kärkeä ylösnostamalla jigi nousee pintaan ja kärkeä laskemalla se vajoaa nopeasti esimerkiksi kiventakaiseen monttuun. Jigillä ylävirtaan heitettäessä on oltava tarkkana, ettei se ehdi vajota kiinni kivien väliin."

Toisena päivänä pyyntivälineisiin lisättiin täkyonki, joka poikkeaa normaalista mato-ongesta lähinnä syötin osalta. Madon korvaa pikkusalakka kiinnitettynä ns. polvikoukkuun. Valitettavasti en tullut ottaneeksi kuvaa.

                                                                                                       Lainakuva


Kummallakin kalastusmenetelmällä voi saada suurempiakin otuksia. Suurin hauki tällä reissulla oli 2,5 kiloinen.


Tuliko kalaa? No tuli. Kahtena päivänä yhteensä 69 ahventa, keskipaino 400 grammaa. Muutama hauki ja poisheitetyt pikkuahvenet päälle. Penan suurin ahven painoi 1200 grammaa.


Kapeilla väylillä oli joskus ahdasta. Kyhmyjoutsenten vesillä oli myös laulujoutsen onnistunut pesinnässään.


Perjantaina oli vuorossa turistiristeily. 


Koska meri oli tyyni, saatoimme ulottaa retkemme aina Kylmäpihlajan majakalle asti.

"Meren ja tuulen karaisema Kylmäpihlajan majakkasaari on aivan avomeren äärellä. Karusta olemuksestaan huolimatta tämä tyrnien värittämä saari kuhisee elämää, etenkin lintujen pesimäaikana. Kesäaikaan Kylmäpihlajalle pääsee vaivattomasti säännöllisen vesibussiliikenteen ansiosta."


Merikotkat tähyilivät ulkomerelle saaliin toivossa.


Muutama merihanhikin oli matkalla.


"Nykyään matkailukohteena toimiva Kylmäpihlajan majakka valmistui vuonna 1953. Se on Suomen viimeinen miehitetyksi rakennettu majakka, joka toimi myös luotsiasemana.

Majakan torni kohoaa merenpinnasta 36 metrin korkeuteen. Sen tornissa on näköalatasanne, josta on upea näkymä avomerelle. Myös majakan hotellihuoneet sijaitsevat tornissa. Käytettävissä saarella ovat majoituksen lisäksi mm. ravintola-, kahvila-, kokous- ja saunapalvelut."

Vierailumme aikana majakan matkailukausi oli jo ohi. Maissa saattoi silti poiketa.


Sadat hippiäiset olivat löytäneet saaren vaelluksellaan. Aiemmin olin tavannut elämäni varrella enintään kymmenen hippiäistä . Nyt niitä oli kaikkialla saaren puissa ja puskissa.


Kylmäpihlajasta etelään sijaitsee Santkarin pooki, vuonna 1857 rakennettu tunnusmajakka.


Tyrni, vahva vitamiinipommi.


Paluumatkalla sivuttiin nyt jo hiljennyttä Kuuskajaskarin linnakesaarta. Saarta vartio neljä käytöstä poistettua tykkiasemaa.


Kohti Rauman paperitehdaskaupunkia.


Tehtaanrannan  merimetsojen valtaama luoto syksyllä asukkaiden häivyttyä etelän suuntaan.


Lauantaiaamuna, ennen kotiinlähtöä, talsittiin vielä silakkamarkkinoille. Vanha-Rauma on aina upea.


Se oli sitten siinä. 

Kiitos Ari, kiitos Juhani ja kiitos Pena!  Ja sitten kohti uusia seikkailuja.


Lainaukset: https://www.ottiopas.fi/kalastustavat/%EF%BB%BFjigikalastus/ 
                    https://www.visitrauma.fi/nae-koe/meri-ja-saaristo/kylmapihlajan-            
                      majakkasaari


keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Särkijärven lenkki, lintukosteikko

 Näin elämäni ensimmäisen mustatiiran tänä keväänä Hankasalmella. Lintu on erittäin harvinainen. Suomesta löytyy pesiviä pareja ainoastan 15-20 paria. Näistä ehkä viisi paria asuu Etelä-Pohjanmaan maakunnassa, Evijärven Särkikylässä, Särkijärven lintujensuojeluun rakennetulla kosteikkoalueella.



Särkikylä on noin viisi kilometriä Evijärveltä itään kohti Räyrinkiä. Reitin lähtöpaikan P osoite on Pitkänsalontie 90, 62570 Särkilä, Evijärvi. Lenkin voi tehdä ympäri koko kosteikon tai oikaista keskeltä laavun ja lintutornin kautta ja kiertää vain ylä- tai alapuoli.


Itse lähdin oikaisemaan keskeltä ja heti ensimmäisen sillan tolpilla istui kaksi mustatiiraa siis retki alkoi paremmin kuin hyvin. Mutta siinä se sitten olikin, enempää en niitä nähnyt. Poistuessani alueelta kolme tuntia myöhemmin tapasin ensimmäisen ihmisen, lintumiehen, joka arveli tiirojen viihtyvän pohjoisen lenkin varrella, ja minä olin valinnut eteläisen. Hyvä näinkin.


Keskellä kosteikkoa on kelpo laavu tulisijoineeen.


Lähellä sitä on lintutorni, joka oli kutakuinkin päällystetty lintujen paskalla.


Olisiko tässä yksi syyllisistä?


Eteenpäin, hyvä täällä on kulkea.


Oli lämmin päivä ja hormonit hyrräsivät.


Korentoja oli paljon ja päivien lämmetessä niitä tulisi olemaan vielä enemmän. Kosteikko on varmasti sudenkorentojen paratiisi.


Tämän pajusirkun käyttäytyminen oli minulle uutta. Kuten metsäkanalinnut se esitti vaivaista ja johdatti minut kauemmas ruohikossa lymyävistä poikasistaan.


Eniten alueella oli naurulokkeja, joitakin kalalokkeja, telkkiä ja sorsia. Ruovikot olivat tiheitä ja niitä oli paljon, kyllä sinne sekaan piiloutuu monenmoista.


Pikkulokki on taitava lentäjä.


Takarannalla on taukotupa tulisijoineen.


Tässä sen halkosuoja.


Pikkulampikorento


Joutsenen poikaset olivat tämän kokoisia.


Toinen mustatiiroista.





Kts. Järvisuomen Sanomat 13.4.2020











Kirkkovuoren näkötorni, Karstula

 Matkalla Aunen luokse Kuortaneelle poikkesimme 20.6. ihailemassa  Karstulan Kirkkovuoren nökötornia ja sieltä avautuvia maisemia . 

Löydät Kirkkovuoren parkkipaikalle klikkaamalla sanaa KARTTA.

Parkkipaikalta tornin juurelle johtaa 350 metrin hyväpintainen luontopolku.

Torni on tiettävästi maailman korkein hirsirunkoinen rakennus.

"Vuonna 1815 vuorelle suunniteltiin rakennettavaksi Karstulan kirkko. Perimätiedon mukaanpaikalle rahdattiin jo melkoinen määrä rakennuspuita. Lopulta kirkko rakennettiin kuitenkin helpompaan maastoon parin kilometrin päähän nykyiselle paikalleen."

Karstulan kunta hankki Kirkkovuoren alueen 1970-luvulla tarkoituksena rakentaa laskettelurinne. Se ei kuitenkaan toteutunut ja alue ”unohtui”, kunnes LC Karstulan veljet syttyivät uuteen ideaan!"

Kyseessä on ns. LUOKO-hanke. LUOKO on Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Leader Viisarin rahoittama ajalle 1.4.2018 – 30.3.2022 ajoittuva LC Karstulan hanke."

Tornin edessä on erikoinen kalliohalkeamaan rakennettu laavu ja kivistä aseteltu ulkoilmakirkkosali.


Näillä sijoin on kallioon nakuteltu vuosiluku 1815 merkiksi alkuperäisen kirkkohankkeen aloittamisesta. Tämän saimme tietää vasta poistuttuamme alueelta ja merkki jäi huomaamatta.


Tukevia portaita ja porrasaukkoja rajaa komeat kaiteet. 


Sisäseinältä löytyy  lasten taideteoksia, joiden arvelen saaneen inspiraationsa kirkkovuorta kiertävästä mörköpolusta.


Tornin ylimmässä kerroksessa on avoin näköalatasanne. Näkymät ovat mahtavat: suomalaisia metsiä ja vesistöjä


sekä viljelysmaita.


Koirat eivät ymmärtäneet, mistä heille huutelin. Halu löytää isäntä oli suuri ja sen myötä myös hämminki.


Linkistä Kirkkovuori löydät lisätietoa. Lainatut osat tekstistäni ovat tästä osoitteesta.















perjantai 3. kesäkuuta 2022

Hornöya on lintujen valtakuntaa

 Matka jatkuu, tavoitteena Hornöya, lintujen ja majakan saari Vardön eli Vuoreijan edustalla. Tämä on niitä kerranelämässäjuttuja. Kauan on tätä odotettu, ja viimein siitä tuli totta. Kaverina, matkanjärjestäjänä, oppaana ja tulkkina huseerasi ystäväni Pentti Kokko.


"Tervetuloa saarelle, minä olen lunni, yksi paikan tuhansista. Ymmärrän, että niistä lukuisista kuvista, joita tulet ottamaan täällä, voi olla vaikea valita vain muutamia julkaistavia."


Saarelle on kuljetus Vardön satamasta tarvittaessa kolmesti päivässä. Matka kestää vain varttitunnin.
Kuljetuksen ja mahdollisen majoituksen majakalla voit tilata ja lunastaa satamakonttorista. Pelkällä päiväretkelläkin ehtii jo  kokemaan ja näkemään paljon.


Heti laiturille astuessasi kuulet lintujen metelin ja haistat kalansyöjälintujen jätösten hajut. Edessäsi on pystysuora vuorenseinämä täynnä ruokkeja ja etelänkiisloja. 


"Niin pikä on matka ja kivinen tie." siis sinne majakalle Vardö fyr. No alle kilometrin, mutta ei niin helppoa. Lähde laiturilta ensin oikealle sitten ylös ja alas ja viimeksi taas ylös


jo vähän helpompaa alustaa.


Loppunousun oikealla puolen on heinäinen laakso, jossa merihanhet viihtyvät.


Seuraavana päivänä palasimme saaren mantereenpuoleiselle rannalle, laiturin maastoihin, jossa enemmistö linnuista viihtyy. Karimetsot eivät paljon kulkijoista piittaa, niiden pesiä on jokaisessa mahdollisessa kolossa


jopa ihmisten tekemissä rakennelmissa.


"Se on kevät," totesi ruokkipari "siis nauttikaamme."


Pesintä on meneillään myös merilokeilla.


Merisirri rantakivellä.


Muovijätteestä puhutaan nykyään paljon ja sitä riittää myös näillä pohjoisilla rannoilla.


Toisen maailmansodan aikana saksalaiset linnoittivat Norjan rannikoita. Tämä katettu onkalo lienee it-pesäkkeen ammusvarasto?


"Mitähän tuolla alhaalla tapahtuu?" Lunnit illalla ylhäällä majakan pihan ja jyrkänteen  reunalla. Päivällä niitä ei siellä näkynyt. Olisivatkohan olleet ulkomerellä kalassa?


No siellä alhaalla oli karimetsot ja muutama muukin ilmeisesti myös kalassa, iltakalassa.


Petomainen merikihu etsimässä ryöstösaalista.


Ylhäältä majakan pihalta oli mielenkiintoista vahtia samalla tasolla tai jopa alempana lentäviä lintuja. Harmaalokki ei pitänyt merikotkan vierailusta.


Pentti tarkailee Vardön elämää.


Eipä tuosta paljon irtoa,


 paitsi kunnon vehkeillä. Pikkukajavat pesillään (Kuvattu kaupungin keskustassa)


Vardön Globus II tutka-asema. Virallisesti tällä vahditaan avaruusromuja, mutta, mutta kuinkahan on varsinkin näinä päivinä. Hyvä, että joku vahtii täälläkin. Eihän tuosta naapurista koskaan tiedä.


Retkemme toinen aihe oli pohjoiset majakat. Aijoimme kuvata Makkaurin, Kjölnesin ja Slettnesin majakat Hurttigruten-reitin laivasta, mutta säänhaltija päätti toisin. Tuli sumu ja se oli sitten siinä. Niinpä lähdimme pitkin Varangerin vuonon rantaa Tenolle saunomaan ja katsomaan jääkiekkoa.


Vardö fyr on kumminkin nähty ja koettu. Valaistu Vardøn majakka on rakennettu vuonna 1896 ja automatisoitu vuonna 1991. Suojelukohteen arvon se sai vuonna 1998. Majakka ottaa vastaan myös yöpyjiä.


"Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!"  Eihän sitä koskaan tiedä. Upea kohde, KIITOS!


Paluumatkan varrella tavattiin pikkukajavia pesulla makeanvedenaltaalla,


hirviemo ja vasa ja


riekko puvun vaihdossa.


Karigasniemellä Pentin kotipihassa odotteli orava, jonka punaista sävyä kovasti ihailtiin.

Sitten lopuksi taas bussiin ja kotimatkalle. Rovaniemellä yölepo ystävieni Leenan ja Velin luona kuten tulomatkallakin.

Runsaat kiitokset kaikille matkani osallisille!  Oli se vaan mahtava retki.




Ja tässä Pentti jo tähyillee, minne seuraavaksi. Aina me jotain keksitään.