Siian ongintaa Ön saarella

Kun tarjotaan jotain uutta ja minulle ennenkokematonta, olen valmis seikkailuun. Vanha vuosikymmententakainen ystäväni Juha kutsui minut Paraisille kokeilemaan keväistä siian ongintaa. Retki toteutui 22.-25.4. poikkeuksellisen lämpimässä kevätsäässä.

Kalapaikka sijaitsi kahden lauttamatkan takana Ön saarella. Juhan tuttava salli meidän majoittua mökkinsä pihan reunaan ja luovutti jopa sähköä asuntoomme. Mikäpäs tässä oli ollessa, kun kelikin oli niin leppeä.

Juha, intohimoinen kalamies, viritteli onkivavat pyyntiin välittömästi.

Minulle, joka nykyisin olen enemmänkin kameramies, tarjoutui kiertoajelu mökkinaapurin kanssa lähialueilla. Ilta oli jo joutunut, ja metsäkauriit saapuneet peltotilkuille ruokailemaan.

Kauriit ovat yleistyneet Suomessa huomattavasti, mutta näin tiheässä niitä harvemmin tapaa. Tunnin lenkillä näimme varmaan parikymmentä eläintä.

Seuraavana aamuna läksin jalan kiertämään lähirantaa ja metsiä. Rannikon joutsenet ovat kyhmyjoutsenia.

Haahkat ovat kuulema vähentymään päin. Vahvistuneella merikotkakannalla arvellaan olevan osuutta asiaan. Joitakin pareja lähivesillä kuitenkin uiskenteli. Kauempana kamerani ulotumattomissa mekasti alliparvi. Kiikarilla ne tunnistin pyrstön pitkästä piiskasta.

Koukkaus sisämaahan ja pellon laidalla istuskeli oksallaan vihervarpunen.

Pellon yläpäässä oli vanha haavikko, joka tuntui olevan tikkojen valtakuntaa. Harmaapäätikalla on taipumus välillä kuin halvaantua puun kylkeen. Olisiko kyseessä yritys piiloutua kulkijalta.

Samalla nurkalla nakutteli myös käpytikka ja palokärki. Mitähän tuo etsi kyllästetystä pylväästä? Olisiko ollut rummuttamassa reviiriääniä? Kolo tuon edessä kuitenkin on.

Tikkojen vanhat pesäkolot ovat kottaraisten suosiossa. Täälläkin kirmaili useita kottaraispareja häälennoillaan.

Haapametsän takana on neljäkymmentämetrinen Öbergen, jonka laelta aukeaa kolimaisen komeat näköalat.

Mukana ollut 150-600 millinen optiikka rajoitti kuva-alaa, mutta komeaa näinkin.

Minun tutkiessani lähimaastoa, oli Kala-Eemeli omissa touhuissaan. Kalastusta vaikeutti matala meriveden pinnankorkeus, lähes  -50 cm. Siitäkö johtui myös toinen harmi, runsaat irtonaiset levälautat, jotka tarttuivat jatkuvasti siimoihin. Limamaista ahdinpartaa tuo lienee, rehevöitymisen merkkejä. Perrrrrrr!  Saalis jäi niukaksi, ruuassa sentään pysyttiin.

Onkipaikan viereisellä kalliolla on kivistä ladottu niin näkö- kuin tuulensuojakin, josta on ikiajat ammuttu kuvien houkuttelemia vesilintuja.

Läheltä, yli saarten välisen salmen, kulkee kapea puusilta, jonka kannelta voi litkalla onkia silakkaa. Tässä vielä varhainen aamu. Sitten uuden päivän uudelle lenkille.

Kaurispari kiipeämässä vuorelle. Olisiko ollut päivälevon aika.

On hän siro ja kaunis.

 Niin vaan jo talviot kukkivat.

Aivan auton yläpuolelle pyrähti käpylintunaaras ruokaa etsimään. Onko hän iso- vai pikkukäpylintu? En osaa sanoa.

Silakan ongintaa puusillalta. Vesiolosuhteet pitivät myös silakat loitolla. Sain sentään viisi, joten sitäkin lajia on nyt harrastettu.

Viimeinen aamu klo 5.30 leiripaikan rannalla. Tämäpä oli oiva retki. Kelit suosi, maisemat olivat upeat ja kuvattavaa riitti. Seura ja seuralaisen evääksi valmistamat riistalihapullat kruunasivat kaiken. Kiitos Juha!