tiistai 1. lokakuuta 2013

Uusi syöttöpaikka ja piilo

Viime viikolla tekaisin uuden syöttöautomaatin ja asensin sen lähimetsään Nastolanharjulle. Koskapa loota on tehty omasta päästäni, siis sen suunnittelu, on siinä vielä puutteensa: ruokaa valuu liikaa. Asiakkaita on ollut kyllä yllättävän runsaasti. Viereen laitoin myös karahkan, johon ripustin verkkoputken talipalloineen. Automaatissa on toistaiseksi ollut vain auringonkukan siemeniä. Pähkinöitä on tulossa. Metsä on suht tiukkaa kuusikkoa seassa mäntyjä ja pienempiä lehtipuita. Kangasmaastoahan harju noin muutoin on.

Noin viiden metrin päähän syöttölaitteesta ripustin naamioverkon kuusen oksien varaan. Sen alla on hyvä tila istuskella kameran ja jalustan takana. Näin tein tänään ensimmäisen kerran. Välillä oli pilvistä, välillä paistoi aurinko. Päivän vieraiksi havaitsin kaksi oravaa, harakan, käpytikan, viherpeippoja, tali-, sini-, hömö- ja töyhtötiaisia sekä punarinnan. Viimeksimainittu lienee osunut paikalle muuten vain, oletan. Ruokaa ne tarvitsevat oravatkin, mutta täytynee harkita jotain verkkosysteemiä niiden ruuan hamstrauksen vuoksi. Systeemi on sellainen, että kurre käy viskomassa siemeniä laudalta alas, jotta voisi sitten kuskata niitä edelleen piiloihin kuusten alle sammaleeseen.  Viherpeippo sai kyytiä tiaisilta. Eväs piti hakea vaivihkaa takakautta.

Syöttämistä ja seuraamista kameran kera on tarkoitus harrastaa läpi talven. Katsotaanpa sitten keväällä, keitä kaikkia on tullut nähdyksi.



                                                          Hyvässä kunnossa on kurren turkki





                                                                 Rengastettu yksilö!


                                                     Hömötintti näytti syövän vain maasta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti