lauantai 12. lokakuuta 2013

Päiväretki Tiilikankaalle

"Iso-Tiilijärvi on pieni oligotrofinen järvi ensimmäisellä Salpausselällä Hollolassa. Se sijaitsee Tiirismaan luonnonsuojelualueella Tiilikankaan ja Tiilijärvenasutuskeskusten pohjoispuolella ja rajoittuu Rätäksuon alueeseen lännessä ja Soisalmensuohon kaakossa. Järven pohjoisrannalla on Tiirismäki, jonka laella onTiirismaan radio- ja tv-masto.

Järvi on alin kolmen Tiilijärven ketjussa: etelästä siihen laskevat Vähä-Tiilijärvi ja Keski-Tiilijärvi.

Iso-Tiilijärven vesi on poikkeuksellisen kirkasta niukkaravinteisuutensa vuoksi. Näkösyvyys on useita metrejä. Järven suurin syvyys on 15 metriä järven luoteispäässä." Näin kertoo Wikipedia.

Iso-Tiilijärvi
Kaunis syyspäivä sai meidät liikkeelle ja teimme retken Hollolan Tiilijärville. Kiersimme ne kaikki kolme ja matkaa kertyi kenties kymmenisen kilometriä. Cara ja Cheri jaksoivat matkan hyvin, mitä nyt pienempää vähän avustettiin.

Vieläkin on syksyn värejä



Pitkospuut
Taivalta tehtiin mahtavilla latupohjilla, mökkiteillä, metsäpoluilla ja pitkospuilla

Pirunpeltoa vai muinaisrantaa?
 Salpakangas on osa Salpausselkää ja jääkauden jäljet näkyvät monin tavoin. Taitaa järvet, joita keskisuomalainen paremmin lammiksi kutsuisi, olla muinaisia suppia. Tulevia tai poistuvia puroja en havainnut.
Varsinkin Iso-Tiilijärven vesi oli uskomattoman kirkasta. Lahden urheilusukeltajat käyvät alueella uiskentelemassa.

Näkyvyys on varmaan useita metrejä

Näkemiin. Tänne palataan heti ensi talvena hiihtelemään.

1 kommentti:

  1. On sitä ruskaa eteläisemmässäkin Suomessa. Terveisiä Hilleville.

    VastaaPoista