Linnut 2025 heinä-, elo- ja syyskuu

 Sadepäivän hommina lataan tänne parhaita paloja kolmelta viimeiseltä kuukaudelta.

Etelä-Konnevesi, kalalokit ja kummeli

Kalasääski, joka on Etelä-Konneveden kansallispuiston nimikkolintu. Tänä kesänä näillä vesillä oli parisen kymmentä asuttua pesää.

Kalasääsken risulinna. Poikaset lienee makuulla pesän pohjalla.

Kuikka on toinen tyypillinen karun järven asukas.

Kuten on myös isokoskelo.

Käytiinpä Salossakin. Halikonlahden ruovikosta löytyi piilotteleva liejukananuorukainen

sekä tundrahanhi. Kauempana kuvauspiirin ulkopuolella aterioi valkoposki- ja kanadanhanhia, harmaahaikaroita ja tunistamattomia kahlaajia.

Läheisen, Björn Wahlroosin omistaman, Joensuun kartanon pellon laidalta löytyi parvi kivitaskuja. Oli siellä myös pikkulepinkäisiä ja hiha (hiirihaukka). Lahetta ei nähty.

Aurajoen Halistenkosken padon alla olevassa suvannossa kalasteli harmaahaikara. Kauempana pyöri myös virtavästäräkki. Kuningaskalastajaa, jota varten paikalle tultiin, ei sen sijaan nähty.

Tämä pikkulepinkäinen majaili Jyväskylässä Viherlandian multakasoilla.

Kivitasku, Muurame

Syyskuun retki vei aina Utö:n  saarelle syysmuuttajia etsimään. Tämä teerikukko ei ollut muuttaja vaan paikallinen asukas. Puolisonsa kanssa hän oli saanut saaren maisemissa aikaiseksi kokonaisen poikueen. 

Syysmuutolla näkee yleensä parhaiten petolintuja. Tässä suopöllö, yksi viidestä. Ne eivät tykänneet kuvaajista.

Sitä vastoin Suomessa vain ajoittain esiintyvä punajalkahaukka ei ollut kuvaajista moksiskaan.

Välillä voi tähystää saalista paikoiltaankin, pitää sitä levätäkin. Varpus- ja tuulihaukkoja nähtiin runsaasti sekä yksi nuolihaukka.

 Veli-Pekka Luodon yhteenveto saarella nähdyistä retken linnuista.

Edellisessä postauksessa retkestä enemmän.

Harjalintu Jkl Hippoksen liikuntapuistossa. Kuvattu ja lisätty 23.9.

Harjalintu toisesta kulmasta.

Utö syyskuu 2025

Miksi mennä Utö:hön, jonne ei aivan vaivattomasti pääse? Oma mielenkiintoni tuota Suomen eteläisintä asuttua saarta kohtaan vain lisääntyy. Saarella on pitkä merenkulkuhistoria ja sen myötä asutusta jo 1500-luvulta lähtien, haaksirikkoja, Suomen vanhin merimajakka sekä sotilastoimintaa 1900-luvun alusta. Nykyisin Utö on ennen kaikkea lintujen saari. Niin keväisin kuin syksyisinkin saarelle pysähtyvät tuhannet ja taas tuhannet linnut lepäämään ja hankkimaan lisäenergiaa pitkiin merenylityksiin matkalla pohjoiseen tai etelään.

Utö:hön pääsee saman nimisellä lautalla, joka lähtee Nauvon Pärnäisistä. Matkalla poiketaan, jos tarvetta on, Nötö:n, Aspö:n ja Jurmon laitureissa. Matka kestää säästä riippuen noin neljä tuntia kolme varttia. Matka on ilmainen, Suomi maksaa. Kuva on saaren laiturista.

Tästä kartasta voinet hahmottaa tulevien kuvien ja tapahtumien paikkaa. (Kiitos tuomov)

Kuvassa oleva vanha upseerikerho toimi majapaikkanamme tällä kertaa. (Kartalla nro 6:n alla) Rakennus on vuokrattavissa Hannas Horisont matkailuyritykseltä. Voin suositella.

Utö:ssä päivystävät myös luotsit odottaen luotsaustehtäviä lähinnä Turun suuntaan.

Meidän retkemme pääaiheena olivat linnut. Keväisin lintujen laji- ja yksilömäärä suurempi kuin näin syksyllä. Tähän aikaan pääosassa olivat petolinnut. Pikkuhaukkoja oli runsaasti. Kuvassa varpushaukka. Lisäksi nähtiin runsaasti tuulihaukkoja ja nuolihaukka.

Saaren korkeimmalla kohdalla ovat luotsiasema ja majakka. Luotsiaseman vasemmalla nurkalla olivat staijaamassa eli  kaukoputkin  merellä ohi kiitäviä lintuja  tähystämässä herra ja rouva Tenovuo, oletan.

Minulle yllätyksenä saaren itäiseltä niityltä löytyi soidintava teerikukko. Ei ollut hänellä kilpakosijoita. Yksi naaras seurasi lumoutuneena ukon touhuja, kesän poikue ei vielä ymmärtänyt näytöstä. Teeret olivat pesineet saarella.

Kuvassa vasemmalta rukoushuone, asuinrakennus ja merivalvontatorni. Majakassa on ylempänä myös kirkkosali, mutta se on vanhuksille ja huonojalkaisille vaikeasti saavutettavissa sekä myös talvisin kovin kylmä. Sotilastoiminta hiljeni rannikkotykistölinnakkeen alasajoon 2005. Saarella on silti edelleen puolustusvoimain sulkemia alueita. 

Näkymä majakalta pojoiseen.

Venäjän vallan aikaisia linnoitusrakennelmia on vieläkin jäljellä.

Itäiseltä niityltä löytyi viisi suopöllöä. Vaikeita olivat kuvattavaksi.

Saaren suljetuilla alueilla näkee vielä useita rannikkotykkejä. Ne ovat ehkä jo nykysodankäyntiin vanhentuneita, mutta varmaan ovat toimintakuntoisia ja kyllä niillä edelleenkin laivan upottaa.

Alueen lähivesillä on sattunut useita havereita. Panssarilaiva Ilmarinen upposi osuttuaan merimiinaan, Park Victory ajautui myrskyssä karille ankkurin petettyä  joulupäivänä 1947 ja autolautta Estonia upposi syysmyrskyssä 1994.

Park Victorystä on säilynyt joitain osia, mm. tämä pelastusvene.

Itäiselle niitylle on rakennettu hautausmaa, jonka hiekat on tuotu proomulla muualta. 

Hautausmaan nurkalla oli antoisa paikka petolintujahtiin. Vasemmalta pro-sarjalaiset Varesvuo ja Tenovuo sekä kisällit Paananen ja Mäkinen.

Ja sieltähän se saapui, retken ehdoton kruunu, punajalkahaukka.

Jotain sai sekin syödäkseen.

Pyysin tältä hurjalta joukolta (Seppo, Pekka ja Juha) jokaiselta kuvan tai kaksi, jotka voisin liittää mukaan tähän tarinaan.

Seppo, suopöllö

Naarasteeri

Pekka, iltanummi

Kaikki nähdyt linnut

Juha, majakalta Hannan kahvilan kautta

Suopöllö

Koko jengi

Jussi, taetaa kohta sattaa

Se oli sitten tällä kertaa siinä. Kiitos, anteeks ja näkemiin! Toukokuulle 2026 jo seuraava varaus.


UTÖ, Majakka, Park Victory, Hannas Horisont

Sarvenperän saunamaraton

 Sattumalta tavattiin Kokko-Penan kanssa vuonna 2015 Turkissa ja nyt on yhteisiä seikkailuja koettuna jo kymmenkunta: Skoganvarren kalastuskeskus, Märketin, Yttergrundin ja Gustavsvärnin majakat, Rauman jigiretki, Hornöyan lintusaari ja Puruveden  veneretket Hytermään ja kalaluodoille. Viimeisin yhteinen tempaus oli 9.8. kierretty Sarvenperän saunamaraton Korpilahden maaseudulla. 

"Huippusuosion saavuttanut, legendaarinen Sarvenperän Saunamaraton on kesäinen tapahtuma Sarvenperän ja Saukkolan rantamaisemissa, jossa yhdistyvät suomalaiset perusarvot: luonto, sauna ja liikkuminen. Osallistujille pyrimme tarjoamaan vaihtelevaa ohjelmaa koko päiväksi, tutustumista erilaisiin ihmisiin sekä paikallishistoriaa ja kasvillisuuden esittelyä." Kuvassa Pena ja ryhmämme opas Elli.

"Saunamaraton ei ole kilpailu, vaan saunan ystävistä kootaan joukkueet, jotka yhden päivän aikana saunovat 13-15 eri saunassa. Matkaa kävellen kertyy noin 10 kilometriä. Saunat ovat pääosin rantasaunoja. Maratonin erikoisimmat saunat ovat telttasauna sekä siirtosaunat." Lopullinen saunamäärä oli 16.

Pukuhuone

Reitin varrella umpimetsässä on Suomen markan muistopatsas.

Näkymä Saukkojärven lintutornista.

Kuten tämäkin, mutta jotoksen suuntaan.

"Saunojen välimatkat kuljetaan kyläteitä ja pääosin metsäpolkuja pitkin kävellen. Metsäpolut ovat paikoin haasteellisia, mikä edellyttää kohtuullista ruumiin kuntoa. Joka saunassa heitetään ainakin yhdet kunnon löylyt. Kiireellä ei kuljeta. Aikaa varataan noin 10 tuntia."

Joku vaelsi shortseissa, joku saunatakissa. Olipa yksi kulkija pelkissä bikineissäkin.

Siirtosaunaa viedään. Kaikilla  saunoilla ei ollut uimamahdollisuutta, 

mutta useilla oli.

Tämän saunan tekijän harrastuksena on hirrenveisto ja hirsirakentaminen. Mahtava sauna, varsinkin sisältä ja muhevat löylyt.

Osanottajia oli kuusikymmentä, kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan. Ensikertalaisilla on etuoikeus koitokseen. Ryhmiä oli kahdeksan ja kaikilla oppaat. Meidän ryhmä pääsi matkaan ensimmäisenä. Matka- ja kylpyajat oli tarkkaan kellotettu ja siitä oppaat pitivät huolen. Joskus kuitenkin kakkosryhmä kiilasi kantapäille ja silloin opas komensi heille lepopaussin.

Puolimatkan krouvi: lihakeittoa, leipiä  ja juomia. Aamulla startissa saatiin tukeva aamupala puuroineen. Jokaisella saunalla oli tarjolla monenlaista juomaa ja suolakurkkuja, maalissa taas salaatit ja grillimakkarat. Ei voi valittaa.

Talkooväkeä oli aina Nurmeksesta saakka.

Taas oli kakkos-ryhmä kannoilla.

Sauna, jonka toimintoja ohjailtiin sähköisesti ei kuitenkaan kiukaan lämmitystä.

Viimeinen saunaväli kuljettiin venekyydillä.

Vastassa ensiapuryhmä Kuohun VPK:sta. Meidän ryhmä sevisi ilman avustajia, toivottavasti muutkin.

Toki jo väsytti, mutta mieli oli iloinen loistavasti järjestetyn ja hyvin sujuneen retken jälkeen.

Lopuksi jaettiin puiset kunniakirjat. Omani olen jo kiinnittänyt mökkisaunani seinään.

Tällainen oli reitti. Kiitos Sarvenperän kyläyhdistys, kiitos Elli, kiitos ryhmä 1. ja kiitos Pena, joka houkuttelit minut tähän kylähullujen tempaukseen!

Mitähän me keksitään seuraavaksi?

Mahdolliset virheet menevät minun piikkiin. Lainaukset kyläyhdistyksen kotisivuilta.

https://sarvenpera.fi