Kuolemanmäki

"Kuolema kutsuu"  on kai jonkun dekkarin nimi ja kyllä Kuolemanmäkikin vetää puoleensa.

Kartoista löytyy monenmoisia kiinnostavia nimiä. Mistä nimet ovat saaneet alkunsa, voi useimmiten vain arvailla. Onko Kuolemanmäellä joku oikeasti kuollut, ehkä pudonnut jyrkänteeltä tai saanut sydänkohtauksen kiivetessään. Kyseessä voi olla myös joku murha- tai taistelupaikka. Kukapa tietää, minä en. Mäki, jota jossain vuoreksikin kutsuttaisiin, sijaitsee Iitissä lähellä Nastolan rajaa. Seuraava kukkula länteen on Jääkirkkovuori, jota jo keväällä esittelin.

Sumua riitti pitkälle aamupäivään. Kartasta olin jo ennakkoon katsonut Haramaantien laidalta kohdan, josta jatkaisin jalan. Läpi pellon kulki suuri valtaoja, jonka ylityspaikkaa sain tovin etsiä. Tuolla sakean puuston takana pitäisi olla jyrkkää kallioseinää.

Välittömästi metsään sukellettuani törmäsin pystysuoraan vuorenseinään. Kartanlukuni oli osunut oikeaan. Objektiivin valinta sen sijaan ei, olisin kaivannut laajempaa kulmaa.

Kasteiset hämähäkinseitit erottuivat hyvin.

Tässä vuoressa näyttää olevan monenlaista ruhjetta: on luolaa, halkeamaa, kielekettä ja lippaa jos jonkinmoista.

Kiipeilijöiden jälkiä en löytänyt, vaikka paikka siihenkin touhuun hyvin soveltuisi.

Kiviaineessa esiintyy vaihtelua. Mitä lie tämäkin "kalliorokko"?

Monen puun kasvupaikanvalintaa saa ihmetellä.

Tovin vuorta kiertäneenä löysin loivemman rinteen, josta kapusin vuoren laelle.

Maisema on mäntymetsää ja kallioita peittää upeat jäkälämatot ja mustikanvarvut.

Ruska näyttää jo puraisseen.

Välillä näkymää alaspäin.

Kallion päällä on valtava irrallinen lohkare, kallioksi tuota jo itse nimittäisin.

Seinämästä voi löytää monenlaisia hahmoja.

Autoa kääntääkseni ajoin tietä hieman eteenpäin ja löysin paikan, josta voi erottaa  kauempaa osan jyrkännettä .

Kuolemanmäki ei koitunut tällä kertaa minun kuolemakseni, mutta kyllä ylhäällä oli syytä olla varovainen märkien ja liukkaiden sammalien kanssa. Sumu alkoi hellittää lenkkini aikana.

Kohteen sijainti: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=40000&text=Kuolemanm%C3%A4ki&srs=EPSG%3A3067&y=6756564&x=453618&lang=fi

Häkkilän muinainen koulumatka

Kuinka Hännän lapset ja muut Konneveden eteläpään mukulat kouluun reissasivat

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Hänt' ihana enkeli kotihin vie.

Niin pitkä on matka, ei kotia näy,

vaan ihana enkeli vierellä käy.

Aina ei ole yli kolmen tai viiden kilometrin koulumatka taittunut bussilla tai taksilla. Suomen maasedulla on ollut yleistä, että pienetkin koululaiset ovat vaeltaneet yli järven selkien ja pitkin tiettömiä taipaleita kuullakseen aapiskukkoa.

Kun tästä järven länsirannalta, Hännän talon viereiseltä mäentöyräältä kotsoo kaakkoon, näkee 2,7 km:n päässä Vahvavuoren. Väliin mahtuu järven selkää ja metsäpolkua, jota pitkin on pitänyt tallustaa vielä toinen mokoma päästäkseen Häkkilän kouluun. Kaikkien mutkien ja kiertojen jälkeen matkaa kertyi reilut kuusi kilometriä. Kauimmaisesta naapurista kertyikin jo yhdeksän kilometriä. Tässä kuvakertomuksessa keskityn Hännän lapsikatraaseen ja sen vuonna 1939 koulunsa aloittaneeseen Matti-poikaan. Näin siksi, että kaikki se mitä tästä asiasta tiedän, perustuu Matin omiin tarinoihin. Ja niitähän riittää. 

Ensimmäinen soutumatka kunnan kustantamalla veneellä oli puolitoista tai kaksi ja puoli kilometriä riippuen siitä mentiinkö Haapalahteen vai Uuranlammen ja Uuranjoen kautta Häkkilän myllylle. Talvella matkaa taitettiin jalan tai suksilla.

Mylly jauhoi lähialueen viljat. Se sijaitsi Vahvanen-järvestä laskevan myllyjoen suulla. Tuosta ajasta jäljellä on enää myllärin tupa, joka kunnostettuna palvelee vielä kesäasumuksena. Tällä asuntokentällä on sijainnut muitakin rakennuksia, joista tietoni ovat vajaat. Parinsadan metrin mittaista jokea pitkin on myös uitettu puutavaraa. Myllyn vieressä pikkukoskessa on ollut myös uittoränni. Nyt alue on hiljainen eikä sinne vieläkään tule tietä. Nykyasukkaat kulkevat joen rannan kärrypolkua Vahvaselle ja siitä edelleen veneellä jonnekin autolla ajettavaan rantaan.
Myllynseudun vilkkaimpaan aikaan porukkaa on riittänyt. Oli myllärin perhe, jauhattajat, metsureita, uittoporukkaa ja koululaisia ainakin. Lienee tupa on ollut myöskin jonkinmoinen kauttakulkupaikka. Mäellä oli myös pieni kauppapuotikin. Oliko kuvan talossa, en tiedä. Koska kyseessä oli Hännän kaupan sivupiste, kutsuttiin sitä savolaisittain Hännän huaraliikkeeksi. Myllyssä oli myös posti tai ainakin jonkinmoinen etäpääte. Sieltä posti kulkeutui sitten järviseudun taloihin.

Myllyjokea on selvästi perattu uittotarpeisiin. Yläniskalla on ollut säädeltävä lankkupato.

Polun varren kuusella on jo kokoa. Ei yletä yksi syli, jos kaksikaan, puun ympäri.

Nyt aukeaa Vahvanen. Edessä oli neljä kilometriä kävelyä. Myöhemmin kunta järjesti tällekin taipaleelle veneen.

Tuosta se polku on mennyt, uskokaa vaan. Kuluneet vuosikymmenet ilman polun tallaajia ovat tehneet oivaa naamiointityötä. Aina ei jälkeä löytynyt lainkaan.

Nyt polku jatkui Vahvavuoren ja järven välissä nousten välillä vuoren rinteelle. Metsän aukoista pilkottaa Vahvasen maisemat. Kysyessäni Matilta: "Pelottiko?" Sain vastauksen, että ei, päinvastoin, kielloista huolimatta kiipeiltiin pitkin vuoren jyrkänteitä aina sen laelle asti.

Kallioniemi

Melkoisia louhikoita. On luolia ketun, mäyrän ja nykyisin myös supin asustaa.

Etsiessäni polku-uraa alhaalta rannasta huomasin rinteen puolivälissä luonnottoman hyvässä järjestyksessä sammaloituneita kiviä . Lähempää tarkasteltuna rakennelma osoittautui rakennetuksi polun pohjaksi. Häkkilän kylältä onkin ollut rekitie myllylle, kertoi Matti.

On pimeä korpi ja kivinen tie

ja usein se käytävä liukaskin lie.

Oi, pianhan lapsonen langeta vois, 

jos käsi ei enkelin kädessä ois

Helppo on ajatella, että noilla koululaisilla on ollut varjelusta matkassaan. Onnettomuuksista en ole kuullut. Voihan niitä toki olla sattunutkin.  Tuon pengerryksen jälkeen en ollut enää varma polun kulusta. Kuuset ja katajat valtasivat maaston. Rantaa seuraten saavutin kylätien, kuten pikkukoululaiset aikoinaan. 

Varmaan tuntui jo turvallisemmalta, kun näkyi Uusi Häkkilä.

Vanhan Häkkilän navetta

Vanha Häkkilä. Näissä taloissa sekä väliin myllyllä asuttiin kelirikkoaikoina tai sään käytyä rajuksi.

Ja lopulta Pieni-Vahvasen tuolla puoleen opettajan venekoppeli ja rantasauna. Nykyisin Pieni-Vahvasen ja Vahvasen yhdistävän salmen yli menee kunnon autosilta. Kaipa silloinkin paikalla on ollut jonkinmoinen kapulasilta.

Sitten näkyykin jo koulu. Häkkilän koulu on perustettu 1907 ja se on lakkautettu 1968. Talvisodan aikaan koulunkäynti keskeytettiin talveksi, koska koulun täytti Karjalasta saapuneet evakot.

Koulu on saanut arvonsa ymmärtävät yksityiset omistajat. Paikat näyttävät ainakin ulkoisesti olevan hyvässä kunnossa.

Kun Matti-poika oli saanut koulut käydyksi ja opettajan pätevyyden Rauman seminaarista, päätyi hän pariksi vuodeksi opettamaan vanhalle koululleen.

Kun koulupäivä oli ohi, lähdettiin takaisin kotiin läpi näiden maisemien. 

Mainittakoon, että Matti on jo iso poika 82v. Aina ystävällinen ja mukava mökkinaapuri, jolta olen saanut oppia paljon.

Jos vanha Häkkilän kylä kiinnostaa enemmän, vilkaise täältä haja-asutusalueet: http://www.pohjois-savo.fi/fi/psl/liitetiedostot/Maakuntakaavoitus/PSMK/Selvitykset/kulttuuri_kunnittain/Rautalampi.pdf

Sijainti: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=40000&text=H%C3%A4kkil%C3%A4n+koulu&srs=EPSG%3A3067&y=6930070&x=481701&lang=fi

Porttilouhi

Seikkailua UKK-reitillä etsien kadonnutta rotkoa.

Matkalla Tuusniemestä Juukaan. Tietä ja korkeuseroja riittää. Jos aiemmin kehuin Tuusniemen panostusta rotkolaaksonsa eteen, on tänään surullista kerrottavaa. Luontokohde Porttilouhi on kätketty kulkijalta totaalisesti. Kunnan matkailusivut sen mainitsevat, mutta minkäänlaisia ajo-ohjeita  sivuilta ei löydy eikä opasteita ole maastossakaan. Maininta siitä, että kohde sijaitsee UKK-reitin varrella helpottaa etsimistä, mutta kun tabletin ja kännykän kentät häviävät jo ennen määränpäätä, ollaan aika kuusessa. Toki paperikartta ja kompassi olisivat auttaneet.

Päätin lähteä seuraamaan UKK-reittiä, joka erkani metsäautotieltä. Muistikuvat kartasta kertoivat matkaa rotkolle olevan muutamia kilometrejä. Lähin autopaikka olisi ollut n. puolen kilometrin etäisyydellä kohteesta. Mutta kun. Puolimatkassa vaellusta törmäsin metsäkämppään, jonne sinnekin olisi autolla päässyt. Kuvassa ilmeisesti kämpän saunarakennus. Kävely komeassa metsässä oli kuitenkin paikallaan ja teki ihan hyvää. Mitäs läksit?

Tulihan se Porttilouhikin eteen aikanaan. Heti helpotti päälle iskenyt huono tunnelma. Samankaltaisia nämä rotkojen pohja-floorat ovat. Ei näiden katseluun ja kokemiseen voi kuitenkaan koskaan kyllästyä.

Otin sitten muodikkaan selfien.

Jos mielestäsi kuvissa esiintyy lievää epätarkkuutta, voin kertoa akun latauksen hiipuneen. Siksi siirryin manuaalitarkennukseen. Eipä se ilman rillejä aivan näytä onnistuneen, myönnän nyt, kun näen suuremmalta ruudulta.

Tämänkin rotkon pohjalla liritteli pieni puro.

Aiempiin rotkotuttavuuksiini verrattuna Porttilouhi osoittautui kapeammaksi ja sen molemmat seinät olivat enimmäkseen pystysuorat.

Suuret saniaiset ja muu vihreä kasvillisuus täytti maa-alan.

Tämä uskoakseni paikan nimeen vaikuttanut portti.

Tältä näyttää rotkon laella oleva tulipaikka. Nuotion hiiletkin olivat sammaloituneet. Postilaatikon vieraskirjassa oli sentään muutama merkintä tälle kesälle. Ei taida vaeltaminen UKK-reitillä olla enää trendikästä. Se on valitettavaa, sillä itse Porttilouhi saa kulkijan haukkomaan henkeään ja suunniltaan ihastuksesta luojan töihin.

Ja täältä se löytyy: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=7030594&x=597392&lang=fi

Seinävuoren rotkolaakso

Matkalla Savonmuan kautta "takaisin Pohjois-Karjalaan".

Kesä on mennyt pääosin mökkiä remontoidessa. Kun viimein tuli valmista, saatoin lähteä pienelle luontokuvausretkelle. Kalliorotkot ovat aina komeita ja kiinostavia, siksi siis niitä tavoittelemaan. Ensimmäiseksi reitille osui Tuusniemen Seinävuoren rotkolaakso Pohjois-Savossa.
Rotkolaakso yhdistää Iso- ja Pieniseinälammen.

Läksin kierrokselle vastapäivään kiertäen ja vastaantullut rouvashenkilö totesi minun kiertävän lenkkiä väärinpäin. No, eipä mitä, valintani osoittautui draamankaarta noudattavaksi, sillä herkut tulivatkin vasta jälkimmäisellä puoliskolla.

 Kaunis oli Pieni Seinälampi, mutta rotkoa kaipailin.

Tästä se alkaa lammen pohjoispäästä.

Alhaalla vehreyden keskellä kasvoi kookkaita kanttarellejä. Sinne saivat jäädä edelleen, sillä polku kulkee jyrkänteiden yläreunalla.

Kostea rotkolaakso on todella vehreä ja monensävyisen vihreä.

Korppi näkyy asustaneen kallionkielekkeellä. Suoraa yläpuolella on näköalalava, josta laaksoa voi ihailla.

Pohjalla juoksee metsäpuro, joka osaltaan vaikuttaa kasvilajistoon ja niiden runsauteen.

Ei voi minkään, mutta sanottava on: mykistävän kaunista!

Tuusniemen kunnan kunniaksi on todettava, että selkeän opastuksen ansiosta alueelle on helppo löytää ja siellä kulkea. Kotalaavu huoltorakennuksineen ja pöytäryhmineen on poikkeuksellisen laadukas ja siisti. 10+ Kiitos

Seuraavan päivän retkeen keräilin voimia yöpymällä Tuusniemen satamassa kuvan aluksella. Kesän majoituskausi oli jo ohi, mutta ystävällinen laivanvarustaja otti minut ja paikkakunnalle saapuneen oululaisen autourheilutuomarin laivansa suojiin. Seuraavana päivänä kylällä oli rallisprint-kisa. Alus on laskettu ensimmäisen kerran vesille jo 1899. Elonsa aikana se on ehtinyt palvella monessa tehtävässä ja monella reitillä.